Mikä vekotin - osa 1

Kiihtelyksen museo 2010

Takavuosina tuli televisiosta sarja, jonka nimi oli muistaakseni valehtelijoiden klubi.

Kyseessä ei tietenkään ollut mikään eduskuntaan viittaava ryhmä, vaikka saattaa siltä vaikuttaa.

Kyseessä oli hupiohjelma jossa ainakin Helge Herala esiintyi ansiokkaasti. Tarkoitus oli ohjelmassa esitellä joku esine ja antaa sille sitten luonnollinen selitys, sekä esitellä mikä oli sen

käyttötarkoitus.

Tämä esine löytyi eräästä maaseutumuseosta ja hetkinen kesti ennenkuin sen käyttötarkoitus avautui.

Siis, mikähän se mahtaa olla ?

Jos väitän sen olevan lypsyjakkara, voi joku olla hiukan eri mieltä. Nykynuoriso saattaa naureskella moiselle vehkeelle. Oman tehtävänsä se kuitenkin on aikoinaan tehnyt.

Oikean vastauksen keksinyt saa runsaat abloodit ja ylenpalttisesti mainetta ja kunniaa.

Vastausaikaa on runsaasti jäljellä.

Ikämiehen kulkupeli.

Mikä saa ihmisen hurahtamaan skootteriin. Sehän on laulunsanojen mukaan lälläripyörä. Niinhän asia voi hyvinkin olla, tuskin sitä kannattaa sen pitempään pohtia.

Itselleni se täyttää sen tarpeen joka sen hankintaan on ajanut. Pientä nostalgista vapaudenkaipuuta kai. Eläkeläiselle aivan joutuisa peli.

Ei ole oikeastaan pysäköintiongelmaa, aina sen saa jonnekin sijoitettua. Potankin oppii ottamaan päästä pienen harjoittelun jälkeen niin ettei silmälaseista sangat irtoile.

Tavaratila takapuolen alla on tosi pieni, ei kannata tehdä kovin suuria ostoksia. Säästyy samalla rahaa. Polttoainetta vehje puraisee yllättävän vähän. Vitosen seteli on hyvä raha tankatessa.

Nopeutta saa senverran aikaiseksi, (rekisteröity moottoripyöräksi) että pystyy kaupunkiliikenteessä ajamaan muun liikenteen tahdissa. Maantiellä kun oikein puristaa voi körötellä jopa 80 km/tunnissa. Siis jos kantti kestää moisen kyydin.

En ole ikipäivinä ennen omistanut kaksipyöräistä moottorikäyttöistä härveliä. Mopedistakin on kokemukset varsin vähäiset. Innostus skootteriin kai syntyi 15 vuotta takaperin tapahtuneella Corfun lomalla.

Tuo Kreikan saari ajettiin silloin ristiin rastiin vuokraskootterilla, kierrettiin pienet uimarannat ja noustiin ylös Mount Pantekratorille ihailemaan maisemia. Silloin se kai kolahti.

Skootterikanta on lisääntynyt suomessakin. Nuoret tytöt sen ovat omaksuneet hyvin kulkuvälineekseen. Kai se sitten into katoaa kun tulevat ajokortti-ikään.

Noihin vanhojen ukkojen pyöriin liittyy aina monenlaista tarinaa. Totta ja tarua. Todenpuoleen kääntyy se , kun koskilainen sai mopon takavuosina 60 vuotislahjaksi. No, olohuoneeseenhan se piti raijata. Hetkisen ihasteltuaan potkaisi mies sitten mopon käymään. Helposti käynnistyi, mutta mistä sen sammuttaisi.

Oli ollut pirtti savua täynnä kun liikkeestä oli saatu hälytettyä apuvoimia.

Oman skootterin olen pitänyt tuosta syystä visusti ulkona räystään alla. Hyvin se siellä toimeen tulee.

Muotimaailman mölytoosa

Voi kauheeta !

Hirveätä, vallan kauheata. Linnan juhlissa on tapahtunut hirvittävä moka. Kuulemma ei osata pukeutua etiketin mukaan. Sitä on sitten yksi tuntematon muotiguru verrannut valtiotason keskisormen näyttämiseen.

Antakaa mun kaikki kestää. Tästähän voi tulla valtioiden välinen kriisi, vakava kahnaus. Parolan kallioluolissa jo varmaan Leopardit hyrskyttävät putket kohden inhaa itää.

Innokkaimmat vaunumiehet on jouduttu sitomaan pihalla puuhun kiinni.

Siis mistä on oikein kyse ? No siitä tietenkin.Venäjän suurlähettilään Aleksander Rumjantsevin puolisolla oli housuasu päällänsä. Olisko muka ollu parempi ilman housua ? On näillä yhteiskunnan kellokailla sitten hirveät huolet.

Tyyliasiantuntija Outi Brouxin mielestä asu oli selvä poliittinen kannanotto.

-Tämä on poliittinen keskisormen näyttö Suomelle. Se on täydellinen moka ja häpäisy, Broux sanoi Aamulehden haastattelussa.

Juuri kun olin toipunut Lenita Airisto näppylöistä. Tulee tää uusi hyväkäs ja saattaa valtakuntien välit koetukselle. Mitähän kauheeta tästä vielä seuraakaan ?

Toisaalta taas hehkuteltiin uutta ekologista linjaa pukeutumisessa, oli tehty mekkoa vanhoista pöytäverhoista ja muusta kierrätysmateriaalista. Niinkuin on järkevääkin.

Jos tasavallan hallitus olisi ajantasalla, se tarttuisi tomerasti tuohon lausuntoon, tekisi lisäbudjetin ja hommaisi tuolle Brouxille (kuka sitten lieneekään) menolipun Grönlantiin, mielummin jalkaisin ja mukaan matkalukemiseksi vaikka teos: Kalaverkon paikkaajan opas.

Hyvää päivänjatkoa...

Kenraalin nenä

Pk 6:n ala-aulassa, aivan kellokorttien vieressä, on nököttänyt kenraali Rudolf Waldenin pronssinen rintakuva.

Siinä on kenraali seurannut vuosikymmenet väkensä työhöntuloa ja poislähtöä. Sama ilme on säilynyt , tyynenä arvoisa kenraali on katsastanut joukkojansa.

No nyt kun paperikonetta puretaan, ilmeisesti intialaisten voimin, ja ajanmyötä pakettiin pakattuna lähetetään Dubaihin, jossa se taas kasataan. Toivon mukaan vielä joskus pyöriikin ja tuottaa kartonkia.

Onkos muuten siellä Dubaissa oikein metsiäkin, ettei pelkästään santaa ja öljyä ?

Mennäänpä takaisin kenraalin rintapystiin. Tiettävästi sen ovat tehtaan miehet siirtäneet turvaan purettavan koneen läheltä, ettei vain eksy patsas vieraaseen maahan.No patsasta tietenkin ovat tehtaalla ihastelleet ja tarkastelleet nyt uudessa valossa.

Kummeksuntaa herätti se että kenraalin nenä kiilsi niin kovasti verrattuna muuhun patsaaseen. Tarkastelijoista yksi sitten avautui vihdoin ja kertoi hiukan naureskellen syyn.

Oli mies 20 vuoden ajan, aina kellokorttia leimatessaan, pyyhkinyt trasselitupolla kenraalin nenää ohimennessään.

Eli oli sillä porukalla sitten ollut hauskaa kun olivat tarinan kuulleet. Tosi tarina se on. Samoin on totta että eräs mies patsaan ohi mennessään aina veti kättä ohimoonsa. Silläkin teolla on runsaasti todistajia olemassa.

Niin se katoaa pala paperiteollisuutta muille maille. Onneksi pelastivat kenraalin patsaan lisäksi , aulanseinän pituisen nimitaulun, johonka olivat saaneet nimensä aikoinaan rakennusprojektissa mukana olleet.

Monta on taulussa edesmennyttä, tuttua miestä. He jäävät kotimaan multiin kun kone matkaa palasina muualle. Onneksi eivät muistot ole kauppatavaraa.

Päivän kevennys

Kun paikalliselämä ja yhteiskunta elää varsin totista aikaa, suotaneen pieni kevennys.

Kyse on lainatavarasta, ei siis omaa tuotantoa. Saatu Koskikaran kahvipöydässä. Kertojakin jääköön tuntemattomaksi.

Tämä tapahtui Säterin tehtaalla aikoinaan, työvoiman vaihtuvuus oli kova, ja työvoima oli milloin mistäkin päin suomea. Se oli elävää aikaa, nyt tuntuu kaikki pysähtyneen.

No, mies sai ensimmäisen tilinsä, avasi tilinauhan ja tiiraili sitä pitkään. Katseli ja käänteli, viimein jyrähti:

- Perkele, tästä puuttuu jotain !

- Mitä puuttuu, korjataan, soitan palkkakonttoriin --
sanoi hätääntyneen tuntuinen osastoinsinööri ja tarttui puhelimen luuriin.

Mies tiiraili otsa kurtussa palkkakuittia, murahti viimein.

- Tästä puuttuu selkeä käyttöohje.

- Mikä ihmeen käyttöohje, sanoi insinööri hämmästyen.

- Ohjeet siitä kuinka tällä viisihenkinen perhe tulee toimeen seuraavaan tiliin asti.

Insinööri laski puhelimen kädestään, kääntyi kantapäillään ympäri ja korvat punaisena poistui osastolta.

***
En tiedä onko nykyisissä tilinauhoissa käyttöohjetta mukana, varmasti se olisi paikallaan, niille lukuisille ulos saneeratuille, jotka joutuvat taiteilemaan toimeentulonsa kanssa.