maanantai 3. marraskuuta 2008

Maiseman lumo

Maisema on aihe joka jaksaa kiinnostaa aina. Jokaisella on oma ihastuksensa joka sitten rauhoittaa ja saa ihmisen tyyntymään.

Monella sellainen on meri. Toisella metsä ja suo. Joillakin Pohjanmaan lakeus tai Lapin siintävät tunturit.

Olen nähnyt ihmisiä jotka jaksavat ilta illan jälkeen istua meren rannalla tuijottaen kaukaiseen horisonttiin.

Toinen ihminen seisoo myrskyisenä syksyaamuna merenrannan kalliolla. Imien keuhkoihinsa suolantuoksuista ilmaa, kastuen pärskeistä joita rantaan iskevä aalto tuo.

Meri on monimuotoinen, se vaihtaa väriä päivänkulun mukaan. Joskus se riehaantuu ja käy villiksi. Yltyy jopa raivoon asti.

Joillekkin eurooppalaisille metsä on peloittava paikka, suurimmalle osalle suomalaisista se on koti ja turvapaikka. Siellä samoillessa voi tuntea olevansa osa luontoa.

Meri ja metsä ovat veljiä keskenään. Eivät identtisiä, vaan paljonkin toisistaan eroavia.Osa meidän suomalaisten ikiaikaista maisemaa.

Kirjoittajaryhmässä Valkeakoskiopistolla on ihmisiä joiden runoissa esiintyy usein meri ja metsä.

Miksi niin on ? Jotenkin se vain kuuluu ihmisen alitajuntaan ja puhkeaa esiin runojen muodossa.

Metsä, meri, vaarat,suot ja järvet ovat se maisema jossa me elämme. Tottahan sen täytyy näkyä myös runoissa ja kirjoissa.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi ...

2 kommenttia:

Erkki Jormanainen kirjoitti...

Meijän suvulla on toinen jalka metsässä, toinen vedessä.

Veikko Järvinen kirjoitti...

Taidat olla niin perusteellisen oikeassa.