Tunnelmaa Voipaalan markkinoilla

Voipaalan Vanhanajan markkinat keräsivät jälleen runsaan määrän väkeä historiallisen paikan puistikkoon ja pihamaalle. Sadepilvistä huolimatta yleisöä riitti.

Yleisöä oli jakaantuneena eri rakennusten välisille nurmialueille ja myöskin rakennusten sisään oli rakenneltu erilaisia näyttelyitä. Niin paikan historiasta kuin myöskin kädentaitojen tuloksia. Runsaasti oli erilaisia savi ja keramiikkateoksia.

Rapola - näyttelyn opastuskyltti.

Kannuja

Pää

Maljakoita

Nuorten taiteilijoiden kilpikonnakin sai näyttelyssä paikkansa. Silja 12 vuotta.

Vanhat työmyyrät

Ei kun - usvaa putkiin 25.3.2012

Piippukylässäkin sentään tapahtuu !

Talvi oli tullut takaisin ja Waltikan parkkipaikka kihisi nostalgiaa. Vanhoja työmyyriä käynnistettiin lumisen maiseman keskellä.

Taisivat kaikki sitten jopa käynnistyäkin.

Alla kuvia jotka ovat täynnä vanhaa nostalgiaa.

Punainen Bedford

Sininen Fargo

Kyllä se kohta käynnistyy...

Scania aamutunnelmissa.

Kyytiin vaan likka.

Paljonkohan sinne vielä mahtuu.

Hienokuntoinen CMC

Scanian tuulilasin puhdistus

Punainen pikku paloauto. International eli "Nassikka"

Juna kulkee

Kirja tarttui käteen. Se oli kuin vihko verrattuna esimerkiksi Jari Tervon paksuihin teoksiin. Yksinkertainen kansi joka ei mitenkään erikoisesti poikennut muista vierellä olleista. Kirja voitti kumminkin tämän vuoden kirjallisuus Finlandian.

Rosa Liksomin kirjassa vaihtuu maisema junan ikkunan takana. Matka kulkee halki laajan Venäjänmaan. Aroa,metsää,suota ja vihdoin jäävät taakse Uralin harjanteet. Kiskojen kolke taustamusiikkina ja hyttiseuralaisena vodkaa kiskova venäläinen perusjuntti.

Vaunupalvelijan samovaari tuottaa teetä janoisille ja matka etenee. Muutamassa kaupungissa kuluu aika tutustuessa näiden paikkojen erikoisuuksiin. Alakuloa, harmaita rakennuksia ja yskähteleviä neuvostopirssejä.

Kanssamatkustaja veistelee leipää ja kurkkuja isokokoisella puukolla. Sellaisen kantamisesta junassa Suomessa saisi jo tuomion. Matka etenee verkalleen, kiskot kolisevat ja ohi vilistää perivenäläinen maisema, jokineen ja aroineen.

Junaelämään kuuluu tietenkin jonottaminen vaunun ainoaan vessaan.Taiteilu sottaisella lattialla ja vedenpuutteesta korisevat vesihanat.

Vihdoin tullaan Ulan-Batoriin Mongoliaan. Syödään avotulella kypsennettyä lammasta. Jurtta kutsuu uneliaan vieraansa yöpymään ja lepäämään suojaansa.

Miehen ja tytön välinen kitka ja ikäero ilmenee muutamissa hetkissä ja sanailuissa matkan aikana. Ikäänkuin sovinnollisena eleenä mies antaa luukahvaisen puukkonsa tytölle eroaismuistoksi. Luiseen kahvaan on upotettu metallinen ortodoksiristi koristeeksi.

Kirjasta huokuu vanha neuvostoelämä. Sen tunnistaa kyllä, jos joskus on kiskoja pitkin siinä maassa kulkenut. Vaikka lyhyemmänkin matkan.

Rosa Liksomille Venäjä on ilmeisen tuttu. Niin selkeästi tuntuma aiheeseen välittyy lukijalle. Kerronta vie mukaansa lukijan ja istuttaa hänet yhdeksi matkustajaksi tuohon kiskojenpäällä etenevään vaunuun.

Veikko Järvinen 19.12.2011

100 vuotias kirjailija rajaseudulta.

Onnea Otolle !

Otto Rummukainen täytti sata vuotta. Hieno saavutus mieheltä joka on kirjoittanut parikymmentä kirjaa.Kulkenut niitä kauppaamassa polkupyörän selässä korpiseudun kylissä useita tuhansia kilometrejä.

Kulttuurilla ja taiteella on monet kasvot. Harrastaminen rajaseudun kylissä antaa ihmisten elämälle sisältöä ja uutta voimaa. Yhteisöllisyys lienee vahvempi asia kuin "kivikylissä" joissa hissimatkakin sujuu seiniin tuijotellen.

Pienen Pykälävaaran kylän merkkihenkilöksi kasvanut mies on saanut julkisuutta myöskin television kautta. Otto oli päähenkilönä Ylen ohjelmassa Tositarina. Leikillisesti "Pykälävaaran Päätaloksi" nimetty omakustannekirjailija sai Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys UKRI ry:n myöntämän vuoden kynä palkinnon 2010.

Kirjojen lisäksi Otto Rummukainen on kirjoittanut viisi näytelmää. Kotiseutuneuvoksen arvon Otto sai vuonna 1995.

Otto on syntynyt Kiihtelysvaaralla , muuttanut sitten jo vuonna 1920 naapurikuntaan Tohmajärvelle.

Ohessa linkki Oton synttäreille.

http://www.vartsi.net/2010/12/28/satavuotiskekkerit/

Sekä pieni videoleike Otosta:

http://areena.yle.fi/video/1572611

Karaokea Hakapirtillä

Hanuristi Jouko Pesonen verryttelee.

Kohta lähtee kappale Päivänsäde ja menninkäinen.

Eläköityminen lisääntyy kaiken aikaa paperiteollisuudessa. Niin se vain menee, tehtaita suljetaan tai lopetetaan. Työelämä jää taakse ja edessä eläkeläisten riennot.

Paperiammattiosasto 70 oli kutsunut eläköityneitä yhteiseen karaoke - tapahtumaan osasto 45:n vapaa-aikakeskukseen Hakapirtille. Kahvia, pullaa ja yhteislauluakin .

Töistä poisjäänti on iso askel monellekkin. Työyhteisö on tullut vuosien aikana tutuksi. Yksi parhaista "korvaushoidosta" työelämän jälkeen on varmaan yhteiset harrastukset.

Kannattaa ainakin harkita ja kokeilla. Aina se voittaa neljänseinän sisälle jumittumisen.

Konstan Pylkkerö elokuvateatterissa

Konsta Pylkkänen mietiskelee (Kai Lehtinen)

Kirjailija Veikko Huovisen teos Havukka-ahon ajattelija, sai osittain uuden ilmeen elokuvana, valmistuessaan viime vuonna. Pääroolista vetäytyi kiireiden vuoksi Pirkka Pekka Petelius. Tilalle tuli sitten Raid - roolistaan tunnettu Kai Lehtinen.

Elokuvan ohjasi Kemijärviliikkeestä tuttu mies Kari Väänänen. Lehtinen on vanhoja ystäviä Väänäsen kanssa ja se auttoi ripeällä aikataululla elokuvan tekoa.

Kari Väänänen on kertonut lukeneensa Havukka - ahon ajattelijan noin viisikymmentä kertaa, ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana.

Upeat maisemat ja luontokuvat ovat elokuvalle ja Huovisen kirjalle hyvin yhteensopivia. Konsta, tuo korpiseutujen filosofi, mittaa niin avaruuden koon, ja unissaan paukuttelee sille jopa seinät.

Konsta,- oman toimensa ohessa, tutkii sitten vakavalla naamalla myös isännän, jonka puheet ovat aiheuttaneet hänelle mielipahaa. Reseptikin tulee kirjoitettua tautia vastaan.

Tutkijoiden asistenttina hehkuttava Konsta, - vie sitten kaupunkilaispojat tapaamaan "kuoliaaksinaurattajaa) ja hyvä kun tikahtumatta selvisivät.

Tosi karmeannäköiseksi oli tuo mies (Aake Kalliala) maskeerattu.

Konsta Pylkkönen pääsee jopa sanomalehtien palstoille saalistettuaan harvinaisen pyymetson. Se tietenkin saa Konstan kaverin, Pikku-Niken ( Konsta Pöyliö) entistä enemmän ihailemaan ystäväänsä.

Edesmenneen Veikko Huovisen muistoksi aikaansaatu elokuva on katsomisen arvoinen, ainakin olettaisi sen vanhempaa väkeä kiinnostavan. Nuorisolle se ei taida samallatavalla kolahtaa.

Kukapa tuonkaan varmasti tietää. Nyt ainakin näytöstä oli katsomassa lähinnä ikäihmisiä.

Elokuva on kuvattu kesällä 2009 Puolangalla ja Kuhmossa.

Kulkua talvimaisemassa

Kulttuuritoimisto on mennyt piiloon puiden taakse.

Myllysaaren museo talvipuvussa.

Kaupungintalo kanavan rantapenkalla.

Pieni kuudenasteen pakkanen huolehtii siitä että maisema pysyy talvisen kuuraisena.Talvi on juuri nyt sitä mitä sen pitääkin olla.

***

Valkeakosken Sanomien (VS) muodonmuutos on kirvoittanut pitkästä aikaa kunnon kansalaiskeskustelun. Palautetta on lehteen satanut.

Vanhempien koskilaisnaisten kielenkäyttö on ollut varsin värikästä. No niinhän tuo lienee. Työpaikoilla tehtaissa se on tiedetty jo kauan sitten. Moni ukko on saanut poistua korvat punaisina nieleskelemään itsetuntonsa romahduttamista.

Paikallislehti on tietenkin monelle tärkeä päivänavaaja. Siksi se myöskin haluttaneen pitää joltisenkin luettavana. Jos präntti on liian pientä, on lukeminen yhtä tuskaa. Tuskin se lehti on tarkoitettu pelkäksi kuvalehdeksi.

Tämänpäivän lehdessä oli jo päivämäärä ja päivä noussut sinne minne se kuulukin. Kuka sitä lehden alakulmasta haluaa katsella?

Onnea vain tuolle lehtiuudistukselle. "Lokatorvi" siis pesee nyt kasvojaan.

Huurteista, huurteista

Seikkailupuiston hirsilinnake odottelee kevättä. Pakkanen on muokannut maiseman oman makunsa mukaiseksi. Pois ovat ihmiset, ei kuulu lasten ääniä. Päivä pitenee hitaasti mutta varmasti.

Kuura on koristellut myös koivut. Asu katoaa puiden harteilta kun lämpötila nousee ja puiden oksat alkavat heilua tuulessa.

Kävelytien ylle kaartuvat puiden oksat muodostaen hyisen katoksen. Kulkijoita on vähän liikkeellä. Muutama auto hurahtaa ohi, ei ehdi kuljettaja ihailla ympäröivää maisemaa.

Apian kanavalta alkaa autio jäälakeus. Muutama saari on jähmettynyt osaksi maisemaa. Tumma vesi odottaa kesää ja kalastajia kanavan penkalle. Aina on sijaa yhdelle vapamiehelle. Koska näkyy paikalla ensimmäinen?

***

Aamulehti kertoi jo viime perjantaina että kiristynyt työilmapiiri on aiheuttanut työntekijöiden ulosmarssin Tervasaaren paperitehtaalta. Ihmisten kärsivällisyydellä tulee aina joskus raja vastaan.

Paperikoneiden pitäisi käynnistyä tämän päivän aikana. Toivottavasti toiminta jatkuu järkevänä ja asiallisena puolin ja toisinkin. Turha niitä liikoja kiviä on kerätä kengässä hiertämään.

Jos toinen osapuoli syyllistyy yksipuoliseen pompotukseen asioissa joista pitäisi selvitä neuvotellen. Pitäisi muistaa että suhdanteet tulee ja suhdanteet menee. Työpaikoilla on elettävä siitä huolimatta ja pyrittävä tulemaan keskenään toimeen.

Täällä pohjantähden alla

Elokuvan mainosjuliste.

Uudistunut elokuvateatteri täytyi tänään testata. Jo oli oikeastaan aikakin. Ehkä syynä oli lisäksi elokuvan aihe, jonka esityspaikaksi työväentalo on mitä sopivin.

Mielenkiinnolla siis katsoin tänään Timo Koivusalon version Väinö Linnan teoksesta Täällä Pohjantähden Alla. Elokuva kesti noin kolmetuntia, joten asentoa sai penkissä vaihtaa useammankin kerran.

Salissa Kino - Sammossa väkeä noin 1/3 osa salista. Lisääkin siis olisi päivänäytökseen mahtunut. Lippu 9 euroa.

Alennusta sai ennen kaupunginhenkilöstö lipusta suoraan kassalla. Nyt se olisi pitänyt ostaa lippu aiemmin jostain muualta, joku Koskiviihde niminen firma sitten nuo liput alennuksella myisi. Sinällään mielenkiintoinen kuvio tuokin.

Uurrekasvoinen Ilkka Koivula istui rooliinsa hyvin. Kärsineen oloinen olemus otti vahvasti mukaansa elokuvaan. Risto Tuorila ei myöskään pettänyt roolissaan vanhana Koskelan isäntänä.

Heikki Nousiainen esitti räätäli Halmetta. Rooli sopi hyvin ja ehkä jäi samalle viivalle alkuperäisen Kalevi Kahran suorituksen kanssa.

Ei elokuva paljoakaan horju sivuun Edvin Laineen aiemmasta versiosta. Sama tiivis tunnelma oli kohtauksessa jossa Laurilan perhe häädettiin pirtistään ja lasit lyötiin viranomaisvoimin säpäleiksi. Sellaista hulinaa se on aikanaan ollut.

Ei Koivusalon versio mitenkään suuremmin eroa edeltäjästään. Samoilla eväillä liki mennään lukuunottamatta roolien esittäjiä.

Varsin selkeästi tulivat esiin alkuperäisen mukaisena papin ja hänen vaimonsa luonteenpiirteet. Siinähän emäntä piti kirkonmiestä lujasti hyppysissään. Ahneus Koskelan raivaamaan peltoon kyllä roolissa näkyi.

Valkeakoskilaisia ehkä eniten kosketti kohtaus sodan loppuvaiheilta jossa niinsanottu kuularuisku niitti joukon nyyhkiviä naisia maahan. Noista kaaoksen julmista vuosista on kulunut vain reilut 91 vuotta.

Viime vuosina on useita kirjoja ilmestynyt tuon ajan tapahtumista. Ne palauttavat ihmisten mieliin tapahtumia jotka eivät aina ole niin mukavia muisteltavaksi. Se on se historian pimeämpi puoli.

Itsenäisen kansakunnan synty on suomalaisillakin ollut kivun, surun ja pelon takana.

Nykyisin niin kovasti puhutut leipäjonot ovat merkki jollain tavalla toimivista vapaaehtoisista tukiverkostoista. Aina ei ole ollut niin. Entäpä jos nuo tukiverkot jossain maailman tilanteessa pettävät.

Niin ,- Mitä sitten on edessä ?

Jäniksen vuosi

Iski kultturinnälkä, se toistuu aina silloin tällöin. Eihän siinä mitään, hyvä juttuhan se toki on. Varsinkin kun ajaa 450 kilometriä toiselle puolen Suomea sen perässä.

Auton renkaat rallattivat tuon matkan yhtä kahvipaussia lukuunottamatta. Joensuun kaupunginteatterissa sitten oli aika hetki huoahtaa, sikäli mikäli naureskelulta ehti.

Näytelmä on tietenkin Arto Paasilinnan tunnetusta kirjasta näyttämölle sovitettu. Tuota kirjaahan on käännetty ainakin parillekymmenelle kielelle.

Näytelmän päähenkilöt ovat jänis ja turhautunut toimittaja Kaarlo Vatanen jotka yhdessä kiertävät Suomea.

Kolme päivää siinä teatterireissussa meni,Vatasella ja jäniksellä meni paljon pitempään.

Toki tuli itäsuomessa muutakin touhuttua, vaan on se Joensuu hiljainen kaupunki verrattuna kesäaikaan.

Toristakin oli puolet tehty parkkialueeksi ja kesälava oli kokonaan pois. Kaipa se sinne kesäksi ilmestyy...

Kaksi ja puoli kuukautta tästä eteenpäin, niin Joensuun kadut ovat täynnä kesämekkoja. Karjalanpiirakat ja vatruskat tekevät kauppansa ja tori kihisee elämää.

Nykyinen tori on varsin nykyaikainen, ei siellä käydä edes maitokauppaa niinkuin 1900 luvun alussa vielä tehtiin.

Satamakahviossa tuoksuu kahvi ja tuoreet munkit. Risteilyalukset soittavat torviaan ja vesi juoksee verkkaan Pielisjoessa.

Mutta takaisin jäniksiin...

Noista luonnon otuksista vielä sen verran, maantien ohessa niitä matkan varrella oli useita. Suurin osa autojen murjomia ja rutistamia. Autoistuminen vaatii jatkuvasti oman veronsa myös luonnolta.

Kohta siellä tiepenkalla ovat siilit, supit ja oravat. Kevätkausi on menossa jo...

Teatterissa

Syksyn tullen alkavat ihmisillä monenkaltaiset kulttuuririennot. Valkeakoski-opiston kirjoittajaryhmä kävi porukalla katsomassa eräästä Valkeakoskella vaikuttaneesta kirjoittajasta tehtyä monologia.

HILDA - elämän yty. Hilda Huntuvuoresta ja hänen elämästään kertonut esitys esitettiin teatterin pienellä näyttämöllä. Hildaa esitti akaalainen näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Minna Kangas.

Ennen esitystä, kirjoittajat saivat opistolla kuulla näyttelijän kertomuksen Hildasta ja näytelmän taustatyöstä. Hildan kirjeenvaihto ja joidenkin aikalaisten kertomukset ovat olleet antamassa pohjaa esitykselle.

Laitilassa 8.5.1887 syntynyt Huntuvuori, tuli Jutikkalan koululle 1910. Hän toimi koulun opettajana aina eläköitymiseensä asti.

Hilda keräsi tietoja Suomen keskiajan historiaan liittyvää väitöskirjaansa varten, mutta tutkimuksen aineisto tuhoutui vuonna 1921 Jutikkalan koulun tulipalossa. Se on ollut kirjailijalle varsin kova takaisku.

Kirjailija ja vahva persoona Hilda Huntuvuori kuoli vuonna 1968

Paluu keskiaikaan.

Kuvat VJ (17.08.2008)


Keskiaikaistapahtumat ovat vallanneet Suomen jo useiden vuosien ajan. Historian toteuttaminen ja palauttaminen mieliin näytellen on suuressa suosiossa. Asusteet, aseet ja vanhat ruokareseptit ovat osa tuota näytelmää.

Turnajaiset, miekkailut,sekä mustakaapuiset munkit kuuluvat siihen ritareiden,kerjäläisten ja narrien ohessa. Myöskin nokinaamaiset sepät ovat töineen ja työesityksineen taattua tavaraa.

Tietenkin paikalla täytyy olla juoppo muori, pyöveli ja latinaa suoltava kirkonmies. Niin se on ollut ja oleva. Joukkoon sopii aina myös ennustaja ja tempuntekijä.

Hämeen vanha linna ja sen ympäristö on erinomainen paikka tuoda keskiaika esiin näillä seuduilla. Samanlaista näytösluonteista esiintymistä on ainakin Turussa ja Raaseporin linnan ympäristössä. Hollolan kirkollakin on keskiaikatapahtuma.

Viikinkien historiaa on myös näihin tapahtumiin koitettu sovittaa.Nytkin oli paikalla viikinkivene jota halukkailla oli mahdollisuus soutaa linnan edustalla. Tosin tietysti maksua vastaan.

Toki noissa markkinoissa on muutakin krääsää tarjolla, kaikki ei varmaan täytä "keskiaika" kriteeriä. Kahvi ja munkki on kaikenlisäksi hirvittävän kallista. Enemmän sinne sopisi sima ja kunnon vanha olut.

Useampiakin seppiä oli ahjoineen tekemässä ja takomassa. Kyntteliköt,saranat ja erilaiset koristeelliset takotyöt ovat oma käsityön muotonsa. Se oli varsin tärkeätä ja arvostettua toimintaa.

Seppä oli ammattimies, arvostettu ja kunnioitettu. Sepän alasimelta ja pajasta lähtivät käyttöön myös tuonajan aseet. Miekat,pertuskat ja keihäänkärjet. Rautaa rajalle ja maakuntiin, ratsu-ja jalkamiesten varusteiksi.

Joissakin tapahtumissa ei peritä pääsymaksua, täällä perittiin 8 euroa, jolla sitten sai tutustua myös linnaan ja tykistömuseoon. Onhan se kyllä sitten niinkin, että sateiset ilmat voivat rajoittaa osallistujia sitten ikävällä tavalla. Nyt näytti kuitenkin ihmisiä olevan liikkeellä.

KUMU

Tallinnaan veti taas reitti viikonvaihteessa. Kevään alkua on sielläkin nähtävissä kostean usvan seasta. Krookukset on jo kukassa. Oli siis hyvät puitteet vierailla KUMU:ssa.

Suomalaisen arkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelema rakennus valmistui vuonna 2006 ja on koko Baltian suurin taidemuseo.

Paikka on hieno, Kadriorgin linnan ja puiston kupeessa.Varsinkin kesäaikaan kun puut ovat täydessä lehdessään, vielä ei ollut paras vuodenaika.

Trammikalla kolisteltiin keskikaupungilta ja aamulla oli itse paikallakin rauhallista. Suomalaista taidetta oli isossa salissa näytteillä ,Turun taidemuseon kokoelmista, suomen taiteen kulta-ajalta.

Museosta sitten piti kiireesti tulla hotellille katsomaan Räikkösen ajoa, ei tullut televisioon kuvaa. Valitus respaan, ja kohta tuli koko oventäyttävä mies , Juho nimeltään. Mies valitteli kovasti että on vain turvamees, ei töömees.

Hetken mietittyään ja testattuaan televisiota, heitti puvun pikkutakin sohvalle ja lähti hakemaan uutta televisiota. Kahteen mieheen sen saimme nostettua ylös telineelle katonrajaan ja turvamees Juho sovitteli piuhat paikalleen.

Kun televisioon saatiin kuva oli Räikkönen juuri pallilla. No, sittenhän alkoivatkin EM painit ja loppuottelu jossa suomalainen vei kultamitalin.

Turvamees Juho pääsi virallisiin hommiinsa ja ala-aulan pylväiden katveesta tarkkaili sivusilmällä englantilaista, varsin kovaäänistä, olutta lipittävää nuorisoryhmää. Tuskinpa heistä vanhempana mitään lordeja tulee. Niin, tai kuka sen varmasti tietää.

Viikonloppu oli siis täynnä kulttuuria ja urheilua. Unohtaa ei tosin pidä kulinarististakaan nautintoa. Pippurisäkin kellariravintolassa söimme emännän kanssa yhteisen "herra Hansin juhla-aterian."

Vanhat holviseinät ja kynttilänvalo oli tehokas tunnelmanluoja kun emäntä siirtyi uudelle kymmenluvulle.