Kuidulle lyhtyjä

Kuitu Oy:n muistoksi syttyi tänään portin edustalla lyhdyt. Onhan se kuitenkin joku ele tässä "puhallusten" ajassa jossa nyt eletään. Raha vilahtaa niin nopeasti maasta pois, ja se siitä sitten seuraa. Ei saisi olla niin sinisilmäinen kaikkiin toimijoihin nähden. Taisipa olla Kuidun henkilöstölle viimeisenä maksumiehenä Palkkaturva.

Hiukan on pelko siitä ettei tämä kaikki tähän vielä jää...

Matkan jälkeen

Taakse nyt jäi suuri saari

Saarenmaaksi mainittihin.

Kuresaar se mahtikylä,

Muhu vain on pikkusaari,

pengertieltä sinne reitti.

Kanavassa aneli sorsa,

pullaa kaipasi otukset,

Piispanlinna, vahvat muurit.

Seinät silkasta kivestä.

Naakka lintu, musta takki,

perhe oksalla mukana.

Puiden latvassa ne melusi,

siipisulat pörröllänsä.

Tuulimylly, nyt kapakka,

juhlava se vanha paikka.

Kivet vaisuna könötti,

vaan rahvas remuta taisi.

Lasista olut otettu,

pikarista voimajuoma.

Silakkaa on leivän päällä,

murot ne rinnalle varisi.

Huikopala auttaa aina,

olvin vaahto suussa uipi,

vahvasti sima kihisi,

otsan alla helkky tiuku.

Raukeana aalto nousi,

ei vaahtoa ratsun lailla.

majakassa vilkkusilmä,

uusi tuikku yön sylissä.

Taivaan tähtien kaveri

loisti tuo kiven nokassa.

Kopsu ei vene kivelle,

pääsi paatti pälkähästä.

Kuresaari-raportti

Kuresaaren keskustan jouluvalot.

Piret ja Suurtölli kantavat kalasaalista.

Kuressaaren toinen tunnus on tuulimylly

Puhallettavat pukit kultasepänliikkeen edessä.

Vallihaudan sorsat odottavat pullaa.

Kuressaaren keskustan joulukuusi

Piispanlinna, toimii Kuressaaren museona.

Hyväkuntoinen Volga rautaesiripun takana.

Hyllyt täynnä kakkuja ja torttuja.

Ofelia oli toinen liikenteessä olevista lautoista.

Tukevat renkaat toimivat suojapuskureina.

Tuulivoima on saapunut Saarenmaalle

Kuresaari
27.12.2008

Aamulla aikaisin tavaroidenpakkaus linja-autoon. Köröttely Muhun kautta lautalle ja mantereen puolelle. Laiva M/S Star melkoisen täynnä, paluumatkalaisia oli Tallinnasta,Pärnusta, Otepäästä ja Saarenmaalta. Varmasti jostain muualtakin. Laiva huitaisi yli Suomenlahden kahdessa tunnissa ja kun bussikin Helsingissä täyttyi kohtuullisen nopeasti eikä matkalaisista johtuvaa viivettä ollut, oltiin Valkeakoskella jo ennen klo 19.oo. Sellainen siis se joulu, ihan kelvollinen vaihteeksi.

Kuresaari
26.12.2008

Aamiaiselle vähemmän väkeä. Kaksi linja-autoa pihalla jo lähtövalmiina, alkavat jouluvieraat palailla Suomeen hiljalleen. Tänään viimeiset hoidot, käymme porekylvyssä ja hieronnassa. Sitten Piispanlinnaan meno jos se on auki. Oli kuinka oli, sorsia ei tänään ruokita, saa joku muu pitää nyt niistä huolta.

Ei ollut linna auki, joulu teki tepposet. Olisi luullut jouluajan aukiolot olevan helppo oveen laittaa, mutta ei niin ei. Kolmetuntia kävelyä kaupungilla ja rannalla urheilukentän takana. Kahvila Brunossa huilaus, isoin näkemäni kahvikuppi ja sacherleivos. Olihan sitä siinäkin, taisi kävely mennä harakoille.

Laukkujen pakkausta, tai paremminkin, toinen pakkaa ja minä yritän saada luetuksi loppuun Heikki Turusen kirjan. Välillä tietokone pöydällä kilahtaa ja joku jälkeläisistä ottaa messengerin kautta yhteyttä. Yhteydet pelaavat kotisuomeen, ei tarvitse puhelimella rimputella.


Kuresaari
25.12.2008

Aamu alkoi rutiineilla. Kevyesti aamiaiselle, sitten porekylpy, ja tuntia myöhemmin hieronta. Kaupungille kävellen Piispanlinnan ympäri, museo pysyy edelleenkin suljettuna, se joulu, se joulu. Huomiseen pistettävä toivo, sillä ylihuomena on jo paluu kotiin. Kaupungilla oli marketti auki ja taas ranskanleipä mukaan. Vallihaudan sorsat jo malttamattomina odottivat. Kyllä kannattikin odottaa.

Iltakävely satamaan ja matkalla poikkeaminen katsomassa naapurihotellin keilahallilla. Piret ja Suurtölli patsaasta pimeässä yössä salamavalolla muutama kuva,kohtalaisesti onnistuivatkin.


Kuresaari
24.12.2008

Jouluaatto ja maassa rauha. Aamiaisella jo kymmenen yli seitsemän. Hierottavana on oltava jo kello kahdeksan. Parikymmentä minuuttia paussia ja sitten jo mentävä istumaan suolakammariin ja yritettävä lepotuolissa pysyä hereillä.

Soitin velipojalle Joensuun syrjäkulmille. Lunta on tullut oikein urakalla,lapiohommiin asti ja sähköjäkin on edelleen paikoitellen poikki.

***
Sitten hiukan lainausta Heikki Turuselta (1979)

Viisaista ja paskanjauhajista tarpeekseen saanut Hannu Salama sanoi minulle kerran, että sillä aikaa kun Helsingin oppinut ja omaa ääntään rakastava joutoväki spekuloi yhteiskunnallisesta muutoksesta, saattavat hiljaiset jätkät pohjoisesta ja idästä jonain kauniina päivänä tulla ja pistää muutoksen toimeen. Ja vasta sitten kyselevät, että mitä muuta.
***
Jälleen kaupungilla. Sorsat seurasivat kulkua vallihaudassa uiden, ei auttanut joulun vuoksi muuta kuin hakea ranskanleipää kaupasta ja palata ruokintahommiin. Valittaen on todettava ettei siinä tasa-arvo jyllännyt.Laki oli kova, röyhkeimmät ensin.

Jouluillallinen, juhlavasti katetusta pöydästä. Sali täynnä ja joulupukki laulatti lapsia, noin kymmenkuntaa, jotka olivat innolla mukana. Ruokaa siis riitti liiankin kanssa. Täyden mahan viereen oli tukeva kelllistyä. Jostain tajunnan rajamailta tunnisti vielä ulkona hetkisen ilotulituksen pauketta.

Kuresaari
23.12.2008

Yöllä käynyt kova tuuli. Aamusella heti kierros Piispanlinnan valleilla. Entinen työkaveri täytti 60 vuotta. Kaupungilla kaupassa ja naisväki osti tietenkin synttärikakun. Kaupassa myös ruuhkaa kuten kotimaassakin joulun alla. Hoidot on päivällä joten synttärijuhlat sitten alkaa vasta sen jälkeen. Kakkua, kahvia ja istuskelua ilman juhlapuheita. Siis varsin rauhallista menoa.

Illalla kävely kaupungille ja pikavisiiitti Kapteeni Körtsissä, vanha kapakka jossa takka ja kokopuusta veistetyt penkit. Kaksi paikallista ukkoa meidän lisäksi.Iso tooppi olutta ja pihalle takaisin. Hotellilla jo ennen kymmentä, huomena on jouluaatto.


Kuresaari
22.12.2008

Kiirettä pitää. Aamiaiselta miltei leipäpala suussa yrttikylpyyn.Vesi sopivan kuumaa ja katajalla maustettu. Pulinaa ja pörinää altaassa. Hetken kuluttua jo alkaa ramaisemaan, siis taas. Ammeesta ylös ja rappusia toiseen kerrokseen. Siellä nainen jolla on bodarin vartalo ottaa ravikaartin ja hierontapöydälle komennus pitkäkseen.

Radio soittaa nurkassa joululauluja, hartiat ja niska saavat käsittelyä. Juuri kun tulee laulu kilisee, kilisee kulkuset on hierontakin valmis. Kiitokset ja huomena sama käsittely. Alkaa vapaus ja voi lähteä kaupungille kävelemään, heti kun emäntä selviää samanlaisesta käsittelystä.

Kolmen kilometrin päähän ostoskeskukseen kävely. Paljon on turhaa kamaa Saarenmaallakin hypisteltäväksi. Naiset ramppasivat puodeissa ja miehet, me kaksi, tyydyimme katselemaan ohikulkijoita aulapenkillä. Hotellihuoneessa otin käsiini muukana tulleen Heikki Turusen; Soakkunoita romaanin.

Heikki Turunen:

Meikkää on sanottu kommunistiksi,kokoomuslaiseksi,
kepulaiseksi,vennamolaiseksi, Vaikka mitä on mainittu
vaan ei kristilliseksi. Minä kun kiroilla mäihään kuulemma
ihan muina töinäni.Sen siitä saat kun yrität olla kansanrintamakirjailija.Oppositiossa löytyy.

Kuresaari
21.12.2008

Aamulla aamupalan jälkeen tohtorin vastaanotto. Veera, iäkäs naislääkäri, mittaa verenpaineet,kyselee vaivat ja haukkuu nykysysteemin. Ennen oli toisin,kolmeviikkoa ainakin oli hoitoja ei niinkuin nyt, yksi viikko ja kotiin takaisin. Se on vain rahan ulosmittaamista. Ennen oli toisin sanoo,huokaa, ja tekee ristinmerkin. Korttiin tulee hierontoja,yrttikylpyjä ja suolakammaria. Kortin kannessa lukee hienosti RAVIKAART, on kuin raveissa ilman kertoimia. Jos ei koni enään raveissä pärjää menköön makkaratehtaalle.

Ensimmäinen kerta suolakammarissa,täällä siis. Tossut pannaan jalkaan ja laverille. Naapurihuoneen emäntä on ainoana mukana. Suolaista ilmaa luukuista ja kaiuttimista rauhoittavaa musiikkiia. Melkein unessa, kun ovi aukeaa ja aika on täysi. Tossut roskiin ja kohti uusia seikkailuja.

Iltapäivällä vanha työkaveri tarjosi leivoskahvit Vanalinna konditoria kahvilassa. Hyvät olivat Tuomonpäivän kahvit. Niillä sitten jo kummasti potki illalliseen asti.

Hiljaista on hotellissa, vapaata tilaa olisi vallan erinomaisesti. Tänään tuli muutama henkilö lisää. Jouluun on jäljellä vain kolme yötä.

20.12.2008
Kuresaari


Linja-autossa puutui takapuoli. Tallinnasta matka Virtsun lauttasatamaan on paikoin ankeata. Pätkä tietä saa hetken sisäkalut ja niskan vatkaamaan.


Autossa on ilmastointi hiukan retuperällä ja ikkunat kastuvat huuruun. Tallinnassa oli satanut lunta ja maisema oli paikoin talvinen. Lähestyminen merta ja satamaa, mistä lautta lähti Muhuun,vei myös lumen mennessään. Ranta oli aivan lumeton ja taivaanrannassa vispasivat tuulivoimalan siivet verkkaisesti sähköä verkkoon.

Bussikannelta laivan kahvioon vie jyrkät portaat. Jotkut vanhemmat eivät niitä kiipeä vaan jäävät bussiin istumaan. Kahvi, mehu ja kaksi voileipää maksaa 80 kroonia. Jono kassalle etenee hitaasti ja kun maksu on suoritettu jää aikaa vain 15 minuuttia heittää annos tuulensuojaan. Sen pitempään ei lauttamatka kestä kuin puolituntia.

Muhusta pengertietä Saarenmaalle ja tunti istumista bussissa. Ilta on pimentynyt ja Kuresaari putkahtaa valoineen esiin. Iso värikäs joulukuusi keskustassa ottaa vähäisen matkaajamäärän vastaan.

Hotellissa heti illallinen ja myöhemmin kävely kaupungille. Tuulimyllyyn rakennettu ravintola Veski oli täynnä, näytti olevan yksityistilaisuus.Kävely takaisin hotellille ja uutisvuoto ohjelman jälkeen maate. Uskomatonta mutta totta.

Säteri kaatui

Noin se siis meni !


Aamulla uutiset tavoittivat koskilaiset. Yrityssaneeraus on tullut tiensä päähän ja Säterin tehdas on konkurssissa.


Se tietää taasen yli 300 työpaikkansa menettävää ja tulevaisuus paikkakunnalla näyttää entistä huonommalta.


Kalevalalaisittain:


Viskosin on laulun loppu,
kuidulla päättyi kauppa.

Rahahanat kiinni pisti,
piippu se pimeni tästä.

Mistäpä maalta viisautta,
nostaa tuosta, kuitu suosta.

Kalevalamittaa

Saate:

Kalevalamitassa on omat salat!


Korven lapsi

Anna parran paukutella,
turpavärkin nostatella.

Kosi lesket, laske lapset,
patahan jyväset laita.

Vasuun pantu lehdon lapsi,
yksin raikaa raukan itku.

Kannon nokkaan lapsi nousi,
vasu kiikkui ruohon päällä.

Kaatui ketohon laidallensa,
korppi kiilusilmä puuhun nosti.

Kuusen oksaan orvon nouti,
orava nyt veljenänsä.

Korven korppi nyt on taatto,
se taas velho, öisin lensi.

Hakee sieltä uutta lasta,
sukuun suureen tahtoi tuoda.

Lapselle myös arvo suoda,
onnen orvolle ojensi.


Veikko Järvinen (15.12.2008)

Jääkenttien kutsu

Saatteeksi:

Viime talvi vei
syvyyksiin liian monta...

******
Ei pidä liikaa
rakastaa järven selkää,
ei raukka liene
ken harkiten pelkää.

******

Jääkenttien kutsu

Valkoinen tasainen pinta,

horisonttiin katoavat jalanjäljet.

Siellä avannonreunalla syvyys,

pohjalla hiljainen rauha.

Pintaan nouseva kuplavana,

useita kuplia,

vain muutama,

ei enään yhtään.

Kun ilta saapuu,

hämärä peittää maan.

Sulan avannon yllä

vilahtaa vain kerran,

yksinäisen variksen varjo.

Lumiukko

Paikkakunnalla on yleinen sanonta nykyisin: "Pihalla kuin lumiukko." Sillä yleensä tarkoitetaan henkilöä jolta on hommat kadonneet hanskasta, eli halinnasta.

Ei siinä varmaan aina ole kyse ilkeämielisyydestä, vaan arkipäiväiseksi muuttuneesta sanonnasta.

Lumiukosta onkin sitten helppo siirtyä presidentti Ahtisaareen ja hänen saamaansa Nobelin rauhanpalkintoon.Korostettakoon nyt kuitenkin että lumiukko vertaus ei koske Ahtisaarta.

Suomessakaan ei hän ole aivan varauksetonta ihailua saanut, suurelta osin on kuitenkin myönnetty hänen tekemänsä työn arvo. Pitkäaikainen toiminta YK:n palveluksessa ja nyt sitten Kosovo, joka oli viimeinen silaus.

Venäläisessä mediassa on häntä tosin ehditty nimittää hyväksikäytetyksi sätkynukeksi. Argumenty i Fakty lehdessä, politiikantutkija Dmitri Bondarev pitää jo ehdolle asettamista aivan käsittämättömänä tekona.

Myöskin Pravda on kommentoinut palkitsemista:Lehden mukaan juuri Ahtisaaren laatima suunnitelma oli pohjana ratkaisuille, joiden lopputuloksena länsi onnistui "riistämään" Kosovon Serbialta.

Oli miten oli, varsinkin norjalaiset ovat palkinnosta riemuinneet. Lisää riemun aihetta taisi synnyttää juhlakalun ilmoitus jossa hän kertoi omaavansa 12,5 % norjalaista verta.

Tuo kuvassa oleva lumiukko on naapurin lasten rakentama, perinteikäs talvikelin tuote.

Sitä rakentaessaan he eivät varmaankaan ole hetkeäkään miettineet Ahtisaaren ansiokasta uraa,sekä uran huipennusta, Nobelin rauhanpalkintoa ja sen synnyttämää pientä sivukritiikkiä.

Eiköhän se aina herätä jollain taholla kritiikkiä, näkökulmasta riipuen, joskus aiheellistakin sellaista. Palkinto on arvion tuote. Siinä ei mitata metrejä eikä oteta aikaa.

Mites se Säteri ?

Hiljaisuus vallitsee Säterin suunnalla. Se taitaa nyt olla maan tapa. Yrityssaneeraus on tulossa ja se tuo omat odotuksensa. Mitä sitten YT- neuvotteluissa on saatu aikaiseksi. Päättyneet nekin jo ovat. Tietenkin henkilöstö infotaan ensin sitten vasta muut tahot. Niihin tahoihin lukeutuu tuo niinsanottu suuri yleisö. Kylänmiehet ja muut tiedonhaluiset kyläläiset.

Säteri on tuonut vuosikymmenet työtä ja hyvinvointia paikkakunnalle. Se on ollut omanlaisensa yhteisö. Sodan jaloista tänne siirretty tehdas. Kuity Oy nykyisen rajan takaa. Tehtaan mukana tuli Valkeakoskelle osa karjalaisuutta ja myöskin inkeriläisiä oli tehtaan työskentelyssä mukana.

Valtion rautateillä oli aikoinaan Valkeakoskelle suuntautuvassa junaliikenteessä viimeinen pysäkki Säteri. Henkilöjunaliikenne tehtaalle on loppunut ajat sitten. Nyt sitten odotellaan asioitten uutta kehittymistä. Huolestumistakin on ollut havaittavissa, ehkä syystäkin.

***
Tieto tuli iltapäivän aikana.Kuidun yt-neuvottelut johtavat 114 ihmisen lomauttamiseen. Lomautukset alkavat joulupäivänä ja 12. tammikuuta.

Lähde: Valkeakosken Sanomat

***

Uupunut korento

Talven loskassa voi viivähtää kesän pikku välähdyksissä. Lukemattomat pikku ötökät ovat poissa. Missä ne kaikki majailevat talven ajan ? Kannon alla, kivien kolossa, järvien pohjissa. Osa käpertyy talviuneensa kannon onkaloon, lumen alle.

Maapallo olisi todella hiljainen paikka jos ihminen tekisi saman. Vetäytyisi talveksi omaan koloonsa, kirjahyllyn viereen, ja mussuttaisi pipareita purkista. Ei liikahtaisi pihalle ennenkuin aurinko alkaisi seinustaa sulatella.

Ei ole ötököillä eikä isommilla eläimilläkään talvikenkiä, ei pipoa tai kaulahuivia. Joku vaihtaa värinsä toiseksi ja kasvattaa tuuheamman karvan.

Pohjoisen ihminen joutuu ostamaan kalliit talvitamineet selviytyäkseen vuoden kierrosta. Niitten lisäksi on oltava usean sortin jalkinetta,päähinettä ja käsinettä. Etelän mies tepastelee shortseissa ja t-paidassa sandaalit jalassa vuoden ympäri. Ainakin jossain päin palloamme.

Naisilla se vallan hirveätä on. Pitää käydä kampaajalla, meikata ja pistää yöksi kasvorasvaa. On seurattava muotia ja oltava kamppeet sävysävyyn sopivat. Toiset niitä suunnittelee ja arvioi kokonaisuutta. Saavat siitä oikein rahaakin. Semmosta mitä palkaksi kutsutaan.

On se ihmisellä vaikeata. Siinä missä muut luojan luomat pärjäävät omillaan, ei pärjää ihminen. Pitkä matka taaksepäin on luolamiehen aikaan, tulen rakentamiseen ja tarttumiseen ensimmäiseen nuijaan tai astaloon.

Miten se sitten eläinmaailmaa pärjää taloustaantuman aikaan ? Ei vaikutusta. Variksilla voi pitkässä juoksussa olla vähemmän nokkimista kaatopaikoilla.

Ihmiseen se vaikuttaa monella tapaa.Voi mennä työpaikka ja rukkaset tippuvat lumihankeen. Voihan se olla niinkin että joku laman ansiosta vaurastuu. Kerää potin omaan laariinsa.

Ihminen on keksinyt pörssin. Eläimet keräävät varastoa vain selvitäkseen talven yli. Ihminen haalii romua ja mammonaa kuin olisi ikuinen. Onko se ? Vai pitäisikö sittenkin sanoa hän ?

Nostalgiset veturit

Veturit Haapsalun asemalla 2007 (VJ 2007)


Valokuvien katselu avaa usein muistojen portin. Haapsalussa ottamani useat veturikuvat toivat mieleen ajan jolloin asuimme hetken aikaa radanvarressa, vanhassa suuressa talossa.

Se oli 50-luvun loppua. Liikenne kulki kahden kauppalan, Toijalan ja Valkeakosken välillä, pääosin raiteita pitkin.Talo oli ns. Bomanssonin talo ja vieressä olivat yhtyneiden veturitallit ja Isännöitsijänniemen rakennus, Furunäs.

Pimeässä syysyössä, suuri talo joka nitisi ja natisi, sekä tuuli joka hakkasi puiden oksia ikkunaan. Ikkunasta aukesi aavemainen maisema jossa veturit siirtelivät vaunuja raiteelta toiselle ja kelmeät pyöreät valot liikkuivat hiljalleen paikasta toiseen.

Veturien puhina ja savupöllähdykset, joskus kipinäsuihku taivaalle. Tuoksu joka nousi käsitellyistä puisista ratapölkyistä. Rautapyörien kirahdukset ja puskurien kalahdukset toisiaan vasten.

Nyt on hiljaisempaa, asema kököttää paikallaan yksinäisenä. Henkilöjunaliikenne on loppunut kauan sitten. Asema sai joskus suuren väkimäärän vastaanottamaan vieraita, niin Venäjältä kuin muualtakin maailmalta.

Maailman kaunein nainen, Armi Kuusela, vieraili Gilin kanssa paikkakunnalla.Kyllä kansa huokaili, niin miehet kuin naisetkin.

Isännyyttä useissa tapauksissa kaupungin ohessa,tai sen ohitse, hoiteli patruuna Juuso Walden.

Tanakka lippalakkipäinen mies oli usein tuttu näky vastaanottaessaan vieraitaan asemalla. Ei se niin huonoa aikaa ollut jälkeenpäin ajatellen.

Tehtaat pyörivät ja väki natusteli leipää omissa asunnoissaan. Juhlapäivinä keitteli pullakahvit ja itsenäisyyspäivänä poltti kynttilää ikkunalla.

Miehet omissa oloissaan,vetelivät tupakkia ja Koskenkorvapullo vajeni pöydänjalan vieressä.Puhuivat Tuulosjoesta ja Syvärin voimalaitoksesta. Venäläiset olivat niissä puheissa ryssiä.

Jokaisessa talossa liehui yhtiön kustantamassa tangossa lippu. Tietenkin liehui, ellei liehunut tuli helposti huomautus.

Radanvarsi sisälsi myöskin vaaroja. Pojan jolpit kun tapasivat sen seudulla pyöriä. Hitaassa tavarajunassa otettiin ilmaista kyytiä ja sitten käveltiin takaisin kilometritolkulla rataa pitkin.

No olihan siellä tolpan nokassa kyltti: Radalla kulkeminen sakon uhalla kielletty. Kukaan ei sakkoja tainnut saada.Ei edes Lotilan lehmät kun jäivät junan alle, niiltä meni henki.

Muotimaailman mölytoosa

Voi kauheeta !

Hirveätä, vallan kauheata. Linnan juhlissa on tapahtunut hirvittävä moka. Kuulemma ei osata pukeutua etiketin mukaan. Sitä on sitten yksi tuntematon muotiguru verrannut valtiotason keskisormen näyttämiseen.

Antakaa mun kaikki kestää. Tästähän voi tulla valtioiden välinen kriisi, vakava kahnaus. Parolan kallioluolissa jo varmaan Leopardit hyrskyttävät putket kohden inhaa itää.

Innokkaimmat vaunumiehet on jouduttu sitomaan pihalla puuhun kiinni.

Siis mistä on oikein kyse ? No siitä tietenkin.Venäjän suurlähettilään Aleksander Rumjantsevin puolisolla oli housuasu päällänsä. Olisko muka ollu parempi ilman housua ? On näillä yhteiskunnan kellokailla sitten hirveät huolet.

Tyyliasiantuntija Outi Brouxin mielestä asu oli selvä poliittinen kannanotto.

-Tämä on poliittinen keskisormen näyttö Suomelle. Se on täydellinen moka ja häpäisy, Broux sanoi Aamulehden haastattelussa.

Juuri kun olin toipunut Lenita Airisto näppylöistä. Tulee tää uusi hyväkäs ja saattaa valtakuntien välit koetukselle. Mitähän kauheeta tästä vielä seuraakaan ?

Toisaalta taas hehkuteltiin uutta ekologista linjaa pukeutumisessa, oli tehty mekkoa vanhoista pöytäverhoista ja muusta kierrätysmateriaalista. Niinkuin on järkevääkin.

Jos tasavallan hallitus olisi ajantasalla, se tarttuisi tomerasti tuohon lausuntoon, tekisi lisäbudjetin ja hommaisi tuolle Brouxille (kuka sitten lieneekään) menolipun Grönlantiin, mielummin jalkaisin ja mukaan matkalukemiseksi vaikka teos: Kalaverkon paikkaajan opas.

Hyvää päivänjatkoa...

Itsenäisyyspäivänä .

Panssariesteitä Kuhmon suunnalla (VJ 2008)

Itsenäisyyspäivään kuuluu lippu, kynttilät ja haudallakäynti. Se mitä kukin sisällään tuntee on sitten jo yksityisyyden suojaamaa. Puheet ovat televisiosta ja radiostakin kuultuna sisällöltään pysyneet samankaltaisena. Ehkä EU ja siihen liittyminen toi hiukan lisävivahdetta kokonaisilmeeseen.

Sotaveteraanien harveneva joukko on loppuun asti kunniapaikalla. Niin se pitää olla rauhan aikanakin. Ainakin silloin. Sotilas ottaa reppunsa ja menee kun käsketään. Sotaan johtava tie on epäonnistuneen politiikan tulos. Sotasyyllisten etsiminen ja tuomitseminen lankeaa yleensä voittajille. Siitäkin on nykypäivänä esimerkkejä.

Entäpä jos voittanut osapuoli on syyllinen sodan alkamiseen. Kuka heidät tuomitsee ? Yleinen mielipide vai mikä ? Sodan syttyessä katoaa aina ensimmäisenä totuus. Sensuuri toimii ja arkistot ovat lukkojen takana, pitkäänkin. Saattavat sukupolvet vaihtua ja näkökannat muuttua.

Historioitsijat ovat viisaita miehiä, sivistyneitä ja alansa hyvin taitavia. Heidänkin tutkimuksensa saavat eri värityksiä ja painotuksia. Hekin ovat usein kiivaasti eri mieltä asioiden kulusta,syistä ja seurauksista. Dokumenttien painotus ja painoarvo on erilainen. No, löytyykö se totuus ?

Rauha on ensiarvoisen tärkeä asia.Sitä pitää arvostaa aina.Sen arvon moni huomaa vasta silloin kun se on mennyt.Maailma on tänäänkin monen tulehduspisteen kirjoma.Terrorismi ja väkivallanteot ovat jokapäiväisiä uutisia.Se ei saa turruttaa ihmistä.Myös rauhaan pitää olla valmis panostamaan niin yksilönä kuin kansakuntanakin.Keskustelu turvatakuista käy juuri nyt kiivaana. Paras turvatakuu on jokainen ihminen itse ja hänen aktiivinen toimintansa rauhan puolesta.

Ylläoleva on tekstiäni kymmenen vuoden takaa. Nyt sitä voi katsella hiukan toisella tapaa. Vai voiko. Tuon jälkeen on USA lähtenyt Irakiin ja on siellä edelleenkin. Oli hiljattain Georgian kriisi ja Kosovo. Pronssisoturi mellakat naapurissa ym. ym.

Itsenäisen valtion päätehtävä on pitää kansakunta elinvoimaisena ja pyrkiä että se saa rauhassa rakentaa omaa elämäänsä turvassa yhdessä muiden valtioiden kanssa. Turvata lasten ja heidän lastensa elämä, antautumatta uhitteluun ja mahtipontisuuteen. Samaa sitä toivovat pääosin muidenkin maiden asukkaat. Leipää,lämpöä ja turvallisuutta. Niin uskon.

Hyvää Itsenäisyyspäivää.

Räntää

Maisema on alakuloinen, räntäsateessa ihmiset jonottavat ulkona pankkiautomaatilla. Veronpalautukset ovat maksussa. Sisällä pankkineidit odottavat parfyymille tuoksuen jotain uljasta,salkkua kantavaa urhoa, joka toisi "voimapaperia" pohjattomiin holveihin. Sinne kyllä mahtuu.

Karvalakkikansa vierastaa noita jyhkeitä saleja, messinkilamppujen hohdetta ja arvokasta ilmapiiriä joka puunatuissa saleissa vallitsee. Ei, ei sinne. Mielummin tuulipuvussa jonottamaan ulkopuolelle. Eipä tule kuraa arvokkaiden salien lattioille, eikä hiekanmurujakaan.

Lehdessä on kuva seurakunnan varatttomien ruokailusta. Alakuloista on sielläkin tunnelma, päivän ateria kuitenkin turvaa moottorin toiminnan taas huomiseen.Sekin kuulemma nousee yhteen euroon. Kolikoillakin on oma voimansa.

Kulkurin kuusen lähellä Koitonaukiolla miesporukat keskustelevat hiljaa lopputileistä ja tuttuja nimiä vilahtelee ohikulkijan korviin. Joulu tulossa ja on aika valmistautua ja rauhoittua juhlan odotukseen.

Onko ensi vuosi parempi ? Onko valoa näkyvissä ? Ministeri "silmäripsi" tuo vihreä valopilkkukin toteaa viisaasti: "Työttömyys todennäköisesti nousee kun irtisanomiset lisääntyvät." Kansa kiittää ja kumartaa noista ikimuistoisista sanoista.

Joku lopputilin saanut oli pienessä sivutuulessa,laitamyötäisessä kiivennyt aukion kivipyramiidin päälle kynttilä kädessä.Mukana oli myös ollut 35-vuotisviiri. Hetken oli viihtynyt ja tullut pois. Performanssi oli ohi.

Sisällä Koskikarassa on huomattavasti lämpimämpi tunnelma. Tuikut palavat lasikipoissa kahvilan pöydissä. Kaupassa on kahvitarjous 1.99 paketti, vain kaksi pakettia asiakas.Sama mies näyttää olevan kassalla jo kolmatta kertaa.

Harmaapää ukot kinastelevat naureskellen sitä kenen vuoro on viedä veikkauskupongit. Muikein on ilme miehellä jolla on hyppysissään 120 € voittolappu raveista. Selviämistaistelu on ikäihmisillä kääntynyt voitoksi. Riemuita voi pienistäkin asioista.

Huonomminkin voisi asiat olla, toki paljon paremminkin. Eiköhän tämä kansa tästäkin selviä, räntäsateestakin huolimatta.

Ehkä ensi vuosi on parempi, tai sitten seuraava...

Joulua vartoillessa

Joulukuu on sitten huomena. Nyt sitten lienee se pikkujoulu. Ulkona on vesituhnua ja lumi on hävinnyt kuin pieru Saharaan. Asfaltti kiiltää mustana ja sukka kastuu kengässä. Ei oo hyvä. Toivotaan että orava saa muonaa elääkseen.

Sama orava kävi kesällä vierailulla sisällä. Livahti ovesta sisään ja pyöri jaloissa kuin väkkärä. Olikohan sillä joku hätä? Kun sain sen ulos opastettua se alkoi pomppimaan ikkunalaudalla tasajalkaa ja yritti kurkkia sisään.

Seuraavana päivänä se oli etuovella jaloissa pyörimässä. Onneksi ei yllä ovikelloon. Nyt ei ole vähään aikaan näkynyt. Oikeastaan alkaa jo olla hiukan ikävä. Pähkinöitäkin olisi jemmattuna.

Tallinnan kellarit

Juhla-ateria eräässä kellariholvissa.Kuvan käsittely "Time machine"


Hansakaupunki Tallinna on täynnään vanhaa historiaa kellareiden kätköissä. Lukuisat kellari- ja holviravintolat aukaisevat reitin vanhan kaupungin pinnan alle.

Kynttilöiden hämärä valo ja kätketyistä kaiuttimista kuuluva keskiaikainen musiikki. Siinä on oiva tausta aikamatkaajalle.

Kellariholvien lisäksi löytyi vanhoja bastionikäytäviä joiden rakentaminen on aloitettu jo 1600 luvulla. Noita maanalaisia käytäviä käytettiin varastoina ja sotilaallisina siirtoreitteinä.

Eräs kuuluisimpia kellareita ja siellä sijaitseva selli oli talossa jota hallitsi KGB. Vaikka rakennus oli vain viisikerroksinen, sanottiin sen olevan kuitenkin niin korkea että kellarista näkyi Siperiaan asti.

Okupatsiooni ja vabadusvõitluse muuseum on paikka jonka kellareissa saa tuulahduksen ajasta vieraan vallan alla, niin Saksan kuin Neuvostoliitonkin.

Museo sijaitsee Toompealla, lähellä Vapaudenaukiota.Vitriineissä on esillä miehityshallintojen painamaa rahaa, propagandalehtiä ja asepukuja, mutta myös käyttöesineitä ja elintarvikepakkauksia. Museo avattiin vuonna 2003

Miehitysaika on rankka kokemus, pelkoa voi aiheuttaa öiset askeleet rappukäytävässä ja pihassa odottava auto.

Toompean mäki on elävä museo. Sen holvikäytävät ovat kokeneet vuosisatojen vierimisen ja hallitsijoiden vaihtumisen.

Virolaista kehitystä

Kuresaari. Abaja teos. Suurtöl ja Piret kantavat kalasaalista.(Foto:VJ)

Viron kansa, tuolla Suomenlahden eteläpuolella, on historiansa aikana aina ollut jotenkin kytköksissä Suomeen. Aivan samalla tavalla kun me olemme olleet jonkinlaisessa liekassa Venäjään ja Ruotsiin.

Yhteydet Viroon olivat varsin kiinteät, kunnes toinen maailmansota sen keskeytti.Virosta tuli neuvostovaltio.

Oma lukunsa oli 20-luku ja siihen liittyvä pirtun salakuljetus, sekä suomalaisten apu sotilaallisesti mm Saarenmaan taisteluissa Viron vapautumisen yhteydessä 1919.

Puuhamiehiä salakuljetuksessa oli kummankin maan rannikolla. Pirtuveneet ja torpeedot olivat sen kauden nimikkeitä. Samoin kuin "kova tee" ja "varpunen"

Oma kulkemiseni Viroon alkoi 1970 luvun lopulla, neuvostoaikaan. Pienellä Tallin purkilla yli lahden keikkuen. Olumpiavuonna tullut Georg Ots oli jo iso laiva. Ruoka ja paukut olivat edullisia ja Rummy Jyri pubissa soi raastava rokki.

Nyt kun visiittejä on ollut takana satakunta, päiväreissuista viikon kylpylälomiin, huomaa sen voimakkaan kehityksen mikä maassa on tapahtunut.

Varsinkin Tallinna on muuttunut rakennuskannaltaan, poislukien vanha kaupunki. Hotelleja ja ravintoloita on noussut kuin sieniä sateella.

Ankea ja masentunut tunnelma vallitsi 70-luvulla. Väki laahusti lumisohjossa ja nuorison pukeutuminen oli tylsän harmaata. Alakulon aisti. Raitiovaunut kolistelivat kiskoja pitkin ja ihmiset katselivat ulos huuruisista ikkunoista.

Joulua ei vietetty julkisesti, jos vietettiin niin salaa, eteenvedettyjen ikkunaverhojen takana, tiukasti perhepiirissä.

Viron kylpyläperinne on jo vuosia sitten temmannut suomalaiset mukaansa. Päivittäin satamasta lähtee autoja Haapsaluun, Pärnuun ja Saarenmaalle. Laivaliikenne on aivan uusissa mittaluvuissa verrattuna yhteen pieneen Tallin laivaan. Ero sen suhteen on valtava.

EU jäsenyys Virolle oli tie joka on sitä nopeasti auttanut saamaan kuntoon esimerkiksi Via Baltican. Monta muuta kohdetta löytyy jonka viereltä löytyy kyltti kertomassa EU:n avusta.


Hintakehitys on ollut jatkuvasti myös nousussa. Ei se siten enään niin paljoa Suomesta eroa.

Paljon on ihmisiä kulkenut, siitä ajasta kun pujottelin valtavien kivenjärkäleiden välistä Toompean mäellä. Panssariesteiksi ne olivat nostettu.

Aika oli uuden kauden kynnys. Jeltsin nousi Venäjällä panssarivaunun päälle pitämään puhetta ja Berliinissä keikahti muuri. Itäeuroopan läpi kävi tuulenpuuska.

Myräkkä

Kuva napattu Tarton Raatihuoneentorilta Web

Talven merkit täyttyvät. Enään ei tarvitse kysyä koska se tulee. Maantiet ovat täynnään aurauskalustoa ja tien oheen jysähtäneitä ajoneuvoja. Lentoliikenne on takkuillut, ihmiset odottaneet lentokentällä Vantaallakin useita tunteja.

Lentoasemalla, kun ei tiedä missä laukku kulkee,väsyttää ja informaatio ei pelaa. Se on tilanne joka nostaa niinsanottua V-käyrää. Ovat siellä joutuneet tuntikausia odottamaan majoitusta ja samanlainen tuntien jonotus on uutisten mukaan taksitolpalle.

Sama ongelma on sitten ollut merelläkin. Aikataulut eivät ole pitäneet ja laivoja rähmäisessä kelissä tavallista vähemmän. Viron puolella, kuten Suomessakin on tuhansia kotitalouksia ollut ilman sähköä. Sähkölaitoksen henkilöstö painaa pitkää päivää.

Eikö vain olekin mukavaa kun talvi on tullut ?

Kävin äsken pihamaalla ja tein tarkastusretken parkkipaikalle. Totesin onko emäntä päässyt lähtemään aamulla töihin. Kyllä oli, ainakin syvät renkaanurat lämmitystolpan vieressä.

Ei käy työllisiä kateeksi tälläisenä aamuna. Itse taidan vielä katsella aamun valkenemista muutaman tunnin ikkunan paremmalta puolen, sisältä siis.

Eilen katselin Web-kameroiden välityksellä kuvaa säätilasta mm.Pietarista, Moskovasta,Petroskoista,Talinnasta, Saarenmaalta, Pärnusta, Tartosta ja Narvasta. Jokapaikassa näytti olevan edessä rankat lumityöt. Emme ole siis yksin.

Tallinnan satamasta Web-kamera näytti kuvaa pienestä laivasta, joka hakkasi itseään laituriin aallokossa. Kannella liikkui mies ja yritti heitellä rannassa olevalle miesjoukolle köysiä lisäkiinnityksiä varten. Yksi puhui kiivaasti puhelimeen hermostuneesti jalkaa vaihtaen.

Web- kameroiden avulla maailma on kuvainnollisesti tullut paljon lähemmäksi.Otin kuvan netistä, Tartossa olevasta web-kamerasta. Saahan siitä juuri selvän. Toki maailmalla on tuhansia web- kameroita joissa on parempi kuva, toki huonompiakin löytyy.

Sotavankileiri 11

Valkeakoskella oli vuosina 1941 ja 1942 sotavankileiri joka sijaitsi silloin rakenteilla olevalla Valken lasitehtaalla. Tehdaskin on lopettanut vuosikymmeniä sitten. Sotavankileiristä kertomaan on jäänyt 27:lle vainajalle pystytetty kivi.

Kiven pystyttäminen ja se että sitä myös hoidetaan on esimerkki siitä kuinka asiat voidaan hoitaa ilman katkeruutta.Ihmisarvoa kunnioittaen.

Toki sota aina arpia jättää, sotilaat eivät ole kuitenkaan muuta kuin käskytettyjä ja epäonnistuneen politiikan jatke. Ei tavallinen rivimies sotaa kaipaa.

Valkeakoskella on useimmin vangeista mainittu nimet Santtu (Ivan) ja Paavali (Pavel) sillä he toimivat Ol. Koiton autonkuljettajina ja tulivat sen kautta tutuiksi laajemmallekin piirille, niin Valkeakoskella kuin ympäristössäkin.

Santuksi ristiminen johtui siitä ettei leiriltä heidät hakenut henkilö, jostain syystä,- pitänyt nimestä Ivan.

Suomessahan oli kaikkiaan jatkosodan aikana noin 64 000 sotavankia ja useita sotavankileirejä. Sotavankeja oli myös yksityisissä maataloissa ja siellä on kohtelu ollut varsin ihhimillistä.Ruokaakin on pääosin ollut riittävästi.

Valkeakoskelainen kotiseutuharrastaja Aarre "Aape" Sallinen on tehnyt tuosta leirikaudesta mielenkiintoisen kirjan joka kertoo karttapiirroksineen ja henkilöluetteloineen tuon leirin toiminnasta.

Tuosta kivestäkin on kättä väännetty aikoinaan, oli vähällä että Geneven sopimusta ei olisi noudatettu. Onneksi niin tehtiin ja Valkeakoskella saadaan olla nyt ratkaisuun tyytyväisiä.

Kirjasuositus: Aarre Sallinen - Sotavankileiri numero 11 Valkeakoskella (1993)

Paperiperhe

Aimo Tukiaisen teos Paperiperhe (1972) Myllysaari

Jotain on Valkeakoskella todella muuttunut. Suhtautuminen vanhaan ja uuteen yhtiöön on selkeästi aistittavissa. Vaikka asiat ovat edelleenkin keskeneräisiä ja tilanne on odottava. Ikäänkuin paikalleen jähmettynyt.

Tehtaan sisältä kantautuu tietoja, joissa kummastellaan sitä että ihmisiä roikutetaan ikäänkuin "löysässä hirressä."

Nimilista irtisanottavista ei liene vieläkään muotoutunut lopulliseksi. Laatikoita rakennellaan organisaatiossa ja ylempiä lokeroidaan, muu väki odottaa.

Onko sitten mukavampaa antaa irtisanomisilmoitus lähempänä joulua, ikäänkuin symbooliseksi joululahjaksi.

Yksi työntekijä päivällä kaupungilla, kommentoi viettäessään ruokatuntiaan : "On tämä kumma juttu" - paremmin asiat tiedetään porttien ulkopuolella kuin sisällä.

Se on tosi kumma juttu. UPM:n yksi iskulause oli Avoimuus, no juu, niinpä.

Täyttääkö tuonkaltainen toiminta sitten jo "työpaikkakiusaamisen" kriteerit. Kyse on sentään melko isosta joukosta ihmisiä. Jokainen heistä on yksilö, omine yksilöllisine murheineen.

Huhutkin aina lisääntyvät kun asioista ei kerrota, vaan tietoa pantataan jostain syystä. Huhu kaupungilla kertoi että TU on viemässä asiaa joltain osin lakitupaan. Lehdistä en siitä kyllä mainintaa löytänyt. Jos se on sitten sitä kuuluisaa huhua tosiaankin.

Toisaalta paikallislehti jo hekumoi vanhojen tehdasrakennusten ottamisesta muunlaiseen yrityskäyttöön, Viialan nahkatehtaan mukaisesti.

Tuohon Aimo Tukiaisen Paperiperhe teokseen voisi liittää lisäkyltin. Esimerkiksi vaikkapa:" 2000 luvulla Paperiperhe ajautui kriisiin - keskustelu vaihtui mykkäkouluksi !"

Toki neuvotteluja käyvillä osapuolilla saattaa olla kuva että tieto kyllä kulkee. Kentällä tuntuu olevan erilaiset tunnot.

Tosin huonohan se on mitään tiedottaa ellei ole mitään uutta, valmista kerrottavaksi.Asialla on siis sekin puoli olemassa.

Talvi tuli !

Marraskuun aamu klo 08.00

Jotenkin aamu vaikutti valoisammalta. Kurainen ja loskainen ympäristö oli saanu päälleen uuden asun.

Yön aikana satanut lumi teki hyvän vaikutuksen. Se antoi pienen lupauksen että välivaiheesta on siirrytty oikein talveen. Jotenkin kaikkein ikävimmiltä tuntuvat ne harmaat ja loskaiset, pimeät ilmat. Lumi tuo valon.

Vastakohtaisuudet korostavat toisiaan, kontrasti tehostuu. Eilen oli Valkeakosken teatterissa esitys, tosin se olisi tunnilla kannattanut lyhentää. Jotenkin se vain oli sekava. Muutama ihminen näkyi lähtevän väliajalla kotiin.

Näytelmällä oli oikein nimikin - Pyhä Yksinkertaisuus .Tosin Antti Paavolan touhuilu oli ehkä parasta antia katsojille, harvat naurunhyrähdykset kun tulivat hänen jutustelunsa aikana.Mikko Töyssy taas havahdutti voimakkaalla laulullaan.

Niin, siitä vastakohdasta. Teatterin vaatenarikka oli vastakohtien kohtaamispaikka. Neljä pikimustaa miestä, ammattikorkeakoululaisia olivat, palvelivat yleisöä vaatteiden vastaanottajina. Kommunikointi oli lähinnä käsin ja elein keskustelua.

Valkeakoskilaisetkin saavat hiljalleen tottua toisenlaisiin kulttuureihin ja erilaiseen ihonväriin. Pallokentillä se alkaa jo olla tuttua ja muutaman vuoden aikana opiskelijat ovat meitä erilaisuuteen totuttaneet.

Kiinalaisia lehdenjakajia pidetään jo normaalina ilmiönä. Työmailla on nähty jo vuosikausia, virolaisia,venäläisiä ja puolalaisia työntekijöitä.

Ensimmäinen suuri kosketus erilaisuuteen tapahtui 1960 luvulla. Silloin Säterin tehtaalla oli työssä joukko pakistanilaisia. Valkoiset asut päällään kulkivat ja jutut lensivät. Hiljakseen sitten katosivat pois.

Eivät tainneet tuon lyhyehkön työjaksonsa aikana ehtiä jättämääm minkäänlaista merkkiä koskilaisten geeniperimäänkään. Sinne vain hissuksiin hävisivät takaisin kotikonnuilleen.

Toisaalta 1940 - 1941 Valkeakoskella sijaitsi sotavankileiri n:o 11 ja tuosta ajasta on liikkeellä tarinaa monenlaista. Siitä kuinka usea sujautti leivän salaa tapaamalleen vangille. Tosin on myös muunkaltaista tarinaa noista ajoista kuultu, ei aina niin mukavaa kerrontaakaan. Sotavangin kohtalo on aina karu.

Kelupaatti

Kuva on otettu Mustionlinnan pihalta 2006


Valkeakoskella on uittojen aika ollut ohitse vuosikymmenet sitten. Vielä 1960 luvulla oli yleistä että tukkiniput odottivat Linnosaaren tai Verkkosaaren kupeessa sulutusta kanavasta alaspäin.

Mukuloitten huvia oli uida nipuille ja sukellella sieltä. Samoin polvihousuiset pojat onkivat vavoillaan kaloja nippujen kupeesta. Se aika tuskin enään palaa näille seuduille. Tehtaitten piiput kylmenevät ja hyvinvoinnin luomiseen on keksittävä uudet konstit.

Noiden uittojen yhteydessä oli yksi tärkeä apuväline ns. kelupaatti. Sellainen löytyi useimmin kulkemassa nipun perässä tai hinaajan hinaamana. Itse kelupaatti oli muskelikäyttöinen, periaatteessa siis aito "muskelivene"

Olisi suonut että myös Valkeakoskella olisi säilynyt kelupaatti kertomassa ajasta, joka on ohitse. Se on ollut yhtä oleellinen työkalu kuin keksikin.

Mustionlinnan piha-alueen rannassa sellainen tuli joskus pari vuotta sitten vastaan.Oikeammin sanottuna se ei tullut vastaan, se jökötti orpona pukkien pälle nostettuna. Otin siitä kuvan ja sitä sitten pyydettiin Kuoreveden Joululehteen artikkeliin joka kosketteli sotakorvaustöitä 60 vuotta sitten.

Kyllähän niitä veneitä täytyy olla vieläkin näytteillä alueilla jossa uitot ovat olleet arkipäivää vuosia sitten. Muistelisin tuollaisen veneen nähneeni viimeksi Jakokoskella tai sitten Möhkössä Koitajoen rannassa.

Valkeakoskella Myllysaaren museossa on Juuso Waldenin hankkima Venetsialainen gondooli, saavutushan senkin hankinta oli. Aivan hyvin museoon sopisi kelupaattikin uittokaudesta kertomaan. Pienoismallihan siellä on tukkilautalla toimivasta hevoskierrosta.

Kotileipuri

Taksin moottori surisee tasaisesti ja unettavasti pimeässä yössä. Kuljettaja seuraa tarkkana mutkittelevan soratien reunoja. On aika jolloin korpiseudullakin ovat hirvet liikkeellä. Sysimustan yön halkaisevassa valokiilassa vilahtelee lehtiään ravistavien koivujen hahmoja. Sataa hiljalleen ja tihkukytkimelle asetetetut pyyhkimet räpsähtävät aika ajoin, pyyhkien tuulilasin puhtaaksi.

Takapenkillä, lämpimässä autossa on matkustaja nukahtanut. Tasainen hiljainen kuorsaus keskeytyy välillä jykevämpään korahdukseen, sitten se palaa jälleen alkuperäiseen voimakkuuteensa.

Kuljettaja vilkaisee taustapeilistä asiakastaan. Tutun näköinen mies, on ollut aiemminkin kyyditettävänä, tuumailee kuljettaja itsekseen, Tuupovaaran syrjäkylien miehiä se on. Sinne oli ainakin osoitteen antanut kun autoon astui. Ei kauaa jutellut, kun jo uni vei miehen, omiin aatoksiinsa vaipui, pahvilaatikko sylissään. Joensuun teatteriravintolan terassilta oli kömpinyt, paketti tukevasti kainalossaan. Hiukan oli ukko horjahdellut, ja huomasi heti että muutama punssi oli tullut otettua.

Joensuun - Ilomantsin väliseltä pikitieltä on ajettu jo mutkittelevaa soratietä jonkin matkaa kun kuljetettava havahtuu. Rykii hetken ja sitten kysyy kurkkien ikkunasta ulos pimeään yöhön.

– Kohtako sitä ollaan perillä ?

– Aivan kohta pitäisi olla, sanoo kuljettaja vilkaisten telineessä olevaan navigaattoriin.

Hetken kuluttua auto kääntyy kahden kallellaan olevan portin välistä ruohoiselle pihatielle, samalla hiekan rapina renkaissa lakkaa. Taksi pysähtyy valot päällä pihamaalla, ruostuneen traktorin viereen.

Vanha Zetori siinä viettää joutoaikaa vanhan pihakoivun katveessa.

Tuskin siitäkään enään tosihommiin on, hapertuneissa renkaissakin ilmaa vain yläpuolella.

Mies takapenkiltä punnertautuu ulos, hamuaa paketin syliinsä ja kantaa sen valottoman mökin rappusille. Romppainen, se on miehen nimi, palaa takataskuaan kaivellen taksikuskin luokse.

– Paljonkos me sovittiin kyydistä siellä Joensuussa ?

Autosta ulos noussut kuski puhaltelee savuja pimeään yöhön, sitten vastaa verkalleen.

– Kuusikymmentä euroohan se oli.

–Johan tuli härvelille hintaa, Romppainen ähkäisee ja puhisee puoliksi itsekseen, maksaa rahat ja kääntyy kohden kotiovea ja pimeätä mökkiä.

Romppainen on nuuka mies, mökin asukki jota kylällä suurieleisesti kutsuvat ”Isäntä Romppaiseksi.” Eläkkeen varassa elävä mökkiläinen, pala peltoa, toinen metsää ja rapistuva pieni mökki. Ei ole navetasta jäljellä muuta kuin vesakoituva kivijalka. Ruohikon sisältä pilkistää puhkiruostunut maitotonkka, ajalta jolloin talossa oli vielä lehmä tai pari. Se oli kauan ennen EU:n maatalousasioihin puuttumista.

Taksin valoissa Romppainen siirtyy mökin sisäpuolelle ja sitten oven sulkeutuessa,kuljettaja tumppaa tupakan ja auto poistuu, lähtee paluumatkalle kohden Joenkaupunkia. Punaiset perävalot katoavat mutkan taakse.

Romppainen hapuilee seiniä pitkin itsensä pieneen pirttiin, saa vihdoin kopeloitua katkaisijasta valon ja asettuu taloksi. Keinutuoliin istuu mies ja puhaltelee hetken aikaa. Nousee sitten ähkäisten ja hamuaa vesiämpäristä kauhalla vettä. Kulauttelee ja aataminomena kaulalla pomppii tasaiseen tahtiin.

– Pahalainen, taitaa mennä kohmelon puolelle, puhaltelee mies vesikippo kädessään.

Romppainen, yksineläjä ja leskimies avaa oven ja hakee rapuille jättämänsä paketin sisään. Asettaa laatikon pöydälle ja kaivaa taskusta silmälasit päähänsä. Puukon löydettyään alkaa vetää pakkausta ympäröiviä teippejä poikki. Kansi aukeaa ja styroksisuojausten sisältä paljastuu kiiltävä esine. Etuosa on täynnä painokoskettimia ja musta virtajohto roikkuu kuin hiiren häntä.

– Komea se on, siinäpä leskelle uusi emäntä, automaattileipuri se on, mies sanailee itsekseen ja ottaa pari askelta taaksepäin. Katsoo konetta silmät sirrillään, on kuin kosioreissulla olisi.

Bread machine tavaa Romppainen koneen kyljestä, ottaa sitten ohjekirjan laatikosta. Sama teksti on kirjassakin. Samaa ulkomaan mongerrusta täynnä koko kirja.

– Ei helvetti, nyt otti ohraleipä,- mitähän tuli ostettua ?

Huolestuneena Romppainen penkoo laatikkoa ja löytää sen nurkasta muovisen mittakannun. Kannun sisällä on rutussa oleva arkki, josta löytyy murteellisella suomenkielellä , karkea ohje ja leipäresepti.

Romppainen hyppää kaapilla lappu kädessään, mittaa jauhoja ja hiivaa, lisää suolaa ja kaataa vettä satsin joukkoon. Muistaa laittaa johdonkin pistorasiaan. Sitten on uuden suhteen kriittisin vaihe. Etusormi tökkää varoen käynnistysnappia ja ”uusi emäntä” hyrähtää käyntiin. Kehrää kuin kissa korvantakaa rapsutettaessa.

Hetkisen Romppainen vielä teppaa pöydän ympärillä, sitten rauhoittuu ja valot sammutettuaan kellahtaa pirtin penkille kyljelleen. Sininen merkkivalo vain loistaa himmeästi pimeässä pirtissä.

Aamuyön syvinä hetkinä, pirtin täyttää Romppaisen jyrisevän kuorsauksen lisäksi, vieno tuoreen leivän tuoksu. Isäntä Romppaisen uusi ” emäntä” on työn touhussa, todellinen kotileipuri.

***

Selvennys: Tämä helkutan formaatti ei anna tehdä sisennyksiä, joten nuo välit on tarkoitettu kuvaamaan kappalejakoa...

Keittohommissa

Isännälle tietenkin varattiin se suurin rapu, kuinkas muuten.
Kun rapukausi on ohitse, voi omaa muistiaan virkistää muutamalla kuvalla noista hommista muutaman vuoden takaa.

Emäntä ei ollut moista puuhaa koskaan tehnyt, irvistys naamalla oli hirmustunut kun rapu molskahti kiehuvaan veteen.

Homma tehtiin hienovaraisesti pikkulikkojen näkymättömissä. Savusaunassa öljylampun valossa.


Järven vesi oli noin kaksitoista asteista. Jäähdytys on tehtävä varsin nopeaan, joten sitä tehostettiin airolla hiljalleen melomalla vettä kattilan ympärillä. Varottava oli ettei liikaa melonut ja saanut kattilaa nurin.



Keittämisen jälkeen kun kattila oli jäähtynyt, laitettiin ämpäriin punaset ravut ja uutta tilliä mukaan.

Sen jälkeen kaadettiin jo jäähtynyt keitinvesi rapujen päälle. Sitten vietiin ämpäri kylmiöön odottamaan iltahämärää, patonkia, salaattia ja juomia maun mukaan.

Siinä se !

Jotain outoo niissä ravuissa oli. Aamusella kauhea nälkä ja päätä jomotti. Ihan noin muuten sanoen - ettei noista raavasmies miksikään tule.

Joskus 1900 luvun alussa on niitä kuitenkin rahdattu Pietariin asti.