sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Joulua vartoillessa


Joulukuu on sitten huomena. Nyt sitten lienee se pikkujoulu. Ulkona on vesituhnua ja lumi on hävinnyt kuin pieru Saharaan. Asfaltti kiiltää mustana ja sukka kastuu kengässä. Ei oo hyvä. Toivotaan että orava saa muonaa elääkseen.

Sama orava kävi kesällä vierailulla sisällä. Livahti ovesta sisään ja pyöri jaloissa kuin väkkärä. Olikohan sillä joku hätä? Kun sain sen ulos opastettua se alkoi pomppimaan ikkunalaudalla tasajalkaa ja yritti kurkkia sisään.

Seuraavana päivänä se oli etuovella jaloissa pyörimässä. Onneksi ei yllä ovikelloon. Nyt ei ole vähään aikaan näkynyt. Oikeastaan alkaa jo olla hiukan ikävä. Pähkinöitäkin olisi jemmattuna.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Tallinnan kellarit

Juhla-ateria eräässä kellariholvissa.Kuvan käsittely "Time machine"


Hansakaupunki Tallinna on täynnään vanhaa historiaa kellareiden kätköissä. Lukuisat kellari- ja holviravintolat aukaisevat reitin vanhan kaupungin pinnan alle.

Kynttilöiden hämärä valo ja kätketyistä kaiuttimista kuuluva keskiaikainen musiikki. Siinä on oiva tausta aikamatkaajalle.

Kellariholvien lisäksi löytyi vanhoja bastionikäytäviä joiden rakentaminen on aloitettu jo 1600 luvulla. Noita maanalaisia käytäviä käytettiin varastoina ja sotilaallisina siirtoreitteinä.

Eräs kuuluisimpia kellareita ja siellä sijaitseva selli oli talossa jota hallitsi KGB. Vaikka rakennus oli vain viisikerroksinen, sanottiin sen olevan kuitenkin niin korkea että kellarista näkyi Siperiaan asti.

Okupatsiooni ja vabadusvõitluse muuseum on paikka jonka kellareissa saa tuulahduksen ajasta vieraan vallan alla, niin Saksan kuin Neuvostoliitonkin.

Museo sijaitsee Toompealla, lähellä Vapaudenaukiota.Vitriineissä on esillä miehityshallintojen painamaa rahaa, propagandalehtiä ja asepukuja, mutta myös käyttöesineitä ja elintarvikepakkauksia. Museo avattiin vuonna 2003

Miehitysaika on rankka kokemus, pelkoa voi aiheuttaa öiset askeleet rappukäytävässä ja pihassa odottava auto.

Toompean mäki on elävä museo. Sen holvikäytävät ovat kokeneet vuosisatojen vierimisen ja hallitsijoiden vaihtumisen.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Virolaista kehitystä

Kuresaari. Abaja teos. Suurtöl ja Piret kantavat kalasaalista.(Foto:VJ)

Viron kansa, tuolla Suomenlahden eteläpuolella, on historiansa aikana aina ollut jotenkin kytköksissä Suomeen. Aivan samalla tavalla kun me olemme olleet jonkinlaisessa liekassa Venäjään ja Ruotsiin.

Yhteydet Viroon olivat varsin kiinteät, kunnes toinen maailmansota sen keskeytti.Virosta tuli neuvostovaltio.

Oma lukunsa oli 20-luku ja siihen liittyvä pirtun salakuljetus, sekä suomalaisten apu sotilaallisesti mm Saarenmaan taisteluissa Viron vapautumisen yhteydessä 1919.

Puuhamiehiä salakuljetuksessa oli kummankin maan rannikolla. Pirtuveneet ja torpeedot olivat sen kauden nimikkeitä. Samoin kuin "kova tee" ja "varpunen"

Oma kulkemiseni Viroon alkoi 1970 luvun lopulla, neuvostoaikaan. Pienellä Tallin purkilla yli lahden keikkuen. Olumpiavuonna tullut Georg Ots oli jo iso laiva. Ruoka ja paukut olivat edullisia ja Rummy Jyri pubissa soi raastava rokki.

Nyt kun visiittejä on ollut takana satakunta, päiväreissuista viikon kylpylälomiin, huomaa sen voimakkaan kehityksen mikä maassa on tapahtunut.

Varsinkin Tallinna on muuttunut rakennuskannaltaan, poislukien vanha kaupunki. Hotelleja ja ravintoloita on noussut kuin sieniä sateella.

Ankea ja masentunut tunnelma vallitsi 70-luvulla. Väki laahusti lumisohjossa ja nuorison pukeutuminen oli tylsän harmaata. Alakulon aisti. Raitiovaunut kolistelivat kiskoja pitkin ja ihmiset katselivat ulos huuruisista ikkunoista.

Joulua ei vietetty julkisesti, jos vietettiin niin salaa, eteenvedettyjen ikkunaverhojen takana, tiukasti perhepiirissä.

Viron kylpyläperinne on jo vuosia sitten temmannut suomalaiset mukaansa. Päivittäin satamasta lähtee autoja Haapsaluun, Pärnuun ja Saarenmaalle. Laivaliikenne on aivan uusissa mittaluvuissa verrattuna yhteen pieneen Tallin laivaan. Ero sen suhteen on valtava.

EU jäsenyys Virolle oli tie joka on sitä nopeasti auttanut saamaan kuntoon esimerkiksi Via Baltican. Monta muuta kohdetta löytyy jonka viereltä löytyy kyltti kertomassa EU:n avusta.


Hintakehitys on ollut jatkuvasti myös nousussa. Ei se siten enään niin paljoa Suomesta eroa.

Paljon on ihmisiä kulkenut, siitä ajasta kun pujottelin valtavien kivenjärkäleiden välistä Toompean mäellä. Panssariesteiksi ne olivat nostettu.

Aika oli uuden kauden kynnys. Jeltsin nousi Venäjällä panssarivaunun päälle pitämään puhetta ja Berliinissä keikahti muuri. Itäeuroopan läpi kävi tuulenpuuska.


maanantai 24. marraskuuta 2008

Myräkkä

Kuva napattu Tarton Raatihuoneentorilta Web

Talven merkit täyttyvät. Enään ei tarvitse kysyä koska se tulee. Maantiet ovat täynnään aurauskalustoa ja tien oheen jysähtäneitä ajoneuvoja. Lentoliikenne on takkuillut, ihmiset odottaneet lentokentällä Vantaallakin useita tunteja.

Lentoasemalla, kun ei tiedä missä laukku kulkee,väsyttää ja informaatio ei pelaa. Se on tilanne joka nostaa niinsanottua V-käyrää. Ovat siellä joutuneet tuntikausia odottamaan majoitusta ja samanlainen tuntien jonotus on uutisten mukaan taksitolpalle.

Sama ongelma on sitten ollut merelläkin. Aikataulut eivät ole pitäneet ja laivoja rähmäisessä kelissä tavallista vähemmän. Viron puolella, kuten Suomessakin on tuhansia kotitalouksia ollut ilman sähköä. Sähkölaitoksen henkilöstö painaa pitkää päivää.

Eikö vain olekin mukavaa kun talvi on tullut ?

Kävin äsken pihamaalla ja tein tarkastusretken parkkipaikalle. Totesin onko emäntä päässyt lähtemään aamulla töihin. Kyllä oli, ainakin syvät renkaanurat lämmitystolpan vieressä.

Ei käy työllisiä kateeksi tälläisenä aamuna. Itse taidan vielä katsella aamun valkenemista muutaman tunnin ikkunan paremmalta puolen, sisältä siis.

Eilen katselin Web-kameroiden välityksellä kuvaa säätilasta mm.Pietarista, Moskovasta,Petroskoista,Talinnasta, Saarenmaalta, Pärnusta, Tartosta ja Narvasta. Jokapaikassa näytti olevan edessä rankat lumityöt. Emme ole siis yksin.

Tallinnan satamasta Web-kamera näytti kuvaa pienestä laivasta, joka hakkasi itseään laituriin aallokossa. Kannella liikkui mies ja yritti heitellä rannassa olevalle miesjoukolle köysiä lisäkiinnityksiä varten. Yksi puhui kiivaasti puhelimeen hermostuneesti jalkaa vaihtaen.

Web- kameroiden avulla maailma on kuvainnollisesti tullut paljon lähemmäksi.Otin kuvan netistä, Tartossa olevasta web-kamerasta. Saahan siitä juuri selvän. Toki maailmalla on tuhansia web- kameroita joissa on parempi kuva, toki huonompiakin löytyy.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Sotavankileiri 11

Valkeakoskella oli vuosina 1941 ja 1942 sotavankileiri joka sijaitsi silloin rakenteilla olevalla Valken lasitehtaalla. Tehdaskin on lopettanut vuosikymmeniä sitten. Sotavankileiristä kertomaan on jäänyt 27:lle vainajalle pystytetty kivi.

Kiven pystyttäminen ja se että sitä myös hoidetaan on esimerkki siitä kuinka asiat voidaan hoitaa ilman katkeruutta.Ihmisarvoa kunnioittaen.

Toki sota aina arpia jättää, sotilaat eivät ole kuitenkaan muuta kuin käskytettyjä ja epäonnistuneen politiikan jatke. Ei tavallinen rivimies sotaa kaipaa.

Valkeakoskella on useimmin vangeista mainittu nimet Santtu (Ivan) ja Paavali (Pavel) sillä he toimivat Ol. Koiton autonkuljettajina ja tulivat sen kautta tutuiksi laajemmallekin piirille, niin Valkeakoskella kuin ympäristössäkin.

Santuksi ristiminen johtui siitä ettei leiriltä heidät hakenut henkilö, jostain syystä,- pitänyt nimestä Ivan.

Suomessahan oli kaikkiaan jatkosodan aikana noin 64 000 sotavankia ja useita sotavankileirejä. Sotavankeja oli myös yksityisissä maataloissa ja siellä on kohtelu ollut varsin ihhimillistä.Ruokaakin on pääosin ollut riittävästi.

Valkeakoskelainen kotiseutuharrastaja Aarre "Aape" Sallinen on tehnyt tuosta leirikaudesta mielenkiintoisen kirjan joka kertoo karttapiirroksineen ja henkilöluetteloineen tuon leirin toiminnasta.

Tuosta kivestäkin on kättä väännetty aikoinaan, oli vähällä että Geneven sopimusta ei olisi noudatettu. Onneksi niin tehtiin ja Valkeakoskella saadaan olla nyt ratkaisuun tyytyväisiä.


Kirjasuositus: Aarre Sallinen - Sotavankileiri numero 11 Valkeakoskella (1993)

perjantai 21. marraskuuta 2008

Paperiperhe

Aimo Tukiaisen teos Paperiperhe (1972) Myllysaari

Jotain on Valkeakoskella todella muuttunut. Suhtautuminen vanhaan ja uuteen yhtiöön on selkeästi aistittavissa. Vaikka asiat ovat edelleenkin keskeneräisiä ja tilanne on odottava. Ikäänkuin paikalleen jähmettynyt.

Tehtaan sisältä kantautuu tietoja, joissa kummastellaan sitä että ihmisiä roikutetaan ikäänkuin "löysässä hirressä."

Nimilista irtisanottavista ei liene vieläkään muotoutunut lopulliseksi. Laatikoita rakennellaan organisaatiossa ja ylempiä lokeroidaan, muu väki odottaa.

Onko sitten mukavampaa antaa irtisanomisilmoitus lähempänä joulua, ikäänkuin symbooliseksi joululahjaksi.

Yksi työntekijä päivällä kaupungilla, kommentoi viettäessään ruokatuntiaan : "On tämä kumma juttu" - paremmin asiat tiedetään porttien ulkopuolella kuin sisällä.

Se on tosi kumma juttu.
UPM:n yksi iskulause oli Avoimuus, no juu, niinpä.

Täyttääkö tuonkaltainen toiminta sitten jo "työpaikkakiusaamisen" kriteerit. Kyse on sentään melko isosta joukosta ihmisiä. Jokainen heistä on yksilö, omine yksilöllisine murheineen.

Huhutkin aina lisääntyvät kun asioista ei kerrota, vaan tietoa pantataan jostain syystä.
Huhu kaupungilla kertoi että TU on viemässä asiaa joltain osin lakitupaan. Lehdistä en siitä kyllä mainintaa löytänyt. Jos se on sitten sitä kuuluisaa huhua tosiaankin.

Toisaalta paikallislehti jo hekumoi vanhojen tehdasrakennusten ottamisesta muunlaiseen yrityskäyttöön, Viialan nahkatehtaan mukaisesti.

Tuohon Aimo Tukiaisen Paperiperhe teokseen voisi liittää lisäkyltin. Esimerkiksi vaikkapa:" 2000 luvulla Paperiperhe ajautui kriisiin - keskustelu vaihtui mykkäkouluksi !"

Toki neuvotteluja käyvillä osapuolilla saattaa olla kuva että tieto kyllä kulkee. Kentällä tuntuu olevan erilaiset tunnot.

Tosin huonohan se on mitään tiedottaa ellei ole mitään uutta, valmista kerrottavaksi.Asialla on siis sekin puoli olemassa.

torstai 20. marraskuuta 2008

Talvi tuli !



Marraskuun aamu klo 08.00

Jotenkin aamu vaikutti valoisammalta. Kurainen ja loskainen ympäristö oli saanu päälleen uuden asun.

Yön aikana satanut lumi teki hyvän vaikutuksen. Se antoi pienen lupauksen että välivaiheesta on siirrytty oikein talveen. Jotenkin kaikkein ikävimmiltä tuntuvat ne harmaat ja loskaiset, pimeät ilmat. Lumi tuo valon.

Vastakohtaisuudet korostavat toisiaan, kontrasti tehostuu. Eilen oli Valkeakosken teatterissa esitys, tosin se olisi tunnilla kannattanut lyhentää. Jotenkin se vain oli sekava. Muutama ihminen näkyi lähtevän väliajalla kotiin.

Näytelmällä oli oikein nimikin - Pyhä Yksinkertaisuus
.Tosin Antti Paavolan touhuilu oli ehkä parasta antia katsojille, harvat naurunhyrähdykset kun tulivat hänen jutustelunsa aikana.Mikko Töyssy taas havahdutti voimakkaalla laulullaan.

Niin, siitä vastakohdasta. Teatterin vaatenarikka oli vastakohtien kohtaamispaikka. Neljä pikimustaa miestä, ammattikorkeakoululaisia olivat, palvelivat yleisöä vaatteiden vastaanottajina. Kommunikointi oli lähinnä käsin ja elein keskustelua.

Valkeakoskilaisetkin saavat hiljalleen tottua toisenlaisiin kulttuureihin ja erilaiseen ihonväriin. Pallokentillä se alkaa jo olla tuttua ja muutaman vuoden aikana opiskelijat ovat meitä erilaisuuteen totuttaneet.

Kiinalaisia lehdenjakajia pidetään jo normaalina ilmiönä. Työmailla on nähty jo vuosikausia, virolaisia,venäläisiä ja puolalaisia työntekijöitä.

Ensimmäinen suuri kosketus erilaisuuteen tapahtui 1960 luvulla. Silloin Säterin tehtaalla oli työssä joukko pakistanilaisia. Valkoiset asut päällään kulkivat ja jutut lensivät. Hiljakseen sitten katosivat pois.

Eivät tainneet tuon lyhyehkön työjaksonsa aikana ehtiä jättämääm minkäänlaista merkkiä koskilaisten geeniperimäänkään. Sinne vain hissuksiin hävisivät takaisin kotikonnuilleen.

Toisaalta 1940 - 1941 Valkeakoskella sijaitsi sotavankileiri n:o 11 ja tuosta ajasta on liikkeellä tarinaa monenlaista. Siitä kuinka usea sujautti leivän salaa tapaamalleen vangille. Tosin on myös muunkaltaista tarinaa noista ajoista kuultu, ei aina niin mukavaa kerrontaakaan. Sotavangin kohtalo on aina karu.


keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kelupaatti

Kuva on otettu Mustionlinnan pihalta 2006


Valkeakoskella on uittojen aika ollut ohitse vuosikymmenet sitten. Vielä 1960 luvulla oli yleistä että tukkiniput odottivat Linnosaaren tai Verkkosaaren kupeessa sulutusta kanavasta alaspäin.

Mukuloitten huvia oli uida nipuille ja sukellella sieltä. Samoin polvihousuiset pojat onkivat vavoillaan kaloja nippujen kupeesta. Se aika tuskin enään palaa näille seuduille. Tehtaitten piiput kylmenevät ja hyvinvoinnin luomiseen on keksittävä uudet konstit.

Noiden uittojen yhteydessä oli yksi tärkeä apuväline ns. kelupaatti. Sellainen löytyi useimmin kulkemassa nipun perässä tai hinaajan hinaamana. Itse kelupaatti oli muskelikäyttöinen, periaatteessa siis aito "muskelivene"

Olisi suonut että myös Valkeakoskella olisi säilynyt kelupaatti kertomassa ajasta, joka on ohitse. Se on ollut yhtä oleellinen työkalu kuin keksikin.

Mustionlinnan piha-alueen rannassa sellainen tuli joskus pari vuotta sitten vastaan.Oikeammin sanottuna se ei tullut vastaan, se jökötti orpona pukkien pälle nostettuna. Otin siitä kuvan ja sitä sitten pyydettiin Kuoreveden Joululehteen artikkeliin joka kosketteli sotakorvaustöitä 60 vuotta sitten.

Kyllähän niitä veneitä täytyy olla vieläkin näytteillä alueilla jossa uitot ovat olleet arkipäivää vuosia sitten. Muistelisin tuollaisen veneen nähneeni viimeksi Jakokoskella tai sitten Möhkössä Koitajoen rannassa.

Valkeakoskella Myllysaaren museossa on Juuso Waldenin hankkima Venetsialainen gondooli, saavutushan senkin hankinta oli. Aivan hyvin museoon sopisi kelupaattikin uittokaudesta kertomaan. Pienoismallihan siellä on tukkilautalla toimivasta hevoskierrosta.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Kotileipuri



Taksin moottori surisee tasaisesti ja unettavasti pimeässä yössä. Kuljettaja seuraa tarkkana mutkittelevan soratien reunoja. On aika jolloin korpiseudullakin ovat hirvet liikkeellä. Sysimustan yön halkaisevassa valokiilassa vilahtelee lehtiään ravistavien koivujen hahmoja. Sataa hiljalleen ja tihkukytkimelle asetetetut pyyhkimet räpsähtävät aika ajoin, pyyhkien tuulilasin puhtaaksi.



Takapenkillä, lämpimässä autossa on matkustaja nukahtanut. Tasainen hiljainen kuorsaus keskeytyy välillä jykevämpään korahdukseen, sitten se palaa jälleen alkuperäiseen voimakkuuteensa.



Kuljettaja vilkaisee taustapeilistä asiakastaan. Tutun näköinen mies, on ollut aiemminkin kyyditettävänä, tuumailee kuljettaja itsekseen, Tuupovaaran syrjäkylien miehiä se on. Sinne oli ainakin osoitteen antanut kun autoon astui. Ei kauaa jutellut, kun jo uni vei miehen, omiin aatoksiinsa vaipui, pahvilaatikko sylissään. Joensuun teatteriravintolan terassilta oli kömpinyt, paketti tukevasti kainalossaan. Hiukan oli ukko horjahdellut, ja huomasi heti että muutama punssi oli tullut otettua.



Joensuun - Ilomantsin väliseltä pikitieltä on ajettu jo mutkittelevaa soratietä jonkin matkaa kun kuljetettava havahtuu. Rykii hetken ja sitten kysyy kurkkien ikkunasta ulos pimeään yöhön.

– Kohtako sitä ollaan perillä ?

– Aivan kohta pitäisi olla, sanoo kuljettaja vilkaisten telineessä olevaan navigaattoriin.



Hetken kuluttua auto kääntyy kahden kallellaan olevan portin välistä ruohoiselle pihatielle, samalla hiekan rapina renkaissa lakkaa. Taksi pysähtyy valot päällä pihamaalla, ruostuneen traktorin viereen.

Vanha Zetori siinä viettää joutoaikaa vanhan pihakoivun katveessa.

Tuskin siitäkään enään tosihommiin on, hapertuneissa renkaissakin ilmaa vain yläpuolella.



Mies takapenkiltä punnertautuu ulos, hamuaa paketin syliinsä ja kantaa sen valottoman mökin rappusille. Romppainen, se on miehen nimi, palaa takataskuaan kaivellen taksikuskin luokse.

– Paljonkos me sovittiin kyydistä siellä Joensuussa ?

Autosta ulos noussut kuski puhaltelee savuja pimeään yöhön, sitten vastaa verkalleen.

– Kuusikymmentä euroohan se oli.

–Johan tuli härvelille hintaa, Romppainen ähkäisee ja puhisee puoliksi itsekseen, maksaa rahat ja kääntyy kohden kotiovea ja pimeätä mökkiä.



Romppainen on nuuka mies, mökin asukki jota kylällä suurieleisesti kutsuvat ”Isäntä Romppaiseksi.” Eläkkeen varassa elävä mökkiläinen, pala peltoa, toinen metsää ja rapistuva pieni mökki. Ei ole navetasta jäljellä muuta kuin vesakoituva kivijalka. Ruohikon sisältä pilkistää puhkiruostunut maitotonkka, ajalta jolloin talossa oli vielä lehmä tai pari. Se oli kauan ennen EU:n maatalousasioihin puuttumista.



Taksin valoissa Romppainen siirtyy mökin sisäpuolelle ja sitten oven sulkeutuessa,kuljettaja tumppaa tupakan ja auto poistuu, lähtee paluumatkalle kohden Joenkaupunkia. Punaiset perävalot katoavat mutkan taakse.



Romppainen hapuilee seiniä pitkin itsensä pieneen pirttiin, saa vihdoin kopeloitua katkaisijasta valon ja asettuu taloksi. Keinutuoliin istuu mies ja puhaltelee hetken aikaa. Nousee sitten ähkäisten ja hamuaa vesiämpäristä kauhalla vettä. Kulauttelee ja aataminomena kaulalla pomppii tasaiseen tahtiin.

– Pahalainen, taitaa mennä kohmelon puolelle, puhaltelee mies vesikippo kädessään.



Romppainen, yksineläjä ja leskimies avaa oven ja hakee rapuille jättämänsä paketin sisään. Asettaa laatikon pöydälle ja kaivaa taskusta silmälasit päähänsä. Puukon löydettyään alkaa vetää pakkausta ympäröiviä teippejä poikki. Kansi aukeaa ja styroksisuojausten sisältä paljastuu kiiltävä esine. Etuosa on täynnä painokoskettimia ja musta virtajohto roikkuu kuin hiiren häntä.

– Komea se on, siinäpä leskelle uusi emäntä, automaattileipuri se on, mies sanailee itsekseen ja ottaa pari askelta taaksepäin. Katsoo konetta silmät sirrillään, on kuin kosioreissulla olisi.



Bread machine tavaa Romppainen koneen kyljestä, ottaa sitten ohjekirjan laatikosta. Sama teksti on kirjassakin. Samaa ulkomaan mongerrusta täynnä koko kirja.

– Ei helvetti, nyt otti ohraleipä,- mitähän tuli ostettua ?

Huolestuneena Romppainen penkoo laatikkoa ja löytää sen nurkasta muovisen mittakannun. Kannun sisällä on rutussa oleva arkki, josta löytyy murteellisella suomenkielellä , karkea ohje ja leipäresepti.



Romppainen hyppää kaapilla lappu kädessään, mittaa jauhoja ja hiivaa, lisää suolaa ja kaataa vettä satsin joukkoon. Muistaa laittaa johdonkin pistorasiaan. Sitten on uuden suhteen kriittisin vaihe. Etusormi tökkää varoen käynnistysnappia ja ”uusi emäntä” hyrähtää käyntiin. Kehrää kuin kissa korvantakaa rapsutettaessa.



Hetkisen Romppainen vielä teppaa pöydän ympärillä, sitten rauhoittuu ja valot sammutettuaan kellahtaa pirtin penkille kyljelleen. Sininen merkkivalo vain loistaa himmeästi pimeässä pirtissä.



Aamuyön syvinä hetkinä, pirtin täyttää Romppaisen jyrisevän kuorsauksen lisäksi, vieno tuoreen leivän tuoksu. Isäntä Romppaisen uusi ” emäntä” on työn touhussa, todellinen kotileipuri.


***

Selvennys: Tämä helkutan formaatti ei anna tehdä sisennyksiä, joten nuo välit on tarkoitettu kuvaamaan kappalejakoa...

maanantai 17. marraskuuta 2008

Keittohommissa

Isännälle tietenkin varattiin se suurin rapu, kuinkas muuten.
Kun rapukausi on ohitse, voi omaa muistiaan virkistää muutamalla kuvalla noista hommista muutaman vuoden takaa.

Emäntä ei ollut moista puuhaa koskaan tehnyt, irvistys naamalla oli hirmustunut kun rapu molskahti kiehuvaan veteen.

Homma tehtiin hienovaraisesti pikkulikkojen näkymättömissä. Savusaunassa öljylampun valossa.



Järven vesi oli noin kaksitoista asteista. Jäähdytys on tehtävä varsin nopeaan, joten sitä tehostettiin airolla hiljalleen melomalla vettä kattilan ympärillä. Varottava oli ettei liikaa melonut ja saanut kattilaa nurin.



Keittämisen jälkeen kun kattila oli jäähtynyt, laitettiin ämpäriin punaset ravut ja uutta tilliä mukaan.

Sen jälkeen kaadettiin jo jäähtynyt keitinvesi rapujen päälle. Sitten vietiin ämpäri kylmiöön odottamaan iltahämärää, patonkia, salaattia ja juomia maun mukaan.

Siinä se !

Jotain outoo niissä ravuissa oli. Aamusella kauhea nälkä ja päätä jomotti. Ihan noin muuten sanoen - ettei noista raavasmies miksikään tule.

Joskus 1900 luvun alussa on niitä kuitenkin rahdattu Pietariin asti.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Taipaleella



Sumu pyörii puiden välissä,

kastelee kivien kyljet.

Itkevät ikkunat ikäväänsä

noroina kyyneleet juoksevat.


Pakkanen pisarat jäädyttää

helmiksi lasin pintaan

lehdet kuuraan kuorruttaa

helisee jäinen kannel.


Kilahtaen katkeaa kaisla.

Kulkija taivalta taittaa.

Minne matkansa kulkee,

rauhaton sielu seuranaan.



Huokuu hiljalleen rinta

verkkaista kulkijan kulku.

Maahan jää jalanjälki,

hetkeksi,

kunnes häipyy pois.


perjantai 14. marraskuuta 2008

Tulevaisuuspäivä

Hernerokka tuo helpotusta koleuteen ja alakuloon.
Hiljalleen alkaa Koitonaukio täyttyä.
Pääpuhujana oli paikalla Paperiliiton Jouko Ahonen

Soppateltta nousee ripeästi etuajassa.

Aamuinen aikainen ylösnousu, ja vanhakin on parrikaadeilla.

***
Tänään oli hiljaisuudessa valmisteltu "Tulevaisuuspäivä". Kaikessa hiljaisuudessa on sitä valmisteleva toimikunta toiminut.

Apuaan ovat antaneet erilaiset järjestöt.

Hämeenlinnan kaupunginteatterin johtaja Heikki Paavilainen ( ex koskilainen) tuli sen juontamaan.

Tiedossa oli myöskin musiikkiesityksiä ja räväköitä puheita. Sielunhoitoahan sekin vain lienee.

Puhujina oli pari kansanedustajaa linjalla Gustafsson - Kuoppa. Lisäksi mikin kouraansa ottivat muutamat paikalliset politiikot. AY - joukkoja edustava linja oli Ahonen - Rinne. Kaupunginjohtaja Auvinen avasi tapahtuman.

Lisäksi oli saatavilla soppaa kenttäkeittiöstä. Hernekeitto isossa erässä keitettynä tekee aina kauppansa, tosin nyt ei tarvinnut maksaa. Samoin oli tarjolla myös grillimakkaraa. No, sekin tuntui koleassa ilmassa menevän.

Pelastusarmeijalla lienee tunnus,Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.

Sen voisi alakulopaikkakunnalla tässä tilaisuudessa muotoilla vaikkapa: Soppaa, musiikkia, ja puheita myötäelämisen rinnalla.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Paloturma



Puolenpäivän jälkeen ajelin Sassin kaupunginosassa. Jossain vaiheessa nenään kävi savunhajua.Syy selvisi sillä mutkan takaa alkoi näkyä vilkkuvaloja. Palokunta oli joutunut jälleen tositoimiin.

Myöhemmin luin Aamulehden sivuilta että palo oli vaatinut yhden uhrin. Palopaikalla selvittely jatkunee vielä iltapuolelle päivää.

Digikameroiden yleistyminen on vaikuttanut siten että tapahtumista löytyy nykyisin entistä enemmän myös ohikulkijoiden ottamia kuvia.

Paikallislehti Valkeakosken sanomat ovat saaneet otettua kuvia tapahtumapaikalta, kuten Aamulehtikin.

Poliisin ja palokunnan vakiokalustukseen kuuluu myös digikamera. Poliisilla se vaikuttaisi olevan jo arkipäivän rutiinia.

Kamera on varmaankin myös hyvä tallennin kun kolari tai onnettomuuspaikkaa tutkitaan.

Myöskin tutkijat käyttävät jossain määrin kameraa erilaisten asiakirjojen ja sivujen taltioimiseen.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Isänpäiväkortit


Isänpäivä on taas kerran ohi. Saisi niitä olla useamminkin.

Lastenlapset sanoivat hyvissä ajoissa tulevansa käymään. Olivat hiukan ihmeissään kun kysyin että yletyttekö painamaan nenänpäällä ovikelloa.

- Miksi nenänpäällä kysyivät ihmeissään.

- Tietenkin siksi kun teillä on kumminkin kädet täynnä lahjoja, vastasin minä.

- Kikatusta jatkui varsin pitkään.

Lastenlasten tekemät kortit olivat tietenkin se paras anti. Kauan niitä on väkerretty sormet liimassa. Olen niitä jo kerännyt piironginlaatikkoon ison kasan.

Emäntä oli tehnyt ison kattilallisen broilerkeittoa sulatejuustolla höystettynä. Kaikille se näytti hyvin maistuvan.

Kahvit ja kakkua tietenkin. Siitä jäi nyt vielä puolet jäljelle. Isokakku se oli tietenkin.Meillä ei pikkukakkuja leivota.

Pojat toivat kirjekuoren jossa oli raaputettavia arpoja. Heti kun väki oli poistunut aloimme emännän kanssa niitä raapimaan.

Toisesta tuli 4,50 euroa ja toisesta kokonainen kymppi.Eiköhän niillä "kahvikerhossa" pari päivää selviä.

Sukat on vielä jalkaan sovittamatta, nyt niissä oli Bart Simpsonin kuva. Luulen että ne viivähtävät jonkin aikaa laatikossa, siellä on edellisvuotiset Aku Ankka sukat.

Sitä enemmän mitä tenavat alkavat aikuistua, tuntee itsensä tulevan uudelleen lapseksi. Taitaa olla hyvä niin.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Kökkökeko

Tervasaari 07.11.2008

Myllysaaren museon vieressä on kenttä jossa suhdanteiden mukaan kasvoi tai laihtui purukeko. Sellutehtaan loppumista ennakoinee tuo "kökkö" joka enään on jäljellä tuolle puolen tehdasta.

Kovasti on kasa huvennut, vielä reilu puolivuotta sitten oli paikalla melkoinen vuori, jota telaketju katerpillari kävi tasoittelemassa.

Tosin se putosi myöskin vuoden aikana kertaalleen alas, kuski onneksi selvisi hengissä, tosin hiukan loukaten itseänsä.

Kun sellunkeitto loppuu, vaikuttaa se moneen muuhunkin asiaan. Ei tarvita puuta,eikä haketta. Kuljetusyrittäjiltä loppuu ajot. Samalla kemikaalien kuljetus päättyy ja taas kuljetusyrittäjät myöskin kärsivät.

Tosin käyntiin jäävät paperikoneet tarvitsevat sellua pyöriäkseen.Sitä sitten rahdataan paikalle muualta Suomesta. Kasvaako sen kautta raideliikenne?

Se että paikkakunnalla vaikuttanut tehdas lopettaa, aiheuttaa runsaasti oheisvaikutusta. Ne ovat monesti yhtä kipeitä kuin tehtaankin lopettaminen.

Eilinen paikallislehti kertoi että UPM on myynyt kaupungille suurehkon maa-alueen Jutikkalasta, läheltä vanhaa tietä numero 3 ja uutta moottoritietä.

Teollisuustonttimaata siis on tulossa, kuinka nopeasti se sitten on hyödynnettävissä, ja millaista yritystoimintaa se vetää puoleensa.

Asioitten sopeuttaminen vaatii aikaa.Tuskin on vielä saavutettu pohja, josta sitten alkaa nousu ylöspäin. Tilanne on pitkälti odottava ja kehityksen suunta vaikeasti arvioitavissa. Joskus se nousu kuitenkin alkaa.

Kaupungilla kuitenkin eläkeläisten ja työttömyyden kasvu tulee näkymään.

Ikävintä on se että useissa keskusteluissa on esillä kysymys. Mikä firma saneeraa seuraavaksi ? Yt- neuvottelut esimerkiksi nykyisessä Kuidussa (entinen Säteri) ovat parhaillaan menossa.

Taloustilanne yhdysvalloissa on lehtien mukaan "hyydyttänyt" tehtaan Visil-kuidun kaupan. Paloturvallisesta kuidusta odotettiin paljon tulevaisuudessa.

*******
Toisaalta Visil-kuidun valmistuksessa syntyy jätevesilietettä moninkertainen määrä verrattuna tavanomaisten viskoosikuitujen valmistukseen.

(Lainaus: Pirkanmaan ympäristökeskuksen lupapäätöksestä )
********
Sekin on ollut pitkälti historiassaan paikkakunnan toinen tukijalka.Jos sekin vielä kaatuu, ei taida eteenpäinmeno onnistua edes ontumalla.

perjantai 7. marraskuuta 2008

YT-neuvottelut


Tervasaaren paperitehtaan yt-neuvottelut loppuivat jokin aika sitten. Eilen tiedotettiin että päätös sellutehtaan sulkemisesta pitää, sellupuoli ajetaan alas vuodenvaihteeseen mennessä.

Tulos neuvotteluista oli ennalta arvattavissa. Epätoivoiselta tuntui työntekijäpuolen veto mahdollisuuteen, jossa Suomi ja Venäjä olisivat neuvotelleet yhden paperitehtaan puutullien poistamisesta.

Toki yritettävä on, mutta ehdotus ei kummunnut kyllä liiasta realismista. Yt- neuvottelut kai ovat jonkinasteista silmänlumetta. Sellainen kuva niistä nyt kaikkiaan on muodostunut.

Mikään yritys ei ilmoita tehtaan lopettamisesta ja sitten ikäänkuin "aprillia" vedettäisiin takaisin. Ei siinä ainakaan yrityksen johto olisi kovin vakuuttavissa käsissä.

Tehdas siis irtisanoo 166 henkilöä, luvussa ei ole mukana määräaikaiset. Heidän toimintansa on jo ennalta rajattu määräaikaiseksi.

Synkältä tuo tilanne vaikuttaa. Varsinkin kun muistaa sen innon jolla väki oli ottamassa vastaan reilu vuosi sitten uutta valkaisulinjaa. Sen laitoksen toiminta miljoonainvestoinnista huolimatta oli lyhyt kuin kananlento.

Päätös osaston johdonkin mukaan lopettamisesta tuli kuin kulman takaa. Tyrmistys joka portaassa oli melkoinen.

Melko ankara urakka on kunnalla sopeuttaa kasvusuunnitelmiaan nykypäivän arkeen. Mistä saada yritystoimintaa joka vetäisi sisäänsä ulos joutuvia Tervasaaren työntekijöitä.

Haaste on melkoinen. Puheet on puheita, sanoi Laihon Torstikin aikoinaan. Nyt kuntalaiset ovat odottamassa jo tekojakin.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Amerikan toivo



Rapakon takana on vaalit pidetty. Tulos on selvillä ja USA tulee saamaan ruoriinsa ensimmäisen mustaihoisen presidentin. Bush jättää jälkeensä talousvaikeuksissa vaikertavan ja Irakin sodan rasittaman valtakunnan.

Ainakin valinta antoi uskoa siihen että kaikki on mahdollista. Ei ole Ku Klux Klan enään voimissaan ja kansalaisten tasavertaisuus ei siltä osin ole ihonväristä kiinni.Uusi toivo herää kansalaisissa. Tie kohden parempaa, ilman sotimista ympäri maailmaa.

Haaste on kova. Terveydenhoito ja sosiaaliturva vaatii korjaamista.Rahaa on sitten sijoitettava kansakunnan vähäosaisten tarpeisiinkin. Ilman vakuutusturvaa ja luottokortteja täytyy ihmisillä olla elinmahdollisuudet.

Kuinka sitten noin kaukaiset vaalit voivat kiinnostaa Suomessa. Kyllä ne selvästi kiinnostivat.Paikallinen "Costa Rica" - kahvikerhokin näytti syövän tänään hyvällä halulla mansikkaleivoksia kahvin seurana.

Puhevälit on nyt paremmin kunnostettavissa niin Venäjään kuin moneen muuhunkin maahan. Onko maailmanpoliisin rooli sitten edelleen USA:n ohjelmassa, vai antaako se hiukan enemmän pelivaraa muille, esimerkiksi YK:lle.

Irak, jonne USA meni hiukan ohi YK:n viemään demokratiaa ja länsimaista kulttuuria. Toteen jäi näyttämättä joukkotuhoaseet, joitten olemassaoloa niin kovasti vakuutettiin. Mitään ei löytynyt ja tiedustelupalvelu sai kyseenalaista mainosta.

Hussein pääsi köydenjatkoksi, sitä ei varmaankaan USA: ssa kovin moni surrut. Omia kaatuneita kun riitti sitten vuosien mittaan riittävästi surtavaksi. Onko nyt sitten tullut tilaisuus vetää joukot pois ja antaa Irakin pärjätä omillaan.

Tilaisuus saattaa olla nyt, tosin se ei ole mahdollista suorittaa yhdellä rysäyksellä. Sodan lopettaminen on usein vaikeampaa kuin sen aloittaminen.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Maiseman lumo

Maisema on aihe joka jaksaa kiinnostaa aina. Jokaisella on oma ihastuksensa joka sitten rauhoittaa ja saa ihmisen tyyntymään.

Monella sellainen on meri. Toisella metsä ja suo. Joillakin Pohjanmaan lakeus tai Lapin siintävät tunturit.

Olen nähnyt ihmisiä jotka jaksavat ilta illan jälkeen istua meren rannalla tuijottaen kaukaiseen horisonttiin.

Toinen ihminen seisoo myrskyisenä syksyaamuna merenrannan kalliolla. Imien keuhkoihinsa suolantuoksuista ilmaa, kastuen pärskeistä joita rantaan iskevä aalto tuo.

Meri on monimuotoinen, se vaihtaa väriä päivänkulun mukaan. Joskus se riehaantuu ja käy villiksi. Yltyy jopa raivoon asti.

Joillekkin eurooppalaisille metsä on peloittava paikka, suurimmalle osalle suomalaisista se on koti ja turvapaikka. Siellä samoillessa voi tuntea olevansa osa luontoa.

Meri ja metsä ovat veljiä keskenään. Eivät identtisiä, vaan paljonkin toisistaan eroavia.Osa meidän suomalaisten ikiaikaista maisemaa.

Kirjoittajaryhmässä Valkeakoskiopistolla on ihmisiä joiden runoissa esiintyy usein meri ja metsä.

Miksi niin on ? Jotenkin se vain kuuluu ihmisen alitajuntaan ja puhkeaa esiin runojen muodossa.

Metsä, meri, vaarat,suot ja järvet ovat se maisema jossa me elämme. Tottahan sen täytyy näkyä myös runoissa ja kirjoissa.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi ...