sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Itärajalla 2

Ruskeakoskelta 2008

Mutalahti 2008

Jukajärvi 2008

Kiihtelysvaaran ja Heinävaaran kautta kulki reitti Ilomantsiin ja sitä kautta Mutalahteen. Pakollinen pysähtyminen oli taas kerran toteutettava tsasounan pihamaalla.

Hoilolan hautausmaalla pieni hetki, Pentti Jormanaisen antaman vihjeen mukaan, paikka löytyi vaivatta aivan tien varresta.

Tie Kiihtelysvaaraan on mäkinen ja mutkaisa, Palontien kautta mennessä on ala ja ylämäkeä tasapuolisesti. Kyllä mäki velkansa maksaa sanotaan.

Hiljainen on Kiihtelyksen kylän raitti. Muutama skootteri- nuori katoksella kaupan edessä, entisen ravintola Loitsuvaaran kupeessa. Karavaanaritkin ovat omissa oloissaan Hietajärven rannalla. Karjalainen kylä uinuu.

Ruskeakosken voimalaitoksella oli myös pakko taas kerran käydä. Sähköä siinä syntyy turbiinissa punaisten graniittikallioiden välisessä uomassa.

Ruskeakoski kuuluu Jänisjoen vesistöön, siten on määränpäänä Laatokka rajan takana.Putouskorkeus on noin 20 metriä.

Teho ei ole järin suuri, se on vain 3200 kw. turbiini on mitoitettu 21 m3/s. Siis kuitenkin varsin vaatimatonta luokkaa.

Tämänkertainen kierros päättyi Jukajärven rantaan. Ystäväperheen mökin edessä oli oiva paikka katsoa tyyntä vedenpintaa ja nauttia lasi makeata kuohuviiniä, venäläistä tällä kertaa.
(Шампанское)

Itärajalla 1



Kuhmo 2008


Yli viikko on tullut kierrettyä itärajan pinnassa. Saapas on tallannut rahkasammalta lampien rannoilla ja hyttysiä on päätoimisesti saanut siinä myöskin hätistellä.

Kuhmon talvisodan taistelupaikkojen ohessa on istuttu Joensuun torikahvilassa bongaamassa ohikulkevia ihmisiä. Valkeakoskilainenkin sattumalta tavattiin torin reunalla kahvittelemassa.

Tie Lieksasta Kuhmoon on osan matkaltaan hiekkapintainen. Pääosin asumatonta korpiseutua.

Vastaantulijat ovat harvassa. Tie lävistää panssarieste linjan. Harmaantuneet kivet ovat muistona talvisodan pakkaspäiviltä liki 70 :nen vuoden takaa.

Erämaa on hiljainen, muutama pieni puro solisee hiljaisessa metsikössä. Kauempana korvessa kuuluu korpin kronkutus.

Hiljaisuus on vanhan taistelutantereen yllä.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Juhannusilmat

Mallasselkä 20.6.2008


Niin se joskus Suomessa käy. Keskikesän festivaali, juhannus on säältään, kosteahko ja alakuloinen. Ei paista aurinko, eikä soi haitari sateessa niemennokassa. Onhan näitä ollut ennenkin.

Ei ollut Mallasselällä normaalia juhannusliikennettä. Veneet olivat sitten osittain jääneet laitureihin. Muutama sitkeä soutelija onkivavan kanssa.

Sää voi olla ratkaiseva myös siinä paljonko ihmisiä hukkuu vesiin. Lempeä aurinkoinen ilma ja janoinen juhannus on yhdistelmä joka niittää satoa.

Saunasta kävin uimassa pari kertaa pikiseltään. Veden lämmöksi näytti mittari viisitoista astetta. Ei se houkuttele kauaa mulaamaan.

Sään oikut oli syytä korvata sitten toisella tapaa, Muurikassa pihviä ja vihanneksia,salaattia, mozzarella juustoa tomaattiviipaleiden kanssa. Päälle kunnon kahvi ja lakkahillolla täytettyä kääretorttua.

Kylmässä oli sahtiakin kaksi litraa. Nyt en ottanut, oli vielä autoiltava yösydännä katselemaan rantojen kokkoja.

Se sahti on muuten samasta erästä millä A.K voitti Valkeakosken sahtimestaruuden pari päivää sitten. On siis taattua tavaraa. Onnea vaan Artolle ja kiitos maistiaisista.

Kyllä ne kokot syttyivät. Kurjenkallion lahdella paloi muutama isompikin. Näkyi niitä jokusia muitakin. Ei ollut kaikki tulitikut märkinä.

Hyvää Juhannuspäivää vaan, päänkivistyksellä tai sitten ilman sitä. Kerran se vain Juhannus vuodessa on.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Hemmetin tulostin


Olenko ainoa, vai onko muitakin samanlaisia? Siis sellaisia joilla meinaa palaa päreet tulostimien kanssa pelleillessä. Se tuntuu olevan nykyajan vitsaus.

Ei hyvältä näytä, kymmenen vuoden sisään on menossa jo neljäs tulostin. Merkillä ei väliä, kaikki ne oikkuilevat. Ne on varsin juonisti markkinoille syydetty. Mustetta ja väripatruunoita on erilaisia.

Alkuperäiset patruunat on aina tavallisesti minikokoa, kestävät siis jonkin aikaa. Sitten alkaa ruletti. Osta väriä ja asettele kasetit koneeseen. Testaa ja revi hiuksiasi. Toimii jos on toimiakseen. Ei auta puhdistus ei siunailu tai manailu.

Ovelasti hinnoitellut tulostimet ovat olevinaan edullisia ja monitoimisia. Tulostin on se pyydys ja sitten väripatruunoilla alkaa rahastus. Se on tosi tehokasta.

Jos yrität käyttää edullisempaa patruunaa, niitä on yleisesti myytävänä. No mitä sitten seuraa? Tulostimeen ohjelmoitu toiminto alkaa herjata viallista,väärää patruunaa. On se niin väärin !

Sitten tulostin sekoaa totaalisesti. Ja kysymys on vain väripatruunasta.

Niihin aitoihin (heh) on lisätty tunniste, josta kone tunnistaa patruunan. Jos ei tunnista, alkaa laitteen sekoilu. Havaittu tuo ilmiö on käyttäjäpiireissä. Yleinen keskustelunaihe vieläpä.

Rinnakkaisvalmisteet sallitaan jopa lääketeollisuudessa, sekä autojen varaosissa. Se on aivan laillista määrätyin edellytyksin.

Kun joku viisas joskus tulevaisuudessa löytää tulostimien ohjelmoinnista systeemin jolla rinnakkaistuotteet suljetaan ulos, - on hän kullanarvoinen kaikille tulostimien kanssa taisteleville.

On tietenkin mahdollista hankkia lasertulostin, käyttää vaikka vain mustavalkoista tulostinta,hinnathan ovat niissäkin tulleet alaspäin.

Jospa sellainen kestää pitempään ja toimii luotettavammin. Väri on niissäkin varsin arvokasta.

Jos ja jos. Taikka sitten ne tulostimet eivät tosiaan kestä sen enempää.Eikö niitä olekaan tarkoitettu kestämään. Kohta tulostimenromut täyttävät maapallon.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

EU- viilenevääkö ?







Irlanti äänesti ja ilmaisi kantansa NO. se oli selvä epäluottamuslause Unionin kaavailemalle Lissabonin sopimukselle.

Irlanti on ainoa EU- maa jossa organisaatiota ja päätöksentekoa muovaava Lissabonin sopimus alistettiin kansanäänestykseen. Äänestysprosentti oli 53.1 . Annetuista äänistä oli ei äänten osuus 53.4 %

Oliko Katuvarsimainosten teksteillä vaikutusta vaalitulokseen? Saattoi hyvinkin olla.

Sellainen oli ainakin Liberaalien:"Lisbon: A bad deal for Ireland, a bad deal for Europe" tai Sinn Fein liikkeen :"Vote no to Lisbon"

18 unionin jäsenmaata on jo aiemmin hyväksynyt Lissabonin sopimuksen. Viime keskiviikkona se hyväksyttiin Suomen eduskunnassa

Tullakseen voimaan, sopimus vaatii kaikkien 27 jäsenmaan hyväksynnän.

Myöskin euron arvo notkahti heti äänestystuloksen selviämisen jälkeen, suhde dollariin huononi.
Mitenkä se sitten vaikuttaa unionin omiin toimintoihin jatkossa?

Komissaari Rehn antoi lausuntonsa heti suomen televisiouutisissa, uskoen että eteenpäin mennään vanhojen sopimusten varassa.

Ensi viikko tuo lisää keskustelua ja pohdintaa parlamentissa syntyneen tilanteen johdosta.


Suomessa ainakin poliitikoista Timo Soinilla oli syytä hymyyn. Tiukkana EU-kriitikkona tunnettu Soini kertoi juhlistavansa Irlannin kansanäänestyksen tulosta korkkaamalla irlantilaisen oluen.

”Kävin Vammalan S-marketista hakemassa tölkillisen Guinnesia”. -Kertoo HS verkkosivuillaan, Soinin hehkuttaneen.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Vaalit ja raha

Vaalirahoitus on liukkaalla kannella taiteilua !

Vaalimainonta ja työ tarvitsee rahaa, se lienee kaikille selvä asia. Se on myös oltava avointa siinä mielessä että mahdolliset kytkökset ovat tiedossa. Sidosryhmien osalta se on kai selkeää rahaa mikä tulee laariin poliittisin perustein.

Aihe on kuitenkin siksi herkkä että ehdokkaiden, ja varsinkin valittujen on syytä tietää ja tiedostaa missä mennään ja kenen rahalla. Se asia kiinnostaa myös äänestäjiä.

Kehittyvien maakuntien Suomi ry sitten aiheutti laajan keskustelun yleensäkkin vaalirahasta ja sen kautta mahdollisesti vaikuttamisesta. Vaara siinä aina piilee, vaikka kuinkakin liukasliikkeinen poliitikko toista väittäisi.

(kesk) ja (kok) ovat sieltä potista isoimmalla kouralla kahmineet, niin miksi se jakotapa noudattaa juuri sellaista linjaa. Tulee mieleen että ovatko jotkut liikkeet erehtyneet asiakaskuntansa poliittisessa lajittelussa.

No niin. Onhan siellä joukon jatkona muutama demarikin. Ikäänkuin luomassa jonkinlaista näennäistä tasapainoa. Olisikohan Matti Ahteenkin pitänyt tehdä oma ratkaisunsa hiukan aiemmin, en tiedä miksi nyt kun alkoivat tossut käryämään.

Ärsyttävää on myös ollut poliittisten vaikuttajien sekavat kommentit. Keskustapuolue on kompuroinut nyt selityksissään varsin ahkeraan. Olisiko vallan tulossa sen sortin "maantapa"

Vanhanen hyppäsi lentokoneeseen ja matkasi Venäjän yli Koreaan, hetken jopa venäläisten hävittäjien saattamana.

Entistä enemmän sitten sekoilua lausunnoissa lisää Keskustan lähestyvä puoluekokous ja sen aiheuttama kiehunta ehdokkaiden ja jäsenistön keskuudessa.

Joensuu on hetken kuuma kaupunki 13. - 15.6.2008

Mikä on sitten vaalirahoitus ja sen merkitys kunnallispolitiikassa. Ei varmaankaan aivan mitätön. Kunnissa rakennetaan ja kaavoitetaan. Syntyy uusia liikekeskuksia, joskus helpolla, joskus takkuillen. Kaiken tämän takana pitäisi valvontaa suorittaa poliittinen koneisto.

Se koneisto jonka me sinne sitten itse valitsemme. Siis rungon. Hienosäätö sitten taas suoritetaan eri poliittisten ryhmien takahuoneissa. Sinne ei ulkopuolisilla ole asiaa.

Ihmetystä onkin herättänyt se että joillekkin on niin perusteellisen vaikeaa selvittää omaa vaalirahoitustaan. Miksi ? Se on sitä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä jota asiassa kaivataan.

Ei se, että joku saa rahaa, merkitse sitä että saajan selkäranka taipuu luokille lahjoittajan edessä. Jos niin on, väärä henkilö on ehdolle asettunut, tai asetettu.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Wellamon kyydissä



Valkeakosken toinen markkinapäivä oli helteinen ja ilma oli sopiva kulkuun vetten päällä. Mikä olisi ollut parempi alus kuin paikkakunnan helmi - Wellamo.

Puolentoista tunnin ajelu höyrykoneen varassa oli sitä ihteään.

Vanhaa tunnelmaa ja koneiden hiljaista jumpsutusta. Höyryn pihauksia ja sitten pillin tuttu vihellys.

On erinomainen asia että paikkakunnan historiaan oleellisesti kuuluva alus seilaa näitä kotivesiään ehostettuna.

Vaikka se on hinaaja "työmyyrä" - on sillä mukana kulkenut ihmisiä ja tavaraakin monenlaista.

Nytkin oli rekvisiitaksi asti keulaan sijoitettu muutama maitotonka. Joskus on aluksen perässä tullut proomuletka joka vei sellua tai halkoja tehtaalta maailmalle.

Vielä 1960 luvulla oli Wellamolla hinauksessaan tukkinippuja. Vesitie kuitenkin menetti kuljetuksiaan maantiellä kulkeville tukkirekoille. Uittojen aika oli ohi.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Rapolanharjulta



Rapolanharju on osa Sääksmäen kulttuurimaisemaa. Harjulle on siis aina silloin tällöin kavuttava. Samalla voi huomioida sitä tilaa mikä harjulla vallitsee.

Kun kaksi vanhempaa ihmistä nousee, ei eteneminen ole huiman nopeaa. On aikaa kuunnella lintujen laulua ja katsella puiden kasvua. On siellä tammikin, ainakin yksi, ei kovinkaan iso.

Kovin paljon ei kapuajia harjulle varmaankaan ole. Koululaisryhmät siellä kai silloin tällöin käyvät.

Vanhemmalle ihmiselle kapuaminen on hiukan hankalaa, Odottaisi että joku taho, joka alueesta jollain tavalla vastaa ottaisi asiakseen kunnostaa esimerkiksi kaiteet, tai hävittää ne pois kokonaan.

Museovirasto tutkii ja harrastaa kaivauksien tekemistä, kuuluuko heille myös hoitaa noitten reittien turvallisuus,siellä missä ihmiset liikkuvat alueella. Tai, ehkä se ei sitten ole niin tärkeää toimintaa. Rappion jälki on näkyvissä.