Yksi kevään etenemisen merkkipaaluista on myös perinteinen venepoiju. Talven antaessa periksi, ne kelluvat yksinäisinä laiturien ympärillä. Sitä mukaan kun niihin kiinnittyy veneitä, kevät etenee.
Vappuun mentäessä on monen yksinäisen poijun odotus jo päättynyt. Joku niistä on tyhjä vielä juhannuksenakin. Omistajalle on tullut este tai pitää muuten välivuoden.
Poijuja on monenkirjavia. Siellä missä kaupunki vastaa niiden hankinnasta, ne yleensä ovat samannäköisiä, kuin identtisiä veljeksiä.
Ruostumattomasta, eri verstailla rakennetut, ovat usein uniikkikappaleita. Osa tekijänsä suunnittelemia ja myöskin hitsaamia. Saumasta sen huomaa.
Poijuina on sitten myös erilaisia muovikanistereita, joskus pikkupaatti on laitettu "mehukatti" pöntön varaan. No, tietäähän sen miten siinä käy. Myös tyroksi mollukoita näkee. Niistä muuten irtoaa paljon roskaa, virityksen hapertuessa.
Pitäisiköhän suunnitella EU:ssa oikein venepoijudirektiivi, niin ihan oikeesti ?Onhan sellaisia jopa kurkulla.
Laiturilla on sitten hyvä tarkistaa että poiju on sentilleen oman paikan kohdalla. Ei tuumakaan naapurin puolella.
Jos koko kesän saa katsella murjottavaa laiturinaapuria, on kesästä maku pois. Venenaapurin näkeminenhän pitäisi olla iloinen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti