maanantai 11. tammikuuta 2010

Huurteista, huurteista


Seikkailupuiston hirsilinnake odottelee kevättä. Pakkanen on muokannut maiseman oman makunsa mukaiseksi. Pois ovat ihmiset, ei kuulu lasten ääniä. Päivä pitenee hitaasti mutta varmasti.



Kuura on koristellut myös koivut. Asu katoaa puiden harteilta kun lämpötila nousee ja puiden oksat alkavat heilua tuulessa.



Kävelytien ylle kaartuvat puiden oksat muodostaen hyisen katoksen. Kulkijoita on vähän liikkeellä. Muutama auto hurahtaa ohi, ei ehdi kuljettaja ihailla ympäröivää maisemaa.



Apian kanavalta alkaa autio jäälakeus. Muutama saari on jähmettynyt osaksi maisemaa. Tumma vesi odottaa kesää ja kalastajia kanavan penkalle. Aina on sijaa yhdelle vapamiehelle. Koska näkyy paikalla ensimmäinen?


***
Aamulehti kertoi jo viime perjantaina että kiristynyt työilmapiiri on aiheuttanut työntekijöiden ulosmarssin Tervasaaren paperitehtaalta. Ihmisten kärsivällisyydellä tulee aina joskus raja vastaan.

Paperikoneiden pitäisi käynnistyä tämän päivän aikana. Toivottavasti toiminta jatkuu järkevänä ja asiallisena puolin ja toisinkin. Turha niitä liikoja kiviä on kerätä kengässä hiertämään.

Jos toinen osapuoli syyllistyy yksipuoliseen pompotukseen asioissa joista pitäisi selvitä neuvotellen. Pitäisi muistaa että suhdanteet tulee ja suhdanteet menee. Työpaikoilla on elettävä siitä huolimatta ja pyrittävä tulemaan keskenään toimeen.

Ei kommentteja: