perjantai 13. elokuuta 2010

Jäähdytystä

Mallasselän railo 2003


Kun nyt on saatu kipristellä helteissä ja suoritettu kilpailua rastaiden kanssa siitä kenelle marjat pensaissa kuuluvat.

Kun linnut ovat ottaneet omansa, on niitä kuitenkin ihmisillekin jokusia jäänyt. Kilpajuoksua se on alati luonnon kanssa.

Vaikka järvivesi on nytkin 22 asteista, saa se (todennäköisesti) reilun kolmen kuukauden päästä päälleen jäisen kalvon joka vahvistuttuaan taas kantaa kalamiestä.

Rivakasti potkien kelkka siirtyy ottipaikoille ja alkaa talvikalastuksen ihanuus.

Uskokaa vaan !

Ei näitä helteitä ikuisesti riitä. Kalenterissa sivut vaihtuvat omaan tahtiinsa ja luonto elää oman aikataulunsa mukaan. Jokunen viikko menee niin syyspuuskat riipivät jo äksyinä kellastuneita lehtiä puista. Sortsit vaihtuvat pitkälahkeisiin ja pipokin kaivetaan esiin komeron kätköistä.

Olkoon tämä lohdutukseksi kaikille helteiden keskellä kipristeleville.


Ei kommentteja: