Kuva on otettu Mustionlinnan pihalta 2006
Valkeakoskella on uittojen aika ollut ohitse vuosikymmenet sitten. Vielä 1960 luvulla oli yleistä että tukkiniput odottivat Linnosaaren tai Verkkosaaren kupeessa sulutusta kanavasta alaspäin.
Mukuloitten huvia oli uida nipuille ja sukellella sieltä. Samoin polvihousuiset pojat onkivat vavoillaan kaloja nippujen kupeesta. Se aika tuskin enään palaa näille seuduille. Tehtaitten piiput kylmenevät ja hyvinvoinnin luomiseen on keksittävä uudet konstit.
Noiden uittojen yhteydessä oli yksi tärkeä apuväline ns. kelupaatti. Sellainen löytyi useimmin kulkemassa nipun perässä tai hinaajan hinaamana. Itse kelupaatti oli muskelikäyttöinen, periaatteessa siis aito "muskelivene"
Olisi suonut että myös Valkeakoskella olisi säilynyt kelupaatti kertomassa ajasta, joka on ohitse. Se on ollut yhtä oleellinen työkalu kuin keksikin.
Mustionlinnan piha-alueen rannassa sellainen tuli joskus pari vuotta sitten vastaan.Oikeammin sanottuna se ei tullut vastaan, se jökötti orpona pukkien pälle nostettuna. Otin siitä kuvan ja sitä sitten pyydettiin Kuoreveden Joululehteen artikkeliin joka kosketteli sotakorvaustöitä 60 vuotta sitten.
Kyllähän niitä veneitä täytyy olla vieläkin näytteillä alueilla jossa uitot ovat olleet arkipäivää vuosia sitten. Muistelisin tuollaisen veneen nähneeni viimeksi Jakokoskella tai sitten Möhkössä Koitajoen rannassa.
Valkeakoskella Myllysaaren museossa on Juuso Waldenin hankkima Venetsialainen gondooli, saavutushan senkin hankinta oli. Aivan hyvin museoon sopisi kelupaattikin uittokaudesta kertomaan. Pienoismallihan siellä on tukkilautalla toimivasta hevoskierrosta.
2 kommenttia:
Kärjenniementien varrella muistan moisen kesällä nähneeni. Lieneekö sitten vanhaa paikallista perua vaiko Pirkka-Hämeen Jätkäperinne ry:n omaisuutta?
Hieno asia jos paikkakunnalta löytyy sellainen vene. Vene voi olla kyllä jo perinnekäytössä eri tilaisuuksissa.
Kiitos kuitenkin vinkistä.
Lähetä kommentti