Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2015

105 ( kuivaa ) päivää


Talvisota on ollut ankara koettelemus siellä mukana olleille. Se on ollut raakaa leikkiä ja vaarallista. Talvisota kesti 105 päivää. Jotkut julkimot joilla on elämä ollut suhteellisen rauhallista keksivät sitten pitää elämässään 100 päivää ilman alkoholia. Hyvä tarkoitushan se lienee ollut. Tosin sitten ainakin yksi kestojulkimo Matti Nykänen repäisi itsensä raittiuden jälkeen hetkeksi lääkärin asiakkaaksi ja myöhästyi Espanjan koneesta lennolta Suomeen. Tuttua Matti - toimintaa.

Itse päätin olla kuivana (itsekseni) 105 päivää talvisodan veteraanien muistoksi. Kunnia heille. Arvo kasvaa koko ajan lisää kun huomioi ympäröivän maailmantilanteen. Sotaa ja terrorismia. Välimerellä hukkuvia Afrikan pakolaisia ja bisnestä ihmisten hädällä.

Kotimaassa käydään parhaillaan kansanedustajien vaalia. Demokratia on asia jota kannattaa suojella ja puolustaa. Se ei aina ole Suomessakaan toiminut. On ollut aikoja jolloinka äänioikeus liittyi varallisuuteen ja jopa sukupuoleen. Nyt se on jokaisella yhteiskunnan täysi- ikäisellä jäsenellä. Niin se pitää ollakkin.

Miksihän muuten säätyvaltiopäivillä aikoinaan aatelisto ja porvaristo vastustivat yleistä äänioikeutta. 1907 oli suomalaiselle demokratialle kunnian vuosi. Silloin valittiin ensimmäiset naispuoliset kansanedustajat. Hame ei siis ollut este demokratian kehitykselle. Suomi hiljalleen tasavaltaistui.

Takaisin tuohon 105:n alkoholittoman kauden päätökseen. Se päättyi juhlavasti omalta osaltani ravintola Scotland Yardissa Tallinnassa. Leppoisasti pehmeällä nahkasohvalla. Tunnelmallisen hämärän vallitessa. Ja totisesti, totisesti se tuopillinen olutta oli hyvä. Teholtaan erinomainen, posket alkoivat punoittamaan  ja kieli alkoi suoltamaan sujuvasti loistavia lauseita. Ainakin se itsestä siltä tuntui.

Samassa pöydässä istuva muu seurue katsoi silmät renkaina ja mietti mitenkä voi yhdestä oluttuopista alkaa tuollainen puheripuli. Hauskaa oli.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Keskikesän tunnelmissa



 Matkustajalaivaliikenne on jatkuvaa.

Kesän kulku on ollut joutuisaa. Säätila on muuttunut jälleen suopeammaksi ja raekuurojen aika on toivottavasti ohitse.

Tallinna ja Pirita hotelli olivat pari yötä tukikohtana. Viitisen kilometriä keskikaupungille sujui joutuisasti paikallisbussilla. Seniorihintakin oli kertalipulla kohdillaan. Hinta vain 80 centtiä. Pirita hotellissa alkaa jo näkyä ajanhampaan purenta. Kelvollinen, varsinkin kun sai parvekehuoneen meren suuntaan. Leppoisa paikka ihastella Tallinnan lahden liikennettä. Se on nykyisin varsin vilkasta. Reittiliikenteen ohessa lukuisat vierailevat risteilyalukset maailman eri kolkista.

Kulttuuria tuli maistettua vierailulla miehitysmuseossa ja Patarein vankilan vieressä olevassa merimuseossa.

Kesä kulkee...

Viikko huilailua kotinurkissa ja sitten neljä päivää Tartossa. Se vanha Tarton kaupunkihan on Viron sivistyksen ja kulttuurin keskus. Tartossa oli menossa Hansapäivien pystytys. Itse Hansapäivätkin sitten tuli koettua monenlaisen ohjelmatarjonnan höystämänä.



Hansapäivien avajaiskulkue Emajoen rantakadulla.

Kesäinen Tartto oli ilmojen suhteen parhaimmillaan. Hansapäivien yleisömäärä levisi aika isolle alueelle. Käsitöitä, leivonnaisia, juustoja, makkaraa sekä erilaisia savulihatuotteita. Yhtään metrilakupistettä en havainnut, onneksi kai sitä on sanottava. Kotikaljaa, hunajaa ja erilaisia tuoksusaippuoita.

Kuhinaa riitti Tarton kävelykaduilla.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Haapsalun leppoisaa elokuuta

Tervis Haapsalusta.

 Haapsalun leppoisa tunnelma oli elokuussa selkeästi havaittavissa. Rauhallista  kävelijäporukkaa rantabulevardilla. Useat jo ikääntyneempää väkeä. Kuursalissa soi hillitty musiikki ja valkoesiliinaiset tarjoilijat toimittivat tilauksia pöytään. Aikaa hiukan meni, mutta kiire kai on parasta jättää pois silloin kun lomaillaan. On aikaa istuskella ja katsella runsaita vesilintuparvia lahdella.



Ei silmät heti usko, - jääkarhu se tosiaan on. Luonnollisen näköinen taideteos joka pistää yllättäen silmiin leväkasvuston keskeltä. 

 Vesilintujen lisäksi, - pensaikoissa liversi myös tuttuja pikkulintuja. Niitä lensi ajoittain isoina parvina lahden pensaiden yllä.




Hotelli Laineen edessä on patsas joka kuvaa nuorta miestä joka polveaan vastaan katkaisee kepin. Teos kuvaa sairaudesta toipunutta ja sen nimi Sauvanmurtaja (Kepimurdja) Taiteilija on Juhan Raudsepp. Patsas on aikoinaan varastettu ja sahattu neljään osaan. Osat onneksi löytyivät ja patsas on nyt entisellään.


Haapsalun rautatieasema ei ole toiminnassa. Ratapihalle on kuitenkin kerätty useita vanhoja vetureita  ja muutamia vaunuja. Asema on museoitu ja sen asemalaituri pitäisi olla juuri Tsaarin junan pituinen. No- se on ollut aikanaan varsin pitkä juna.



Rantabulevardin varteen, noin sadanmetrin päähän varsinaisesta kuursalista on pystytetty paviljonki jossa valokuvin kerrotaan alueen tulvista ja uuden rantavallin rakennustöistä. Keskellä paviljonkia on pilari jossa on mittatikku vedenpinnan tasolle ja kyltti aiempien tulvahuippujen tasosta.


Kuursalia pitsikoristeineen on kuvattu monelta kantilta. Olkoon nyt sitten kuva myös päädyn puolelta. Karamelli se on katseli sitä mistä suunnasta hyvänsä. Aikoinaan siellä on vieraillut lukuisa joukko entisajan merkkimiehiä. Turha niitä on luetella. Tosiasia on, paikka on nykyisin kaikkien tavoitettavissa. Se on erinomainen asia.


Piispanlinnan kirkkosalin vieressä on ns. kastehuone. Tämän kastehuoneen ikkunassa väitetään Valkean Daamin ajoittain näyttäytyvän. Jokaisella itseään arvostavalla linnalla pitää olla oma mystinen tarinansa. Se on sitten kuulijan käsissä miten syvälle tarinaan pureutuu ja uskoo.


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kesäinen Pärnu ja Riika.

Pärnu veti taas viikoksi kesäisiin tapahtumiinsa. Hansapäivät olivat suuri tilaisuus jossa telttoja ja myyntikojuja vieri vieressä. Esiintymisiä pitkin puistikkoja ja vallimäkeä. Ihmisiä liikkeellä paljon ja hotellit melkoisesti miehitettynä. Mikäs siinä oli kulkiessa ja ihmetellessä.


Hansapäivien antina olivat keskiajan asusteisiin pukeutuneet esiintyjäryhmät. Niitä riitti pitkin laajaa aluetta. Soiton ja tanssin ohessa oli kyllä myynnissä kaikenlaista tavaraa. Tavaraa oli laidasta laitaan, tarpeellista ja myöskin tarpeetonta.


 Tanssiryhmiä riitti pitkin puistoja esiintymään.


 Hetki oli aikaa jaloitella myöskin Pärnun aallonmurtajalla. Kivinen on pojan polku.


Illan saapuessa saapuivat myöskin kalastajat mereltä satamaan. Sorsaparvi saattoi kahden paatin laivastoa, sattumalta kai.


Hevoskauppaa vai ratsastuksen hintaa vaihtuu. Hepo vain rauhassa rouskutti heinää kaiken hälinän keskellä.


Pässi huilaili rauhassa komeine sarvineen.


Valtaistuimelta soitteli pelimanni-setä.


Yksi Riikan lukuisista patsaista ja suihkulähteistä.




Riikan upea Oopperatalo.


Yksipäivä oli uhrattava Riikaankin. Matka kulki Ecolinen bussilla ottaen aikaa 2 1/2 tuntia. Hinta eläkeläisalennuksen kanssa 7 €uroa. Autoon noustessa oli kummassakin päässä passin ja lipun tarkistus. Vaikka EU:ssa ollaankin näyttää valvonta toimivan. Pärnun päässä linja-autoasemalle nousi autoon kaksi riskiä rajavartijaa. Nämä tarkistivat kahden hiukan eksoottisemman passinhaltijan paperit uudelleen.

Vaikka usein kuulee jonkun väittävän ettei EU kansalainen Virossa passia tarvitse. Kyllä se vain mukana olla pitää. Vaihtoehtona on tietenkin poliisilaitoksen myöntämä EU - henkilökortti.

On aivan oikein että valvontaa EU -alueella suoritetaan kaiken aikaa. Niin paljon saattaa olla alueelle livahtaneita. Jossain päin reunoilla saattaa vuotoa syntyä lepsuilun vuoksi. Vanha sanonta: "Luottamus hyvä, kontrolli parempi", pitää edelleen paikkansa.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Virossa kylpemässä

Öinen vallisilta Pärnussa 2012

Kannattaako talvimatkailu Virossa ? Onko se edelleen edullista ja pelaavatko palvelut? Kysymyksiä alkaa tulla entistä enemmän. Euroopan taistellessa Kreikka ongelmansa kanssa, on suomalaisilla lähellä maa jossa on pitkä kylpyläperinne.

Lyhyt laivamatka ja sitten muutama tunti bussin kyydissä, joko Pärnuun, Saarenmaalle tai Haapsaluun. Rakvere on myöskin reilun tunnin automatkan päässä Tallinnasta. Toki Tallinnakin tarjoaa kylpyläpaketteja mutta hintataso on ollut jo pitkään varmassa nousussa.

Hintataso nousee tietenkin Tallinnan ulkopuolellakin, ei kuitenkaan aivan samassa tahdissa. Myöskin polttoaineen hinnannousu on selkeästi havaittavissa. Viime kesänä 95 maksoi yleisesti noin 1.22 - nyt hinta kivunnut 1.40 nurkille. Lähestyy siis hiljalleen Suomen hintatasoa.

Kokonaisuudessaan kylpyläviikko (8vrk) Pärnussa maksoi matkoineen muutaman euron alle 300 € hengeltä. Se sisälsi puolihoidon ja lääkärintarkastuksen lisäksi 2 - 3 hoitoa päivässä. Hoidot olivat hierontoja ja yrttikylpyjä. Lisäksi vaihtoehtoina oli suolahuone ja parafiinikääreitä sekä vesijumppaa. Hinnoissa on myös hotellikohtaisia eroja, uusimmat ja moderneimmat kylpylät ovatkin hitusen kalliimpia.

Säälle ei voi mitään. Näillä leveysasteilla se talvikin voi vaihdella. Nyt pyrytti lunta ja välillä kahlattiin loskassa. Kesä on toinen asia. Silloinkin saattavat sääolosuhteet heitellä. Eivät ole kesätkään veljiä keskenään.

Vehreät puistot ja runsas kulttuuritarjonta tuovat silti oman suolansa lomaan. Väkeä on enemmän liikkeellä ja uimaranta saattaa olla todella ruuhkainen.

Yhteinen valuutta Euro on helpompi käsitellä kuin erillinen vaihdettava raha. Selvempi siis, ja vekslaus jää unholaan heiluvine vaihtopalkkioineen. Pankkikortti antaa rahaa seinästä tuttuun tapaan.



sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lumoava lumme

Tallinnan kasvipuutarhan lumme 2010

Tallinnan useitten reissujen aikana on jäänyt poikkeamatta kasvitieteelliseen puutarhaan. Nyt se virhe on korjattu. Pirita joen varressa sijaitseva puutarha kannattaa kesäpäivänä kuljeskella lävitse.

Tuo puutarha sijaitsee melkein Tallinnan kuulun televisiotornin kupeessa. Kuvia sai otettua monesta eri kasvista mutta jälleen kerran lumme lumosi. Puutarhassa on myös melkoinen joukko erilaisia ruusuja omana osastonaan.

Pääsylippu alueelle oli varsin edullinen, varsinkin eläkeläisalennuksella. Sen omatoimisesti lippukassa meille tarjosi, eikä edes korttia viitsinyt ryppynaamaisilta kysellä.

Viru-keskuksen linjautohallista lähtee sinne bussi ja pysäkki on Kloostrimetsa. Pysäkiltä on kävelyä noin 300 metriä ja sitten oikealle kääntyen löytyy puisto. Televisiotorni on hyvä maamerkki.

Lasirakenteisen ns. Palmutalon yhteydessä on myöskin kahvila ja WC tilat.

Linkki: Botaanikaaed

tiistai 19. toukokuuta 2009

Reissukirjasta 2

Reissuvihkon sivu vuodelta 2001

Reissuun mentiin Tallinnan puolelle myöskin helikopterilla.

Matka ei kauaa kestänyt, kun Harmaja jäi alle, alkoi kaukana siintämään Viron rannikko. Kestikö matka alle 20 minuuttia noususta laskuun.

Tallinnan puolella oli lasku Linnahallin katolle, lähelle satamaa.

Noin neljä vuotta myöhemmin samalla reitillä tapahtui helikopteriturma jossa henkensä menetti 14 ihmistä, näistä 8 suomalaisia, 4 virolaisia ja 2 yhdysvaltalaisia. Tuon turman johdosta helikopteri liikenne katkesi pitkäksi ajaksi.

Samalla reissulla oli sitten tilaisuus käydä myös jäänmurtaja Suur Töllissä
jossa pirteä vanha mies innokkaasti selosti laivan mielenkiintoista historiaa.

Reissukirjasta 1


Kadriorgin palatsi (Kuvattu 2009)

Siinä on reissun mistiinpanoja Tallinnasta vappuna 2003. Hotellista löytyy yleensä logolla varustettua paperia johon saa sitten asioita talteen raapustettua.

Tuolloin on ajankohtaisena ollut ns. Sars- epidemia jonka etenemisestä lehdet ja sähköiset tiedotusvälineet olivat huolissaan. Nyt sitten (2009) on kyseessä influenssa, jota kutsutaan myös sikainfluenssaksi.

Taudit kulkevat ripeästi kun ihmiset matkaavat maailmalla entistä enemmän. 1990 - luvun lopulla puhuttiin kiihkeästi ns. Hullunlehmän taudista. Roviot paloivat ja niin paljon se vaikutti Lontoossa käydessä että alkoi oleen kurkkua myöten täynnä broileria.

Tauteja tulee ja tauteja menee, ihmiskunnan on vain pyrittävä niistä selviämään. Näin on aina ollut ja aina oleva.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Vikki ja keväinen Viro

Vladimir Iljits (Lenin) Taidemuseo Kumussa 2009

Virolainen vahdinvaihto Kadriorgissa 2009

Patsaat ovat aina jälki jostakin aikakaudesta. Lenin jätti jälkeensä lukuisan joukon erilaisia pystejä ja rintakuvia. Valuuttakaupat ja matkamuistokioskit olivat neuvostoaikaan hyllyittäin kukkuroillaan erilaisia Leninin päitä, ainakin entisissä itäblokin maissa.

Tunteita erilaiset patsaat herättävät. Joskus varsin kiihkeitäkin. Pietarissa jykevä Lenin monumentti yritettiin hiljattain Suomen asemalla räjäyttää. Kovin oli Lenin sitkeätä tekoa. Takkiin toki tuli suurehko reikä.

Viron patsaskähinät ns. pronssisoturin siirron vuoksi ovat varsin tuoreessa muistissa. Nythän tilanne sen suhteen vaikuttaisi olevan rauhoittunut.

Kumussa tuli tehtyä pikavisiitti jälleen. Samalla oli hyvää aikaa seurata kevään etenemistä Suomenlahden tuolla puolen. Eteneehän se, osa terasseista oli auennut ja liikenne vanhassa kaupungissakin lisääntynyt.

Samaan aikaan kun Tallinnan kirpputoreilla, vanhat Leninin päät pölyttyivät muun sekalaisen tavaran joukossa. Marssivat presidentinlinnan portille uuden tasavallan vartiomiehet harvalukuisen turistijoukon katsellessa.

Kamerat räpsyivät ja puiston lammikon yläpuolella kiljui runsaslukuinen lokkiparvi.

Kulkeminen Tallinnassa on helppoa kun vain lukee reittikarttaa. Edullisinta on ostaa vaikka paikallisesta R-kioskista 10 matkan lippuvihko.

Yhdelle lipulle tulee silloin hintaa 9 kroonia,eli 0.6 €. Samalla saa paremman kuvan myöskin tavallisen kansan elämästä. Taksissa istumisessa on tietenkin hiukan luksusta ja oma helppoutensa.

Kannattaa aina kuitenkin katsoa millaiseen taksiin istahtaa. Yrittäjiä on niin monensorttisia.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Kuva-albumista 3

Vartiomies kaitseliiton toimistolla 1991. ( Foto: VJ )

Panssariesteitä Toompealla 1991 ( Foto: VJ )

Vuosi 1991. Virossa kuhisee, vallankahvasta ote vaihtuu. Kuitenkin aika on herkkää ja pelko takaiskuista hiertää ihmisten mielissä. Toompean mäki on ollut aina vallankeskittymä, sen symbooli.

Meneekö kaikki hyvin, rauhallisesti ?

Pikk Hermannin lipputankoon on vedetty sinimustavalge lippu. Ihmiset kulkevat katuja ja vilkaisevat aika ajoin tornin huippua.

Tuon ajan herkkyydestä käy esimerkiksi se, että laivalta poistuessamme maihin joudumme jättämään omat passimme ja tilalle lykättiin kovakantinen, punainen ja kuvaton passi.

Kannessa luki isoin kirjaimin CCCP. Takaisin palatessa ne luovutettiin pois ja tilalle saimme omat turvalliset sinikantiset.

Liki 20 vuotta on kulunut. Neuvostoliitto on hajonnut ja tilalle on syntynyt uusi Venäjä. Virossa edelleen kuitenkin hiertää. Kuinka kauan kestää tuo tilanne ennenkuin kansa saa hoidettua oman kipukohtansa.

Miehitysajan traumat eivät tule tyhjästä. Suosittelen käymään miehitysajan museossa Tallinnassa, lähellä Vapaudenaukiota.

Mitä sitä suomalainen voi sanoa kun osa virolaisista ei tunnusta mitään mehitystä olleenkaan. Kuvitelmaako on nuo kyyditykset kauas itään? Sekä kaikki muu joka melkein tukahdutti tuon kansan oman kulttuurin.

Pronssisoturimellakat ovat tuoreessa muistissa ja viimeksi viikon alussa Helsingissä oli pienimuotoinen mielenosoitus -
Pelko muurin takana seminaaria kohtaan. Harvalukuinen Nasi nuorten joukko esitti oman laimean protestinsa.

Tilaisuus oli kuitenkin varsin hyvä mainostilaisuus
Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittamalle kirjalle Kaiken takana oli pelko.

Taloustilanne vaikeutuu myös Virossa. Lisääkö se tulevaisuudessa ristiriitaisuuksia Viron venäläisen väestön ja Viron virolaisten välillä.

Myöskin matkustus Viroon vaikuttaisi olevan hiipumassa.Elämme kaikki edelleenkin jonkinlaisen murroksen keskellä. Mielenkiintoista aikaa kaikkiaan kuitenkin.



maanantai 16. helmikuuta 2009

Kuva-albumista 1

Tallinnan satama toukokuu 1980

Vanhat kuvat albumien kätköistä,ne ovat osa meidän kaikkien lähihistoriaa. Vuonna 1979 alkoi Afganistanin sota, ja seuraavana vuonna oli Moskovan olympialaiset. Samana vuonna tein ensimmäisen matkani Viroon, silloiseen neuvosto Eestiin.

Kuvassa taustalla, sen aikaisia turisteja ainoana yli kuljettava alus, pieni Tallin laiva. Hetki kuvanoton jälkeen tuli rynnäkkökiväärimieheltä tiukka komento :" kamera pois !"

Satamat laskettiin alueiksi joisssa ei missään vaiheessa saanut kuvata.

Matka satamasta jatkui suoraan Latvian puolelle Riikaan. Linja-auto kulki myös silloin Pärnun kaupungin kautta. Tuolloin ei ulkolaisten turistien määrää juurikaan huomannut. Nyt tilanne on oleellisesti muuttunut.

Riikassa käytiin melkoisen kovaa keskustelua paikallisten ihmisten kanssa juuri tuosta sodasta, jota Neuvostoliitto Afganistanissa kävi. No nyt samoilla tanterilla saavat varoa nahkaansa toiset sotajoukot. Eikä loppua näy.

Riikan vanhan kaupungin lisäksi jäi mieleen suuri hotelli Latvia ja Salaspilsin keskitysleirialue.

Aamuisella kävelykierroksella klo 7.00 poikkesin savuiseen kellaribaariin, kahville tietysti, päinvastoin kuin se virkapukuinen miliisi joka veti kankkuseensa konjakkia.

Jurmalan rantapaviljongin koppalakkinen vahtimestari myös juotettiin yhteistoimin juovuksiin. Sinne mies jäi vilkuttamaan koppalakki vinossa ja ovenpieleen tukeutuen hassuille suomalaisille.


lauantai 20. joulukuuta 2008

Kuresaari-raportti

Kuresaaren keskustan jouluvalot.

Piret ja Suurtölli kantavat kalasaalista.

Kuressaaren toinen tunnus on tuulimylly

Puhallettavat pukit kultasepänliikkeen edessä.

Vallihaudan sorsat odottavat pullaa.

Kuressaaren keskustan joulukuusi

Piispanlinna, toimii Kuressaaren museona.

Hyväkuntoinen Volga rautaesiripun takana.

Hyllyt täynnä kakkuja ja torttuja.

Ofelia oli toinen liikenteessä olevista lautoista.

Tukevat renkaat toimivat suojapuskureina.

Tuulivoima on saapunut Saarenmaalle

Kuresaari
27.12.2008

Aamulla aikaisin tavaroidenpakkaus linja-autoon. Köröttely Muhun kautta lautalle ja mantereen puolelle. Laiva M/S Star melkoisen täynnä, paluumatkalaisia oli Tallinnasta,Pärnusta, Otepäästä ja Saarenmaalta. Varmasti jostain muualtakin. Laiva huitaisi yli Suomenlahden kahdessa tunnissa ja kun bussikin Helsingissä täyttyi kohtuullisen nopeasti eikä matkalaisista johtuvaa viivettä ollut, oltiin Valkeakoskella jo ennen klo 19.oo. Sellainen siis se joulu, ihan kelvollinen vaihteeksi.

Kuresaari
26.12.2008

Aamiaiselle vähemmän väkeä. Kaksi linja-autoa pihalla jo lähtövalmiina, alkavat jouluvieraat palailla Suomeen hiljalleen. Tänään viimeiset hoidot, käymme porekylvyssä ja hieronnassa. Sitten Piispanlinnaan meno jos se on auki. Oli kuinka oli, sorsia ei tänään ruokita, saa joku muu pitää nyt niistä huolta.

Ei ollut linna auki, joulu teki tepposet. Olisi luullut jouluajan aukiolot olevan helppo oveen laittaa, mutta ei niin ei. Kolmetuntia kävelyä kaupungilla ja rannalla urheilukentän takana. Kahvila Brunossa huilaus, isoin näkemäni kahvikuppi ja sacherleivos. Olihan sitä siinäkin, taisi kävely mennä harakoille.

Laukkujen pakkausta, tai paremminkin, toinen pakkaa ja minä yritän saada luetuksi loppuun Heikki Turusen kirjan. Välillä tietokone pöydällä kilahtaa ja joku jälkeläisistä ottaa messengerin kautta yhteyttä. Yhteydet pelaavat kotisuomeen, ei tarvitse puhelimella rimputella.


Kuresaari
25.12.2008

Aamu alkoi rutiineilla. Kevyesti aamiaiselle, sitten porekylpy, ja tuntia myöhemmin hieronta. Kaupungille kävellen Piispanlinnan ympäri, museo pysyy edelleenkin suljettuna, se joulu, se joulu. Huomiseen pistettävä toivo, sillä ylihuomena on jo paluu kotiin. Kaupungilla oli marketti auki ja taas ranskanleipä mukaan. Vallihaudan sorsat jo malttamattomina odottivat. Kyllä kannattikin odottaa.

Iltakävely satamaan ja matkalla poikkeaminen katsomassa naapurihotellin keilahallilla. Piret ja Suurtölli patsaasta pimeässä yössä salamavalolla muutama kuva,kohtalaisesti onnistuivatkin.


Kuresaari
24.12.2008

Jouluaatto ja maassa rauha. Aamiaisella jo kymmenen yli seitsemän. Hierottavana on oltava jo kello kahdeksan. Parikymmentä minuuttia paussia ja sitten jo mentävä istumaan suolakammariin ja yritettävä lepotuolissa pysyä hereillä.

Soitin velipojalle Joensuun syrjäkulmille. Lunta on tullut oik
ein urakalla,lapiohommiin asti ja sähköjäkin on edelleen paikoitellen poikki.

***
Sitten hiukan lainausta Heikki Turuselta (1979)

Viisaista ja paskanjauhajista tarpeekseen saanut Hannu Salama sanoi minulle kerran, että sillä aikaa kun Helsingin oppinut ja omaa ääntään rakastava joutoväki spekuloi yhteiskunnallisesta muutoksesta, saattavat hiljaiset jätkät pohjoisesta ja idästä jonain kauniina päivänä tulla ja pistää muutoksen toimeen. Ja vasta sitten kyselevät, että mitä muuta.
***
Jälleen kaupungilla. Sorsat seurasivat kulkua vallihaudassa uiden, ei auttanut joulun vuoksi muuta kuin hakea ranskanleipää kaupasta ja palata ruokintahommiin. Valittaen on todettava ettei siinä tasa-arvo jyllännyt.Laki oli kova, röyhkeimmät ensin.

Jouluillallinen, juhlavasti katetusta pöydästä. Sali täynnä ja joulupukki laulatti lapsia, noin kymmenkuntaa, jotka olivat innolla mukana. Ruokaa siis riitti liiankin kanssa. Täyden mahan viereen oli tukeva kelllistyä. Jostain tajunnan rajamailta tunnisti vielä ulkona hetkisen ilotulituksen pauketta.

Kuresaari
23.12.2008

Yöllä käynyt kova tuuli. Aamusella heti kierros Piispanlinnan valleilla. Entinen työkaveri täytti 60 vuotta. Kaupungilla kaupassa ja naisväki osti tietenkin synttärikakun. Kaupassa myös ruuhkaa kuten kotimaassakin joulun alla. Hoidot on päivällä joten synttärijuhlat sitten alkaa vasta sen jälkeen. Kakkua, kahvia ja istuskelua ilman juhlapuheita. Siis varsin rauhallista menoa.

Illalla kävely kaupungille ja pikavisiiitti Kapteeni Körtsissä, vanha kapakka jossa takka ja kokopuusta veistetyt penkit. Kaksi paikallista ukkoa meidän lisäksi.Iso tooppi olutta ja pihalle takaisin. Hotellilla jo ennen kymmentä, huomena on jouluaatto.


Kuresaari
22.12.2008

Kiirettä pitää. Aamiaiselta miltei leipäpala suussa yrttikylpyyn.Vesi sopivan kuumaa ja katajalla maustettu. Pulinaa ja pörinää altaassa. Hetken kuluttua jo alkaa ramaisemaan, siis taas. Ammeesta ylös ja rappusia toiseen kerrokseen. Siellä nainen jolla on bodarin vartalo ottaa ravikaartin ja hierontapöydälle komennus pitkäkseen.

Radio soittaa nurkassa joululauluja, hartiat ja niska saavat käsittelyä. Juuri kun tulee laulu kilisee, kilisee kulkuset on hierontakin valmis. Kiitokset ja huomena sama käsittely. Alkaa vapaus ja voi lähteä kaupungille kävelemään, heti kun emäntä selviää samanlaisesta käsittelystä.

Kolmen kilometrin päähän ostoskeskukseen kävely. Paljon on turhaa kamaa Saarenmaallakin hypisteltäväksi. Naiset ramppasivat puodeissa ja miehet, me kaksi, tyydyimme katselemaan ohikulkijoita aulapenkillä. Hotellihuoneessa otin käsiini muukana tulleen Heikki Turusen; Soakkunoita romaanin.

Heikki Turunen:

Meikkää on sanottu kommunistiksi,kokoomuslaiseksi,
kepulaiseksi,vennamolaiseksi, Vaikka mitä on mainittu
vaan ei kristilliseksi. Minä kun kiroilla mäihään kuulemma
ihan muina töinäni.Sen siitä saat kun yrität olla kansanrintamakirjailija.Oppositiossa löytyy.


Kuresaari
21.12.2008

Aamulla aamupalan jälkeen tohtorin vastaanotto. Veera, iäkäs naislääkäri, mittaa verenpaineet,kyselee vaivat ja haukkuu nykysysteemin. Ennen oli toisin,kolmeviikkoa ainakin oli hoitoja ei niinkuin nyt, yksi viikko ja kotiin takaisin. Se on vain rahan ulosmittaamista. Ennen oli toisin sanoo,huokaa, ja tekee ristinmerkin. Korttiin tulee hierontoja,yrttikylpyjä ja suolakammaria. Kortin kannessa lukee hienosti RAVIKAART, on kuin raveissa ilman kertoimia. Jos ei koni enään raveissä pärjää menköön makkaratehtaalle.

Ensimmäinen kerta suolakammarissa,täällä siis. Tossut pannaan jalkaan ja laverille. Naapurihuoneen emäntä on ainoana mukana. Suolaista ilmaa luukuista ja kaiuttimista rauhoittavaa musiikkiia. Melkein unessa, kun ovi aukeaa ja aika on täysi. Tossut roskiin ja kohti uusia seikkailuja.

Iltapäivällä vanha työkaveri tarjosi leivoskahvit Vanalinna konditoria kahvilassa. Hyvät olivat Tuomonpäivän kahvit. Niillä sitten jo kummasti potki illalliseen asti.

Hiljaista on hotellissa, vapaata tilaa olisi vallan erinomaisesti. Tänään tuli muutama henkilö lisää. Jouluun on jäljellä vain kolme yötä.

20.12.2008
Kuresaari


Linja-autossa puutui takapuoli. Tallinnasta matka Virtsun lauttasatamaan on paikoin ankeata. Pätkä tietä saa hetken sisäkalut ja niskan vatkaamaan.


Autossa on ilmastointi hiukan retuperällä ja ikkunat kastuvat huuruun. Tallinnassa oli satanut lunta ja maisema oli paikoin talvinen. Lähestyminen merta ja satamaa, mistä lautta lähti Muhuun,vei myös lumen mennessään. Ranta oli aivan lumeton ja taivaanrannassa vispasivat tuulivoimalan siivet verkkaisesti sähköä verkkoon.

Bussikannelta laivan kahvioon vie jyrkät portaat. Jotkut vanhemmat eivät niitä kiipeä vaan jäävät bussiin istumaan. Kahvi, mehu ja kaksi voileipää maksaa 80 kroonia. Jono kassalle etenee hitaasti ja kun maksu on suoritettu jää aikaa vain 15 minuuttia heittää annos tuulensuojaan. Sen pitempään ei lauttamatka kestä kuin puolituntia.


Muhusta pengertietä Saarenmaalle ja tunti istumista bussissa. Ilta on pimentynyt ja Kuresaari putkahtaa valoineen esiin. Iso värikäs joulukuusi keskustassa ottaa vähäisen matkaajamäärän vastaan.

Hotellissa heti illallinen ja myöhemmin kävely kaupungille. Tuulimyllyyn rakennettu ravintola Veski oli täynnä, näytti olevan yksityistilaisuus.Kävely takaisin hotellille ja uutisvuoto ohjelman jälkeen maate. Uskomatonta mutta totta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Tallinnan kellarit

Juhla-ateria eräässä kellariholvissa.Kuvan käsittely "Time machine"


Hansakaupunki Tallinna on täynnään vanhaa historiaa kellareiden kätköissä. Lukuisat kellari- ja holviravintolat aukaisevat reitin vanhan kaupungin pinnan alle.

Kynttilöiden hämärä valo ja kätketyistä kaiuttimista kuuluva keskiaikainen musiikki. Siinä on oiva tausta aikamatkaajalle.

Kellariholvien lisäksi löytyi vanhoja bastionikäytäviä joiden rakentaminen on aloitettu jo 1600 luvulla. Noita maanalaisia käytäviä käytettiin varastoina ja sotilaallisina siirtoreitteinä.

Eräs kuuluisimpia kellareita ja siellä sijaitseva selli oli talossa jota hallitsi KGB. Vaikka rakennus oli vain viisikerroksinen, sanottiin sen olevan kuitenkin niin korkea että kellarista näkyi Siperiaan asti.

Okupatsiooni ja vabadusvõitluse muuseum on paikka jonka kellareissa saa tuulahduksen ajasta vieraan vallan alla, niin Saksan kuin Neuvostoliitonkin.

Museo sijaitsee Toompealla, lähellä Vapaudenaukiota.Vitriineissä on esillä miehityshallintojen painamaa rahaa, propagandalehtiä ja asepukuja, mutta myös käyttöesineitä ja elintarvikepakkauksia. Museo avattiin vuonna 2003

Miehitysaika on rankka kokemus, pelkoa voi aiheuttaa öiset askeleet rappukäytävässä ja pihassa odottava auto.

Toompean mäki on elävä museo. Sen holvikäytävät ovat kokeneet vuosisatojen vierimisen ja hallitsijoiden vaihtumisen.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Virolaista kehitystä

Kuresaari. Abaja teos. Suurtöl ja Piret kantavat kalasaalista.(Foto:VJ)

Viron kansa, tuolla Suomenlahden eteläpuolella, on historiansa aikana aina ollut jotenkin kytköksissä Suomeen. Aivan samalla tavalla kun me olemme olleet jonkinlaisessa liekassa Venäjään ja Ruotsiin.

Yhteydet Viroon olivat varsin kiinteät, kunnes toinen maailmansota sen keskeytti.Virosta tuli neuvostovaltio.

Oma lukunsa oli 20-luku ja siihen liittyvä pirtun salakuljetus, sekä suomalaisten apu sotilaallisesti mm Saarenmaan taisteluissa Viron vapautumisen yhteydessä 1919.

Puuhamiehiä salakuljetuksessa oli kummankin maan rannikolla. Pirtuveneet ja torpeedot olivat sen kauden nimikkeitä. Samoin kuin "kova tee" ja "varpunen"

Oma kulkemiseni Viroon alkoi 1970 luvun lopulla, neuvostoaikaan. Pienellä Tallin purkilla yli lahden keikkuen. Olumpiavuonna tullut Georg Ots oli jo iso laiva. Ruoka ja paukut olivat edullisia ja Rummy Jyri pubissa soi raastava rokki.

Nyt kun visiittejä on ollut takana satakunta, päiväreissuista viikon kylpylälomiin, huomaa sen voimakkaan kehityksen mikä maassa on tapahtunut.

Varsinkin Tallinna on muuttunut rakennuskannaltaan, poislukien vanha kaupunki. Hotelleja ja ravintoloita on noussut kuin sieniä sateella.

Ankea ja masentunut tunnelma vallitsi 70-luvulla. Väki laahusti lumisohjossa ja nuorison pukeutuminen oli tylsän harmaata. Alakulon aisti. Raitiovaunut kolistelivat kiskoja pitkin ja ihmiset katselivat ulos huuruisista ikkunoista.

Joulua ei vietetty julkisesti, jos vietettiin niin salaa, eteenvedettyjen ikkunaverhojen takana, tiukasti perhepiirissä.

Viron kylpyläperinne on jo vuosia sitten temmannut suomalaiset mukaansa. Päivittäin satamasta lähtee autoja Haapsaluun, Pärnuun ja Saarenmaalle. Laivaliikenne on aivan uusissa mittaluvuissa verrattuna yhteen pieneen Tallin laivaan. Ero sen suhteen on valtava.

EU jäsenyys Virolle oli tie joka on sitä nopeasti auttanut saamaan kuntoon esimerkiksi Via Baltican. Monta muuta kohdetta löytyy jonka viereltä löytyy kyltti kertomassa EU:n avusta.


Hintakehitys on ollut jatkuvasti myös nousussa. Ei se siten enään niin paljoa Suomesta eroa.

Paljon on ihmisiä kulkenut, siitä ajasta kun pujottelin valtavien kivenjärkäleiden välistä Toompean mäellä. Panssariesteiksi ne olivat nostettu.

Aika oli uuden kauden kynnys. Jeltsin nousi Venäjällä panssarivaunun päälle pitämään puhetta ja Berliinissä keikahti muuri. Itäeuroopan läpi kävi tuulenpuuska.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Pörinää Pärnusta


Tuolla Pärnunmatkalla kiinnittyi huomio taivaalla kieppuvaan lentolaitteeseen. Liitovarjon valjaitten varassa olevalla pilotilla oli potkuri selässään. Ainakin se etäältä siltä vaikutti.

Onhan puitten yläpuolelle varmasti paremmat näköalat kuin katuja tallaavilla olioilla. Linnunsilmin sieltä maailmaa katsellaan.Äänetön ei tuo laite missään mielessä ollut, pörisi se. Lisävarusteeksi moinen pilotti varmaan tarvitsi korvatulpat.

Ihmisellä on aina ollut kaipuu katsella sillä tavalla maailmaa kuin lintu katsoo. Ylväästi, ja muita ylempää. Ikaros poltti siipensä ja moni ilmailun pioneeri katkoi luunsa unelmiaan toteuttaessaan.


Monella meni henki.Uudelleen ja nokka ruvella, on ihminen raivannut tiensä taivaalle.Ilmalaivojen kautta yhä teknisimpiin vehkeisiin.

Mannertenvälisten lentojen jälkeen otti ihmiskunta suunnan kohti muita planeettoja. Kuu oli sopivan matkan päässä. Kaikille ovat tuttuja nuo mustavalkoiset kuvat joissa ihmisolio pomppii hassusti kuun pinnalla. Vieläkin elää sitkeänä joillain epäilys noiden kuvien aitoudesta.Oli asia kuinka oli, kallista hommaa se on. Oli silloin ja on nyt.

Avaruustukikohdissa on ollut henkilöitä useita eripituisia jaksoja. Testausta ja valmistautumista se on johonkin tulevaan operaatioon. Mars planeettako on seuraava etappi. Vuosia se vie kaikkine esivalmisteluineen ja suunnitelmineen. Uteliaisuus vie vääjäämättä kuitenkin ihmiskuntaa eteenpäin.

Menköön syteen tai saveen sanotaan. Sitä samaa uteliaisuutta on hitunen tuossa taivaalla pörräävällä liitovarjolla matkaavassa.

Tere Pärnusta


Tere. Pikavisiitiltä Pärnusta. Räntää sielä sataa niinkuin täälläkin. Kotiintullessa oli maa valkoisena, tosin ei se kovin vahvalta näyttänyt. Katoaa kohta pois moinen kummajainen.

Laiva oli täynnä matkaajia Suomeen päin. Passia ei tarvinnut vilauttaa ja kaikki sujui suhteellisen joustavasti. Tallinnan päässä oli satamarakennus täynnä ulinaa.Automaattiset maihinnousukortin lukulaitteet olivat jotenkin sekaisin. Konstit on siis monet kun jonoja ja ruuhkia keksitään.

Kesämatkailuun verraten, Pärnussa oli suhteellisen rauhallista. Ei ollut uimarannalla uimareita eikä auringonpalvojia. Pari kalastusvenettä lahdella tarkasteli pyydyksiään ja taivaalla kierteli yksinäinen liitovarjo, mies roikkuen valjaissa. Pärinä oli kova, koska seläntakana vispasi moottori epätoivoisesti lisävauhtia vehkeeseen.

Matkalukemiseksi olin ottanut Heikki Turusen
Hupelin. 14 sivua ehdin lukemaan, oli niin kovasti muuta kiirutta. Täytyi kaikenaikaa lukea Ravikaartista kellonaikoja. Ei, kyse ei ollut raveista, vaan kyse oli hoitokortista. Hierontaa hartioihin, porekylpyä ja välillä kuumaa parafiinikäärettä niveliin. Kyllä se hyvää teki. Hoitojen väliajat olikin sitten ruoka-aikoja.

Tosiasiassa, aina löytyi parin tunnin paussi päivällä, kaupungilla kävelyyn. Naisväki seilasi edestakaisin putiikeissa hiplaamassa leninkien kangasta. Me miehet istuimme jossain penkinkulmalla katselemassa ohikulkijoita. Ihailla täytyy sitä perinpohjaista asennetta, mikä naisväellä oli noihin putiikkeihin tutustumisessa.

Uimaankin toki päästiin. Vesipuistossa oli vilinää kun tenavat painoivat vesiliukumäessä. Itse meinasin kävellä seiniä päin kun silmälasit olivat pukukaapissa. Puolivahingossa uin seinän alitse ulkoaltaaseen. Lämmintä se vesi alkuun oli, jonkin aikaa,sillä kestihän se että löysi reitin takaisin sisäpuolelle.

On se toisaalta mukavaa päästä käymään noissa Viron kylpylöissä. Autossa istumistahan se tietenkin myös paljolti on. Suomalaiset ja venäläiset näyttävät olevan pääasiallista asiakaskuntaa virolaisten lisäksi. Hintojen nousu on kuitenkin selvästi havaittavissa ja se tulee ajan mittaan kysyntää tasoittamaan.