Kun piti aloittaa levittämään punamultaa haalistuneen pienen aitan päälle, tuli mutka matkaan. Paremminkin se oli lepakko päivätorkuilla. Suomen lepakot ovat rauhoitettuja. Siksipä mietin pitkään saako edes niiden unta häiritä.
Pistin maalisiveltimen takaisin purkkiin ja hain kameran laukusta. Ei unet Leolla (itse antamani nimi Leo Lepakolle) keskeytyneet vaikka linssi heilui hetken otuksen korvanvieressä. Melkein voi tasaisen kuorsauksenkin kuulla.
Heräsihän se, kun kauniisti pyysin. Hetken levitteli nahkasiipiään, räpyteli silmiään unisena, sitten ponnisti ilmaan ja hävisi jonnekin rakennuksen taakse.
No, hyvä että älysi lähteä. Nyt on punamaali vanhojen hirsien päällä. Projekti ei sitten kaatunut yhteen lepakkoon.
1 kommentti:
HArmittomia otuksia vaikka jotkut niitä kammoavatkin. Aivan turhaan!
Lähetä kommentti