Mansikan maku

Mansikka on makia marja. Kohta on sen aika. Itse jo makuun pääsin. Rastasverkon alta sain koukattua. Kyllä lintuja harmitti.

Maultaan on mansikoista sitten kuitenkin ehdoton ykkönen se luonnon oma marja. Jalostamaton, niityn reunasta poimittu Ahomansikka.


Heinänkorteen niitä kerättiin ja siitä kulkiessa aina muutama suuhun. Kauan sitten, polvihousuaikaan. Se maku on kuitenkin muistissa.

Valkeakoski on lobannut Mansikkapaikka aatettaan jo useamman vuoden ajan. Siitäkin ollaan montaa mieltä, voihan se jollekin olla sellainen "mentaalitasolla." Siis mielikuvana. Tuskin kaikille se näkemys on kuitenkaan niin vahva.

Tehtaiden piiput, paperikoneet ja järvien selät. Jalkapallo ja sen aktiivinen seuraaminen. Se on sitä perinteistä paikkakunnan leimaa.

Työväki kulki koneidensa ääreen kahvipullo ja voileivät kassissa. Harvemmin siellä mitään mansikkaan viittaavaa oli.

Suuret mansikkapitäjät ovat muualla, ei näillä nurkilla. Niissäkin on sitten nyt tehnyt raekuurot tepposiaan ja valtion tukimarkkoja ollaan anomassa.

Saa nähdä miten höllällä on "ukko-kruunun" kukkaronnyörit. Minkälainen on sitten Thaimaalaisten poimijoiden tulotaso näin raekuuron iskiessä.

Onneksi sienet ovat kasvussa. Niillä voivat poimijat sitten mahdollisesti kohentaa tulotasoaan. Tatit ja kanttarellit ovat arvokasta tavaraa,ainakin jalostetussa muodossaan, Euroopan ruokatoreilla.