Pysyykö kannettu vesi kaivossa ?tiistai 13. joulukuuta 2011
Tavase saa kyytiä
Pysyykö kannettu vesi kaivossa ?torstai 1. joulukuuta 2011
Miksi he kerjäävät ?
maanantai 21. marraskuuta 2011
Raittiusaate ja Valkeakoski

perjantai 7. marraskuuta 2008
YT-neuvottelut
Tervasaaren paperitehtaan yt-neuvottelut loppuivat jokin aika sitten. Eilen tiedotettiin että päätös sellutehtaan sulkemisesta pitää, sellupuoli ajetaan alas vuodenvaihteeseen mennessä.
Tulos neuvotteluista oli ennalta arvattavissa. Epätoivoiselta tuntui työntekijäpuolen veto mahdollisuuteen, jossa Suomi ja Venäjä olisivat neuvotelleet yhden paperitehtaan puutullien poistamisesta.
Toki yritettävä on, mutta ehdotus ei kummunnut kyllä liiasta realismista. Yt- neuvottelut kai ovat jonkinasteista silmänlumetta. Sellainen kuva niistä nyt kaikkiaan on muodostunut.
Mikään yritys ei ilmoita tehtaan lopettamisesta ja sitten ikäänkuin "aprillia" vedettäisiin takaisin. Ei siinä ainakaan yrityksen johto olisi kovin vakuuttavissa käsissä.
Tehdas siis irtisanoo 166 henkilöä, luvussa ei ole mukana määräaikaiset. Heidän toimintansa on jo ennalta rajattu määräaikaiseksi.
Synkältä tuo tilanne vaikuttaa. Varsinkin kun muistaa sen innon jolla väki oli ottamassa vastaan reilu vuosi sitten uutta valkaisulinjaa. Sen laitoksen toiminta miljoonainvestoinnista huolimatta oli lyhyt kuin kananlento.
Päätös osaston johdonkin mukaan lopettamisesta tuli kuin kulman takaa. Tyrmistys joka portaassa oli melkoinen.
Melko ankara urakka on kunnalla sopeuttaa kasvusuunnitelmiaan nykypäivän arkeen. Mistä saada yritystoimintaa joka vetäisi sisäänsä ulos joutuvia Tervasaaren työntekijöitä.
Haaste on melkoinen. Puheet on puheita, sanoi Laihon Torstikin aikoinaan. Nyt kuntalaiset ovat odottamassa jo tekojakin.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Talouselämä keikkuu.
Lainaus:Arvopaperilehdestä 24.10.2008
"Tämä on kerran elämässä -tyyppinen kriisi ja mahdollisesti jopa ihmiskunnan suurin finanssikriisi", kertoo Englannin keskuspankin Charles Bean Reutersin mukaan.
Niin, aika karua analysointia,mitä lie sitten edessä. Kaikkeen on varauduttava,leipäkone vain käyntiin ja "pottuja" varastoon.
Valkeakoskella levisi tänään taas uusi uutinen. Säteri yhtiö aloittaa yt-neuvottelut ja edessä on ilmeisesti lomautuksia tai jopa pahempaa.
Valkeakosken betonissa on jo sama sävel soimassa ja Tervasaaressa yt-palaveri on loppusuoralla.
Kaikenkaikkiaan uutiset ovat olleet hyvinkin mollivoittoisia.Ei siinä enään kovaa uhoamista näy vaalien suhteenkaan olevan.
Vesitihku laimentaa sopivasti kahvia pahvimukissa ja vaalikarjakin vetää lippalakkiaan syvemmälle päähän.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Talousmyllerrys
Lehdet puhisee ja television uutiset säestää taloustilanteen mullistuksista maailmalla. Islanti rypee ja kylpee pohjamutia myöten. Raha pyörittää ja huojuttaa pientä saarivaltiota. Spekulantit puhuvat viisaita ja kansa on ihmeissään.
Raha on kumma kapistus, sillä saa palveluita ja tuotteita. Kun kassassa paistaa pohja, kaikki jähmettyy.
Asuntovelallisia ei varmaan naurata lainakorkojen kasvu ja toisaalta asuntojen myyntihinnan alastulo. Sama on arvopapereilla, pörssi sukeltaa ja kurssit painuvat vahvaan laskuun.
EU teki yhteispäätöksen talletussuojan korottamisesta 50 000 € määräiseksi. Onhan sillä tietenkin tyynnyttävä vaikutus. Kaikki pankit sitten suomessakin ovat samalla viivalla. Ei kai niissä paljoa eroa ollut aiemminkaan.
Tavallisen katutason tallaajan ei sitten kannata panikoitua sen vuoksi, valtio tulee kaikille takuumieheksi. No,- valtiohan olemme me, ja jos oikein huonosti käy, kaikkien niskassa se tuntuu.
Nuorten asuntovelallisten kannattaa nyt olla tarkkana, eikä se ole kiellettyä muulloinkaan. Holtiton meno on taas kerran tulosssa tiensä päähän.
Jotain mätää täytyy systeemissä olla jos pienessä kaasussa saa puhelimella otettua lainaa melkoisia summia, hirveillä koroilla. Joku mättää silloin pahasti.
Islannissa on rakennusten nostokurjet jähmettyneet liikkumattomiksi.
Niin, jossain uhotaan meilläkin hirvittävilla rakennussuunnitelmilla, uusia kauppakeskuksia pitäisi pystyyn pykätä. Toisaalta työttömyys kasvaa, ainakin tlastollisesti, uusiin mittasuhteisiin.
Olisikohan aikalisän paikka koskilaisillakin ?