keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Katiska veteen

Ahvenet valmiina savupönttöön,


Lämmin päivä, aurinko paistaa ja kala alkaa saapumaan rantaveteen. Katiska on nyt hyvä pyydys jos haluaa ahvenkeiton. Aineksia löytyy.

Kalakeiton saanti on nyt sitten taattu, vaikka kuorrehomma meni hiukan pieleen,kun ei malttanut odottaa koko yötä. Oma moka siis.

Lämpöinen päivä ja Vapun odotus toi ilmoille myös ilmapallokauppiaat. Niitä ilmapalloja on monennäköisiä, ei kuitenkaan niitä vanhoja pyöreitä, ei myöskään makkarapalloja. Materiaalikin on ihan eri.

Aurinkoinen päivä oli saanut ihmisiä liikkeelle kaupungillekin. Tervasaaren piipustakaan ei tuprunnut savua, olisiko joku laiterikko "Paperisammon" pysäyttänyt.

Ahvenen kutu, aurinkopäivä ja Vappu on erinomainen yhdistelmä. Mitenkähän käy nyt sitten uimarien kanssa.

Avoin vesi, sauna ja vahvaa simaa. Sen kanssa sietää olla varovainen. Olisikohan turvallisempaa viettää vappua kuivin jaloin,kuivalla maalla.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Kuorrestamassa


Iltahämärä saapuu, pieni tuulenviri puhaltaa selältä rantaanpäin. Yksinäinen mies haukkaa auton vieressä leipäpalaa.

Illan edetessä ja hämärtyessä,alkaa rantaanpäin, jyrkähköä mäkeä pitkin hitaasti tulla autoja.Varovasti ne laskevat kohden rantaa ja hakevat itselleen pysäköintipaikkaa.

Muutama mies kävelee taskulamppu kädessä pitkin rantaviivaa, silloin tällöin välähtää lampun valo rantapuiden välistä.

Kuiskinta miesporukoissa jatkuu puoleenyöhön. Välillä joku kertoo vitsin ja hiljaista naurahtelua kuuluu hämärässä.

Puheet keskittyvät lopulta pohtimaan sitä tuleeko kuorre tänään rantaan vai ei.

Tuuli on hukan kovempi, ja joku toteaa että taidetaan olla nyt väärällä rannalla. Ei näy kuorretta, ei ole kutuyö.

Osmerus eperlanus , ei nyt näyttäydy tänä yönä. Pieni solakka, läpikuultava lohikala ei tänään saavu rantaan.

Ehkä huomena, tai seuraavana. Toivo elää kun miehet nousevat autoihinsa. Yksi jää passiin puun alle.

Huutaa vielä porukan perään.
"Voi se vielä tulla aamuyölläkin !" Jos tulee niin,- taatusti muita harmittaa.

Niinpä ! Huomena on tehtävä uusi yritys.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Sinivuokkojen aika


Päivä on ollut aurinkoinen. Vedet ovat vapautuneet jäistä, ainakin Mallasselkä jo toissapäivänä ravisteli jäiset hileet harteiltaan.

Samaan aikaan kun rinteet puskevat esiin sinivuokkojen lukuisat kukkaryhmät, valmistautuvat kuorestajat omiin toimiinsa.

Haavit ja lipot on kaivettu varastoista ja ainakin Ritvalan puolessa alkaa illan hämärtyessä hiljainen kuiskailu rannan tuntumassa. "Vanaja ruokkii väkensä" - sanotaan. Sieltähän se huonoina aikoina on aina särvin saatu.

Nyt ei sitä tarvi puutteeseen kenenkään tehdä. Kuorrestaminen on perinne, sitä kannattaa jo sen vuoksi harrastaa.

Tuleeko tänä yönä, vai seuraavana. Taskulamppuja välähtelee illan hämärtyessä. Joku vetää tupakan ja joku ottaa punssin salaa matistaan. Yö voi olla kolea, ellei kylmä.

No - kaipa se on erämiehen veri joka rannoille pimeään vetää. Tai onko se kuore sitten tosiaan niin maukas kala ?

torstai 24. huhtikuuta 2008

Iltapäivä Päivölässä






















Eilinen iltapäivä, aurinkoisessa säässä, meni Päivölän maisemissa.





Perinteikäs maatalousoppilaitos,nykyinen kansanopisto, tarjosi tutustumisen "Uriseville" - lisäksi saunomisen ja pullakahvit. Hyvin siellä viihdyttiin.

Kuultiin selostus koulun historiasta ja tutustuttiin Olavi Liukkosen omistaman Mannerheim-kokoelman näyttelyyn. Näyttely on suomen suurin yksityisen omistama kokoelma.

Perinnehuoneessa oli maanpuolustukseen liittyvää materiaalia ja aineistoa Sääksmäen-Valkeakosken alueelta.

Piha-alueella on pystyssä myöskin mielenkiintoisen historian omaava kivi. Se tuli erilaisten värikkäiden vaiheiden kautta, nykyisen rajan takaa, Venäjän puolelta.

Kivi on osa sitä panssarieste kaistaletta mitä Valkeakosken ja Sääksmäen miehet olivat rakentamassa kesällä 1939 Äyräpään Salmenkaidassa.

Päivölän opistolla on mielenkiintoinen historia itselläänkin. Lahjoituksena saadulle Sohlbergin mäelle on sitten rakentunut useita rakennuksia.

Toimintansa aloittanut Etelä- Hämeen kansanopisto sai muutama vuosi toimintansa aloittamisen jälkeen rinnalleen "Sääksmäen isäntä- ja emäntäkoulun" joka sittemmin tunnettiin Päivölän maamieskouluna.

Päivölän maatalousoppilaitos lakkautettiin 1990 luvun alussa. Koulutustoiminta alueella jatkuu edelleenkin erilaisten kurssien muodossa.

Päivölän koulutus ja kurssitarjonnasta saat lisätietoa oheisesta linkistä.

http://www.paivola.fi/etusivu


keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kunnankello


Siinä se taas tikuttaa. Näyttää kansalaisille aikaa ihan keskeisellä paikalla keskustassa. Saattaapa olla huomisessa paikallislehdessäkin juttu asiasta.

Jokaisessa hiukankin oman arvonsa tuntevassa kylässä pitää olla kello näkyvällä paikalla. Meidän kylän kello katosi moneksi kuukaudeksi kun kuormuri sen ohimennen pyyhkäisi.

Nyt se on kunnostettuna saanut taas oman paikkansa, oman tehtävänsä Koiton kulmalla. Siinä on aivan hyvä paikka.

Kesä tulee hiljalleen, turistit saapuvat, toivottavasti sankoin joukoin eri tapahtumiin. Aikarauta mittaa päivän etenemistä ja kylä elää hiljaista,rauhaisaa elämäänsä.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Helkankeinu



Helkankeinu on kansanomainen nimitys paskoluodosta kanavan yli menevälle sillalle. Riippusilta on kovasti suosittu kevyenliikenteen väylä.

Nimi muotoutui kansan suussa, edesmenneen kaupunginjohtajan, vaimon nimen mukaiseksi.

Nyt se suljettiin,varsin pitkäksi ajaksi, perusteellisen korjauksen vuoksi. No, täytyyhän silta kunnossa pitää. Muutama vuosi sitten suoritettu elvytystoimi meni jotensakkiin hiukan poskelleen.

Kantta paikkailtiin ja silti se paikoin kupruili, maalipintaa ehostettiin mutta nyt se kai sitten saa uuden ehomman asun.

Tehtävä tulee olemaan haasteellinen, sillä nykyisin ei ole lupa oikein saastuttaa ympäristöä hiekalla kuin maaleillakaan. Lisäksi on veneliikenteen päästävä esteettä kulkemaan.

Vapaana työn rajoituksista olevat ihmiset saavat siis kesänaikana mielenkiintoista seurattavaa. Kiinnostuneita silmäpareja tuolle työlle varmasti riittää.

Työn alkaessa valtuusto paukutti päätöksen 300 000 euron lisämäärärahasta. Siis ensimmäisenä päivänä, kun työ alkoi. Aiemmin oli kai määrärahaa jo myönnetty 400 000 euroa. Niin ainakin paikallislehti uutisoi tänään sivuillaan.

*****

Rahaa siis palaa, tulostakin varmaan syntyy kun homma alkaa pelittämään tosissaan. Siltahan on kaupungin keskeisiä paikkoja, kesäaikaan liikenne on kulkenut alta ja päältä. Nyt siis ylikulku keskeytyy.

Hiukan pohdituttaa se että vedenpinta on korkealla ja työponttoonit joutuvat koville ankkuroinnissaan.

Pakko se kai on juoksuttaa jos vesi vaan nousee. Mutta mitäpä sitä miettimään, kaipa tuo määräraha sisältää myös palkan joka "oikein ammattilaisille" maksetaan tuonkin seikan pohtimisesta.

Amatöörien osa on helpompi, se on katseella seuraaminen ja auringon otto.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Kalamarkkinat




Keväinen päivä, ihmisiä liikkeellä ja savun ja loimutetun kalan haju. Taustalla vetelee pelimanni ja puhuu välillä leukavia mikkiin. On keväisen kalamarkkinan aika.

Kalaa paistuu ja tirisee muurikoissa, perunoita höysteeksi ja vaikkapa neulamuikkuja tuokkoseen. A vot, jo kelpaa väen tepastella.

Markkinakojut ovat myös muita tuotteita varten. Joku myy tauluja, joku muovipusseja. Tietenkin on oltava kahvia ja ohukaisia mansikkahillolla. Jo vain kelpaa.

Ukot turisevat omia juttujaan ja lapset vievät vanhempiaan kohden pomppulinnaa. No poneja täytyy tietysti käydä ihastelemassa, nuorin vasta kaksiviikkoinen.Siis nuorin noista poneista.

Hyvin sekin sopeutuu markkinatunnelmaan, taatusti ensimmäisiinsä. Paljon on vielä pureskeltavaa ruohoa taipaleen varrella.

Kanavassa on nyt kova virtaus, Reimarit viistävät vettä virtauksen voimasta. Syytäkin juoksuttaa sillä korkealla on yläpuolen vedenpinta. Kanavanvarsi ja torialue, veden partaalla, on oivallinen paikka kalamarkkinoille.

Olisikohan jo aurinkoisia päiviä tulossa lisää. Ilma on vielä hiukan koleaa. Kyllä se kesä sieltä hiljalleen tulee.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Krookusten aika


Nyt on krookusten aika. Krookus eli Sahrami on ensimmäisiä kukkia mitkä yleensä lumien mentyä ilmestyvät pihoihin. Niiden suosion syynä on ilmeisesti talvikestävyys.

Pärnussa jo maaliskuun alkupuolella kukki monen talon pihassa lumikello, se on siis myöskin varhainen aikainen laji, jota käytetään pihojen koristeena. Suomessa ei kai niin yleinen kuitenkaan kuin krookukset.

Pikkupoikien ätienpäiväkukka oli suoraan luonnosta poimittu sinivuokko. Nehän ovat myös ensimmäisiä kukkia mitä kevät tuo tullessaan.

Harvinaisempia kevään kukkia on hämeenkylmänkukka, jota esiintyy Hämeenlinnan ympäristössä, tosin hyvin harvinaisena.

Harvinaiseksi on käynyt myös kangasvuokko, jota saattaa vielä tavata eteläisen suomen harjukankailta.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Nyt se tuli


Kauan se kesti odottaa, monellakin. Siis LIDL on tullut kaupunkiin. Rautatieaseman viereen nousi tuo kaupparakennus. Ulkonäöltään samanlainen kuin muutkin.

Hintatietoinen asiakas saa nyt sitten hyvitystä suoraan ostostensa loppusumman muodossa. Toivottavasti se on sitten kilpailukykyinen pitkään. Kilpailuahan se väistämättä lisää, ja kuluttaja saa myös osansa hyödystä.

Avajaiset olivat aamulla kello 9 ja silloin vielä oli parkkipaikalla tilaa. Ajoin ohitse klo 11 aikaan ja silloin oli piha täynnä. Liikenteenohjaus oli risteyksessä huomioliiviin pukeutuneiden miesten käsissä.

Antinniemen asukkaat ovat epäilleet että liikenne saattaa vaikeuttaa heidän kulkuaan. Ainakin tämänpäiväisen valossa, pahimpaan aikaan he olivat oikeassa. Joistain autoista oli havaittavissa jopa etusormen näyttöä.

Tietenkin tuo ruuhkautuminen helpottuu ajan kuluessa, ellei, - on kaupungilla pohdittavana uusia järjestelyjä asian hoitamiseksi. Ei tuosta paikasta saa vakituista "sumppua" muodostua.

On hyvä asiakkaan kannalta että tuonkaltainen liike tuli paikkakunnalle. Kaikille asiakkaille hinnat ovat samat. Ei tarvitse heiluttaa mitään kanta-asiakasläpyskää saadakseen jotain ns. etua. Riittää kun seuraa ja vertaa hintoja, sekä tekee niiden perusteella oman ratkaisunsa.

Avauspäivä oli aurinkoinen pitkästä aikaa. Olisikohan siinä jotain symboliikkaa olemassa ?

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Poiju


Yksi kevään etenemisen merkkipaaluista on myös perinteinen venepoiju. Talven antaessa periksi, ne kelluvat yksinäisinä laiturien ympärillä. Sitä mukaan kun niihin kiinnittyy veneitä, kevät etenee.

Vappuun mentäessä on monen yksinäisen poijun odotus jo päättynyt. Joku niistä on tyhjä vielä juhannuksenakin. Omistajalle on tullut este tai pitää muuten välivuoden.

Poijuja on monenkirjavia. Siellä missä kaupunki vastaa niiden hankinnasta, ne yleensä ovat samannäköisiä, kuin identtisiä veljeksiä.

Ruostumattomasta, eri verstailla rakennetut, ovat usein uniikkikappaleita. Osa tekijänsä suunnittelemia ja myöskin hitsaamia. Saumasta sen huomaa.

Poijuina on sitten myös erilaisia muovikanistereita, joskus pikkupaatti on laitettu "mehukatti" pöntön varaan. No, tietäähän sen miten siinä käy. Myös tyroksi mollukoita näkee. Niistä muuten irtoaa paljon roskaa, virityksen hapertuessa.

Pitäisiköhän suunnitella EU:ssa oikein venepoijudirektiivi, niin ihan oikeesti ?Onhan sellaisia jopa kurkulla.

Laiturilla on sitten hyvä tarkistaa että poiju on sentilleen oman paikan kohdalla. Ei tuumakaan naapurin puolella.

Jos koko kesän saa katsella murjottavaa laiturinaapuria, on kesästä maku pois. Venenaapurin näkeminenhän pitäisi olla iloinen juttu.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Vesi nousee !

Vesi on noussut, ainakin Mallasselän pinta on jo silmämääräisestikkin arvioiden noussut melkoisesti. Se saattaa tietää hankaluuksia joillekkin laitureille ja liian rantaan jätetyille veneille.

Kyllähän se vesi aina tuppaa lumien sulaessa hiukan nousemaan. Jäätä ei kuitenkaa ole ollut mitenkään vahvasti koko talvena.

Vesien säännöstely ja pinnan korkeuden vaihtelut ovat asia joka puhuttaa, varsinkin keväisin kun vedet vapautuvat jäiden kahleista. Alapuolisen vesistön pinnan taso määrää pitkälti sen miten yläpuolella tilanne kehittyy.

Ne, joilla on mökki saaressa, pääsevät tutkimaan tilannetta vasta kun vedet kokonaan vapautuvat. Muulla konstilla ei nyt pääse, on odoteltava venekautta. Jos laiturit ovat tallella, voikin moni aloittaa normaalila siivouksella ja veneen kunnostuksella.

Muovipaattimiehillä on helpompaa, pääasiassa kunnon pesu ja pienten klohmujen paikkaaminen. Perinteinen puuvene sitten teettää yleensä töitä hiukan enemmän. Skrapaamista ja uuden pinnan vetämistä. Toivottavasti perinteinen terva tuoksuu.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Simaraha

Odottamattoman helposti syntyi paperiteollisuuteen uusi työehtosopimus. Kuinka tiukkaa on vääntö ollut taustalla, mitenkä kenttä on itse toipunut, taannoisesta, työnantajan julistamasta työsulusta ?

Sopimus on hyvä olla olemassa. Se luo kehykset joiden varassa mennään ja kuljetaan. Täyttyivätkö odotukset ja toiveet ? Se kai on ikuisuuskysymys.

Koskaan ne eivät täyty täysin.Aina on kummallakin omia täyttymättömiä toiveitaan. Ehkä kaikkia ei edes ole vakavissaan tarkoitettukaan toteutettaviksi.

Sitten tuo nimi
SIMARAHA, joka on annettu 300 € kertakorvauksena vapuksi. Joitakin se erilaisilla nettipalstoilla ärsyttää. Useimmin ne ovat henkilöitä joiden elämänkokemukseen ei kuulu minkäänlainen työnteko.

Ehkä nimi on tahallinen valinta, onhan siellä ollut joillain käytössä joulunseutuun sattuva "kinkkuraha". Minusta tuo nimi on hyvin sattuva ja ainakin se painuu mieliin. Niin saajilla kuin kadehtijoillakin.

Mistä niitä kadehtijoita aina sikiääkin. Paperiteollisuuden myllerryksen kokeneita ei ole kyllä mitään syytä kadehtia. Eikä minkään muunkaan alan vaikeuksissa olevia.

Kuitenkin kaikki "tenavien" juttupalstat ovat täynnään kirjoituksia ja mielipiteitä joista paljastuu taustalta kaikkea muuta kuin kokemusta työelämästä yleensäkkään.

Joskus sitä asiantuntemattomuutta paljastuu korkeammaltakin tasolta. Ihan hallitustasolta asti Valitettavasti !

Joillain aloilla on käytössä omaan harkintaan perustuva lyhyt sairasloma, yleensä kai maksimissaan 3 vrk. Nyt se tuli sitten paperiteollisuuteenkin. Kunnissa sitä on jo kai laajimmin toteutettu.

Onhan se järjetöntä että esimerkiksi flunssakauden riehuessa pitäisi raahautua muutenkin ruuhkaiseen terveyskeskukseen odottamaan kuumeisena että saa käteensä lapun jossa kerrotaan se minkä itsekkin tietää.

Kotiin vain potemaan ! Vällyjen alle ja kuumaa juotavaa. Asian pitkittyessä tai oireilun vaikeutuessa on tietenkin syytä hakeutua asiantuntijan puheille.

Asioitten hoito vaatii järkeä ja luottamista ihmisen omaan arviointikykyyn. Väärinkäyttö asian tiimoilta on todella vähäistä. Siitä on sitten sen ilmetessä mahdollisuus rankaista. Turha sitä kaikkia on rangaista - etukäteen...

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Missä kevät ?


Nyt on taas se aamu. Aamu joka tuppaa tulemaan muutaman kerran kevätaikaan. Siinä se taas on kun vedät verhot ylös. Lumikerros hohtaa valkoisena jo kerran vapautuneen nurmikon pinnalla.

Näitähän aina sattuu. Ei sitä vielä missään tropiikissa elellä. Yksinäinen lokki värjöttelee vedenrajassa kaiteella. Muutama lämpöaste ja vesi juoksee ränniä pitkin katoilta.

Ei ole oikeastaan mitään syytä lähteä ulos kastelemaan kenkiään ja hankkimaan kevätflunssaa. Parempi on katsella ulos villasukat jalassa ja odottaa koska se aurinko suvaitsee tulla esiin.

Reilut pari viikkoa vappuun ja osalla ihmisistä on silloin mahdollisuus ottaa kesäloma. Ainakin jotkut joutuvat aloittamaan lomansa toukokuun aikana. Aina ei kesän tulo noudata kalenterin antamaa aikataulua.

Suomessa nyt vain on näin. Säät ovat epävakaiset ja vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Vaihteluissa on omat hyvätkin puolensa.

Parempi näin kuin hiekka-aavikko ja jatkuva helle. Eikä ole vaivana edes heinäsirkkaparvet.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Vallonjärvellä


Vallonjärvellä on pitkospuin varustettu luontopolku. Tosin se nykyisin on päässyt hiukan rappiotilaan. Paikka on silti poikkeamisen arvoinen. Pikaista kunnostamista tarvitsisi ainakin pieni silta joka kulkee puron yli.

Huojuvaan torniin pääsee kyllä vanhempikin kiipeämään kunhan noudattaa tarpeellista varovaisuuta. Eilen paikalla käydessäni ei ollut mitään ruuhkaa. Yksi tervehtijä tuli vastaan ja kertoi kyllä kevään ääniä ilmassa olevan.Oli tunnistavinaan myös uivelon järvellä.

Tuo Vallonjärvi on ollut aikoinaan paljon laajempi, mutta vedenpinnan pudotus on sen muokannut nykyiseen muotoonsa. Viuhanlampi ylempänä on kuulunut samaan kokonaisuuteen mutta nyt on jäänyt yksinäiseksi lampareeksi, tosin puron yhdistämänä.

Talven jälkeen maastosta aina löytyy sinne kuulumatonta romua. Lintutornin ympäristössä on myös havaittavissa kulkijoiden jäljet. Ihmisten mukanaan tuomaa roskaa näkyy siellä täällä. Miksi ne eväiden kuoret sinne täytyy jättää. Kyllä kai ne mukana kulkisivat poiskin.

Luontoharrastajien lisäksi paikalla käynee myös koululaisryhmiä. Näillä käynneillä olisi hyvä neuvoa heitä myös siitä kuinka eväs ja muut jätteet viedään mukanaan pois. Se kai sitten on kuitenkin varsin helppoa kun sen muistaa.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Mulaamista

Kevät on kiivasta aikaa luonnoneläimille. Kun kiertelee kaupungin rantoja sen selvästi havaitsee lintujenkin kohdalla. Kevätpuuhat on selvästi menossa.

Sointulan rannassakin vesi pärskyi kun linnut selvittelivät reviirirajojaan. Muuttavia joutsenia lensi pariinkiin otteeseen ylitse. Niitä näkyi pari päivää sitten peltojen keskellä olevissa lammikoissa moottoritien varressa.

"Pullasorsan" saa hyvin tulemaan lähelle kuvattavaksi. Aremmat ja tiukimmin vielä luonnonvaraiset lajit ja yksilöt pysyttelevät etäämällä omissa oloissaan.

Hanhet, valkoisine poskilaikkuineen kiertelivät myös rantoja, eivät kuitenkaan menneet sorsien kanssa aivan lähekkäin. Kauempana telkkä jahtasi lajitoveriaan veden pärskyessä kimmeltäen satunnaisessa auringonvalossa.

Verkkosaaren rantatöyräällä pesi joutsen muutama vuosi sitten. Sen pesinnän kävi kuitenkin huonosti. Vedenpinta nousi rajusti, ja pesäpaikka munineen jäi veden alle.

Kun tuo melontaharrastus on lisääntynyt ja aamuinen meloja ei aiheuta luonnossakaan pärisevää saastetta, voi vain kuvitella mitenkä hyvät havaintopaikat noista kanooteista on aamuiseen luontoon.

Samat havainnot pystyy tietenkin tekemään soutuveneestä, kunhan vedet menettävät lopulta jääpeitteensä.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Vedonlyöntiä


Vedonlyönti on joillekkin varsinainen harrastus. Useimmin on kyse vain kahvista tai kirkkaasta pullosta. Pieni panos on vedonlyönnin suola. Pitäähän se olla.

Tavallisin vedonlyönti Koskissa kohdistuu johonkin jalkapallon tai muun pelin voittajaan. Sehän on luonnollista palloilupaikkakunnalla.

Toinen tavanomainen vetokohde on lämpötila jonkun hiihtotapahtuman yhteydessä. Samaa sarjaa on veikkaus siitä koska jäät lähtevät Lotilanjärvestä tai Mallasselältä. Aina ne vielä on lähtenyt.

Ihan uutukaisia ovat arvaukset siitä koska LIDL aukeaa. No, siihen on tullut jo varmistus että 17.4.2008 pitäisi ovet avautua asiakkaille.

Ongelmallisin on ollut arvata elokuvateatterin avautumista. Tietääkö sitä kukaan ? Kovasti on takkuista ollut, vaikka talkooväki on siellä ansiokkaasti ahkeroinutkin.

Yhtä epävarmaa on sanoa päivämäärää koska Sampo-pankin verkko ongelmat ovat ohitse. Luvattoman pitään ne ovat jo jatkuneet.

Itse sain eilen Ideaparkissa automaatilla sen todeta. Kuluttajavirastokin alkaa kait asiakkaita ohjeistamaan miten haetaan korvausta asian johdosta.

Asiakkaan ptäisi olla "kunkku" jota palvellaan. Niin, kerrotaanhan sitä entisen pankkimiehenkin tokaisseen,liekö sitten totta? " Ei ne duunarit ja eläkeläiset tuo kuin hiekkaa pankkisalin lattioille"

Noinkohan asia on ?

tiistai 8. huhtikuuta 2008

KUMU


Tallinnaan veti taas reitti viikonvaihteessa. Kevään alkua on sielläkin nähtävissä kostean usvan seasta. Krookukset on jo kukassa. Oli siis hyvät puitteet vierailla KUMU:ssa.

Suomalaisen arkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnittelema rakennus valmistui vuonna 2006 ja on koko Baltian suurin taidemuseo.

Paikka on hieno, Kadriorgin linnan ja puiston kupeessa.Varsinkin kesäaikaan kun puut ovat täydessä lehdessään, vielä ei ollut paras vuodenaika.

Trammikalla kolisteltiin keskikaupungilta ja aamulla oli itse paikallakin rauhallista. Suomalaista taidetta oli isossa salissa näytteillä ,Turun taidemuseon kokoelmista, suomen taiteen kulta-ajalta.

Museosta sitten piti kiireesti tulla hotellille katsomaan Räikkösen ajoa, ei tullut televisioon kuvaa. Valitus respaan, ja kohta tuli koko oventäyttävä mies , Juho nimeltään. Mies valitteli kovasti että on vain turvamees, ei töömees.

Hetken mietittyään ja testattuaan televisiota, heitti puvun pikkutakin sohvalle ja lähti hakemaan uutta televisiota. Kahteen mieheen sen saimme nostettua ylös telineelle katonrajaan ja turvamees Juho sovitteli piuhat paikalleen.

Kun televisioon saatiin kuva oli Räikkönen juuri pallilla. No, sittenhän alkoivatkin EM painit ja loppuottelu jossa suomalainen vei kultamitalin.

Turvamees Juho pääsi virallisiin hommiinsa ja ala-aulan pylväiden katveesta tarkkaili sivusilmällä englantilaista, varsin kovaäänistä, olutta lipittävää nuorisoryhmää. Tuskinpa heistä vanhempana mitään lordeja tulee. Niin, tai kuka sen varmasti tietää.

Viikonloppu oli siis täynnä kulttuuria ja urheilua. Unohtaa ei tosin pidä kulinarististakaan nautintoa. Pippurisäkin kellariravintolassa söimme emännän kanssa yhteisen "herra Hansin juhla-aterian."

Vanhat holviseinät ja kynttilänvalo oli tehokas tunnelmanluoja kun emäntä siirtyi uudelle kymmenluvulle.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Naakka Nikolai

Nyt kun on aikaa, sekä siirrytty kesäaikaan, voi vaikka katsella luontoa uudesta näkökulmasta.

Eilen otin mukaan pakkasesta pari sämpylää taskuun, ajattelin helpottaa joutsenen kurnivaa kupua. Ei näkynyt ukkoa, liekö yöjalassa naapurijärvellä.

Rantakivetykselle muutaman metrin päähän lensi kuitenkin naakka. Katseli toisella silmällä ja odotteli kai lähempääkin kontaktia. Kiersi ja kaarteli. Olikohan sekin muonanhaussa. Sille voi antaa hyvin nimeksi vaikka Nikolai.

Kymmenkunta vuotta sitten ei naakkoja juurikaan näkynyt. Nyt niitä on varsin hyvin. Kanta kai sitten vaihtelee ajoittain runsaastikkin.

Naakka on antanut nimen jopa Valkeakoskilaiselle kaupunginosalle. Olisiko silloin ollut hyvä naakkavuosi vai mistä nimi johtuu.

Varsinaisen naakkapopulaation näin jokunen vuosi sitten Kuresaaressa Saarenmaalla. Piispanlinnan ympäristössä lensi valtava naakkaparvi.Useita satoja, ellei tuhat yksilöä, lensi puiston ympäristössä olevien puiden oksille.

Lintuhan liikkuu vanhojen rakennusten läheisyydessä. Valkeakoskellakin Myllysaaren museon alue on aikoinaan ollut niiden suosiossa. Wiki kertoo naakan olevan älykkään ja sosiaalisen linnun.

Linnun tunnistaa myös melko helposti niskassa olevasta harmaasta "huivista"

torstai 3. huhtikuuta 2008

Yksinäinen

Kyhmyjoutsen Sointulassa.

Kevät on tullut ainakin muutamaksi päiväksi. Aurinko paistaa ja linnut ovat jo omissa touhuissaan.

Rannat alkavat hiljalleen täyttyä veneenkunnostajista ja heidän uutterista neuvojistaan. Terva tuoksuu ja kohta on aika heittää katiska veteen.

Kanavan seudun kulkijoilla on ollut seurattavanaan myös pitempään nuo joutsenet. Pari, viimekesän poikasineen, ja sitten erillään pysyvä yksinäinen. Se kulkee omissa oloissaan ja odottelee vielä sen oikean löytymistä.

Tuo yksinäinen kyhmyjoutsen (
Cygnus olor) on oppinut kävellen ylittämään kapean jääkannaksen ja noutamaan tarjotun leipäpalan laiturin päästä.

Sula-alueen laajetessa ja rantojen vapautuessa jäästä, on varsinaisen luonnonravinnon hankkiminenkin helpompaa.

Kyhmyjoutsenen punertava nokka ja siihen kuuluva musta kyhmy ovat hyviä ulkoisia tuntomerkkejä. Lisäksi kyhmyjoutsenen kaula on yleisesti niin sanotulla S- mutkalla.

Tuonkin nuoren linnun yksinäisyys varmaankin loppuu muutaman vuoden jälkeen. Pariutumisen jälkeen, se säilyttää pariuskollisuutensa yleensä hamaan loppuun asti.

Usein ne ovat uskollisia myös pesintäpaikalleen. Joten samoja joutsenpareja voi seurata vuodesta toiseen.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Valtaväylä

Kylän läpi kulkee tie. Se on päälystetty mukulakivillä. Tie vie tehdasrakennusten välistä ja yli kanavan.

Jossain kanavanrannasta kuuluu höyrylaivan vihellys. Tehtaan piipuista nousee sakeata savua ja saleissa hihnapyörät pyörittävät koneita.

Kosteissa tehdasaleissa kiertävät miehet venttilipyöriä ja säätävät kaiken käsin, ilman automatiikkaa. Korva kuulee kaiken ja silmä sanoo mikä on vialla.

Kanavan rannassa lehtevien puiden alla kulkee virkailijoita ja heidän daamejaan, promenaadilla kun ollaan.Mäessa, hiukan katseelta suojassa, näkyy remakka miesporukka, ohrajuomarisu seuranaan.

Linnut laulavat puiden oksistoissa ja rantakivellä polvihousuinen poika, lippalakki päässä onkii pajusta tehdyllä onkivavallaan. Virtaavasta vedestä nousee vavan taipuessa raitapaitaisia ahvenia.

Kaikki tuo vain satavuotta sitten. Valtaväylän varrella oli kylän keskeinen elämä. Mikä on muuttunut, vai onko mikään ?

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Aprillipahka

Huhtikuun 1. pävä saa ihmiset varpailleen. Varsinkin jos on tullut jokusen kerran höynäytetyksi.Lehtien vakiopilat yrittävät saada ihmisiä narratuksi eri tavoilla.

Paikallislehti hehkuttaa torinpuiston puukannan uusimisesta kokonaisuudessaan. Kuvaan on pantu kaupunginpuutarhuri antamaan lisäuskottavuutta.

Koivuvanhus jota komistaa komea pahka on siis asetettu uhanalaiseksi ja sen puolesta siis tänään kerätään säilyttämistä tukevaa listaa. Niinpä !

Torinpuisto on kansalaisten ulkoilu ja mietiskelypaikka. Onpa joku nähty halaavankin joskus tuota puuta. Pahanilkiset sanovat että ko. henkilö vain yritti kompensoida monopoliliikkeen aiheuttamaa hetkellistä tasapainohäiriötä.

Kävin ikään kuin varmuuden vuoksi ottamassa tuon kuvan tänään aprillipäivänä. Koivua jo vartioitsi muutaman tunnetun ulkoilmaihmisen ryhmä. Puulla oli jo aamusta tomerat paikalliset suojelijat.

Epäuskottavampi uutinen oli valtakunnallinen. Ike Kanerva vihdoinkin eroaa. Sehän nyt oli niin kummallinen ratkaisu.

Mitenkä tämä maa nyt pärjää tulevaisuudessa. Saadaanko tilalle mistään niin nokkelasormista tekstarin kirjoittajaa kuin Ike on. Synkkä on maamme tulevaisuus.

Mielestäni puu saa säilyä. Sillä on oma tarinansa ja satavuotinen historia tuolla paikalla. Ministerin istuttaminen pallille on helppo juttu. Niitä on siellä malttamattomana odottamassa pitkä jono josko pääministeri soittaisi.

Hyvää Aprillipäivää vaan !