perjantai 13. kesäkuuta 2008
EU- viilenevääkö ?
Irlanti äänesti ja ilmaisi kantansa NO. se oli selvä epäluottamuslause Unionin kaavailemalle Lissabonin sopimukselle.
Irlanti on ainoa EU- maa jossa organisaatiota ja päätöksentekoa muovaava Lissabonin sopimus alistettiin kansanäänestykseen. Äänestysprosentti oli 53.1 . Annetuista äänistä oli ei äänten osuus 53.4 %
Oliko Katuvarsimainosten teksteillä vaikutusta vaalitulokseen? Saattoi hyvinkin olla.
Sellainen oli ainakin Liberaalien:"Lisbon: A bad deal for Ireland, a bad deal for Europe" tai Sinn Fein liikkeen :"Vote no to Lisbon"
18 unionin jäsenmaata on jo aiemmin hyväksynyt Lissabonin sopimuksen. Viime keskiviikkona se hyväksyttiin Suomen eduskunnassa
Tullakseen voimaan, sopimus vaatii kaikkien 27 jäsenmaan hyväksynnän.
Myöskin euron arvo notkahti heti äänestystuloksen selviämisen jälkeen, suhde dollariin huononi.
Mitenkä se sitten vaikuttaa unionin omiin toimintoihin jatkossa?
Komissaari Rehn antoi lausuntonsa heti suomen televisiouutisissa, uskoen että eteenpäin mennään vanhojen sopimusten varassa.
Ensi viikko tuo lisää keskustelua ja pohdintaa parlamentissa syntyneen tilanteen johdosta.
Suomessa ainakin poliitikoista Timo Soinilla oli syytä hymyyn. Tiukkana EU-kriitikkona tunnettu Soini kertoi juhlistavansa Irlannin kansanäänestyksen tulosta korkkaamalla irlantilaisen oluen.
”Kävin Vammalan S-marketista hakemassa tölkillisen Guinnesia”. -Kertoo HS verkkosivuillaan, Soinin hehkuttaneen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti