Kirja tarttui käteen. Se oli kuin vihko verrattuna esimerkiksi Jari Tervon paksuihin teoksiin. Yksinkertainen kansi joka ei mitenkään erikoisesti poikennut muista vierellä olleista. Kirja voitti kumminkin tämän vuoden kirjallisuus Finlandian.
Rosa Liksomin kirjassa vaihtuu maisema junan ikkunan takana. Matka kulkee halki laajan Venäjänmaan. Aroa,metsää,suota ja vihdoin jäävät taakse Uralin harjanteet. Kiskojen kolke taustamusiikkina ja hyttiseuralaisena vodkaa kiskova venäläinen perusjuntti.
Vaunupalvelijan samovaari tuottaa teetä janoisille ja matka etenee. Muutamassa kaupungissa kuluu aika tutustuessa näiden paikkojen erikoisuuksiin. Alakuloa, harmaita rakennuksia ja yskähteleviä neuvostopirssejä.
Kanssamatkustaja veistelee leipää ja kurkkuja isokokoisella puukolla. Sellaisen kantamisesta junassa Suomessa saisi jo tuomion. Matka etenee verkalleen, kiskot kolisevat ja ohi vilistää perivenäläinen maisema, jokineen ja aroineen.
Junaelämään kuuluu tietenkin jonottaminen vaunun ainoaan vessaan.Taiteilu sottaisella lattialla ja vedenpuutteesta korisevat vesihanat.
Vihdoin tullaan Ulan-Batoriin Mongoliaan. Syödään avotulella kypsennettyä lammasta. Jurtta kutsuu uneliaan vieraansa yöpymään ja lepäämään suojaansa.
Miehen ja tytön välinen kitka ja ikäero ilmenee muutamissa hetkissä ja sanailuissa matkan aikana. Ikäänkuin sovinnollisena eleenä mies antaa luukahvaisen puukkonsa tytölle eroaismuistoksi. Luiseen kahvaan on upotettu metallinen ortodoksiristi koristeeksi.
Kirjasta huokuu vanha neuvostoelämä. Sen tunnistaa kyllä, jos joskus on kiskoja pitkin siinä maassa kulkenut. Vaikka lyhyemmänkin matkan.
Rosa Liksomille Venäjä on ilmeisen tuttu. Niin selkeästi tuntuma aiheeseen välittyy lukijalle. Kerronta vie mukaansa lukijan ja istuttaa hänet yhdeksi matkustajaksi tuohon kiskojenpäällä etenevään vaunuun.
Veikko Järvinen 19.12.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti