Tallinnan satama toukokuu 1980
Vanhat kuvat albumien kätköistä,ne ovat osa meidän kaikkien lähihistoriaa. Vuonna 1979 alkoi Afganistanin sota, ja seuraavana vuonna oli Moskovan olympialaiset. Samana vuonna tein ensimmäisen matkani Viroon, silloiseen neuvosto Eestiin.
Kuvassa taustalla, sen aikaisia turisteja ainoana yli kuljettava alus, pieni Tallin laiva. Hetki kuvanoton jälkeen tuli rynnäkkökiväärimieheltä tiukka komento :" kamera pois !"
Satamat laskettiin alueiksi joisssa ei missään vaiheessa saanut kuvata.
Matka satamasta jatkui suoraan Latvian puolelle Riikaan. Linja-auto kulki myös silloin Pärnun kaupungin kautta. Tuolloin ei ulkolaisten turistien määrää juurikaan huomannut. Nyt tilanne on oleellisesti muuttunut.
Riikassa käytiin melkoisen kovaa keskustelua paikallisten ihmisten kanssa juuri tuosta sodasta, jota Neuvostoliitto Afganistanissa kävi. No nyt samoilla tanterilla saavat varoa nahkaansa toiset sotajoukot. Eikä loppua näy.
Riikan vanhan kaupungin lisäksi jäi mieleen suuri hotelli Latvia ja Salaspilsin keskitysleirialue.
Aamuisella kävelykierroksella klo 7.00 poikkesin savuiseen kellaribaariin, kahville tietysti, päinvastoin kuin se virkapukuinen miliisi joka veti kankkuseensa konjakkia.
Jurmalan rantapaviljongin koppalakkinen vahtimestari myös juotettiin yhteistoimin juovuksiin. Sinne mies jäi vilkuttamaan koppalakki vinossa ja ovenpieleen tukeutuen hassuille suomalaisille.
3 kommenttia:
Loistavaa weka, back to the seventies
Aika kultaa muistot !
Hei!
Kirjoittan Tallinnasta ja vaikka suomeksi kirjoittaminen on minulle hiemän vaikea, niin toivon kuitenkin, että sitä on mahdollista ymmärtää.
Mielenkiintonen on nähdää näitä vanhoja kuvia, mikä ei ole oikestaan nyt niin kovin vanhat, mutta jostakin syystä on nimenomaan semmoiset kuvat hyvin harvinaiset. Siis kuvat 1960.-1970. luvulta.
Oikeastaan olen nähnyt tähän saakka vaan yhden semmoisen nettisivuun:
http://www.fotocommunity.com/photographer/erhard-k/photos/tallinn/559563
Kaiken enemmän mua kiinostavat siis esimerkiksi kuvat numerot 7, 8, 10, 13, 14 - eli siis semmoiset ihan tavalliset katukuvat.
Totta kai täällä Virossa on myös kuvaarkistot ja näin pois päin, mutta siella tuntuu kuitenkin olevan enemmän semmoiset 'viralliset' valokuvat siitä ajasta.
Niin. Ja nyt minulla tuli idea, että ehkä on nimenomaan Suomessa sen tyypisiä kuvia enemmän. Laivaliikenne Tallinnan ja Helsinkin välillä alkoi noin 1965 ja jos hiemän fantasoida niin voi olla, että Suomalaisille turisteillä on jossakin tallella satoja tai jopa tuhansia kuvia.
Asia siis näin, että kun ma itse lähden keskikaupunkin kahvilaan, niin ma en ylensä ota valokuvakamera mukaan. Mutta jos olin vuosi sitten Riiassa, niin totta kai tein myös valokuvia. Ja mun mielesta on hyvin looginen ajattelu, että esimerkiksi Suomesta tullut turisteilla oli vuosinaan 1965-1975 varmasti kamera mukanaan. Sen todennäköisuus on varmasti ihan suuri. Ja he käyttivät myös näitä kameroita täälla.
Toinen juttu on siis se, että näinä aikonaan oli länsimaisten turistien filmin laatu usein huomattavasti parempi kun täälla. Se koske siis pääasiasti värikuvia. Ja turistit varmasti huomasivat asioita, mikä olivat lännen ihmisille erilliset, mutta paikallisille jokapäiväinen juttu ja siksi onkin turistien kuvat huomattavasti kiinostavampia.
Sama asia koske myös Venäjä, mutta esimerkiksi Moskovassa ja Lenigradissa oli turisteja enemmän ja näitä kuvia on myös nettisivuilla. Yksi esimerkki ehkä tässä:
http://www.flickr.com/photos/tigerzombie/sets/72157625966278071/with/6805115344/
Näin. Minun mielestä olisi siis hyvin mielenkiintoinen nähdää semmoisia kuvia. Ehkä on näitä enemmän tai on toisia ihmisiä, kenellä näita on? Onko olemassa Suomalaisia nettisivuja, missä voi olla semmoisia kuvia? Kuvia Tallinnasta, Pärnusta, Riikasta, Leningradista? Tavalliset katukuvat, ihmisiä kaupassa, kahvilassa, vanhat bussit ja autot kaduilla, talot, joita nyt ei enää ole olemassa - ja niin pois päin.
Olisin kaikesta sen tyypisestä informaatiosta hyvin kiitollinen.
Tony
Lähetä kommentti