keskiviikko 29. joulukuuta 2010

100 vuotias kirjailija rajaseudulta.


Onnea Otolle !

Otto Rummukainen täytti sata vuotta. Hieno saavutus mieheltä joka on kirjoittanut parikymmentä kirjaa.Kulkenut niitä kauppaamassa polkupyörän selässä korpiseudun kylissä useita tuhansia kilometrejä.

Kulttuurilla ja taiteella on monet kasvot. Harrastaminen rajaseudun kylissä antaa ihmisten elämälle sisältöä ja uutta voimaa. Yhteisöllisyys lienee vahvempi asia kuin "kivikylissä" joissa hissimatkakin sujuu seiniin tuijotellen.

Pienen Pykälävaaran kylän merkkihenkilöksi kasvanut mies on saanut julkisuutta myöskin television kautta. Otto oli päähenkilönä Ylen ohjelmassa Tositarina. Leikillisesti "Pykälävaaran Päätaloksi" nimetty omakustannekirjailija sai Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys UKRI ry:n myöntämän vuoden kynä palkinnon 2010.

Kirjojen lisäksi Otto Rummukainen on kirjoittanut viisi näytelmää. Kotiseutuneuvoksen arvon Otto sai vuonna 1995.

Otto on syntynyt Kiihtelysvaaralla , muuttanut sitten jo vuonna 1920 naapurikuntaan Tohmajärvelle.

Ohessa linkki Oton synttäreille.


Sekä pieni videoleike Otosta:



sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Lunta,lunta,- Pärnussakin

Uusi kävelysilta valaistuna oikopolulla hotelli Vikingiin.

Sininen hetki Pärnussa. Lunta tuli koko joulunpyhien ajan. Tuuli puhalsi ja pikku pakkanen puristeli poskipäitä.

Kylpylävieraita Suomesta jälleen useita linja-autollisia. Väkeä siis riitti hyvin joulunviettoon. Juhlava joulupöytä oli notkuen lastattu hotelli Vikingissä ja kuhina oli kova. Pukki kävi ja joululaulut laulettiin. Aattona Elisabetin kirkko täyttyi viimeistä sijaansa myöten.

Katuja ja pihoja yrittivät paikalliset pitää kulkukelpoisina lähinnä lapion avulla. Ei paljoakaan voittanut rivakkaa lapiomiestä pieni lumilinko ja sen perässä taivaltava kuljettaja.


Satanut lumi koristi koko kaupunkia. Talveen kuuluu lumi ja pakkaset. Oikeaan talveen. Vielä on siis toivoa jäljellä.

Paluu sunnuntaina täpötäydellä laivalla keinuvalla merellä sai monet ajattelemaan olisiko olemassa muuta vaihtoehtoa juhlan vietolle. Länsisataman linja-autoruuhka ja ihmiset jotka hakivat omaa kulkuvälinettään.

Reilusti tunti siinä meni, ennenkuin autobussi viimeinkin täyttyi ja paluu kotiin pääsi alkamaan. Se on kuitenkin vähän, kun sitä vertaa keskieuroopan lentokentillä vuorokausitolkulla aikaa viettäneisiin matkaajiin.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pieni joulukertomus


Partiomatka

Huopatossuparin ääni kovalla kivilattialla oli hyvin vaimea. Sitä ei ollut kukaan ulkopuolinen kuulemassa hämärässä käytävässä. Himmennettyjen yövalojen heikko hohde heijastui hiljattain vahatuista lattioista. Portaikossa hitaasti askeltava mies otti tukea lakatusta kaiteesta ja suunnisti varmasti kohden ovea, jonka päällä oli vihreä valo, ja siinä kyltti varauloskäynti.

Jostain aulan suunnasta kuului vaimeata musiikkia ja nenään leijui juuri keitetyn kahvin herkullinen tuoksu. Yöhoitajat olivat kahvituokiolla. Oli vanhalle sissille tullut otollinen aika toimia.

Ovi ulkoilmaan aukeni vaivatta. Hyvin oli ovi huollettu ja toimi niin kuin pitääkin.Oven hiljaa auetessa ja siitä syntyneessä pienessä ilmaviimassa värähtivät vain käytävän koristepalmun lehdet. Ulkona oli pakkasta muutama aste ja melkein täysikuu taivaalla. Luntakin oli maassa vain pari senttiä, se oli eduksi tälle yksinäiselle sissireissulle.

Mies käveli varovaisin vanhan miehen askelin ulkovaraston nurkalle. Kuunvalossa ja osin käsinkopeloimalla hän löysi vajan taakse iltapäivällä kätkemänsä ahkion ja sen vierestä pensaasta sahan ja kirveen. Mies katsoi rakennusta josta hän oli tullut ulos. Siellä se seisoi jykevänä, noin sadan metrin päässä, hiljaisena ja vain muutama ikkuna valoa hohtaen. Olihan kello jo yli puolen yön ja suurin osa asukkaista oli onnellisesti unten mailla. Tuossa talossa oli aina tapana mennä ajoissa nukkumaan.

Mies eteni verkkaiseen tahtiin, ahkio perässään, kohden läheistä metsikköä. Toisessa taskussa oli taskulamppu ja avaimet, toisessa taskussa nitropurkki. Metsikkö aukesi kuun valossa kuin satujen maailma. Kuuraiset kivet ja kimaltavat puunkyljet ohjasivat kulkua metsikön sisäosiin. Aiemmin syksyllä hän oli tehnyt kävelyretken metsikköön, ja merkinnyt kohteen lumikiteen muotoisella heijastimella, jonka keskelle oli upotettu tuttu kyrillinen kirjain.

Tuon heijastimen hän oli joskus saanut pankin mainoksena tilaisuudessa jossa pankinjohtaja oli käynyt veteraani-illassa kehumassa näiden saavutuksia. Kuin välähdyksenä tuli metsikössä taivaltajan mieleen tuo tilaisuus.

– Osasi se olla lipevä ukko, sanoi mies hiljaa itsekseen ja hymähti, tietäähän ne pankkiirit. Miehen ajatukset katkesivat, sillä hänellä oli tunne, että oli saapunut kohteeseen perille.

Taskulamppu löytyi takin taskusta ja pienen näpelöinnin jälkeen se myös heitti kirkkaan valokiilan ympäröivään metsikköön. Lamppu hiukan vavahteli vanhan miehen kädessä kun valokeila etsi omaa kohdettaan. Kirkas välähdys vasemmalla ja kohde oli löytynyt. Mies hinasi ahkion muutaman kymmenen metrin päähän, kauniin tasaoksaisen kuusen viereen. Kuusen yläoksissa heilui lyhyessä narussa heijastin. Merkki oli kuin venäläinen ф - kirjain. Noista korvista tuli mieleen kansanedustaja Eino Poutiainen.

Vanhus hykerteli hetken ajatuksiaan, sitten otti verkkaisesti sahan ahkiosta ja vaivalloisesti kumartuen alkoi sahata puuta poikki. Viimeiset, hitaat vedot, hän suoritti sitten jo polviasennossa.

Samaan aikaan muutaman sadan metrin päässä tulosuunnassa, vanhustentalon ikkunat olivat kaikki valaistut, ja pihalla oli mustamaija ja ambulanssi siniset vilkut välkkyen. Kaksi rauhallisen oloista poliisimiestä tutkiskeli karttaa ja hätääntynyt sairaanhoitaja selitti heille:

– Tein kierrosta ja huomasin että Jormanaisen huoneen ovi on auki. Sängyllä oli vain lappu jossa luki : ”Lähdin koukkaamaan” ja allekirjoitus sissivääpeli Jormanainen.

Hoitaja esitteli pienelle ruutupaperille kirjoitettua lyhyttä tekstiä. Käsiala oli kaunista ja selkeätä. Radiopuhelin kädessä seisova poliisi vilkaisi lappua ja nyökkäsi.

– On varmaan tehtävä hälytys ja kerättävä etsintäpartio kokoon, myös jälkikoira on siihen ryhmään otettava mukaan, sanoi vanhempi poliisimiehistä, mutta jatkoi sitten. Eiköhän kuitenkin ensin katsota noita jalanjälkiä. Näyttävät menevän metsikköön päin.

Nuorempi nyökkäsi ja oli jo samalla askeltamassa kohden metsänreunaa.

Jormanainen oikaisi 86 vuotiaan vartalonsa, huokaisi syvään, ja kieräytti kuusen ahkioon. Otsalla oli muutama hikipisara, mutta vanhan kaukopartiomiehen kunto vielä kesti. Lähellä sen pettäminen oli ollut vuonna 1944 kevättalvella, kun partio oli tullut yli Äänisen kohden kotimaata, ja hän oli maannut ahkiossa olkapää hajalle ammuttuna. Olivat ne pojat kovilla häntä vetäessään, mietiskeli mies itsekseen. Vuorokausi oli tultu liki syömättä ja loppumatka Pervitiinin antamalla lisävoimalla. Tuo saksalainen valmiste antoi toki puhtia loppuunajetuille miehille. ”Höökipulveriksi” sitä jotkut kutsuivat vaikka useimmin se oli pillerimuodossa. Kerrottiin sen myös aiheuttavan harhanäkyjä sivutuotteenaan.

Vanha mies otti ahkion valjaat hartioilleen ja alkoi edetä takaisin omia jälkiään seuraten. Tähtinen kirkas taivas kertoi pakkasen olevan kiristymässä ja ahkion pohja alkoi lumessa kirahdella.

Haavoittunutta olkapäätä hiukan jomotti, mutta se kuitenkaan ei ollut liian häiritsevää kipua. Ahkio seurasi perässä nöyrästi ja matka ulos metsiköstäkään ei ollut kovin pitkä. Puiden latvojen yllä vain kirkas kuu seurasi miehen taivallusta.

Heti metsänreunassa Jormanainen huomasi siniset vilkkuvalot ja vastaan kävelevät kaksi virkamiestä. Vanhempi heistä vilautti taskulamppuaan ja sanoi rauhallisesti.

– Vääpeli sitten kävi koukkaamassa vai, oliko pitkäkin reissu?

– No, on niitä joskus pitempiäkin tullut tehtyä, vastasi Jormanainen hiljaisella äänellä.

Nuorempi poliisi otti ahkion ja vanhempi alkoi kävelyttää Jormanaista kohden ambulanssia. Siellä istui auton mukana tullut lääkäri.

Lääkäri jututti miestä ja otti verenpaineet ja sydänfilmin. Mittasi pikaisesti lämpötilan ja totesi asioitten olevan melko hyvällä mallilla.

– Niin, eikä tarvinnut edes nitropurkkia narauttaa, vastasi vanhus suutaan mutristaen. Kohta kyllä narautan auki Courvoisier pullon ja pikkusen lasin otan konjakkia unilääkkeeksi.

Lääkäriä hymyilytti, mutta ei kieltänyt, ei käskenyt.

Onnellinen sairaanhoitaja, yhdessä yöpäivystäjän kanssa, vei Jormanaista käsikynkässä pääaulan kautta miehen omaan asuinhuoneeseen. Jormanainen kävi ottamassa lämpimän suihkun ja sairaanhoitaja poistui hetkeksi muihin puuhiin. Kun hän palasi huoneeseen, istui Jormanainen sängyllä pieni lääkepikari hyppysissään, ja huoneeseen levisi mieto konjakin aromi. Sairaanhoitaja nojasi ovenpieleen käsivarret ristissä rinnalla ja virkkoi:

– Eikös sitä jo viime vuonna sovittu että kunta kyllä hoitaa taloon kuusen jouluksi?

– Sovittiin mitä sovittiin, kuka niitä kaikkia muistaa, sanoi Jormanainen ja heitti viimeisen konjakkitilkan suuhunsa.

– Sanoisitko talonmiehelle aamulla että laittaa kuusen valmiiksi jalkaan. Niin, ja ottaa heijastimen talteen, voi olla ensi vuonna käyttöä. Minä nukun nyt, hyvää yötä.

– Hyvää yötä, vastasi hoitaja, sammutti valon katkaisijasta, sulki hiljaa oven ja poistui käytävään. Hetken vielä kuului käytävästä kenkien etääntyvä kopina. Sen jälkeen oli hiljaista.

Ulkona satoi hiljalleen suuria lumihiutaleita. Kuu paistoi puiden yllä ja pakkanen oli kiristymään päin.




tiistai 7. joulukuuta 2010

Lunta nyt kunnolla taivaalta.



Voi tätä riemua. Lunta vihdoinkin kunnolla.Maa on valkea ja pulkka luistaa. Lumiukot nousevat pihoihin ja luonto on valkoinen ja valoisa. Helsinkiläisetkin sitten saavat maistaa miltä tuntuu kun lunta on liki puolimetriä. Jo kiroilevat, mihin sen kaiken herkun saa kaduilta kuormattua.

Kyllä tässä riemussa on sitten se toinenkin puoli, synkempi. Kuka hemmetti tekee ne kaiken maailman lumityöt. Maaseudun mummo pipo päässä lapioi kinttu-uraa kohden metsänreunassa olevaa puuseetä.

Lapio ja kolamiehet ovat nyt arvossaan. Ei kaikkiin paikkoihin tekniikka yllä, ei ole lumilinkoja, ei traktoreita.

Hiihtokeskuksissa valot loistavat kilpaa niiden isäntien silmien kanssa. Ei tarvitse kaivella purun alle säilöttyjä viimevuotisia lumia ensiavuksi. Latua syntyy ja uskottavasti kassoilla käy leppoisa kilinä.

Voinee "Römpsänperän ukkokin" vakuuttaa: "Se on mahtollisemmin totennäköisesti valkee joulu".

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Talvikanava

Wellamo lepäilee 5.12.2010

Juoksutus Valkeakosken kanavassa vaikuttaisi olevan varsin verkkaista. Missähän on syy. Ainakin yläpuolinen vesistö sai jääpeitteen pinnan ollessa varsin alhaalla.

Alhaisesta juoksutuksesta kertoo sekin että kanava on saanut varsin kattavan, ei silti kantavan jääpeitteen. Siellä nyt tunnetuimmat alukset,- Wellamo ja Jatko, ovat talvilevossa peräkkäin.

kaupunki-ilmeelle nuo alukset antavat mukavan lisän. Kunpa löytyisi jostain vielä kolmas höyryalus pitämään perinnettä yllä.Wellamon höyrypillin vihellys kuuluu Valkeakoskilaiseen kesään. Siihen on vielä matkaa viitisen kuukautta.

Pulu, pulu

Myllysaari 5.12.2010

Kyllä niitä vielä on.On toki ! Hetkittäin on tuntunut että kaupungin torin ja pääaukion ovat vallanneet naakat ja varikset. Naakkakanta kun on muutamana vuonna selvästi lisääntynyt.

Varikset ovat röyhkeimpiä. Useampikin torikävijä on hetkeksi jättänyt ostoksensa pyörän tarakalle tai kassissa ohjaustankoon. Hetkeksi kun selkänsä kääntää on röyhkeä varis jo nokkimassa kassista ostoksia.

Takavuosina olivat riesana pulut. Niistä haluttiin eroon , pois paskomasta ja tautia levittämästä. Aika vähiin se laji katosi, niin ainakin vaikutti. Nyt niitä taas tepastelee ja varmasti kujerrus keväällä on melkoinen.

Taitaa se olla niin että kun yksi laji hupenee niin toinen paikkaa vajeen. Mikä sitten olisi parasta. Saaristossa jo tuskaillaan merimetsojen aiheuttamista ongelmista kalastukselle ja ulostavathan ne kalliot ja pensaat valkoisiksi.

Sama ongelma on valkoposkihanhien kohdalla todettavissa. Nyt jo tääläkin, aiemmin vain eteläisessä osassa maata.Rantalaiturit täynnä jöötiä ettei paljain jaloin ole kulkemista.

Keskisessä euroopassa nuo pulukannat ovat kaupungeissa paljon suurempia. Puistoissa niitä ruokitaan ja jotkut vanhukset kantavat ajankulukseen niille vanhempaa leipäkaapin tavaraa maisteltavaksi.

Jokainen on havainnut esimerkiksi Helsingin kauppatorilla saalistavat lokit. Kokonainen pullasiivu saattaa lähteä käsistä ja kadota ahnaaseen lintuun.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Eläkeläistapaaminen

Kahvipöytä odottaa !

Mikko Töyssy laulaa Hakapirtillä.

Menneitä asioita riittää muisteltavaksi.

Vanhoja työtovereita voimalaitokselta, Jarmo, Väinö ja Kalle.

Paperiammattiosasto 45 oli kutsunut omia eläkeläisiään Haka-pirtille tapahtumaan ennen joulukiireitä. Linja-autollinen väkeä riitti viettämään iltaa jutustelun ja iltapalan innoittamana.

Kuultiin katsaus missä nyt mennään Tervasaaressa. Illan viihteeksi Mikko Töyssy musisoi. Tilaisuudessa oli mukana noin viisikymmentä eläkkeellä olevaa osaston jäsentä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kylämuseon esineitä

Kiihtelysvaaran viljamakasiinilta esineitä.

Tästä kuvasta kaikki helposti tunnistavat paimentorven, tuohikontin ja kaulakellon. Reunimmainen esine oikealla on sitten jäänyt mysteeriksi. Joku asiallinen tarkoitus silläkin varmaan on. Siis, mikä on tuon esineen käyttötarkoitus ?

Paperidokumentti

Astutustodistus vuodelta 1960

Maaseudusta vieraantuneelle kaupunkilaiselle jolla on kokemusta vain rajatusti, hevosella tehdystä heinänajosta, ja pienenä suoritetusta separaattorin veivaamisesta. Voi ylläoleva paperinpala herättää melkoista ihastusta.

No, se kertoo että sonnilla on käyty ja Aatos on tehtävänsä tehnyt, Kaunikki puolestaan palannut pilttuuseensa muikeasti hymyillen. Rahalla saa ja kuittia vastaan uusinnan ellei tulosta synny.

Jos ihmisten maailmaan siirrytään, niin kuinkahan monella aamuyöstä kotiin palavista nykyihmisistä on vastaavanlaista dokumenttia takataskussaan. Ettei väärinkäsityksiä synny korostettakoon että ylläoleva on lähinnä tarkoitettu huumoriksi.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Eräs matkamuisto

Pietarin (Leningradin) muisto 1980 luvulta.

Matkamuistot ovat siitä mukavia että jokaisella niistä on tarina. Ne tuovat muistojen kätköistä esiin takavuosien tapahtumia ja tunnelmaa. 1980-luvulla olin paljon rohkeampi ja seikkailunhalu eli vielä kukoistustaan.

Silloinen Leningrad, itämaa ja neuvostokaupunki veti useamminkin puoleensa, paperisota oli kankeaa ja valvonta toimi. Edullinen hintataso ja mustanpörssin rahanvaihto, se, jota turistit harrastivat, oli varsin yleistä.

Votka, kaviaari ja balalaikat olivat tavallista tuontitavaraa. Muuta ostettavaa ei järin ollut.

Дом книги eli kirjatalo sijaitsi aivan Pietarin keskustassa, lähellä Kazanin tuomiokirkkoa.Talo tunnettiin myös vanhassa Pietarissa Singerin talona.

Siellä kirjakaupassa kuljeskelin ja katselin myös myynnissä olevia aqvarellimaalauksia. Jotenkin jäi sitten mieleen ylläoleva maalaus ja palasin jo poislähdettyäni sen ostamaan mukaani. Jokin siinä rauhoitti.

Kehystin sen itse kotiin tultuani ja yli 25 vuotta se on saanut paikallaan olla. Ehkä sen kuuluukin olla juuri siinä, missä se nyt on. Se on tuon venäläisen aqvarellin kohtalo. Siinä on jotain kestävämpää kuin muissa matkamuistoissa. Uskon että tuossa työssä on mukana pala venäläistä sielua.

Votkat on juotu ja balalaikka on hajottuaan palanut nuotiossa savuna taivaalle. Silloinen kulkuväline on sekin palannut jo kotimaahansa Venäjälle viime vuosituhannella. Ainoa auto jonka olen niin helposti saanut myydyksi. Kotoa hakivat, hinnan maksoivat ovella käteen markoissa ja sitten vain paperit keittiön pöydän vieressä.

Do svidaniya vaan,- Lada 1600 SL alumiinivantein ja suomalaisin verhoiluin.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Karhu se on...

Riistakameran laukaus 22.10.2010

Pitkään on liikkunut tarinaa Valkeakosken ympäristössä liikkuvasta karhusta. Erilaisia havaintoja on Otsosta tehty. Sitten räpsähti oikeassa paikassa. Tikinmaassa peuranruokintapaikalla ollut riistakamera antoi vakuuttavan todisteen. Karhu se on. Komea metsän kuningas.

Eipä huolta, kohta peittää lumi maan ja Otso kellahtaa koisaamaan talviunta. Ei voi karhukaan enään vaeltaa ilman valvovaa silmää. Tekniikka on taas näyttänyt oman puolensa asiassa.

torstai 28. lokakuuta 2010

Taas,- Valkeakoskipäivä



Valkeakoskipäivän ilotulitusta Putaansillalla 2010

Valkeakoskipäivää edeltävänä yönä joku kulkija sytytteli omia roihujaan kolmessa eri paikassa. Jälki Kauppilanmäessä oli tämän kaltaista.

Näistä poltoista saattaa olla arvaamattomat seuraukset. Siksi olisi erinomainen asia jotta tulitikkujen kanssa liikkuva lopettaisi harrastuksensa. Poliisilla on tehtäväkenttää taas tuossakin hommassa.

Päivä antoi muuten hyvän tilaisuuden tutustua paikkakunnan museotoimintaan, ja taidetarjontaan myöskin. Kuinka paljon se näkyi Myllysaaressa käyntinä, ei ole tiedossa.

Koskikaran aulassa olivat valkeakoskilaiset ystävyysseurat pystyttäneet pöytänsä esitelläkseen omaa toimintaansa.

Valkeakoskipäivä on nyt sitä positiivisempi asia. Onnistunut kesäteatterikausi ja Avilonin kauppa ja työllisyysvaikutus ovat kauden ehdottomia plussia. Niin, ja häämötteleehän siellä jossain tuo Pikku-Manhattan visio. Sen toteutumisvaiheeseen on vielä matkaa. Jos se joskus toteutuu.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Yleismaailmallinen mediatapahtuma

Kuva : Wikipedia/ YLE

Kahvipöydissä ympäri kaupunkia on pohdittu Chilen kaivossortuman pelastustöiden etenemistä. Matka sinne on pitkä, mutta nykyaikainen tiedonvälitys on kaiken aikaa ajanhermolla. Kansalaiset saavat tietoa reaaliajassa.

Pari kuukautta pimeässä tilassa maan alla pistää hermot koville. Ei niin tunnotonta ihmistä voi edes olla. Mitä tuolla yli puolenkilometrin syvyydessä on tapahtunut, ei ole julkista tietoa. Arvailuja ja vihjailuja on esitetty. Kovaa aikaa se on ollut myös maanpäällä odottaville omaisille.

Itsellä on kokemusta kaivoksista vain pikavisiitillä Lohjalta ja Olkiluodon ydinjätetunnelista, jossa kuljettiin suhteellisen avarissa tiloissa kirkkaiden valojen palaessa katossa. Olosuhteet olivat siis aivan toiset ja aika minimaalinen. Joku jo ahdistui niissäkin tiloissa.

San Josen kaivoksessa on tunnelmat aivan toiset, epätoivo saattaa saada vallan ja henkinen kantti romahtaa. Siinä on nyt hyvää materiaalia tutkittavaksi kun pinnalle pääsevät omaisten pariin.

Huomena pitäisi pelastuskelkan aloittaa edestakainen retkeily poratussa putkessa. Sitä sitten on mahdollista seurata uutistapahtumana niin televisiossa kuin netissäkin.

Toivokaamme että kaikki sujuu oikein ja onnistuneesti.

*****

14.10.2010 klo.00.09

Pelastettuja jo 24 mainaria.

14.10.2010 kello viiteen mennessä.
Kaikki 33 pelastettu ja juhlinta on Chilessä käynnissä.

Varsinainen pelastusoperaatio kesti 22 tuntia 37 minuuttia.
Miehet joutuivat olemaan maan alla 69 päivää.





torstai 30. syyskuuta 2010

Seikkailua sumussa - taas kerran.

Sumua Keurusselällä 29.9. 2010. (Kuva otettu aurinkolasin linssin läpi.)

Syksy tuo tullessaan sumun. Aamuaurinko sen sitten yleensä hälventää. Tienvarsimaisemat olivat mystisen näköisiä. Puiden välistä hyppäävä hirvi olisi ollut karmiva kokemus. Onneksi ei hypännyt.

Siitä onkin helppo hypätä toiseen asiaan. Kansalaisen valitusoikeuteen.

Erään kansalaisen valitus tuosta Avilon kaupan takauksesta ja sen takauksen antamisen menettelytavoista, on sitten käsittelyä vailla. Se kestänee taas oman aikansa, tuolle kaupalle sillä ei mitään merkitystä liene.

Mielenkiintoista sensijaan on ollut seurata verkossa tapahtunutta suunsoittoa joka valittajan persoonaan on kohdistunut. Poskisolistit ovat pääosin esiintyneet erilaisilla nimimerkeillä ja jopa varsin lapsellisesti iskeneet osin alle navan.

Kiistatta asianomaisella on valitusoikeus. Sen takaa laki. Se miten asia sitten päättyy on toinen juttu. Hurskastelut siitä kuinka valitus vie leivän uusien "avilonilaisten" suusta ovat pelkkää potaskaa. Taas kerran ne, jotka eivät uskalla retostella asioita muuta kuin nimimerkin takaa, ovat astuneet varjoista esiin. Oikeushan heillä toki on mielipiteensä ilmaista.

Takuuvarmasti, se on jo nyt nähtävissä, nuo Avilonin kiemurat kiinnostavat kuntalaisia. Kiinnostavat niitäkin joilla työura on jo takana.

Asia pullahtaa vielä monta kertaa pinnalle ennenkuin koneet laulavat yhteislaulua, ja rahaa omistajien holveihin. Monta on kiemuraa edessä. Toivottavasti kaikki on sitten ollut sen arvoista.

Konkurssipesä nyt kuitenkin on aktiivinen ja taidetta pannaan lihoiksi. Pitäisikohän poiketa katsastamassa mikä on hintataso.




sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Akkujen latausta




Paristoja on syytä aika ajoin ladata, jotta ne pysyisivät toimintakuntoisina ja käyttökelpoisina. Mikäpä olisi ihmisrehjulle parempaa latausterapiaa kuin matkustaa pohjoiseen ruskaa katsomaan.

Istua körötellä linja-auton penkillä kellon kierron ympäri, pysähtyä muutaman kerran jaloittelemaan, ja taas kiivetä kulkupelin ahtaalle penkille.

Riemuahan se on, varsinkin sitten, kun alkavat maiseman värit kirkastumaan sateentihkun jäljiltä. Taivaalle nousee sateenkaari ja koputtelee ilta-auringon värjäämää tunturinkylkeä.

Perillä, hämärtyvässä illassa, saa kävellä katettuun pöytään ja kauhoa lautasen täyteen tukevaa muonaa.

Voi asettua taloksi, vääntää saunan kiukaan päälle. Taputella sohvalla pulleata vatsaa ja vartoilla saunan lämpiämistä.

Kaiken kruunaa se kun televisiossa, kaiken kansan silmien edessä vedetään kansanterveysprofessoria "kölin alitse."

Ei se voi ja kovat rasvat olekaan syyllisiä kaikkeen pahaan. Ei ole todistettu, eikä todisteta nytkään niiden kaikkivoipa turmiollisuus. Kolesterolipilleritkin vaikuttaisivat olevan vain pääosin terveysbusineksen rahastusta.

Eikö olekin onnea, kun saunan päälle, voi ottaa hyvällä omalla tunnolla tölkin tai pari olutta. Napostella muurikassa voissa paistettuja muikkuja. On ne niin hyviä.

Kellahtaa pimeyden hetken saapuessa vuoteeseen ja ajatella miellyttäviä ajatuksia. Niitäkin löytyy kun oikein pinnistelee.


torstai 9. syyskuuta 2010

Avilonin synty

Avilonin edeltäjä Kuitu syksyllä 2007

Valkeakoskella on jälleen toiveita työttömyyslukujen laskusta. Toiveita myös verotulojen kasvusta. Tyytyväisyys tilanteeseen on varmaankin valtaosalla kuntalaisista.

Uusi yritys aikoo nostaa vuoden loppuun mennessä tuotannon uudelleen käyntiin. Epäileviä "Tuomaita" on edelleenkin.

- "En usko ennenkuin savu piipusta nousee." Lienee tyypillisin kommentti Tuomaiden keskuudessa.

Epäilys valtasi asian pitkittyessä itse kunkin mielen.

- "Ei se siitä enään mihinkään lähde. Hyvä niin, mokomakin sottapytty ja kärytin." Tuumasi toinen.

Noin 200 työpaikkaa on paikkakunnalle arvokas lisä. Tai korvaa se ainakin osin, ne 300 paikkaa, mitkä konkurssin yhteydessä katosivat.

Toivoa sopii että uusi yritys ja sen johto ottavat sitten vakavan kannan myös mahdollisiin ympäristöongelmiin. Niitä tuo tuotantoprosessi käynnistyessään saattaa aiheuttaa. Kaksi vuotta seisonut systeemi ei käynnisty huokaisemalla.

Vaikka henkilökunta olisi kuinka ammattitaitoista, yllätykset ovat aina mahdollisia. Niihin kannattaa tosissaan varautua. Jos oikein toimitaan on mahdollista varmaan päästä pois siitä kaiken yllä leijuvasta leimasta.

Ne ovat jätevedet, käryt ja ääni. Niin ja sitten se rikkihiili, sekin kummittelee vielä tietojen mukaan useamman vuoden.

Eipä sitä voi muuta toivottaa kuin Lykkyä tykö, niin firmalle kuin henkilökunnallekin.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Lepakko huilaa

Uinuva lepakko 2.9.2010 (clikkaa kuva suuremmaksi)

Kun piti aloittaa levittämään punamultaa haalistuneen pienen aitan päälle, tuli mutka matkaan. Paremminkin se oli lepakko päivätorkuilla. Suomen lepakot ovat rauhoitettuja. Siksipä mietin pitkään saako edes niiden unta häiritä.

Pistin maalisiveltimen takaisin purkkiin ja hain kameran laukusta. Ei unet Leolla (itse antamani nimi Leo Lepakolle) keskeytyneet vaikka linssi heilui hetken otuksen korvanvieressä. Melkein voi tasaisen kuorsauksenkin kuulla.

Heräsihän se, kun kauniisti pyysin. Hetken levitteli nahkasiipiään, räpyteli silmiään unisena, sitten ponnisti ilmaan ja hävisi jonnekin rakennuksen taakse.

No, hyvä että älysi lähteä. Nyt on punamaali vanhojen hirsien päällä. Projekti ei sitten kaatunut yhteen lepakkoon.

maanantai 30. elokuuta 2010

Helteistä arkipäivään.

Pieni osa kesän sadosta.


En olisi uskonut keväällä, kun ostin neljä avomaankurkuntainta torilta, mikä olisi tulos. Se oli mainio.

Kun maanviljelijät (siis oikeat) oikein kuorossa valittavat miten huono sato milloinkin tulee,- se kummastuttaa. Niillä kun on nuo tukiaiset ja kaikki. Traktorit, pelit ja vehkeet.

Eräskin mies sanoi,pölisevää, pellolla jurruttavaa traktoria katsellessaan: "No, kelpaa sitä ajella,meidän maksamilla vehkeillä!"

Nyt on sitten laitettuna monta tölkillistä siivutettuja kurkkuja mausteliemessä kylmiössä. Kelpaa niitä talven mittaan heitellä leivän lisukkeeksi. Hyviä ne on, varsinkin valkosipulia joukkoon paloiteltuna.

Oma viehätyksensä tuolla touhulla kuitenkin on. Ei sitä taloudellisten seikkojen vuoksi kukaan varmaan tee. Halvalla niitä kurkkuja saa tänäpäivänä kaupastakin. Onhan kuitenkin se varmuus mitä purkki sisältää.

Mutta asiasta toiseen...

Nyt eletään tuon Avilon tehtaan syntymisen kulminaatiopistettä. Takuita ollaan kaupungilta haeskelemassa ja sitä päätöstä kuntalaisetkin tarkkoina seuraavat.

Voiko kaupunki yleensä sellaiset antaa ? Onko se tarpeellistä yleensäkkään jos rahoitus on kunnossa ? Miksi yritys sellaisia kunnalta hakee ? Kysymyksiä,kysymyksiä ja taas uusia kysymyksiä.

Jos kerran on varmat markkinat, työntekijöiden värväys menossa ja omistajataho itse uskoo tuotteeseensa. Mikä sitten on jarruna ? Ei kai siinä takuumiehiä kunnalta tarvita? Riskinsä se on kaikessa yritystoiminnassa.

Hyvääkin tässä hellekesässä oli...

Plussalle on tältä kesältä merkattava tuo Apian kesäteatterin hyvin sujunut avaus. Toivoa se herättää siitä että jatkoa on tulossa ja kaupunki saa uuden matkailuvaltin. Niitä ei koskaan ole liikaa.

perjantai 13. elokuuta 2010

Jäähdytystä

Mallasselän railo 2003


Kun nyt on saatu kipristellä helteissä ja suoritettu kilpailua rastaiden kanssa siitä kenelle marjat pensaissa kuuluvat.

Kun linnut ovat ottaneet omansa, on niitä kuitenkin ihmisillekin jokusia jäänyt. Kilpajuoksua se on alati luonnon kanssa.

Vaikka järvivesi on nytkin 22 asteista, saa se (todennäköisesti) reilun kolmen kuukauden päästä päälleen jäisen kalvon joka vahvistuttuaan taas kantaa kalamiestä.

Rivakasti potkien kelkka siirtyy ottipaikoille ja alkaa talvikalastuksen ihanuus.

Uskokaa vaan !

Ei näitä helteitä ikuisesti riitä. Kalenterissa sivut vaihtuvat omaan tahtiinsa ja luonto elää oman aikataulunsa mukaan. Jokunen viikko menee niin syyspuuskat riipivät jo äksyinä kellastuneita lehtiä puista. Sortsit vaihtuvat pitkälahkeisiin ja pipokin kaivetaan esiin komeron kätköistä.

Olkoon tämä lohdutukseksi kaikille helteiden keskellä kipristeleville.


keskiviikko 11. elokuuta 2010

Mikä vekotin - osa 1

Kiihtelyksen museo 2010

Takavuosina tuli televisiosta sarja, jonka nimi oli muistaakseni valehtelijoiden klubi.

Kyseessä ei tietenkään ollut mikään eduskuntaan viittaava ryhmä, vaikka saattaa siltä vaikuttaa.

Kyseessä oli hupiohjelma jossa ainakin Helge Herala esiintyi ansiokkaasti. Tarkoitus oli ohjelmassa esitellä joku esine ja antaa sille sitten luonnollinen selitys, sekä esitellä mikä oli sen
käyttötarkoitus.

Tämä esine löytyi eräästä maaseutumuseosta ja hetkinen kesti ennenkuin sen käyttötarkoitus avautui.

Siis, mikähän se mahtaa olla ?

Jos väitän sen olevan lypsyjakkara, voi joku olla hiukan eri mieltä. Nykynuoriso saattaa naureskella moiselle vehkeelle. Oman tehtävänsä se kuitenkin on aikoinaan tehnyt.

Oikean vastauksen keksinyt saa runsaat abloodit ja ylenpalttisesti mainetta ja kunniaa.

Vastausaikaa on runsaasti jäljellä.

lauantai 7. elokuuta 2010

Elä hyppee vetteen !

Kiihtelysvaaran kirkonmäki 6.8.2010

Myrskypuuskat ovat rasittaneet myöskin Kiihtelyksen harjannetta. Suuri koivu keikahti kirkkomaan aidan vierestä suoraan sankarihautojen päälle. Suurempia vaurioita ei ilmeisestikään syntynyt. Varsin nopeasti puut raivattiin ja paloiteltiin.


Opastaulu Koskenniskan myllyllä 2010

Viikon loppupuoli muljahti taas rattaiden päällä itäisessä Suomessa. Ilmat olivat suotuisat, jos ei tee liian suurta numeroa jokusesta ukkosen jylinästä ja yhdestä savupäivästä itärajalla. Vesi oli uimakelpoista lammissa ja hyttyset melkeinpä kadonneet.

Marjakoppaa ei kannattanut mukanaan kantaa ja vaikealta se näyttää sielläpäin olevan sienienkin kanssa. Kunnon sateet saattavat vielä tilanteen pelastaa.

Koskenniskan myllykahviokin näytti olevan jo kiinni. Vähissä ovat turistit itärajalla.

Silmiin pistii hauskan oloinen, murteella kirjoitettu opastetaulu uimapaikalle. Valitettavan usein uimarannoilla vain vahinkoja sattuu. Oli sitten opastaulu tai ei.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lumoava lumme

Tallinnan kasvipuutarhan lumme 2010

Tallinnan useitten reissujen aikana on jäänyt poikkeamatta kasvitieteelliseen puutarhaan. Nyt se virhe on korjattu. Pirita joen varressa sijaitseva puutarha kannattaa kesäpäivänä kuljeskella lävitse.

Tuo puutarha sijaitsee melkein Tallinnan kuulun televisiotornin kupeessa. Kuvia sai otettua monesta eri kasvista mutta jälleen kerran lumme lumosi. Puutarhassa on myös melkoinen joukko erilaisia ruusuja omana osastonaan.

Pääsylippu alueelle oli varsin edullinen, varsinkin eläkeläisalennuksella. Sen omatoimisesti lippukassa meille tarjosi, eikä edes korttia viitsinyt ryppynaamaisilta kysellä.

Viru-keskuksen linjautohallista lähtee sinne bussi ja pysäkki on Kloostrimetsa. Pysäkiltä on kävelyä noin 300 metriä ja sitten oikealle kääntyen löytyy puisto. Televisiotorni on hyvä maamerkki.

Lasirakenteisen ns. Palmutalon yhteydessä on myöskin kahvila ja WC tilat.

Linkki: Botaanikaaed

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Savua vai ...


Tuupovaara - Kiihtelysvaara linjalta.

Kun nuo helteet vain jatkuvat ja kohta nousee käry ihmisen nokkaan rajantakaisista tulipaloista. Siellä jo Moskova on harmaana savusta. Saattaa se Kremlissäkin jopa hiukan yskittää.

Aina ei kaikki ole savua vaikka se siltä näyttäisikin. Helteen korventamaan kuivaan maahan ropsahtanut pieni sade haipuu hetkessä höyrynä takaisin ylempiin kerroksiin.

Savu haisi Valkeakoskella 29.7.2010

Valkeakosken helteessä ja hiostavassa ilmassa oli puoleltapäivin aistittavissa selvä savunhaju. Mallasselälläkin havaittavissa selvä utuverho. Venäjän metsäpalojen tuottama utu oli siis jo saavuttanut eteläisen Suomen.


tiistai 20. heinäkuuta 2010

Iltaruskon sävyt

Luonnon mestarimaalaus.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan taiteenasiantuntija kun voi ihastella "Suuren luontomaalarin" taideteoksia. Tuo taide on meidän kaikkien saatavilla. Kesäiltana vain parkkeeraa ahterinsa lähimmälle kivenmurikalle. Penkiksi käy myös kannonnokka jos saatavilla sellainen on.

Antaa illan hiipua itsellään ja seurata katsellaan kohti horisonttia lipuvaa aurinkoa. Kun aurinko "sammuu" metsänrajan taakse vaihtuvat illan värit hiljalleen. Oranssista kohden syvää violettia.

Tuo kaikki kauneus ei vain tavoita kaikkia ihmisiä. Turtuneisuuttako se lienee. Matka nuotiota kallioluolassa tuijottavasta alkuihmisestä nykypäivään on pitkä. Jotain on kuitenkin pakko olla jäljellä. Mitä se on, jääköön kunkin pohdittavaksi.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Sammakkoperspektiivi

Sammakkoperspektiivi on hieno sana. Sitä voi itsekseen mutustella, ja testata lausumalla sana muutaman terassioluen jälkeen. Niin kauan kun kieli taipuu on kaikki OK.

Sammakkoperspektiivin etsiminen tekee kuvaajastakin nöyrän. Vaikea polviasento kivikossa ja sitten vain suuntaamaan. Kohde virnisteli oman aikansa ja ikäänkuin puisteli päätänsä. Kaikkea se helle teettää.

Juuri samalla kun selkäranka osoitti ryytymisen merkkejä, suoritti sammakko upean metrin loikan ja istui hetken aikaa olkapäällä. Se olisi ollut hauskaa seurattavaa sivusta katsojille. Voi olla että joku näkikin. Ainakin tirskuntaa kuului. No,- väliäkö tuolla.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Hetken helpotus

Tätä se nyt on, ihanaa kesää !

Hellettä on muutamia päiviä riittänyt. Yön unet ovat olleet hiostavaa torkkumista. Järveen pulahdus suonut hetken helpotuksen ja sitten ovat iskeneet märkään ihoon kiinni paarmat. Tuo siivekäs peto jonka leukojen napsaus vie mukanaan palan ihoa. Hyi helkkari !

Kuin uutta toivoa ennustaen taivaankansi täyttyi tummista pilvistä ja etäisestä kuminasta. Tulisiko vihdoinkin kunnolla vettä. Antaisi luoja tauon ryytimaan kastelulle. Sitten hetkisen aikaa helpotusta. Sade piiskasi maata ja kuivaa nurmea. Sitten hiipui entiselleen, Aurinko kurkki pilvienvälistä ja kostea maa höyrysi.

Ulkolämpötila putosi 28 asteesta 24 asteeseen. Muutoksen toki huomasi, nyt jo elohopeapatsas kiipeää hiljalleen kohti vanhoja lukemia. Tähänkö tämäkin riemu loppui? Josko vielä hiukan ropisisi.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Helteen piinaamat

Helteitten valoisampi puoli.

Kesä on ohittamassa keskivälinsä. Epätavallinen ilmiö, pitkäkestoinen lämmin kausi on saapunut vierailulle. Kestäessään pitkään se tuo mukanaan myös varjopuolia. Vanhempi väestönosa ja erilaisten sairauksien kanssa kamppailevat saattavat olla vaikeuksissa.

Euroopassa on annettu jo joissain maissa varoituksia ja ohjeita radion kautta väestölle. Nestettä on nautittava ja hakeuduttava varjoon auringon poltteelta.

Kesän lopulla sitten taas tilastoin todistellaan kuinka epätavallinen (tai tavallinen) kesä on ollut olemukseltaan. Tilastothan sen kertovat ainakin hukkuneiden määrän. Vaikeampi lienee tilastoida mikä osuus helteillä on mehentyville vanhuksille.

Ne jotka jaksavat riemuitkoon sydämensä kyllyydestä. Lapset leikkikööt vesileikkejään ja aikuiset valvokoot heitä puiden siimeksistä. Ennenpitkää sitä on kuitenkin kaivettava komerosta lämmintä niskaansa.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Hehkein kesä - nyt !

Mallasselän auringonlasku 2010

Nyt se on...

Hehkein kesän hetki. Ilma kuin lämmin maito, ja leppoisa luonnon tuoksu hämärtyvässä illassa. Aurinko taipuu alas horisonttiin ja utuverho peittää taivaanrannan. Vene lipuu melkeinpä tyynen veden yllä. Aironlavoista putoavat vesipisarat tekevät järven pintaan rengaskuvioita.

Sorsapoikue painuu emonsa perässä yöpuulle kaislikon kätköihin. Lokitkin ovat hiljenneet ja nuokkuvat karikon kivillä.

Laskeva aurinko rakentaa väräjävän sillan vastarannalle, tummien saarten kainaloon. Loiskahdus lahdelta kertoo taimenen ottavan hypyn pinnan ylle. Vajoaa sitten uudelleen veden uumeniin. Luonto rauhoittuu ja asettuu maisemaksi hämyiseen iltaan.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Juna Vilnasta Kaunasiin

Kulkeminen polttaa eläkeläisen suonissa. Silloin on mentävä kun on aikaa ja nivelet vielä jollain tapaa toimivat. Kun rannalla löhöäminen ei oikein sovi vartalolle on kuljettava kylillä. kurkisteltava pubeihin ja haisteltava kahviloiden tuoksuja ja tunnelmia.

Juna Kaunasiin Vilnasta maksoi 17 litiä eli 5 €uroa. Matka sujui leppoisasti nykyaikaisessa junassa, jossa tilaa oli runsaasti. Kesto tunti ja vartti. Maisema vihreätä maalaisseutua, jokunen pikku puro ja kylä. Lapsia uimassa missä vähänkin vettä näkyi. Kesä on kaikkialla samanlainen Baltiassakin.

Kummassakin , niin Vilnassa kuin Kaunasissakin on vanha kaupunki keskeinen elementti. Vilna vaikutti sittenkin vilkkaammalta. Vilna siisti muuten mutta jollain alueella ylenpalttinen graffitien tuhertelu loi ikävän sävyn.
Vilnan kaupungin yllä on kesäisin melkein takuuvarmasti nähtävissä kuumailmapalloja. Niitä voi nähdä joskus kymmenkuntakin lipuvan hiljalleen vanhan kaupungin ylitse. Maalikko hiukan kummastelee miten varsin lähellä kaupunkia sijaitseva lentokenttä noihin palloihin reagoi. lentokorkeudet ovat tietenkin eriluokkaa ja todennäköisesti myös pallot ovat ilmatilavalvonnan hallinnassa.
Joen varsi Kaunasissa oli säästynyt kovalta rakentamiselta, olivat lähinnä puistomaisessa tilassa. Niistä puuttui myös vesirajaan ahdetut rantaravintolat ja ankkuroidut jokilaivat. Oikeastaan se on hyvä juttu. Kuka pitää mistäkin, luonnonvarainen pikku joki keskellä kaupunkia on oiva virkistyskeidas vaikkapa kalamiehille. Heitä riittää kaikkialla... vielä toistaiseksi.

Linkki viimekesäiseen 2009 Vilnaan: