Kevättä kohden taas mennään.

Valkeakoski 17.1.2015

Vuosikin on vaihtunut jälleen. Laiskuutta vai vanhuutta mutta ensimmäinen postaus tälle vuodelle. Piippukylä kuitenkin edelleen paikallaan. Päivän pidentyminen on selkeästi havaittu. Sellaista se on. Kulku kameran kanssa pitkin varsin liukkaita , jäisiä sivuteitä on tasapainoilua jos mikä.

Torstaina tuli käytyä Pälkäneellä kuuntelemassa Tykölänjärven hoitosuunnitelman esittelyä. Salissa oli kolmisenkymmentä osallistujaa. Osa tietysti virkamiehiä. Olisi erinomainen asia jos suunnitellut ja tulevaisuudessa tapahtuvat toimenpiteet auttavat parantamaan järven tilaa. Suunnitelman mukaan pohjapatoa muokataan varovasti uuteen uskoon ja erilaisin toimin poistetaan lietettä ja juurakoita. Hiukan jäi avoimeksi se mitä toimenpiteitä kohdistuu itse Tykölänojaan. Luvassa on sitten paikka pohjoispäässä järveä uudelle lintutornillekkin. Se on yksityisen maanomistajan harkinnan tulosta. Hyvä jos tämäkin toteutuu sillä Tykölänjärvi on lintujärvenä yksi Pirkanmaan alueen luontokohteista.

Kalakuolemat viime kesänä hätkäyttivät ja aiheutttivat sopivalla tuulella selviä tuoksuelämyksiä padon lähialueilla kulkeneille. Näitä tapahtumia tuskin koskaan pystytään täysin lopettamaan yksinomaan jo järven mataluuden vuoksi.

Viidennumeron parkkialue 17.1.2015

Vanajalla kalaa tuntuu riittävän. Hyviä kuhasaaliita ovat huhujen mukaan saaneet. Arvotavaraahan se kala on ja oivaa tuotetta ruokapöytään. Onnea vaan verkkomiehille.

Sitä vain on vaikea ymmärtää miksi perkuujätteet täytyy jättä yleisen parkkialueen vieressä olevan katoksen lähituntumaan. Vaikka talvi onkin ja luonto tuon paikan ajan kanssa siivoaa,- ei se aivan näin pitäisi mennä. Vaikea on uskoa että paikalla ajoittain näkynyttä merikotkaa joku ruokkisi. Paikan ainakin olisi voinut toisin valita. Parempiakin paikkoja varmasti olisi.

Ote WWF:n sivulta.

Merikotkatyöryhmän ensimmäisiä toimenpiteitä oli järjestää merikotkien talviruokinta rannikoilla ja saaristossa. Tämä koitui lajin pelastukseksi. Yli 20 vuoden ajan vapaaehtoisemme raahasivat luodoille ja rannikon kallioille lihaa merikotkien ruuaksi. Liha on ollut kotkille puhtaampaa ruokaa kuin kalat ja vesilinnut, joita ne itse pyydystävät Itämereltä. Nyt merikotka selviää jo ilman talviruokintaa, eikä ruokintaa ole enää jatkettu kuin paikoin tutkimustarkoituksiin.

Talvea vartoillessa, mietteitä.

Missä olit kun 20-vuotta sitten tapahtui myrskyävällä merellä tragedia. M/S  Estonia upposi ja vei mennessään suuren määrän ihmisiä aaltojen ruuaksi. Yli 850 koki loppunsa Suomenlahden kylmissä vesissä. Kovien ponnistelujen avulla pelastui sentään 137 ihmistä. Suomalaiset helikopterilentäjät olivat siinä avainasemassa. Kunnia heille.

Itse olin töissä, yövuorossa. Rauhallinen yö ja puolenyön jälkeen valvomon radio alkoi antamaan huolestuttavaa tietoa kamppailusta merellä pimeässä yössä. Aamuyön tunteina katselimme toisiamma ja totesimme yhteisesti. "Nyt tulee vainajia" Niinkuin tulikin. Aamulla valvominen jatkui kotona television ääressä ja tilanne alkoi sitten koko karmeudessaan hahmottua. Tuo yövuoro on kyllä varmasti jäävä mieleen itsekullekkin läsnäolleelle.

Suuret tapahtumat vavisuttavat aina ja painuvat mieleen vuosikausiksi. Niin kävi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen kanssa. Vuosikausiksi. Mieleenpainuva oli myöskin se työpäivä kun tapahtui terrorihyökkäys WTC torneja kohtaan Manhattanilla. Nekin uutiset tulvivat korviin kesken työpäivän.

Tiedonvälitys on nykyisin varsin tehokasta. Uutiset kulkevat melkeinpä välittömästi kun toimittaja vain ehtii asian eteenpäin toimittaa.. Nykyisin kun realiaikaista kuvaa on verkon kautta saatavilla runsaasti ja se leviää ympäri maapalloa. Toki se edellytys on,- että joku on paikalla oikeaan aikaan ja tiedottaa asian eteenpäin. Kuvana tai tekstinä. Mahdollisuudet ovat nyt erilaiset kuin vielä esimerkiksi 50 vuotta sitten ennen ns. nettiä.

Aina ei tiedonvälityskään mene kovin hyvin. Siitä lienee hyvä esimerkki 26.4.1986 jolloin tapahtui Tsernobylin voimalaonnettomuus. Tieto oli jumissa ja sitä tippui vain hiljalleen. Neuvostokulttuurin kuulunut salailumenetelmä näytti harmittavat puolensa. Ukraina oli silloinkin maailmankartalla huomion keskipisteenä.

Keskikesän tunnelmissa

 Matkustajalaivaliikenne on jatkuvaa.

Kesän kulku on ollut joutuisaa. Säätila on muuttunut jälleen suopeammaksi ja raekuurojen aika on toivottavasti ohitse.

Tallinna ja Pirita hotelli olivat pari yötä tukikohtana. Viitisen kilometriä keskikaupungille sujui joutuisasti paikallisbussilla. Seniorihintakin oli kertalipulla kohdillaan. Hinta vain 80 centtiä. Pirita hotellissa alkaa jo näkyä ajanhampaan purenta. Kelvollinen, varsinkin kun sai parvekehuoneen meren suuntaan. Leppoisa paikka ihastella Tallinnan lahden liikennettä. Se on nykyisin varsin vilkasta. Reittiliikenteen ohessa lukuisat vierailevat risteilyalukset maailman eri kolkista.

Kulttuuria tuli maistettua vierailulla miehitysmuseossa ja Patarein vankilan vieressä olevassa merimuseossa.

Kesä kulkee...

Viikko huilailua kotinurkissa ja sitten neljä päivää Tartossa. Se vanha Tarton kaupunkihan on Viron sivistyksen ja kulttuurin keskus. Tartossa oli menossa Hansapäivien pystytys. Itse Hansapäivätkin sitten tuli koettua monenlaisen ohjelmatarjonnan höystämänä.

Hansapäivien avajaiskulkue Emajoen rantakadulla.

Kesäinen Tartto oli ilmojen suhteen parhaimmillaan. Hansapäivien yleisömäärä levisi aika isolle alueelle. Käsitöitä, leivonnaisia, juustoja, makkaraa sekä erilaisia savulihatuotteita. Yhtään metrilakupistettä en havainnut, onneksi kai sitä on sanottava. Kotikaljaa, hunajaa ja erilaisia tuoksusaippuoita.

 

Kuhinaa riitti Tarton kävelykaduilla.

Pitkästä aikaa Wiipurissa

 Siellä se edelleen on. Muutaman kymmenen kilometrin päässä valtakunnan rajasta.

Muistojen Wiipuri. Se iloinen karjalaiskaupunki joka jäi sodan jalkoihin ja muuttui osaksi Neuvostovaltiota. Nykyinen Venäjä sitä hallitsee ja suomalaiset muistelevat. Muistelevat Laatokan rantoja, iloista Wiipuria ja Terijoen hiekkarantoja.

Wiipurissa tuli neuvostovallan aikana omalla autolla käytyä muutaman kerran. Rappion tila ja paikkojen hiljainen rapistuminen oli silloin havaittavissa. Edelleenkin on ilmeessä jotain alakuloista. Toki jotain korjaustoimia on tehty. Aallon kirjastorakennus on pitkän ja hitaan saneerausvaiheen jälkeen lopuillaan ja sisätilat ovat hyvässä kunnossa. Rautatieaseman sisällä on havaittavissa kohentumista ja myöskin turvatarkastusten lisääntymistä.

Wiipurin linnan sisäpiha ja ympäröivät muuri- ja maavallit vaatisivat kohennusta. Rapistuneen alakuloinen oli ilme. Linnanpihalla kiertäen ja maavallien kautta kulkien se oli hyvin havaittavissa.

Linnan torniin riitti vielä kiipeilijöitä.

Aallon kirjasto on nyt saneerattu ja käytössä.

 Maisema on täynnä nostalgiaa.

Linnanmuurin kupeeseen naamioitu autonrohjake.

 Linnanpihalla vanhoja tykkejä.

 Kanavan sulkujen seiniin piirtyy ihmishahmoja.

Vanhaa suomalaista rakennuskantaa

Wiipurin linnan pihalla ollut tuoli. Olisiko nykyisen linnanherran valtaistuin. Kukapa tietää ?

Sinne se jäi seisomaan ja todistamaan, ruotsalaisten, suomalaisten ja venäläisten yhteisestä historiasta.

Krimiltä puhaltaa kolea tuuli

Äiti Ukraina - Foto Veikko Järvinen 1988

Krimin niemimaa on Venäjälle ja Ukrainalle tärkeä kohde. Siellä ovat kummankin maan laivastotukikohdat ja reitti Välimerelle. Kiovan Mielenilmaisujen jälkeen ja Viktor Fedorovytš Janukovytšin ( Ві́ктор Фе́дорович Януко́вич) poistuttua maasta. 22.2.2014 Ukrainan parlamentti hätäkokouksessaan erotti hänet presidentin virasta. 

Krimin niemimaalla venäläismielinen paikallishallinto järjesti äänestyksen koskien Krimin liittymistä Venäjän federaatioon. Äänestyksen  tulos oli odotettu. Melkeinpä ilman soraääniä tuli myönteinen tulos Venäjään liittymisen puolesta. EU ja USA pitivät äänestystä laittomana ja vastoin kaikkia kansainvälisen lain muotoja noudattamattomana. Puolueettomat tarkkilijat puuttuivat tai niitä ei sinne päästetty. 

Tarkkailijoita oli, mutta heidän oikeudellisuutensa on yleisesti Venäjän ulkopuolella kiistetty. Laajalla yhteistyöllä heitä ei sinne ole järjestetty. Janukovytšin varoja on maasta poistumisen jälkeen jäädytetty. EU on myöskin asettanut pakoitteita lukuisille venäläisille henkilöille. Miten ne sitten vaikuttavat on jatkossa nähtävissä.

Eilen tiistaina 18.3.2014 Venäjän presidentti Vladimir Putin solmi Krimin venäläismielisen aluehallinnon kanssa sopimuksen liitoksesta.

Miten sitten eteenpäin. Toisaalta länsimaat pitävät liitosta laittomana ja Venäjä pitää Krimin niemimaata historiallisena osana sitä itseään. Kuinka pitkään diblomatian myllyt jauhavat ennenkuin todetaan seinän olevan vastassa. Pattitilanne toistaiseksi.

Auttaako rautaa rajalle politiikka asian selkeyttämisessä. Ukraina on kutsunut reserviläisiä riviin ja aikoo lisätä kalustoa ja armeijan harjoituksia. Venäjä sen on jo tehnyt. Voimannäyttöjä harjoitusten muodossa on nähty Ukrainan rajan tuntumassa, Venäjän Karjalassa ja Kaliningradin lähistöllä.

Meillä kotisuomessa riitti kun puolustusministeri kieltäytyi aiemmin sovitusta tapaamisesta Venäjän sotilasjohdon kanssa ja ripusti Ukrainan värejä edustavan kravatin kaulaansa. Tosin värit kyllä kelpaavat myöskin ruotsalaisille. Kaikilta osin oma valtiojohtomme on kyllä kulkenut tasajalkaa EU:n linjausten mukaisesti. Sama kaiku on siis askelten.

Nikita Sergejevitš Hruštšov

Kun Neuvostoliitto, valtiojohdon päätöksellä, luovutti Stalinin kuoleman jälkeen Krimin niemimaan Ukrainan silloiselle neuvostotasavallalle, oli johtopaikalla  Nikita Sergejevitš Hruštšov. Hänen sanottiin olleen ajatuksen isä. Kuinka asia todellisuudessa on, löytynee vastaukset Kremlin arkistoista. Kyllähän Nikita varsin hyvin ukrainalaisesta kävi. Kerrotaan Stalinin joskus miestä nöyryyttäneen, laittamalla vieraita viihdyttämään tanssimalla Ukrainalaisia kansantansseja.

Miten tästä hankalasta tilanteesta päästään kunnialla eteenpäin? Onko diblomatialla vielä keinoja vai onko edessä kahinat ja voimapolitiikka? Onko edessä pakoitteiden ja vastapakotteiden hämärään tulevaisuuteen jatkuva jono? Pakote / vastapakote.

Joku järkevä ja kunniallinen ratkaisu olisi aikaan saatava. Uskottavuus asian pitkittyessä kärsii. Edessä on kaukaiseen horisonttiin ulottuva suo. Jokainen askel sillä suolla vie saapasta yhä syvemmälle. Sitten kun ollaan suossa muniamyöten alkaa eteneminen olemaan jo varsin tuskaisaa. Jopa mahdotonta.

Hienot kisat, hieno tunnelma.

 Taas ne on ohitse !

Talviolumpialaiset ovat jälleen kerran ohitse. Puitteiltaan katsojan silmiin hienot kisat. Mitaleitakin tuli kohtuullisesti jopa.

Suomi kepitti jääkiekossa mahtimaat Venäjän ja USAn. Herkkuhetkiä idän ja lännen kiekkojäteiltä. Nautinnollisia hetkiä tosiaan.

Loistokasta oli myöskin hiihdossa paluu kultakantaan vuosien korpivaelluksen jälkeen. Pieni tauko - Porilaisten marssi.

Kun hyvin rakas ja läheinen Ruotsi sitten kompuroi loppuottelussaan, vieläpä hienoisen " pienoisen" doping - uutisen siivittämänä. Saatiin siitä jonkinlaista "ähäkutti" mannaa omiin pikku naarmuihin.

Hyvää tulosta varmaan on juhlittu kotimaassakin monessa matalassa majassa. Jossain jopa riemu revennyt kattoon asti.  Se sallittakoon. Tietysti.

Kaikki on inhimillistä kun urheiluväki juhlii. Niin - olkoonpa vaikka sitten suomalainen ministeri (kultturi ja urheilu) jonka iltapäivälehti kertoo ottaneen ns. lärvit. Kiekkojuhlinnan ohessa on mies  simahtanut totilasien kupeeseen. Toivotaan ettei Paavon sateenkaarihuivi ole uinut jääpalakulhossa sitruunaviipaleiden joukossa.

Urheilu on hieno asia. Ainakin sohvanperältä katsellen, niin asian kokee moni katsoja.

*******

Urheilutapahtuman ohessa sai Ukraina kokea omalla alueellaan myöskin melkoisen värikkään episodin. Suuren renkaanpolttoshown ohessa pantiin presidentti kansan toimesta syrjään.  Kuolonuhreja tuli valitettavan paljon. Eivätkö oligarkit tajua sitä, - että kansallakin tulee joskus mitta täyteen.

Vaikeat ajat jatkuvat varmasti. Parlamentin puhemies totesi heti alkuun tylysti: " Kassa on tyhjä." Eikä se täyty vaikka pantaisiin presidentin ökyhuvila myyntiin. Huvila joka on komea ja taattua suomalaista hirsirakentamisen laatua. Niinpä !

Liitovarjoja Lotilanjärvellä.

 Liitovarjoilun hetkiä Lotilanjärvellä 26.1.2014


Takavuosien purjelennon paikallinen mekka oli Lotilanjärvi talvisin. Paikallinen ilmailuseura oli 50 - 60 luvulla voimissaan ja vintturi kelasi uskalikkoja taivaalle. Nostalginen Harakka on nykyisin Pirkkalan lentoaseman sisätiloissa kattokoristeena. Se lienee jo nuoremmalle polvelle tuntematon käsite.

Jollain tavalla Ilmailuseura vielä kai sinnittelee eteenpäin. Liekö sitten nuoremmalla väellä mielenkiintoisempaa harrastettavaa.

Hiukan tänään Lotilanjärvellä sai makua ilmailuharrastuksen monista mahdollisuuksista. Liitovarjo on kyllä laskettava myöskin lentovälineeksi. Kehitys menee ja hakee uusia uria.

Harrastukset maksavat joskus maltaita. Olettaa sopii että liitovarjon pariin pääsee harrastamaan jonkin verran edullisemmin.

Sitten kun lajiin otetaan vielä reppumoottori selkään, muuttuu liitely moottorin varassa etenemiseksi. Leija lennättää (kiidättää) nykyisin myöskin suksimiehiä ja kesällä surffaajia. Monipuoliset mahdollisuudet on olemassa.Ei kun menoksi...

Kohta on valmista.

Nyt jo mennään.

Onnistunut lasku ja telineet alhaalla.

Ei muuta kun uudelleen taivaalle taas.

Kuutamo ja valkoinen maa.

15.1.2014

Tulihan se ! Talvi jota on odotettu ja haikailtu. Muutama päivä on pakkanen pureskellut kulkureiden korvalehtiä. Syvä huokailu on käynyt kalamiesten varrotessa jäiden vahvistumista. Tänään kävin tekemässä pari koereikää ja jäätä oli sillä paikalla noin 10 senttiä. Ensi viikonvaihde sitten jo saa varmaan monen hiljalleen aloittelemaan "jääistuntonsa"

Talven etenemisen kohti kevättä on jokainen varmaan havainnut. Aurinko viipyy jo hiukan pitempään maisemassa. Kohden Juhannusta mennään. 

Pakkasten tulo sattui oivallisesti täydenkuun aikaan. Se taas aiheutti sen että oli aivan pakko yrittää tuota kuun kuvaamista. Ei se niin helposti ole onnistunut. Useimmin on tullut epämääräinen valkoinen mötti mustalle taivaalle. Elikkä asetukset pielessä ja motivaatio hupenee sitä mukaa kun pakkanen puree sormia ja kameraa. Oli se T- paitakin hiukan heppoinen asuste.

Polttoväli 300 mm
Valotusaika 1/320 sekunttia
Jalusta
Vitkalaukaisin 2 sekunttia
F- luku F/5.6
Manuaalitarkennus

Alkuvuotta on varjostanut eräs asia. Se ei liity ilmoihin eikä kuun kuvaamiseen. Asia on vakituisen kahvipöydän katoaminen. Se katosi siinä kun ravintola Karpuzi siirtyi kuppiloitten taivaaseen. Tilalle on kuukauden päästä tulossa uusi paikka. Remontti on menossa entisissä tiloissa. Kanta-asiakkaat vaeltelevat levottomina kuin olisivat Siinain erämaassa kulkumatkalla.
 
Koskikara, jossa ravintola sijaitsi on muutenkin ollut pienen liikehdinnän kohteena. Muitakin on lähtenyt, jokusia tullut tilalle. Paikka on kuitenkin keskeinen liikekeskus keskellä kylää. Sanoisinpa aivan ytimessä.

Istuinpaikkoja kaivataan. Niitä saisi olla enemmän. Aulassa varsinkin. Saattaa olla että jotain rasittaa se että eläköityvä kansanosa juttelee ja seurustelee alueella jonka vieressä käsitellään rahaa ja toimitetaan paikallissanomia. Se väki on kuitenkin osa tätä kylää ja sen toimintaa. Kaipa heiltäkin jokunen lantti liikenee liikekeskuksen liiketoiminnalle ostosten muodossa. Pitäisikö pistää kauppakeskukseen tulevillekin kravattipakko.

Taisi olla tämä nykyinen presidentti Sauli N joka havaitsi joutilaan väen majailevan seminaareissa. Siis sen paremman kansanosan. Siellä sitten suurituloisten ryhmä  puhuu yhtä viisaita kuin kansa kadunkulmissa ja kahviloissa. Ero on siinä että kansa maksaa sen kahvikuppinsa itse. Niin, jostainhan se kuuluisa kestävyysvaje muodostuu.

On aivan totta, - kyllä kansa tietää. Tässä maassa on aivan liian vähän väkeä suoritusportaassa. Niitä ihmisiä jotka puuhavat jokainen päivä askareissa kansalaisten hyväksi. Se on hyvin näkyvä ilmiö. Jos sitä ei tämän maan seminaariväki tajua. Silloin on tuikusta valo kadonnut.


 

Lumeton ja jäätön uusivuosi 2014

Foto: Veikko Järvinen. ( Lotilanjärvi 1.1.2014)


Vuosi on vaihtunut. Reilu 12 tuntia on vierähtänyt alkanutta vuotta. Paikkakunta on synkeän harmahtava. Ei lunta, ei jäätä järvissä. Roskaa ja paukuttelun jätettä ympäriinsä. Valopilkun aamun harmauteen toi ikääntyneempi naishenkilö joka Sointulan rannassa keräili mustaan jätesäkkiin roskia. Onneksi heitäkin on vielä jotka viitsivät. Olisi oivaa puuhaa kyllä nuoremmillekkin.

Lämpötila paikkakunnalla puoliltapäivin noin 4.5 plussalla. Kyllä se harmittaa montaa ihmistä. Varsinkin pilkkimiehiä, hiihtäjiä, luistelijoita ja niitä jotka nauttivat pienestä pakkasesta ja lumesta. Moni pilkkimies kiristelee hampaitaan ihka uuden kalapakin vierellä sisätiloissa. Jääkaira seisoo teroitettuna ulko-oven vieressä odottaen kantajaansa.

Asialla on kyllä paremmatkin puolensa. Talon lämmityskustannukset ovat paljon pienempiä kuin normaalina pakkastalvena. Ei tarvitse mökin mummon hoppatossuissaan lapioida polkua postilaatikolle tai tienvarteen. Asialla on aina vähintäinkin kaksi puolta. Nyt on vain tälläinen talvi.

Suomi on siitä onnellisessa asemassa että meillä vallitsee lumettomasta talvesta huolimatta rauhantila. On vallinnut onneksi jo pitkään. Suhteet ovat naapureihin kunnossa. Venäjäänkin, joka joillekin on ollut mielikuvissa joltinenkin painajainen. Joillekkin on edelleenkin. On muistettava kuitenkin että siellä asuu aivan tavallisia ihmisiä jotka tuntevat iloa ja tuskaa kuin me suomalaisetkin.

Tänään alkaa Wille Haapasalon ohjelma Kuolan niemimaalta ja Jäämeren rannoilta. Kymmenen osainen sarja joka tuo Venäjän kuuluisimman (tunnetuimman) nykysuomalaisen televisioruutuihin. Mielenkiinnolla odottelen kuvia pohjoisilta seuduilta ja Haapasalon näkökulmaa asioihin siltä alueelta.

Ehkä ihmskunnan kipein kärsimys- ja kipupiste on nyt Syyria. Toivoa vain sopii että siellä tilanna saataisiin kansainvälisellä tuella rauhoittumaan. Se kyllä sitten vaatii yhtälön johonka kuuluvat YK:n lisäksi Venäjä, EU, Kiina, Iran ja Yhdysvallat. Lisäksi yhteisymmärrys ja luja tahto.

Meille, kansakunnan pienimmille jää tässä näytelmässä vain seuraajan osa. Syyrialaisille lisäksi kipu, tuska ja lasten itku.

Hyvää Uutta vuotta 2014

Vettä, vettä talouksiin.

 Se kauhea vesikriisi !

Valkeakoskea, siis tätä omaa ainutlaatuista asuinpaikkaamme koetteli muutaman tunnin vesikriisi. Onneksi kaikki sujui hyvin ja ripeällä tahdilla. Tosin kaupungin suorittamaa tiedotusta arvosteltiin. Aiheetta ja aiheesta.No juu, - selvittiin sentään asiasta naarmuitta.

 Foto: Veikko Järvinen

Kieltämättä vesi on meille jokaiselle tärkeä tuote. Sillä saa pestyä kädet, elintarvikkeet ja astiat. Se tulee suihkusta, hivelee ihoa, pesee kropasta hiet pois. Virkistää. Veteen keitetään kahvi ja siinä keitetään perunat. Sitä heitetään kipolla kiukaalle ja ähistään lauteilla. Kiusataan omaa olemusta nautiskellen.

Mistä sitten huomaa ettei vettä ole saatavilla. Tietenkin siitä että vesihanan avaaminen saa aikaiseksi vain kurinaa. Sieltä ei tule sitä maukasta, kirkasta nestettä jolla on totuttu hampaatkin pesemään. Kun niin tapahtuu ei kannata panikoida, hyppiä seinille ja tärisevin käsin naputella puhelimeen vesilaitoksen numeroa. Ei kannata.

Silloin jos putki katkeaa ja vesitorni lorahtaa tyhjäksi on varmaankin jo useampi ukko tai nainen ajettu liikenteeseen tilannetta selvittämään. Varsin nopeasti ilmestyi teksti TV:n uutisiin tieto Valkeakoskea vaivaavasta vesihässäkästä. Molemmat iltapäivälehdet pääsivät asiasta kertomaan. Asia oli esillä myöskin kaupungin sivuilla ja paikallisanomien verkkosivuilla.

Uskon että kaupungilla on suunnitelmat myöskin vedenjakelun hoitamisee muilla konstein jos tilanne olisi pitempään jatkunut. Ei onneksi jatkunut. Selvittiinpäs tästäkin tilanteesta, vai mitä?

Omatoimisuus on valttia. Joku oli valmiina jo sulattamaan lunta. Yläpuolisesta vesistöstä saa kyllä astiaan vettä joka kelpaa kahvi ja perunankeittovedeksi. Vettä voi myös säilyttää varoiksi jääkaapissa jossain kanisterissa.

Vesipula on kroonista jossain päin maapalloa. Suomessa on vesi aina kuitenkin  varsin lähellä ja saatavissa. Varmistettava sen saanti on silti. On laitoksia joissa on vanhuksia, sairaita ja muutenkin avuntarpeessa olevia. Heidän hyvinvointinsa on ensisijainen.

Normikansalainen voi hyvin kipaista kaupasta muuta juotavaa tai vettä tarpeeseensa. Se vain huolestuttaa että kanssaeläjät ovat niin tottuneet palveluyhteiskuntaan että omatoimisuus hiipuu. Kaikki kun ei ole itsestäänselvyys tänäkään päivänä. "Sielunrauhaa": sanoisi Rubert Stiller.

Kostianvirran taistelusta 300 - vuotta.

Kuvat: Veikko Järvinen

300 vuotta sitten käytiin Pälkäneen Kostianvirralla taistelu, jonka muistoksi on pystytetty patsas. Juhlatapahtumien kunniaksi se oli seppelöity ja kynttilälyhdyin iltaa varten valaistu.

Pälkäneen Kostianvirran taistelu käytiin Ruotsin kuninkaan Suomen armeijan ja Venäjän armeijan välillä 3.–6.10.1713. Se oli osa Ruotsin ja Venäjän välistä suurta Pohjan sotaa (1700–1721).

Paikan vieressä on vanhoja vallikaivantoja joista osa on entistetty hirsivarustuksiksi. Valkeakoskea taistelu kosketti siltä osin että siellä oli olemassa pieniä suomalaisten varmistusosastoja. Vedenpinta oli Kostianvirrassa nykyistä pintaa korkeammalla.

Valkeakosken - Sääksmäen aluetta koskettivat myöskin Isonvihan tapahtumat. Tohaan isäntä vietiin vankeuteen venäläisten toimesta Liivinmaalle asti. 

Valkeakoskelle sijoitettu osasto yritti myöskin taistella venäläisiä joukkoja vastaan. Paetessaan omat joukot sytyttivät sääksmäellä kylän palamaan ja raunioitahan siitä syntyi. ( Lähde: Olli Vuorinen- Valkeakosken historia osa 1) 

Kartta vuodelta 1640. Linnosaari ja Apian eri uomat. ( Valkeakosken historia 1 - Olli Vuorinen)


Tähän ajanjaksoon (Pohjan sota 1700–1721) liittynee myös käsitys Linnosaareen sijoitetusta tykistä ja varustuksista. Linnosaaren nimi vanhassa kartassa on ollut myöskin Kiuassaari.

Lainaus:

Armfelt ryhmitti 3 400 miestä puolustamaan Pälkäneen Kostianvirran kapeikkoa. Parin kilometrin pituinen, kapea mutta syvä Kostianvirta laski Pälkänevedestä Mallasveteen.
Virran pohjoisrannalle rakennettiin varustuksia ja tykkipattereita. Loput miehistään Armfelt sijoitti vartioimaan rinnakkaisten teiden vesikapeikkoja muun muassa Tyrväälle, Tampereelle, Lempäälään ja Valkeakoskelle. Nostoväkeä hän ei yrittänytkään koota.



Lainaus päättyy.
 
  Venäläiset ylittivät rakentamillaan lautoilla Mallasselän Mälkiäisten kohdalla ja toivat tavaraa ylitse Pälkäneen puolelle. Taistelut Mälkilän maihinnousun jälkeen kääntyivät lopulta suomalaisten tappioksi. 

Armfeltin oli joukkoineen peräännyttävä Tampereelle ja edelleen Etelä-Pohjanmaalle. Satakunta ja Varsinais-Suomi siirtyivät venäläisten käsiin. He miehittivät nyt koko Etelä-Suomea.

Suomen armeijaa Kostianvirran taistelussa komensi kenraalimajuri Carl Armfelt ja venäläisiä amiraali Fjodor Matvejevitš Apraksin.

Parhaiten selvyyden taistelujen kulusta saa alla olevista linkeistä.

 http://www.lukio.palkane.fi/kostiantaistelu/kostanim.html


http://www.palkane.fi/kostianvirran-taistelukuvaus

Lämmin on Balatonin vesi 29.7 - 2.8.2013

 Toisenlainen matka !

Turusta on lentoja myöskin Unkariin. Halpalentofirmat käyttävät pientä hallia josta sitten matkaajat, useimmin reppu selässä, suuntaavat koneisiin ja taivaalle. Sujuu se niinkin. Ehkä hinta karsii pois liikoja mukavuuksia. Kaikki kuitenkin toimi siten kuin pitikin. 

Budabestin lentokentän sää oli tyrmäävä. Helle oli jo noussut 40 asteeseen. Rahanvaihtokurssi kentällä oli törkeä ja ilmeetön naisen naamataulu jäi katsomaan meidän peräämme. Onneksi oli mukana sen verran Unkarin valuuttaa että saimme ostettua bussiliput ja reppu selässä autoon. Kentältä emme rahaa vaihtaneet.

Linja-auto ei suostunut liikkumaan, sillä se kilahti helteeseen ja edessä oli vaihto toiseen autoon. Ilmastointia juuri sen verran kun ikkunasta virtausta tuli.

Bussi tuli uloimmalle metroasemalle ja sisään halliin. Hetki huokailua jäähdytetyssä ostoskeskuksessa. Metroliput automaatista ja taipaleelle jälleen. Metrossa oli viileämpää ja avonaisista ikkunoista pyyhki tuuli tuoden helpotusta. Yhden linjan vaihdon jälkeen olimme Delin asemalla jossa samantien lippuluukulle.

Onnistunut rahanvaihto oli tapahtunut aiemmin kauppakeskuksessa jossa kurssi oli ruhtinaallinen verrattuna lentoaseman vastaavaan.

Juna lähti melkein samalla kun saimme itsemme asetettua penkeille. Helteinen oli tämäkin juna, ilmastointi puuttui ja ainoastaan avonaisista ikkunoista tuli vaihtuva ilma. 

Majoittuminen onnistui melko hyvin. Tai ainakin se kolmas huone tuli hyväksyttyä, sillä sen ilmastointilaite toimi niinkuin pitikin. Huonehinta nousi muutamalla eurolla mutta kyllä se kannatti. Kulkupeliksi vuokrasimme sitten polkupyörät, erinomainen ratkaisu sinänsä. Hinta noin 6 €uroa vuorokausi.

Pihamaat taloissa olivat usein täynnä kukkia ja pensaita.

Vilvoittava tuuli puhaltaa yli Balatonin. Uimaveden lämpötila 26 astetta.

Siofokin vanha vesitorni oli oivallinen maamerkki.

Tunti vain, se oli piraattiristeilyn kesto. Pieni kierros ja henkilökunnan tarjoama mehulasi. Risteilyhintakin varsin kohtuullinen 1200 forinttia eli 4 €uroa.

Juna hiljaista miestä kuljettaa. Kohteena Keski- Euroopan suurin järvi - Balaton.

Paluumatkalla metrolinjan varressa oli Budabestin kuulu kauppahalli. Sinne oli tietenkin hetkiseksi poikettava.

Emmerich (or Imre) Kálmán (24 October 1882 – 30 October 1953) Huilailee omassa paviljongissaan Siofokin kaupungin keskustassa.

Terrakottasotureita Tampereella.

Voihan terrakotta !

Hurjien soturien terrakottapatsaat (Poltettua savea) valtasivat naapurikaupunki Tampereen. Vuonna 1974 Yang- niminen maanviljelijä kaiveli kuivuuden piinaamassa maassa itselleen kaivoa. Tämä tapahtui Kiinan itäisessä Shaanxin maakunnassa.Yllättäen  lapio kopsahti saviseen patsaan päähän. Siitä sitten syntyi tutkimusprojekti joka jatkuu edelleenkin. Maasta kaivettiin esiin yli 8000 terrakottasotilasta. Mukana löytyi pronssisia aseita ja muuta ainutlaatuista tavaraa. 

Pronssiaseita on löytynyt jo 10 000 kappaletta ja tutkimukset edelleen jatkuvat.

Soturipatsaat oli kaivettu maahan tarkkoihin sotilasmuodostelmiin ja ne olivat ikäänkuin valmiita käymään taisteluihin. Erikoiseksi asian tekee se että patsaat olivat kaikki erittäin yksilöllisiä ja eivät siis kopioita toisistaan. Patsaat oli valmisteltu ns. makkaratekniikalla ja poltettu luolissa.

Tampereen Vapriikin näyttely keräsi avautuessaan kahdessa viikossa 10 000 katsojaa ja se jatkuu edelleen tämänvuoden joulukuulle.

Kuvat: Veikko Järvinen ( Luvan kuvaamiseen saa kun ei käytä salamaa)

Noin 400 kiloa painava hevospatsas 2200 vuoden takaa.

Vaikka Tampereella olevat esineet on varsin minimaalinen otos tuosta löydöstä, pistää se hiljentymään. Ei turhaan tätä löytöä ole mainittu viimevuosisadan merkittävimmäksi arkeologiseksi löydöksi. Sillä on selvä paikka Unescon maailmanperintöluettelossa.

Hansapäivät Pärnussa 28 - 30.6 2013

Kesä hehkeimmillään. Pärnun kaupunki kihisee ihmisistä. Hansapäivät ja Pärnucup yhtä aikaa. Pikkupoikia jalkapallovetimissä ja täynnä kisatunnelmaa. Hansamarkkinoilla hiilikrillien käryä ja seppien takotöitä. Kauppiaita vanhanajan vetimissä ja tietenkin musiikkiesityksiä. Ilmaisesityksiä pitkin kanavan laitaa puistikossa. Se on sitä. Kesää !

Kanaalinvarsi muuttui markkinakyläksi.

Seppiä paikalla useampiakin.

Wäinämöinen myhäilee sivustalla.

 Varpunen vaanii herkkupalaa

 Muistathaa siekii, - Koht myö päästään estraadil

Kyllä täällä rähjääntyy, nyt on aamupesu paikallaan.

 ********
Mitenkä sitten vertaisisi Hansapäiviä esimerkiksi Valkeakosken markkinoihin. Hansamarkkinat keskittyy enemmän käsityötaitoon, vanhoihin perinteisiin ja runsaaseen esiintyjätarjontaan. Elävää musiikkia, perinne ja kansallispukuja yhdistettynä. Toki olutta teltoista ja ruoka-annoksia. 

Valkeakoski kun saisi markkinoihinsa enemmän musiikkia ja vaikkapa paikallishistoriaan liittyviä ja puettuja ihmisiä. Tehtaalaisia, mylläreitä ja keikaroivia herroja. Kauppaa toki pitää käydä ja ruokaa saada tilaisuuksissa. Tärkein osuus onnistumisella on kuitenkin sää. Se taas on aina sattumankauppaa ja onnesta kiinni. 

 Shaslikkivartaan kypsyttäminen vaatii oikeata asennetta ja tarkkuutta. Yrittäjää kesätapahtumissa on monenlaista. Aina tuotteelle kuitenkin tuntuu ostaja löytyvän. Ainakin joku ja joskus. 

 

Sitten taasen tanssataan. Viron vahvuus  kulttuuriperinnössä, on tietenkin laulu ja tanssi.

Vanhan pyörän lumous.

Pyöriä on ollut monenlaisia

Jollakin on kuljetettu työvälineitä

 Vanha pyörä ja nahkatakki. Aurinko paistaa ja linnut laulavat.

Valkeakoski on suhteellisen hyvin hoitanut kevyenliikenteenväylät. Polkupyörä on siten hyvä vaihtoehto kulkijalle. Se on sijansa  saanut kesäliikenteessä, joillakin jopa ympäri vuoden. 50 - 60 luvulla polkupyörät olivat tavallinen näky tehtaiden ja yritysten telineissä.

Valkeakoskellakin on vankka harrastajakunta vanhoille polkupyörille. Niitä löytyy aina jostain vintiltä ja kunnostettuna siirtyy kesäiseksi käyttövälineeksi. 

Vanhat Velot ry on pyörävanhusten ystävien, keräilijöiden ja kuljettajien yhdistys. Se on toiminut rekisteröimättömänä vuodesta 1994 alkaen, mutta on rekisteröity vuonna 2002.

Valkeakoskellakin oli mahdollisuus 25.5.2013 Kaupunginkirjaston edessä tutustua vanhojen pyörien harrastamiseen ja tavata asialle vihkiytyneitä.