Tervasaari 07.11.2008
Myllysaaren museon vieressä on kenttä jossa suhdanteiden mukaan kasvoi tai laihtui purukeko. Sellutehtaan loppumista ennakoinee tuo "kökkö" joka enään on jäljellä tuolle puolen tehdasta.
Kovasti on kasa huvennut, vielä reilu puolivuotta sitten oli paikalla melkoinen vuori, jota telaketju katerpillari kävi tasoittelemassa.
Tosin se putosi myöskin vuoden aikana kertaalleen alas, kuski onneksi selvisi hengissä, tosin hiukan loukaten itseänsä.
Kun sellunkeitto loppuu, vaikuttaa se moneen muuhunkin asiaan. Ei tarvita puuta,eikä haketta. Kuljetusyrittäjiltä loppuu ajot. Samalla kemikaalien kuljetus päättyy ja taas kuljetusyrittäjät myöskin kärsivät.
Tosin käyntiin jäävät paperikoneet tarvitsevat sellua pyöriäkseen.Sitä sitten rahdataan paikalle muualta Suomesta. Kasvaako sen kautta raideliikenne?
Se että paikkakunnalla vaikuttanut tehdas lopettaa, aiheuttaa runsaasti oheisvaikutusta. Ne ovat monesti yhtä kipeitä kuin tehtaankin lopettaminen.
Eilinen paikallislehti kertoi että UPM on myynyt kaupungille suurehkon maa-alueen Jutikkalasta, läheltä vanhaa tietä numero 3 ja uutta moottoritietä.
Teollisuustonttimaata siis on tulossa, kuinka nopeasti se sitten on hyödynnettävissä, ja millaista yritystoimintaa se vetää puoleensa.
Asioitten sopeuttaminen vaatii aikaa.Tuskin on vielä saavutettu pohja, josta sitten alkaa nousu ylöspäin. Tilanne on pitkälti odottava ja kehityksen suunta vaikeasti arvioitavissa. Joskus se nousu kuitenkin alkaa.
Kaupungilla kuitenkin eläkeläisten ja työttömyyden kasvu tulee näkymään.
Ikävintä on se että useissa keskusteluissa on esillä kysymys. Mikä firma saneeraa seuraavaksi ? Yt- neuvottelut esimerkiksi nykyisessä Kuidussa (entinen Säteri) ovat parhaillaan menossa.
Taloustilanne yhdysvalloissa on lehtien mukaan "hyydyttänyt" tehtaan Visil-kuidun kaupan. Paloturvallisesta kuidusta odotettiin paljon tulevaisuudessa.
*******
Toisaalta Visil-kuidun valmistuksessa syntyy jätevesilietettä moninkertainen määrä verrattuna tavanomaisten viskoosikuitujen valmistukseen.
(Lainaus: Pirkanmaan ympäristökeskuksen lupapäätöksestä )
********
Sekin on ollut pitkälti historiassaan paikkakunnan toinen tukijalka.Jos sekin vielä kaatuu, ei taida eteenpäinmeno onnistua edes ontumalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti