keskiviikko 15. elokuuta 2012

Haapsalun leppoisaa elokuuta

Tervis Haapsalusta.

 Haapsalun leppoisa tunnelma oli elokuussa selkeästi havaittavissa. Rauhallista  kävelijäporukkaa rantabulevardilla. Useat jo ikääntyneempää väkeä. Kuursalissa soi hillitty musiikki ja valkoesiliinaiset tarjoilijat toimittivat tilauksia pöytään. Aikaa hiukan meni, mutta kiire kai on parasta jättää pois silloin kun lomaillaan. On aikaa istuskella ja katsella runsaita vesilintuparvia lahdella.



Ei silmät heti usko, - jääkarhu se tosiaan on. Luonnollisen näköinen taideteos joka pistää yllättäen silmiin leväkasvuston keskeltä. 

 Vesilintujen lisäksi, - pensaikoissa liversi myös tuttuja pikkulintuja. Niitä lensi ajoittain isoina parvina lahden pensaiden yllä.




Hotelli Laineen edessä on patsas joka kuvaa nuorta miestä joka polveaan vastaan katkaisee kepin. Teos kuvaa sairaudesta toipunutta ja sen nimi Sauvanmurtaja (Kepimurdja) Taiteilija on Juhan Raudsepp. Patsas on aikoinaan varastettu ja sahattu neljään osaan. Osat onneksi löytyivät ja patsas on nyt entisellään.


Haapsalun rautatieasema ei ole toiminnassa. Ratapihalle on kuitenkin kerätty useita vanhoja vetureita  ja muutamia vaunuja. Asema on museoitu ja sen asemalaituri pitäisi olla juuri Tsaarin junan pituinen. No- se on ollut aikanaan varsin pitkä juna.



Rantabulevardin varteen, noin sadanmetrin päähän varsinaisesta kuursalista on pystytetty paviljonki jossa valokuvin kerrotaan alueen tulvista ja uuden rantavallin rakennustöistä. Keskellä paviljonkia on pilari jossa on mittatikku vedenpinnan tasolle ja kyltti aiempien tulvahuippujen tasosta.


Kuursalia pitsikoristeineen on kuvattu monelta kantilta. Olkoon nyt sitten kuva myös päädyn puolelta. Karamelli se on katseli sitä mistä suunnasta hyvänsä. Aikoinaan siellä on vieraillut lukuisa joukko entisajan merkkimiehiä. Turha niitä on luetella. Tosiasia on, paikka on nykyisin kaikkien tavoitettavissa. Se on erinomainen asia.


Piispanlinnan kirkkosalin vieressä on ns. kastehuone. Tämän kastehuoneen ikkunassa väitetään Valkean Daamin ajoittain näyttäytyvän. Jokaisella itseään arvostavalla linnalla pitää olla oma mystinen tarinansa. Se on sitten kuulijan käsissä miten syvälle tarinaan pureutuu ja uskoo.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Heinäkuun loppu toi kesän.

Kesä on ollut kostea. Sadetta on riittänyt ja saattanut aiheuttaa viljelyksille haittaa. Mitä pienempi palsta, sitä pienempi haitta.


Heinäkuu kallistui lopuilleen helteisessä säässä. Tumman yötaivaan halkaisivat salamoiden leimaukset ja sitä seurannut jyrinä. Nukkuvaa se ei paljoakaan haitannut. Viisisataa kilometriä takana ja kotosalla puolenyön jälkeen. Karjalassa  maistui kesä, ei pelkästään piiraissa ja metsämansikoissa. Koko luonto oli kesäisen hehkuva. Ei pelkästään sitä vihreätä peltomaisemaa jossa ainoa väriläikkä ovat ne valkoiset pallukat muoviin käärittynä. No, toki niistä joku osaa tilataidettakin rakentaa.


Puuro miehen tiellä pitää, vai oliko se sittenkin leipä. Jokatapauksessa kummastakaan eineestä ei ole haittaa kulkijan ravintovalikoimassa. Kesäpuuroon kuuluu tietysti suomalaiset luonnonmarjat. Se kai on yksi kesän parhaita anteja. Kyllä niitä vielä löytyy, ei kaikki katoa ammattirohmuhen ämpäreihin.


 Suomalaisen luonnon vakiokulkija aikojen alusta asti on kyy. Onhan niitä tavattu kulkiessa. Yhtäkään en ole vielä tappanut. Karkuun se menee ellei joudu loukkuun tai päälle astutuksi. Jos vahinko käy ja kyy iskee on parasta kuitenkin hakeutua lääkärin puheille. Allergisellelle se saattaa olla hyvinkin vakava juttu. Varmuus siis matoisten käsittelyissä parasta. Ei niitä kuitenkaan kannata hysteerisesti pelätä. Tämä kaveri oli melkein musta, suon asukas. Sahakuviokaan ei näkynyt vaikka metrin päästä katselin.


Kesän helteinen ilma hautoo ukkosta. Näkymä otettu Ilomantsin (Pogostan) vesitornista. Hiljainen ja rauhaisa on Karjalan maisema. 



Ei rajanpinta aivan eloton ole. Valvonta toimii päivästä päivään ja tunti tunnilta. Ilomantsin Möhköstäkin on matkaa rajalle vain pari kilometriä. Rajamiesten auto veneineen on jälleen liikkeellä.






Heinävaaran kylässä on tehty tilataidetta noista valkoisista palleroista joita heinäpeltojen reunoilla näkyy. Talvella se toimii kyläkaupan edessä lumiukkona ja kun kesä tulee. Varustetaan teos haravalla ja puetaan mekko päälle. Toimii !

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kesäinen Pärnu ja Riika.

Pärnu veti taas viikoksi kesäisiin tapahtumiinsa. Hansapäivät olivat suuri tilaisuus jossa telttoja ja myyntikojuja vieri vieressä. Esiintymisiä pitkin puistikkoja ja vallimäkeä. Ihmisiä liikkeellä paljon ja hotellit melkoisesti miehitettynä. Mikäs siinä oli kulkiessa ja ihmetellessä.


Hansapäivien antina olivat keskiajan asusteisiin pukeutuneet esiintyjäryhmät. Niitä riitti pitkin laajaa aluetta. Soiton ja tanssin ohessa oli kyllä myynnissä kaikenlaista tavaraa. Tavaraa oli laidasta laitaan, tarpeellista ja myöskin tarpeetonta.


 Tanssiryhmiä riitti pitkin puistoja esiintymään.


 Hetki oli aikaa jaloitella myöskin Pärnun aallonmurtajalla. Kivinen on pojan polku.


Illan saapuessa saapuivat myöskin kalastajat mereltä satamaan. Sorsaparvi saattoi kahden paatin laivastoa, sattumalta kai.


Hevoskauppaa vai ratsastuksen hintaa vaihtuu. Hepo vain rauhassa rouskutti heinää kaiken hälinän keskellä.


Pässi huilaili rauhassa komeine sarvineen.


Valtaistuimelta soitteli pelimanni-setä.


Yksi Riikan lukuisista patsaista ja suihkulähteistä.




Riikan upea Oopperatalo.


Yksipäivä oli uhrattava Riikaankin. Matka kulki Ecolinen bussilla ottaen aikaa 2 1/2 tuntia. Hinta eläkeläisalennuksen kanssa 7 €uroa. Autoon noustessa oli kummassakin päässä passin ja lipun tarkistus. Vaikka EU:ssa ollaankin näyttää valvonta toimivan. Pärnun päässä linja-autoasemalle nousi autoon kaksi riskiä rajavartijaa. Nämä tarkistivat kahden hiukan eksoottisemman passinhaltijan paperit uudelleen.

Vaikka usein kuulee jonkun väittävän ettei EU kansalainen Virossa passia tarvitse. Kyllä se vain mukana olla pitää. Vaihtoehtona on tietenkin poliisilaitoksen myöntämä EU - henkilökortti.

On aivan oikein että valvontaa EU -alueella suoritetaan kaiken aikaa. Niin paljon saattaa olla alueelle livahtaneita. Jossain päin reunoilla saattaa vuotoa syntyä lepsuilun vuoksi. Vanha sanonta: "Luottamus hyvä, kontrolli parempi", pitää edelleen paikkansa.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannuskierros 2012

Juhannusaika saa ihmiset liikkeelle ja rattaiden päälle. Tiet ruuhkautuvat ja peltikin kolisee. Se on keskikesän ilmiö. Juhlaa se on silti, ainakin jossain mitassa. varsinkin kun osaa irtautua jokapäiväisistä rutiineista ja sää suosii. Aina ei suosi, nyt sitten oli onni mukana senkin suhteen.

Kalajoki, hukkuneiden muistomerkki.


Ensimmäinen yöpyminen oli Kalajoella, ei Särkillä vaan ihan joen varressa olevassa hostellissa. Hyvät tilat ja rauhallinen ympäristö. Hintakin retkeilijälle edullinen. Aamiaisen kanssa 48 € kahdelta hengeltä yhteensä. Hinta oli siis kohdallaan.


Toiseksi yöksi saavuttiin vanhaan perinteiseen Runnin kylpylään. Hiljaista ja rauhallista oli täälläkin. Eipä ihme että myöskin Mannerheim on viettänyt hetkiä Runnissa. Kylpyosasto oli melko pieni mutta ajoi kyllä matkamiehen tarpeet hyvin.


Runnin kuulusta lähteestä voi sitten ottaa rauta- ja mineraalipitoista vettä juotavakseen. Viikko jo kohta huikasta kulunut eikä ilmennyt isompia oireita.


Kylpylän edessä virtaava joki on mahdollista ylittää myöskin riippusiltaa pitkin. Se myös tehtiin notkuvin polvin. Sillan päässä oli kyltti että kulkijoiden välimatka 5 metriä, eikä saa keikuttaa siltaa. No, ei keikuteltu.


Runnin kylpylästä matkamiehen rattaat kulkivat kohden Pielisen Karjalaa. Nurmeksen ja Lieksan kautta kohti Joensuuta. Kahvitauko oli Koirakosken varressa olevassa kahviossa. Paikalla on toiminut aikoinaan myöskin mylly. Kyllähän koskessa voimaa on vielä nytkin.


Törnin - Männistön asekätköpaikka sai sitten rattaat hetkeksi pysähtymään. Enon kunnan alueelle. Kapea polku vei parisataa metriä tieltä louhikkoiseen kallioon. Sinne oli pystytettu asiasta kertova opastaulu ja kiveen muistolaatta. Hyvin oli kätkö salassa pysynyt. Vasta vuonna 1993 veteraani Arvo Männistö paljasti kätköpaikan viranomaisille. Kaikkiaan asekätköjä Suomessa oli noin 1500. Kussakin kätkössä oli aseet 1 - 2 joukkueelle.


Rauhoittumisen hetki oli sitten synnyinpitäjän alueella.Hiljainen on juhannusyö. Silmä lepää maisemassa ja luonto antaa parastaan. Iloa ei liiemmin ole kuitenkaan noista hyttysistä. "Älä etelänmies huio" !


Juhannusmatkalla piti poiketa Iisalmen nurkilla olevaan Koljonvirran taistelupaikkaan. Liki oli mutta ei ihan kohdalla. Juhani Ahon museopaikka.


Kiihtelysvaaran alapuolella kulkee pieni joki. Nimeltään se on Viesimo. (mitä sitten tarkoittaakin) Tämäkin vesi tässä päätyy jossain vaiheessa virraten Jänisjoen kautta Laatokkaan. Rajan taakse jääneeseen Karjalan mereen.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Hemmetin hyttyset.



Tuo kirottu hyttynen, tietenkin naaras.


Tuo kaivattu ja odotettu vuodenaika, kesä siis, on vihdoinkin saapunut. Pitkän talven aikana se on vain herkeämätöntä odottelua. Sitten kun se ajankohtainen ja käsillä, voi vaivoin kuvitella sen negatiivisiä puolia. 


Niitäkin on valitettavasti. Alkukesän riivaaja on hyttynen.

Olen yrittänyt pilkkoa puita muutaman päivän luonnonhelmassa. Yksin se ei tunnu onnistuvan. Lukematon määrä noita itikoita on pyrkinyt lähempään tuttavuuteen. Tietenkin kutsumatta ovat tulleet.

Ihmisen ja miksei muidenkin elollisten olioiden hengitys ja siinä oleva hiilidioksiidi, vetää niitä naaraspaholaisia puoleensa. 


Nautiskellen ne imevät itsensä pulleaksi ihmispolon verestä. Sitä nuo kiusalaiset tarvitsevat hedelmöittyneiden muniensa kehittymiseen. Siis veri takaa sen että noita hemmetin ötököitä riittää hamaan tulevaisuuteen asti.

Alkukesän aikana tuntuvat olevan vielä kiukkuisempia. Ei auta huitominen, ei kiroilu. Kärsittävä vain on tuokin koettelemus.

Kaihoten sitä alkaa odottamaan syksyn viileneviä iltoja. Poissa ovat silloin hyttyset. Marjamättäät hehkuvat ja kesä antaa satoaan. 

Niin, ihana rauha. Kunnes ruohikosta pöllähtää kiukkuisten hirvikärpästen parvi. 

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Missä luuraa suihkulähde ?



Vaatimatonkin suihkulähde koristaa. Mahdollisuudet ovat rajattomat.


Meneillään juuri olevien markkinoden avaamistilanteessa kuului kovaäänisestä jotain sen kaltaista kuin: "Valkeakosken pitää hyödyntää markkinoinnissaan vesielementtiä." En tiedä oliko microfooni jonkun silmäätekevän kädessä, mutta asia on oikean suuntainen.


Kummastuttaa vain se muutama kesäkuukausi ja aurinkoiset päivät jolloin voisi suihkuavaa vettä hyödyntää paikkakunnan läpi virtaavassa vesiuomassa. Se olisi suihkulähteiden hetki.


Aikoinaan Melankärjessä oli komea suihkulähde. Ei ole ollut moniin vuosiin.Olisiko häipynyt samoihin aikoihin kun kaupunginjohtaja muutti asuinpaikkaa.


Sitä on muuten ihmetellyt useampikin kuntalainen. Kaupungin "vastahankakomitea" on siunaillut asian kustannuksia. Niin, mitähän ne kustannukset olisivat ? Vettä saa kanavasta, kulupuolelle menee pumppu ja sähkö. Aika noin 3 - 4 kuukautta. Kellon perään kun laite rakentuu ei tarvi edes yöllä päällä pitää. Halusta ja tahdosta se asia kiinni on.


Tulin juuri kierrokselta Porin - Rauman seudulta. Siellä on oivallettu veden käyttö myöskin ympäristön maisemoinnissa.


Valkeakosken julkisuuskuvan luomisessa pitää lisätä vettä ja sen tuomaa omaleimaisuutta. Kunnon oivallus kanavan tai Apianlahden seutuville rakennetusta suihkulähteestä herättää varmaankin enemmän mielihyvää katsojassa kuin tolpannokassa tönöttävä peltinen jalkapallo. Jokainen voi olla asiasta eri mieltä, mutta omaa kantaani se ei muuta.


Vesi on keskeinen elementti Valkeakoskella. Kanavanranta, Apianlahti, Lotilanjärvi ja Apian kanava. Siinä on valmis maalauspohja johonka mielikuvitusrikas ideoitsija keksii vaikka mitä. Pienemmälläkin rahalla luodaan paljon silloin kun ei sorruta suuruudenhulluuteen. Siihen ei köyhällä kunnalla ole varaa. Paljon on kuitenkin tehtävissä.



perjantai 25. toukokuuta 2012

Paluu itärajalta



Valamon vanha päärakennus.

Toukokuinen kierros Joensuun seuduilla keskittyi korvasienien haeskeluun. Myös pikkulammen mustat ahvenet kävivät kiertelemässä onkijan koukun ympärillä. Jokunen erehtyi itse koukkuunkin. Ei kuitenkaan ole syytä saaliilla kehuskeluun.Lampi oli varsin kitsas.Liekö syynä kevät ja vielä varsin kylmä vesi.


Joensuun kauppatorin kautta käy Piippukylän miehen reitti kotimatkalle. Hiljaista on elo vielä kauppatorilla toukokuussa. Pakko kuitenkin napata mukaan jokunen Vatruska ja Karjalanpiirakka. Vatruskan hinta 1.30 € ja piirakat lähtivät mukaan 55 centtiä kipale.


Ennen Karvionkoskea kumipyörät kääntyivät Uuteen - Valamoon johtavalle tielle. Rauhaisaa oli luostarin pihamaalla vielä. kahvilassa jo jonkinasteinen kuhina. Muutama munkki kulki hiljaa keskustellen hiekkakujilla. Vanhan päärakennuksen yläkerta oli purettu ja työt olivat menossa. Museovirasto asettaa varmasti omat ohjeensa rakennuksen korjaustavalle. Palon syy on kai vieläkin mysteeri, tuskin kuitenkaan mikään tuhotyö.


Alla wikipedian kertomus Valamon luostarista.

Napsuta tästä.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Uppoaako Kreikka



Καλή όρεξη


Kieltämättä kreikkalainen ruoka on maukasta. Vesi kirkasta ja aurinkokin paistaa tarpeeksi. Ouzo hivelee kitalakea ja taustalla soi omaperäinen musiikki. Niin, sellaisena se näyttäytyy turistille. Matkaajalle ja lomanviettäjälle.


Entä sitten kansalainen joka asuu itse maassa, maassa jonka talous on ajettu kuralle. Hallitusneuvottelut takkuavat ja tulevaisuus on hyvinkin epävarmaa. Onko tavallinen peruskreikkalainen elänyt kuin pellossa, osallistunut kasinopeliin ja keinotteluun? Eipä kai. Mikä sitten mättää? Ennenkaikkea usko poliittiseen koneistoon on hukassa. Eikä ihme.


Eurooppa on myöskin kyllästynyt. Lopeensa kyllästynyt. Niin taitaa olla kyllästynyt normikansalainenkin Kreikassa. Kreikka on matkailumaa. Tulot tulevat hyvin suurelta osin sieltä. Auttaako tässä tilanteessa ero €urosta ja paluu kansalliseen valuuttaan drakmaan? Jossain kohtaa on tukipolitiikalle kuitenkin pantava piste. Se tilanne on aivan kulman takana.


Kreikka tuottaa viljaa, hedelmiä ja vihanneksia. Myöskin viinit ja oliiviöljy ovat tärkeitä tulolähteitä. Merenkulku on aina ollut Kreikalle tärkeä ja sen kauppalaivasto maailman neljänneksi suurin. Myöskin kalastuksella ja maataloudella on merkittävä osuus Kreikan taloudessa.


Onko koneisto sitten kokonaisuudessaan viallinen? Verotus on asia joka pitää toimia. Kauppakujien kauppiaat eivät voi pistää rahaa ohi järjestelmän taskusta kolmanteen. Tilastojen vääristely oli temppu joka sai normieurooppalaisen näreisiin. Miksi niin? Missä kuuluisa kreikkalainen rehellisyys? Missä kuuluisa demokratia?


Sitä demokratiaa nyt koetellaan neuvotteluissa kun Kreikka muodostaa hallitusta itselleen. Kyllä eläkevaareilla tavernojen terasseilla riittää pohtimista. Toki siinä ohessa ouzo kuppi tekee terää, vaikka toinenkin. Toivoisin että Kreikka nousee jaloilleen. Nousee omin avuin ja omin keinoin. Ylpeänä ja omanarvonsa tuntien. Sen se ansaitsee.



keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Jo vihertää ja visertää

                                        Kevätkonsertti on alkamassa, menossa äänen avaus.

Pari päivää on jo ollut havaittavissa vihreyttä puissa ja pensaissa. Lämpö ja kosteus auttaa siihen aina.Kevät on siirtymässä hiljallen kesäksi. Mallasveden pinta on ollut varsin korkealla ja nyt sitten kanavassa vesi vilistää ja jauhaa edullista energiaa teollisuudelle. Se on toki hyvä asia joillekkin. Ei sitä kuitenkaan tavallinen kuluttaja taida hyötyä sentin senttiä.


Paikallislehti jopa varoittelee uivista laitureista ja muusta irtotavarasta. kaikesta siitä mitä korkea vedenpinta on saanut liikkeelle. Vedenpinta on ikuinen kinan aihe, riippuen siitä kuinka kukin on laiturinsa rakentanut, korkean vai matalan veden aikaan. Niillä joilla on kelluvat laituriviritykset lienee vähemmän ongelmaa. Toki ankkuroinnin kanssa ja jäiden liikkumisessa on heilläkin joskus vaikeuksia.


Kaupungin katupölyä on näyttävästi pesty vesiletkuilla. Liikennetolppien viritystä ovat jotkut jälleen kummastelleet. On väitetty että nyt liikennekin sujuu paremmin kun muutama valotolppa on pois pelistä.


Avilonista ie olekaan paljoa viime aikoina puhuttu. Nyt uutisoidaan että jossain mitassa, varsin pienessä, käynnistyisi jonkun ajan kuluttua. Onko factaa vai toiveajattelua jää nähtäväksi. Pikkufirma Lamican sekin pääsi lehden palstalle kun irtisanoi 6 työntekijää. Suossa tarpomista taitaa olla tuonkin yrityksen taival.


Valkeakoskella on koulutkin puheenaiheena taas. Yksi koulu pääsi otsikoihin kun siellä oltiin järjestämässä mopokurssia. Ei onnistu sanoi opetuslautakunta. Sellaista se sitten on. Vanhaa Metsätietolaa manataan järjestöille tukikohdaksi.Varsinkin Haka liputtanee sille kun omat tilat on pakko tulevaisuudessa muuttaa muualle. Se vaan on kiinteistö joka ei ole kaupungin omistuksessa. Tämä asia ei joillekin tahdo mennä jakeluun.


Nyt sitten vihdoin ja viimein paloi tuo Pyörönmaan koulu. Siellähän se oli jo autuaasti nukkunut vuosikaudet "prinsessa Ruususen unta" ryteikön keskellä. Syttymissyykin lienee vielä tutkinnan alainen. Ei ole opinahjosta kuin piippu pystyssä. Pikkuasiahan tuo oli verrattuna vanhan yhteiskoulun ja lukion purkuun. Uutta nousee koko ajan tuolle tontille. Tietenkin kaupallisiin tarkoituksiin. Kuinkas muuten.



maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vapun saapuessa



Huomena on sitten taas Vappu. Kirjoitin sen varoiksi isolla alkukirjaimella, tuskin siitä kukaan kielipoliisi hermostuu. Vappu on aiemmin tarkoittanut sitä että juodaan simaa ja syödään tippaleipiä. Kuohuviinikin on sopivaa nautiskeltavaa. 


Kadut ja aukiot täyttyvät iloisista ihmisistä. Kuuluu jostain reipasta torvimusiikkia ja kuorolaulua. Kun kaiken vielä kruunaisi lämmin leppoisa sää, voisi juhlakansakin olla tyytyväinen.


Takuuvarma oli Ay- väen ja poliittisen vasemmiston yhteinen vappukulkua. Parhaimmillaan se kulkue oli väkirikas ja pitkä. Liput ja panderollit hulmusivat ja plakaattien iskulauseet korostivat toveruutta ja rauhaa maailmaan. 


Vapputapahtuma on siirtynyt vanhaan Jylhävaaraan. Toivoa sopiikin että se laukaisee ihmiset liikekannalle ja nauttimaan paikallisesta vapputunnelmasta. Sitä tämä ankea aika vaatii. Pitkä perinne punaisten haudallakäynnissä Hauhollakin säilyy. Perinteet ovat linkki menneeseen. Eikä aina niin mukaviin asioihin. Kansakunnan eheytyminen on pitkä prosessi. 


Maan hallituksessa istuvat tänäpäivänä myöskin SDP ja Vasemmistoliitto yhdessä Kokoomuksen, RKP:n ja vihreitten kanssa. Superjytkypuolue Perussuomalaiset katselevat maan johtamista opposition aitiosta käsin. Se kalvaa kannatusta muiden toilailujen ohessa. Timo Soinilla on työtä laumansa kaitsemisessa.


Perustäti Ruohonen-Lerner näpylöi jotenkin kummasti kännykkäänsä ja eduskuntaryhmälle tarkoitettu "rippi" siirtyi kaikkien edustajien puhelimeen. Vahinko vai todellinen tarkoitus. Koska systeemissä oli mukana tehovispilä Putkonen, jota myös kutsutaan kansan keskellä Persujen Troijalaiseksi. Niin, mikäpä oli todellinen tarkoitusperä.


Keskustapuoluekin on jonkinasteisessa kriisissä. Puheenjohtaja pitäisi valita. Ei löydy naisehdokasta lainkaan. Vanha kettu Pekkarinenkin ilmoitti luopuvansa kisasta. Syy on toki hyväksyttävä, hänet kun paketoitiin samaan pakettiin aina niin nuhteettoman (" en ole tehnyt mitään väärää) Väyrysen kanssa. Kuohuntaa siis on.


Ihmisillä ei kaikilla ole asiat hyvin. Niin on aina ollut ja on aina oleva. Yhteiskunta on kuitenkin turvaverkko joka tulee avuksi kun yksilöllä menee pahasti pieleen. Ainakin sen pitäisi kantaa huolta kaikista jäsenistään. Niistäkin joiden voimat eivät ilman apua riitä. 


Jokaisen on kuitenkin myös yritettävä itse. Väliinputomisestakin voi nousta. Se vaatii voimaa ja sisua. Yhteiskunta ei saa kuitenkaan muuttua niin kylmäksi ettei apua löydy niille jotka sitä todella tarvitsevat.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Laiturin laidalta

Sointulan ranta 27.4.2012

Sointulan venerannan laitureista on ollut pitkään puhetta.Ainakin veneilijät ovat valittaneet sitä että niiden kunto alkaa huolestuttamaan käyttäjiä. Useat ihmiset ovat kummastelleet sitä kun kaupunki varsin tehokkaasti kerää venepaikoista käyttömaksuja ja sitä kautta tuloa kustakin laiturista.

Olettaa sopii että kuntalaisten ilmoituksille edes kallistettaisiin jonkin verran korvia. Siis niiden joiden toimenkuvaan asia kuuluu. Tässäkin tapauksessa oli toisessa laiturissa oleva vene vaarassa vaurioitua. Onnistunut siirto laiturin toiselle sivustalle kuitenkin helpotti tilannetta.

Kaupungin puutarhan siirtyminen muualle tullee lisäämään muita ongelmia. Kun vastaavaa virkamiestä ei saa kiinni tai on lomalla tai puhelinnumero on muuttunut jne. On kuntalaisesta varsin turhauttavaa etsiä ratkaisuja tai henkilöä joka asian saattaisi ratkaista. Tässä tapauksessa yhteydenotto pariinkin valtuutettuun tuo tuskin ratkaisua asiaan. Se kai on tämänpäivän henki.

Siitä huolimatta Hyvää Vappua

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kunnan laituripolitiikka

Sointula 19.4.2012

Kun kunta on tarkoitettu palvelemaan asukkaitaan. Sen pitäisi tehdä se kaikilla sektoreilla missä myös rahastetaan. Kerätään maksuja palveluista. Yksi palvelu on vesien ympäröimässä kaupungissa laituripaikat.

Kun niitä rakennetaan ja kerätään käyttömaksuja, olisi kohtuullista että myöskin niitten kunnosta pidetään kohtuullisessa mittakaavassa huolta. Onko sitten näin ? Sointula kun ei kuulu aivan keskustaan, on havaittavissa selvästi se välinpitämättömyys joka esimerkiksi laiturien kunnosta huolehtimisessa vallitsee.

Tehokkainta lienee noissa laituripaikoissa maksun perintä. Sekin toimii siten että perintätoimisto kyllä hoitaa jos et asiaa itse ole muistanut. Tehokkuus on siis osittaista.

Sointulassa oli vielä muutama vuosi sitten myöskin uimalaituri joka oli rauhallisessa niemenkärjessä. Sekin vietiin pois kun tehtiin linjauksia missä palveluja tarjotaan ja missä ei.

Valkeakoskella on viime aikoina keskusteltu siitä mikä mättää kunnan omistamien kiinteistöjen hoidossa. Sama oireilu on myöskin monessa muussa asiassa. Joku voi väittää syyksi rahapulaa, joku työvoimapulaa.


Tilanne nyt viikkoa muöhemmin.

Kolmas näkökohta on ettei ole kunnallista / poliittista tahtoa hoitaa noita asioita kuntoon. Se on vähintäinkin kummallista.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Harhala, Pälkäne

Harhala 7.4.2012

Mallasselältä Pinteleeseen johtava kapea vesiuoma elää nyt keväällä vilkasta elämää. Vesilintuja on ruokailemassa sen matalissa rantavesissä. Sula alue laajenee päivä päivältä ja silmänruokaa riittää. Noin kolmekymmentä laulujoutsenta oli valinnut sen hetkeksi etappipaikakseen ja jatkoi rauhallista ruokailuaan rantamatalassa. Kevät etenee takaiskuista huolimatta.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Viialan Haihunkoski

Naapurikylän, Akaan Viialan kautta kulkee virta tai ajoittain puro jolle on annettu nimi Haihunkoski. Keväällä kun sulamisvedet lisäävät purojen voimaa on tuokin koski kelvollinen pistäytymispaikka. Parkkipaikka aivan vieressä, mutta kulkuväylät ovat huonojalkaiselle varovaisesti kuljettavia.

Kalastajilla on omat sympatiansa koskea kohtaan. Perhokalstajat sinne tulevat saalisonneaan koittamaan silloin kun aika on sopiva. Liekö myöskin Toutaimen kanssa taistelu saanut paikalle lisää suosiota. Harrastaa voi kalastusta sitten aivan lähiseudunkin puroissa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aprillipäivän touhua

Myllynkulma Humppila

Aprillipäivän ratoksi voisi aivan hyvin väittää ylläolevan kuvan olevan Niagaralta, mutta kun ei luonto anna periksi moista. Ei edes aprillipäivänä.

Sunnuntaipäivän viihteeksi ajelin aamulla Vuolteensillan sula-alueelle katselemaan vesilintujen kevätpuuhia. Sen mitä vähän lintuja tunnen niin Kanadanhanhia näytti liikkeellä olevan ainakin neljä kappaletta. Telkkiä uiskenteli kauempana muutama pari. Lintuasiantuntija Alanko näytti olevan myöskin liikkeellä. Vallonjärvellä oli hänen mukaansa eilen nähty pari kurkea.

Niin se on että lumikerroksen huventuessa näkyy se heti myös purojen ja jokien virtauksen kasvuna. Eikä tarvitse aivan Pohjanmaalle asti matkata että asia tulee todennetuksi.

Ennen aprillipäivää tuli Tarttilan suunnalta uutinen jonka mukaan Tarttilassa oli vieraillut lampaiden kimpussa susi. 5 lammasta on peto ottanut hengiltä. Napannut sisätiloista. Mitenkä sitten päässyt sisään? Onko kyseessä sittenkään susi? Lopettamispäätöksen se kuitenkin on jo saanut. Toisaalta onko peto sitten jotain aavistellut sillä tieto tänä aprillipäivänä on että susi olisi jolkotellut Mallasselällä kohden Pälkänettä.

Minkähän suuruinen liikekannallepano jo on suoritettu. Kohta paikallislehden etusivua varmaan koristaa kuva jossa "jahtiporukka" esittelee tiensä päähän päässyttä Susi-Hukkaa.