Missä olit kun 20-vuotta sitten tapahtui myrskyävällä merellä tragedia. M/S Estonia upposi ja vei mennessään suuren määrän ihmisiä aaltojen ruuaksi. Yli 850 koki loppunsa Suomenlahden kylmissä vesissä. Kovien ponnistelujen avulla pelastui sentään 137 ihmistä. Suomalaiset helikopterilentäjät olivat siinä avainasemassa. Kunnia heille.
Itse olin töissä, yövuorossa. Rauhallinen yö ja puolenyön jälkeen valvomon radio alkoi antamaan huolestuttavaa tietoa kamppailusta merellä pimeässä yössä. Aamuyön tunteina katselimme toisiamma ja totesimme yhteisesti. "Nyt tulee vainajia" Niinkuin tulikin. Aamulla valvominen jatkui kotona television ääressä ja tilanne alkoi sitten koko karmeudessaan hahmottua. Tuo yövuoro on kyllä varmasti jäävä mieleen itsekullekkin läsnäolleelle.
Suuret tapahtumat vavisuttavat aina ja painuvat mieleen vuosikausiksi. Niin kävi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen kanssa. Vuosikausiksi. Mieleenpainuva oli myöskin se työpäivä kun tapahtui terrorihyökkäys WTC torneja kohtaan Manhattanilla. Nekin uutiset tulvivat korviin kesken työpäivän.
Tiedonvälitys on nykyisin varsin tehokasta. Uutiset kulkevat melkeinpä välittömästi kun toimittaja vain ehtii asian eteenpäin toimittaa.. Nykyisin kun realiaikaista kuvaa on verkon kautta saatavilla runsaasti ja se leviää ympäri maapalloa. Toki se edellytys on,- että joku on paikalla oikeaan aikaan ja tiedottaa asian eteenpäin. Kuvana tai tekstinä. Mahdollisuudet ovat nyt erilaiset kuin vielä esimerkiksi 50 vuotta sitten ennen ns. nettiä.
Aina ei tiedonvälityskään mene kovin hyvin. Siitä lienee hyvä esimerkki 26.4.1986 jolloin tapahtui Tsernobylin voimalaonnettomuus. Tieto oli jumissa ja sitä tippui vain hiljalleen. Neuvostokulttuurin kuulunut salailumenetelmä näytti harmittavat puolensa. Ukraina oli silloinkin maailmankartalla huomion keskipisteenä.
