Saappaat jalassa kulkiessa ja epätoivoisesti mustikoita etsiessä, se tuli yllättäen eteen. Puu, jonka kylki oli pattia täynnä. Mukuramäntyhän se oli. Syytä tuonkaltaiseen kasvuun ei varmasti vielä tiedetä.
Oletetaan kuitenkin että puun perimästä on kyse, paremminkin siinä tapahtuneista muutoksista.
Hiljaisessa, hämärtyvässä metsässä se oli velhomainen kokemus. Mustikoita suuhun nakellessa sai ihailla luonnonoikkua. Aistit avoinna kulkiessa on luonto ehtymätön lähde. Se tuo taidetta jokaiseen kulkijan makuun.
Mäkeä ylös kiivetessä tuli vastaan laavu. UPM:n omistama ja kulkijoiden vapaasti käytettävissä. Siitä oli jopa maininta vieressä olevassa kyltissä. Mikä siinä oli istuskellessa ja katsellessa yli järvenselän usvan keskellä sojottavia tehtaan piippuja.
Matkaa piippuihin oli kymmenkunta kilometriä ja välissä tyynenä peilaava järvenpinta. Kunpa vielä kala ja rapu lähtisivät kunnolla liikkeelle.
Elokuuhan ne yleensä, iltojen tummetessa ja öiden pimetessä, ajaa vilkkaammin liikkeelle.Sitä nyt tässä moni vesi kielellä odottelee. Hyvää kannattaa odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti