maanantai 22. syyskuuta 2008

Teatterissa


Syksyn tullen alkavat ihmisillä monenkaltaiset kulttuuririennot. Valkeakoski-opiston kirjoittajaryhmä kävi porukalla katsomassa eräästä Valkeakoskella vaikuttaneesta kirjoittajasta tehtyä monologia.

HILDA - elämän yty. Hilda Huntuvuoresta ja hänen elämästään kertonut esitys esitettiin teatterin pienellä näyttämöllä. Hildaa esitti akaalainen näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Minna Kangas.

Ennen esitystä, kirjoittajat saivat opistolla kuulla näyttelijän kertomuksen Hildasta ja näytelmän taustatyöstä. Hildan kirjeenvaihto ja joidenkin aikalaisten kertomukset ovat olleet antamassa pohjaa esitykselle.

Laitilassa 8.5.1887 syntynyt Huntuvuori, tuli Jutikkalan koululle 1910. Hän toimi koulun opettajana aina eläköitymiseensä asti.

Hilda keräsi tietoja Suomen keskiajan historiaan liittyvää väitöskirjaansa varten, mutta tutkimuksen aineisto tuhoutui vuonna 1921 Jutikkalan koulun tulipalossa. Se on ollut kirjailijalle varsin kova takaisku.

Kirjailija ja vahva persoona Hilda Huntuvuori kuoli vuonna 1968

Ei kommentteja: