lauantai 23. elokuuta 2008

Direktiivin puraisu



Direktiivi on sitten tullut koskilaistenkin elämään. Uimapaikalla täytyy olla määrätty määrä vettä suhteessa veteenhyppypaikan korkeuteen.

Apialla ei ollut ja siitäkös syntyi ongelma.
Vettä kun ei lahteen saatu lisättyä, katkaistiin tornista kerros pois. Ongelma oli ratkaistu.

Tämä torni oli metallirunkoinen, joten sen kaatoi polttopillin sihisevä liekki. Takavuosien kaunistus oli Kirjaslammen 10 metrinen puinen hyppytorni.

Sekin hävisi savuna aikoinaan ilmaan. Ei ollut silloin direktiiveistä hajuakaan.Jos ei jonkun oivallusta ja päähänpistoa sellaiseksi kutsuta.

Vesien ympäröimä kaupunki ei sitten tätä lajia kummemmin kunnioita. Kesän riemut ovat rajattu nyt kolmeen metriin. Antinniemen uimalaitoksen torni katosi jo kymmeniä vuosia sitten kun paikalle nousi yksityisasunto.

Rahaanhan ei kai tässäkään tapauksessa voi vedota. Liikuntavaihtoehto kesäänsä viettäville lapsille se kuitenkin olisi.

Muutama kuukausi menee, niin miehet tahkoavat koneet päristen latu-uria metsän suojaan. Lumetustykit sylkevät keinolunta rinteisiin ja valot kiiluvat rinteen reunoilla. Se on se joka maksaa.

Muuten, mitä se tarkoittaa hieno sana - priorisointi ? :-)

Vandaalikuja






Urheilukentän ja uimarannan liepeiltä kulkee tie. Arvokas maisema on siltä osin kuin pala Grosnin kaupunkia hyökkäyksen jäljiltä. Asukkaat ovat poistuneet ja rakennukset jääneet vaeltavien vandaalien temmellyskentäksi.

Rakennukset ovat seisseet jo aika kauan tuholaisten paratiisina. Mitä sitten saatta sattua kun koulunsa aloittaneet lapset eksyvät retkillään, lasinsirujen ja muun sekalaisen romun sekaan. Varmoja tapaturmanvaaran paikkoja löytyy.

Eikö se EU- sano tämänkaltaisista yhteiskunnan maille jääneistä rakennuksista mitään? Onko se direktiivien kanssa pelaaminen kovasti tarkoitushakuista? Kansaa kyllä pannaan ojennukseen, puutarharoskien tai muun vastaavan kanssa. Annetaan huomautuksia ja muikkareita. Niin kai se laki määrää ?

Mutta, sadan metrin päässä käy monenlaista mittamiestä ja tutkijaa tarkkailemassa paikkakunnan ainoan hyppytornin alla olevaa vedensyvyyttä. Eu - direktiivi juoksuttaa sillä asialla.

Ei muuta kun pilli polttamaan yhden ylimääräisen kerroksen pois. Ensin otettiin portaat ja tason laudoitus. Se teki paikasta entistä vaarallisemman,kun nuoriso siellä kiipeili. No nyt sitten on torni tosi torso. Virkamies on tahtonsa saanut lävitse.

Onneksi tulee talvi ja uimakausi päättyy. Vandaalikujankin varressa,varmaankin,lumi peittää alleen pahimman törkyn ja lasinsirut. Ikkunoissa lepattavat rikotut sälekaihtimet, jossain vilahtaa jääkaappi, jota ei ole voimat riittäneet työntämään lasista lävitse.

Kun en tiedä- kenelle tuon törkeän katuosuuden reunustamien taloraunioiden purku ja sivoaminen kuuluu, en voi sormella osoittaa. Luottamusmiehetkin, kyllä jos aktiiviseksi herkeisivät, voisivat asiasta kysyä. Jonkunhan niistä pitää vastuu kantaa. Oli sitten EU-direktiiviä tai ei.

PS. Joulukuun alussa alkoi talojen purkaminen edetä ripeästi.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Paluu keskiaikaan.




Kuvat VJ (17.08.2008)


Keskiaikaistapahtumat ovat vallanneet Suomen jo useiden vuosien ajan. Historian toteuttaminen ja palauttaminen mieliin näytellen on suuressa suosiossa. Asusteet, aseet ja vanhat ruokareseptit ovat osa tuota näytelmää.

Turnajaiset, miekkailut,sekä mustakaapuiset munkit kuuluvat siihen ritareiden,kerjäläisten ja narrien ohessa. Myöskin nokinaamaiset sepät ovat töineen ja työesityksineen taattua tavaraa.

Tietenkin paikalla täytyy olla juoppo muori, pyöveli ja latinaa suoltava kirkonmies. Niin se on ollut ja oleva. Joukkoon sopii aina myös ennustaja ja tempuntekijä.

Hämeen vanha linna ja sen ympäristö on erinomainen paikka tuoda keskiaika esiin näillä seuduilla. Samanlaista näytösluonteista esiintymistä on ainakin Turussa ja Raaseporin linnan ympäristössä. Hollolan kirkollakin on keskiaikatapahtuma.

Viikinkien historiaa on myös näihin tapahtumiin koitettu sovittaa.Nytkin oli paikalla viikinkivene jota halukkailla oli mahdollisuus soutaa linnan edustalla. Tosin tietysti maksua vastaan.

Toki noissa markkinoissa on muutakin krääsää tarjolla, kaikki ei varmaan täytä "keskiaika" kriteeriä. Kahvi ja munkki on kaikenlisäksi hirvittävän kallista. Enemmän sinne sopisi sima ja kunnon vanha olut.

Useampiakin seppiä oli ahjoineen tekemässä ja takomassa. Kyntteliköt,saranat ja erilaiset koristeelliset takotyöt ovat oma käsityön muotonsa. Se oli varsin tärkeätä ja arvostettua toimintaa.

Seppä oli ammattimies, arvostettu ja kunnioitettu. Sepän alasimelta ja pajasta lähtivät käyttöön myös tuonajan aseet. Miekat,pertuskat ja keihäänkärjet. Rautaa rajalle ja maakuntiin, ratsu-ja jalkamiesten varusteiksi.

Joissakin tapahtumissa ei peritä pääsymaksua, täällä perittiin 8 euroa, jolla sitten sai tutustua myös linnaan ja tykistömuseoon. Onhan se kyllä sitten niinkin, että sateiset ilmat voivat rajoittaa osallistujia sitten ikävällä tavalla. Nyt näytti kuitenkin ihmisiä olevan liikkeellä.

perjantai 8. elokuuta 2008

Urheilujuhlan aika


Jälleen on kansalaisilla aika nauttia suuresta urheilujuhlasta. Miljardit silmäparit ovat katsoneet Pekingin suurta avausnäytelmää. Ilotulitusta ja erinomaista alkuohjelmaa.Sitten onkin aika keskittyä suureen kamppailuun.

Lehdet, radio ja televisio ovat seuraavat päivät täynnä tunnelmaa kisapaikalta. On aika onnistumisten ja suurten pettymysten. Suomen mitallisaalis jäänee 1 - 2:een mitalliin. Se on tavoite jossa on mukana hiven realismia. Ainahan on kisoissa mahdollisuus myös yllätykselle.

Ruudinsavun hajusta ei avajaisten jälkeenkään päästä maailmalla irti. Avajaisten yhteydessä levisivät tiedot Venäjän ja Georgian yhteenotosta. Kiista Etelä-Ossetiassa on saanut aikaiseksi huolestuneita kommentteja eri tahoilta.

Olympialaisten katveessa tapahtuva sotiminen on ikävä ilmiö. Ikävä se on aina, mutta nyt vieläkin kummallisempi. Mitä mahtoivat miettiä mielissään Putin ja Bush istuessaan katsomossa ihailemassa suuren urheilujuhlan alkua.

Seuraavat päivät näyttävät sen mihinkä konflikti etenee. Urheilutapahtuman sivussa se kuitenkin aiheuttaa mediassa tilanteen jossa muutkin kuin urheilutoimittajat saavat aiheita riittämiin. Valitettava tilanne, siviilit ne sodassa eniten kärsivät.

tiistai 5. elokuuta 2008

Ötökkä


Maailma on täynnä ötököitä. Muurahaisia, hyttysiä, sudenkorentoja, noita tuttuja ja turvallisia.

Sitten on lisäksi nuo oudommat.

Paloittelin rannassa kalaa rapumertaa varten. Vieressä oli muovikuppi ja sitten kuului kopsahdus. Kupin reunalla tuijotti otus, kuin suoraan kauhuleffasta.

Alfred Hitchcock olisi pestannut sen eläessään pääosaan johonkin elokuvaan.Vaikkapa vaihtoehdoksi elokuvalle Linnut.

Ei ollut helppo tehtävä saada sitä kupista poistumaan. Yritin ravistaa ja kopistella. Ei lähtenyt. Kynnet vaan pureutuivat kupin reunaan että rutina kuului.

Otin kupin ja suostuttelin sitä siirtymään omaan elementtiinsä, ruohojen ja sammaleen joukkoon.

Sinnehän se sitten meni lopulta.

Se oli hyvä enne. Mertoihin oli alkanut rapujen vaellus. Kohta on aloitettava keittohommat.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Mukuramänty




Saappaat jalassa kulkiessa ja epätoivoisesti mustikoita etsiessä, se tuli yllättäen eteen. Puu, jonka kylki oli pattia täynnä. Mukuramäntyhän se oli. Syytä tuonkaltaiseen kasvuun ei varmasti vielä tiedetä.

Oletetaan kuitenkin että puun perimästä on kyse, paremminkin siinä tapahtuneista muutoksista.

Hiljaisessa, hämärtyvässä metsässä se oli velhomainen kokemus. Mustikoita suuhun nakellessa sai ihailla luonnonoikkua. Aistit avoinna kulkiessa on luonto ehtymätön lähde. Se tuo taidetta jokaiseen kulkijan makuun.

Mäkeä ylös kiivetessä tuli vastaan laavu. UPM:n omistama ja kulkijoiden vapaasti käytettävissä. Siitä oli jopa maininta vieressä olevassa kyltissä. Mikä siinä oli istuskellessa ja katsellessa yli järvenselän usvan keskellä sojottavia tehtaan piippuja.

Matkaa piippuihin oli kymmenkunta kilometriä ja välissä tyynenä peilaava järvenpinta. Kunpa vielä kala ja rapu lähtisivät kunnolla liikkeelle.

Elokuuhan ne yleensä, iltojen tummetessa ja öiden pimetessä, ajaa vilkkaammin liikkeelle.Sitä nyt tässä moni vesi kielellä odottelee. Hyvää kannattaa odottaa.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Rapukauden avautuessa


Kuvassa saalista parin vuoden takaa (VJ)


Taas se on alkanut. Touhu joka joitain kiinnostaa, jotkut taasen päätään pyörittävät. Saalista on kuitenkin povattu iltojen hämärtyessä saalistajille. Rapu on saalistuskohteena ja pian kattilat kiehuvat. Tillintuoksu täyttää ilman.

Rapujen syönti on rituaali jossa saa näperrellä veitsen kanssa, löytääkseen pienen palan lihaa. Salaattia täytyy olla iso kulho ja patonkia monta pitkoa. Juomaakin se vaatii.Tietenkin vaatii.

Jollekulle riittää mineraalivesi, suurelle enemmistölle ilmeisesti, kyytipoikana on olut ja pikkupikari jäähdytettyä kirkasta tunnelmankohottajaa.

Vuosisadan alussa (1900), meni suuria määriä Pietariin jossa "parempi" kansanosa kilisteli maljoja suurkaupungin loisteliaissa saleissa. Nyt se on mahdollista ollut vuosikaudet jo matalammissakin majoissa.

Tunnelmaa olivat (ovat) luomassa lyhdyt ja kynttilät. Astiat kilisevät ja tunnelmaa kohottaa yhteinen laulun rallatus. Se on suven hiljalleen päättymisen aikaa.

Olkoon siitä esimerkkinä vaikka tämä.

Hyvää rapukautta !

Georg de Godzinskyn rapulaulu (sävel: Ukko Noa )

Rapu tuli, rapu tuli
nyt on elokuu.
Iloitse sä veikko
kohta olet peikko.
Nami, nami, nami, nami
vatsassa nyt soi.
Ota lasi, ota lasi
juo nyt minun kanss.
Surut huolet heitä,
rypyt hymyyn peitä.
Ilon, onnen ravut nämä
sydämehen toi.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Juhlan jälkeen


Ohi on ! Valkeakoskelainen musiikkitapahtuma on jälleen onnistuneesti ohitse. Ne jotka ovat talkookoneistossa, vielä ahertavat purkutöissä. Talkoovoimin ahertava koneisto on jälleen sivusta katsojan silmin, onnistunut tehtävässään.

Suomen suvi on oikullinen. Nyt senkin puolesta on onnistanut. Sää suosi ja paikallislehden mukaan osanottajamääräkin oli lähellä tavoitettaan. Se on hyvä, ei ole ihmisten työ mennyt hukkaan.

Hiukan vienee aikaa kun juhlien lopullinen anti on arvioitavissa. Rauhallisesti, ilman suurempia ongelmia se kai on mennyt. Muutama tappelunnujakka ei ole tuollaisessa tapahtumassa vielä mitään. Tapaturmiakaan ei sitten ilmeisesti sattunut.

Roskaa aina syntyy, se on selvä. Hyvin oli maanantaiaamuna jo sekin puoli kunnossa. Pientä vekslaamista kuitenkin vielä riittänee viikon varrella.

Melua myös syntyy tapahtumassa joka jatkuu myöhään yöhön kaupungin keskustassa. Lähikadun asunnoissa ei varmaan auttanut vaikka olisi ikkunat kiinni pitänyt. Uskoisin että joku on joutunut jopa korvatulppiin turvautumaan saadakseen unenpäästä kiinni.

Kaupunki on varsin onnistuneesti panostanut noihin kukkaryhmiin ja asetelmiin. Kesäinen väriloisto olisi vielä paremmassa mallissaan jos taustalla olisi siltojen välissä toimiva suihkulähde. Siitä olen muutaman kerran maininnut ja ihmetellyt sen puuttumista.

Ei se kustannuksiltaan niin hirveä olisi jos se Melankärjen edustalle syntyisi. Valtuusto on sen kuitenkin aikoinaan päätöksellään poistanut -> (lähde:Valkeakosken sanomat) Vesi on Valkeakoskelle kuitenkin niin oleellinen elementti että kannattaisi mielestäni sen palauttamista harkita.

No, harkinnan varjolla ei nyt kannata kuitenkaan Kiinaan valtuuskuntaa lähettää tutustumaan erilaisiin vaihtoehtoihin. Paikkakunnalta löytyy kyllä varmasti taitoa ja silmää sen omatoimiseen toteuttamiseenkin.

Kovin on oman väen aliarviointia jos ei uskoisi kykyä olevan suihkulähteen toteuttamiseen ja suunnitteluun. Nokkelia "Pelle Pelottomia" kotikoskista toki löytyy.

lauantai 19. heinäkuuta 2008

Willi itä


Kiihtelysvaaran alueelta löytyy pala villiä länttä, vaikka itäisellä rajaseudulla ollaankin. Hevoset kiinnostavat nykyisin tyttöjä yhä enenevässä määrin. Sinne oli siis omankin jälkipolven edustajien päästävä.

Ei muuta kun hevosen selkään ja opettelemaan ns. villin lännen ratsastusta. Olihan se erilaista mihinkä neidit olivat tottuneet piippukylän nurkilla. Hevonenkin sen huomasi ja otti vapauden toteuttaa omia oivalluksiaan. Käskyttää niitä siis pitää.

Susirajan yrittäjien on pyrittävä keksimään sitten omia erikoisuuksiaan pysyäkseen leivän syrjässä kiinni. Lännen kylässä on kesän aikana jonkinverran tapahtumia. Viereinen caravaanari alue tuo jonkin verran asiakaskuntaa alueelle.

Moottoripyöräilijöitäkin alueella näkee jonkinverran. MC Pogosta pitää siellä ainakin omia kokoontumisiaan.

Toinen tapahtuma Kiihtelysvaaralla on "Tattikarnevaalit" elokuussa. Sen yhteydessä järjestetän jopa tattienkeruu kilpailu. Osanottajamäärä on tiettävästi rajoitettu 200:n henkilöön.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Itärajalla 3



Itärajalla, Oinassalmen taistelupaikkojen kupeessa sinnittelee Möhkön kylä. Rajaseudun elämä etenee verkkaisesti. Toki kesäisin paikalle aina turisti silloin tällöin eksyy. Vieressä virtaa hiljalleen Koitajoki.

Alueella sijainnut rautaruukki työllisti useita henkilöitä aikanaan, silloin kun järvimalmia nostettiin ja masutettiin raudaksi.Tehtaan mukana syntyi,kasvoi ja kehittyi Möhkön kylä.

Aikanaan oli Möhkön rautaruukki, maan suurin ruukki ja työllisti 2000 henkeä. Kylä kasvoi siinä ohessa 600 asukasta käsittäväksi yhteisöksi.

Rautamalmia kourittiin lautoilla olevilla kourilla joenpohjasta. Lisäksi tarvittiin puuhiiltä polttotoimeen ja kalkkikiveä epäpuhtauksien erottelemiseen.

Nykyisin ruukkialue toimii museona. Möhkön Manta on taas joenvarteen nostettu asuntoproomu jossa toimii kahvio.

Mantan kupeessa on kesäteatteritoimintaa varten katsomo ja erinäistä vaihtuvaa lavastusta.

Parhaillaan teatterin väki työstää näyttämölle Möhkö-trilogian kolmatta osaa. Heinäkuussa 2008 saa kantaesityksensä musiikkinäytelmä Suma.

Kylä elää nyt siis myöskin teatterin voimin. Eivät siis kaikki rajaseudun kylät ole kuolemassa. Suomi pitäisi pitää kaikilta kolkiltaan asuttuna. Aina täytyy olla vaihtoehto niille jotka eivät halua tallata pelkkää asfalttibaanaa pitkin.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Kukkien värikkyys





Värikkäät kukat ja perhoset ovat hyvä yhdistelmä. Keinotekoiset olosuhteet tuovat sitten mahdollisuuden kylmään pohjolaankin. Siis mahdollisuuden ihailla noita luonnon mestariteoksia.

Onhan se osaltaan myös houkuttelemaan vieraita ja matkailijoita muualta tuomaan euroja ja ostovoimaa itäisen Suomen kunnille.

Valkeakoskelaisena hiukan harmittaa että tälle paikkakunnalle ei ole onnistuttu luomaan mitään erikoisen vetovoimaista tarjottavaa. Piippukyläkin tarvitsisi lisää matkailun tuomia tuloja. Mikähän olisi sopiva houkutin?

Paikkakunnan uimalassakin on kielto päällä hyppytornissa,ei saa mukulat kiivetä kolmosta korkeammalle. Harvinainen kondoolikin Venetsiasta, on piilossa museon tiiliseinien sisällä.

Ankeutta saattaa lievittä sentään piakkoin alkava musiikkitapahtuma, tosin sekin kaipaa varmaan uutta ilmettä ja ennen kaikkea poutasäätä.

Perhosia



Piippukylänmies otti suunnan taas kohti itäistä Suomea. Joensuun torilla aika kului kuin huomaamatta. Väkeä oli paljon, nuorisoa kulki omissa karkeloissaan, olihan menossa samalla Ilosaarifestari.

Kaiken touhun ja lörtsyjen syönnin ohessa kulki reitti myös Joensuun erikoisuuteen. Kasvitarhoihin ja eksoottisten kukkien maailmaan. Kukat ja perhoset kisasivat kauneudellaan.

Perhoset lensivät ihmisten ja kasvien välissä värikkäinä ja lepattavin siivin. Todellinen tropiikin tunnelma aistittavissa, kosteanlämmintä ilmaa lasiseinien sisällä.

Haudottavia perhoskoteloita oli kaapissa omissa oloissaan, valmistautuen lyhyeen ja väriloistoiseen elämäänsä. Toukat ovat kuulemma Englannista tuotuja, Joensuussa kuoriutuvia.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Mopeti

Mopo Humppilan museoradan varressa 2008

Muistattehan mopedin eli mopon joka eli kultakauttaan 70 - 80 luvulla. Tuo mainio kulkuväline, joka päristen vei isäntäänsä eri kohteisiin.

Se on ollut jo hetken aikaa kulttiesine. Pappa-Tunturi on varsinkin hyvin tunnettu oman seuransakin kautta. Se oli oman aikansa palvelija.

Skootterit ovat ottamassa mopon roolia kulkuvälineenä. Polttoaineen älytön hinta edesauttaa vähemmän janoisten kulkuvälineiden hankintaa. Suomessa ajokausi on vain niin lyhyt verrattuna esimerkiksi Välimeren seutuun.

Aikansa kuuluja mopomiehiä oli edesmennyt Eino Poutiainen. Kansanmies ja kansanedustaja Kiihtelysvaaran Keskijärveltä. SMP:n kova asiamies joka kiersi moponsa selässä koko Pohjois-Karjalan.

"Mopeti Poutiaisen" tunnsmerkkejä olivat puhetapa ja terhakkaat ulospäin suuntautuneet korvat. Joku ilkeämielinen sanoi häntä kulkevaksi osuuspankin logoksi.

1970 luvun lopulla, satuin sattumalta Kiihtelysvaaralla Mustosen kaupan kassajonossa Poutiaisen perään. Tunnistin miehen puheesta kun hän kassaneidille sanoi kassakoneen ääntä kommentoiden:

"Niinhän se piipittää kuin etuskunnan äänestyskone" - keräsi ostokset reppuun ja hyppäsi mopetin satulaan naureskellen.

Aika on kulkenut jo Einonkin yli. Jollain tavalla sitä kaipaa kuitenkin hänen kaltaisiaan värikkäitä "kansanomaisia persoonia" Niin se vain on.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Mansikan maku

Mansikka on makia marja. Kohta on sen aika. Itse jo makuun pääsin. Rastasverkon alta sain koukattua. Kyllä lintuja harmitti.

Maultaan on mansikoista sitten kuitenkin ehdoton ykkönen se luonnon oma marja. Jalostamaton, niityn reunasta poimittu Ahomansikka.


Heinänkorteen niitä kerättiin ja siitä kulkiessa aina muutama suuhun. Kauan sitten, polvihousuaikaan. Se maku on kuitenkin muistissa.

Valkeakoski on lobannut Mansikkapaikka aatettaan jo useamman vuoden ajan. Siitäkin ollaan montaa mieltä, voihan se jollekin olla sellainen "mentaalitasolla." Siis mielikuvana. Tuskin kaikille se näkemys on kuitenkaan niin vahva.

Tehtaiden piiput, paperikoneet ja järvien selät. Jalkapallo ja sen aktiivinen seuraaminen. Se on sitä perinteistä paikkakunnan leimaa.

Työväki kulki koneidensa ääreen kahvipullo ja voileivät kassissa. Harvemmin siellä mitään mansikkaan viittaavaa oli.

Suuret mansikkapitäjät ovat muualla, ei näillä nurkilla. Niissäkin on sitten nyt tehnyt raekuurot tepposiaan ja valtion tukimarkkoja ollaan anomassa.

Saa nähdä miten höllällä on "ukko-kruunun" kukkaronnyörit. Minkälainen on sitten Thaimaalaisten poimijoiden tulotaso näin raekuuron iskiessä.

Onneksi sienet ovat kasvussa. Niillä voivat poimijat sitten mahdollisesti kohentaa tulotasoaan. Tatit ja kanttarellit ovat arvokasta tavaraa,ainakin jalostetussa muodossaan, Euroopan ruokatoreilla.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Kumma Kotikulma.


Siellä se häämöttää, taka-alalla. Edessä jykevä työväentalo, perinteikäs ja arvostettu. Siellä on kaupungin kehitystä suunniteltu ja joskus käytännössä hallittukkin. Se on kieltämättä osa Valkeakoskea ja koskilaisuutta.

Mikä on mennyt vikaan ? Moni koskilainen pohtii syitä joka ovat saaneet aiheutettua nykyisen kaltaisen tilanteen. Pilasivatko "jätkät" homman vai oliko taustalla joku ennalta rakenneltu kupletti ?

Ei kai tämä voi olla tilannekomiikkaa ja ajopuuteoriaa? Kaippa siellä "Toiminnanjohtajan" oven takana on jonkinlaista strategiiaa laadittu.

Ensin meni Järvelän lomakoti myyntiin Mälkiäisissä. Siitä kai jäi pussiinkin jotakin. Niin on ainakin kuultu kehuttavan. Siellähän oli aikanaan jonkinverran ns. sosiaalista lomatoimintaa, jota yhteiskunta tuki.

Nyt on sitten myynnissä Pihlajaniemi, TY:n kesäpaikka lomamökkeineen. Talkootyöllä aikoinaan jäsenistön kunnossapitämä paikka Painossa. Onko aika ajanut tuonkaltaisen toiminnan ohitse ?

Elokuvateatterin remontti työväentalon alakerrassa venyi ja venyi. Talkoomiehet olivat senkin kanssa tiukoilla. Nyt se teatteri on avattu vihdoinkin. Informaatio sen suhteen on ollut kuitenkin varsin vaisua.

Onko sitten Kotikulman kauppa ollut se joka katkaisee kamelin selän? Asian ympärillä vellonut keskustelu on ajoittain saanut valtakunnalliset mittasuhteet.

On oltu jääviä, taikka muuten salamyhkäisiä. Olisiko nyt kuitenkin syytä olla hiukan nöyrempi ?Jätettävä pois poliittinen retoriikka ja puhuttava kansalle, kansan kieltä.

Hinnat ovat olleet pois julkisuudesta, ja vedottu vaitioloon ja hyvään "liikemiestapaan" Niinpä, verhon taakse on aina hankalampi kurkistaa.

Kyseessä on kuitenkin kaikkia kuntalaisia jollain tavalla koskettava kauppa. Eiköhän salaisuudet ole syytä haudata ja pelata "avopokeria"

Missä nyt mennään. (Valkeakosken sanomien 3.7.2008) mukaan on Toijalan käräjäoikeus antanut päätöksen väliaikaisesta hukkaamiskiellosta joka koskee TY:n omaisuutta. Taustalla on 370 000 euron velka jota Valkeakosken asunnot Oy penää.

Päätös on lehden mukaan annettu TY:lle jo 18.6.2008.

Kadun mies kysyy mietiskellen:
"Onko siinä vielä kaikki" ?

Soppa on kiehunut jo sen verran kauan että eiköhän sen aika olisi valmistua ja asioitten palata hiljalleen uusille,oikeille raiteille.

Puheenjohtaja on taas vaihtunut, jälleen kerran, edellinen jaksoi sinnitellä vuoden verran. Pienen piirin keskeltä on vaikea löytää helpolla henkilöä jolla ei jotain kautta olisi lusikkaa sopassa.

Kummat ovat kuviot, toivotaan että veden selvitessä löytyvät asiaan liittyvät oikeat verkot. Vesi on nyt kuvainnollisesti samentunut pitkäksi aikaa.