Kotileipuri

Taksin moottori surisee tasaisesti ja unettavasti pimeässä yössä. Kuljettaja seuraa tarkkana mutkittelevan soratien reunoja. On aika jolloin korpiseudullakin ovat hirvet liikkeellä. Sysimustan yön halkaisevassa valokiilassa vilahtelee lehtiään ravistavien koivujen hahmoja. Sataa hiljalleen ja tihkukytkimelle asetetetut pyyhkimet räpsähtävät aika ajoin, pyyhkien tuulilasin puhtaaksi.

Takapenkillä, lämpimässä autossa on matkustaja nukahtanut. Tasainen hiljainen kuorsaus keskeytyy välillä jykevämpään korahdukseen, sitten se palaa jälleen alkuperäiseen voimakkuuteensa.

Kuljettaja vilkaisee taustapeilistä asiakastaan. Tutun näköinen mies, on ollut aiemminkin kyyditettävänä, tuumailee kuljettaja itsekseen, Tuupovaaran syrjäkylien miehiä se on. Sinne oli ainakin osoitteen antanut kun autoon astui. Ei kauaa jutellut, kun jo uni vei miehen, omiin aatoksiinsa vaipui, pahvilaatikko sylissään. Joensuun teatteriravintolan terassilta oli kömpinyt, paketti tukevasti kainalossaan. Hiukan oli ukko horjahdellut, ja huomasi heti että muutama punssi oli tullut otettua.

Joensuun - Ilomantsin väliseltä pikitieltä on ajettu jo mutkittelevaa soratietä jonkin matkaa kun kuljetettava havahtuu. Rykii hetken ja sitten kysyy kurkkien ikkunasta ulos pimeään yöhön.

– Kohtako sitä ollaan perillä ?

– Aivan kohta pitäisi olla, sanoo kuljettaja vilkaisten telineessä olevaan navigaattoriin.

Hetken kuluttua auto kääntyy kahden kallellaan olevan portin välistä ruohoiselle pihatielle, samalla hiekan rapina renkaissa lakkaa. Taksi pysähtyy valot päällä pihamaalla, ruostuneen traktorin viereen.

Vanha Zetori siinä viettää joutoaikaa vanhan pihakoivun katveessa.

Tuskin siitäkään enään tosihommiin on, hapertuneissa renkaissakin ilmaa vain yläpuolella.

Mies takapenkiltä punnertautuu ulos, hamuaa paketin syliinsä ja kantaa sen valottoman mökin rappusille. Romppainen, se on miehen nimi, palaa takataskuaan kaivellen taksikuskin luokse.

– Paljonkos me sovittiin kyydistä siellä Joensuussa ?

Autosta ulos noussut kuski puhaltelee savuja pimeään yöhön, sitten vastaa verkalleen.

– Kuusikymmentä euroohan se oli.

–Johan tuli härvelille hintaa, Romppainen ähkäisee ja puhisee puoliksi itsekseen, maksaa rahat ja kääntyy kohden kotiovea ja pimeätä mökkiä.

Romppainen on nuuka mies, mökin asukki jota kylällä suurieleisesti kutsuvat ”Isäntä Romppaiseksi.” Eläkkeen varassa elävä mökkiläinen, pala peltoa, toinen metsää ja rapistuva pieni mökki. Ei ole navetasta jäljellä muuta kuin vesakoituva kivijalka. Ruohikon sisältä pilkistää puhkiruostunut maitotonkka, ajalta jolloin talossa oli vielä lehmä tai pari. Se oli kauan ennen EU:n maatalousasioihin puuttumista.

Taksin valoissa Romppainen siirtyy mökin sisäpuolelle ja sitten oven sulkeutuessa,kuljettaja tumppaa tupakan ja auto poistuu, lähtee paluumatkalle kohden Joenkaupunkia. Punaiset perävalot katoavat mutkan taakse.

Romppainen hapuilee seiniä pitkin itsensä pieneen pirttiin, saa vihdoin kopeloitua katkaisijasta valon ja asettuu taloksi. Keinutuoliin istuu mies ja puhaltelee hetken aikaa. Nousee sitten ähkäisten ja hamuaa vesiämpäristä kauhalla vettä. Kulauttelee ja aataminomena kaulalla pomppii tasaiseen tahtiin.

– Pahalainen, taitaa mennä kohmelon puolelle, puhaltelee mies vesikippo kädessään.

Romppainen, yksineläjä ja leskimies avaa oven ja hakee rapuille jättämänsä paketin sisään. Asettaa laatikon pöydälle ja kaivaa taskusta silmälasit päähänsä. Puukon löydettyään alkaa vetää pakkausta ympäröiviä teippejä poikki. Kansi aukeaa ja styroksisuojausten sisältä paljastuu kiiltävä esine. Etuosa on täynnä painokoskettimia ja musta virtajohto roikkuu kuin hiiren häntä.

– Komea se on, siinäpä leskelle uusi emäntä, automaattileipuri se on, mies sanailee itsekseen ja ottaa pari askelta taaksepäin. Katsoo konetta silmät sirrillään, on kuin kosioreissulla olisi.

Bread machine tavaa Romppainen koneen kyljestä, ottaa sitten ohjekirjan laatikosta. Sama teksti on kirjassakin. Samaa ulkomaan mongerrusta täynnä koko kirja.

– Ei helvetti, nyt otti ohraleipä,- mitähän tuli ostettua ?

Huolestuneena Romppainen penkoo laatikkoa ja löytää sen nurkasta muovisen mittakannun. Kannun sisällä on rutussa oleva arkki, josta löytyy murteellisella suomenkielellä , karkea ohje ja leipäresepti.

Romppainen hyppää kaapilla lappu kädessään, mittaa jauhoja ja hiivaa, lisää suolaa ja kaataa vettä satsin joukkoon. Muistaa laittaa johdonkin pistorasiaan. Sitten on uuden suhteen kriittisin vaihe. Etusormi tökkää varoen käynnistysnappia ja ”uusi emäntä” hyrähtää käyntiin. Kehrää kuin kissa korvantakaa rapsutettaessa.

Hetkisen Romppainen vielä teppaa pöydän ympärillä, sitten rauhoittuu ja valot sammutettuaan kellahtaa pirtin penkille kyljelleen. Sininen merkkivalo vain loistaa himmeästi pimeässä pirtissä.

Aamuyön syvinä hetkinä, pirtin täyttää Romppaisen jyrisevän kuorsauksen lisäksi, vieno tuoreen leivän tuoksu. Isäntä Romppaisen uusi ” emäntä” on työn touhussa, todellinen kotileipuri.

***

Selvennys: Tämä helkutan formaatti ei anna tehdä sisennyksiä, joten nuo välit on tarkoitettu kuvaamaan kappalejakoa...