Valkeakoskea, siis tätä omaa ainutlaatuista asuinpaikkaamme koetteli muutaman tunnin vesikriisi. Onneksi kaikki sujui hyvin ja ripeällä tahdilla. Tosin kaupungin suorittamaa tiedotusta arvosteltiin. Aiheetta ja aiheesta.No juu, - selvittiin sentään asiasta naarmuitta.
Kieltämättä vesi on meille jokaiselle tärkeä tuote. Sillä saa pestyä kädet, elintarvikkeet ja astiat. Se tulee suihkusta, hivelee ihoa, pesee kropasta hiet pois. Virkistää. Veteen keitetään kahvi ja siinä keitetään perunat. Sitä heitetään kipolla kiukaalle ja ähistään lauteilla. Kiusataan omaa olemusta nautiskellen.
Mistä sitten huomaa ettei vettä ole saatavilla. Tietenkin siitä että vesihanan avaaminen saa aikaiseksi vain kurinaa. Sieltä ei tule sitä maukasta, kirkasta nestettä jolla on totuttu hampaatkin pesemään. Kun niin tapahtuu ei kannata panikoida, hyppiä seinille ja tärisevin käsin naputella puhelimeen vesilaitoksen numeroa. Ei kannata.
Silloin jos putki katkeaa ja vesitorni lorahtaa tyhjäksi on varmaankin jo useampi ukko tai nainen ajettu liikenteeseen tilannetta selvittämään. Varsin nopeasti ilmestyi teksti TV:n uutisiin tieto Valkeakoskea vaivaavasta vesihässäkästä. Molemmat iltapäivälehdet pääsivät asiasta kertomaan. Asia oli esillä myöskin kaupungin sivuilla ja paikallisanomien verkkosivuilla.
Uskon että kaupungilla on suunnitelmat myöskin vedenjakelun hoitamisee muilla konstein jos tilanne olisi pitempään jatkunut. Ei onneksi jatkunut. Selvittiinpäs tästäkin tilanteesta, vai mitä?
Omatoimisuus on valttia. Joku oli valmiina jo sulattamaan lunta. Yläpuolisesta vesistöstä saa kyllä astiaan vettä joka kelpaa kahvi ja perunankeittovedeksi. Vettä voi myös säilyttää varoiksi jääkaapissa jossain kanisterissa.
Vesipula on kroonista jossain päin maapalloa. Suomessa on vesi aina kuitenkin varsin lähellä ja saatavissa. Varmistettava sen saanti on silti. On laitoksia joissa on vanhuksia, sairaita ja muutenkin avuntarpeessa olevia. Heidän hyvinvointinsa on ensisijainen.
Normikansalainen voi hyvin kipaista kaupasta muuta juotavaa tai vettä tarpeeseensa. Se vain huolestuttaa että kanssaeläjät ovat niin tottuneet palveluyhteiskuntaan että omatoimisuus hiipuu. Kaikki kun ei ole itsestäänselvyys tänäkään päivänä. "Sielunrauhaa": sanoisi Rubert Stiller.
