Voihan terrakotta !
Hurjien soturien terrakottapatsaat (Poltettua savea) valtasivat naapurikaupunki Tampereen. Vuonna 1974 Yang- niminen maanviljelijä kaiveli kuivuuden piinaamassa maassa itselleen kaivoa. Tämä tapahtui Kiinan itäisessä Shaanxin maakunnassa.Yllättäen lapio kopsahti saviseen patsaan päähän. Siitä sitten syntyi tutkimusprojekti joka jatkuu edelleenkin. Maasta kaivettiin esiin yli 8000 terrakottasotilasta. Mukana löytyi pronssisia aseita ja muuta ainutlaatuista tavaraa.
Pronssiaseita on löytynyt jo 10 000 kappaletta ja tutkimukset edelleen jatkuvat.
Soturipatsaat oli kaivettu maahan tarkkoihin sotilasmuodostelmiin ja ne olivat ikäänkuin valmiita käymään taisteluihin. Erikoiseksi asian tekee se että patsaat olivat kaikki erittäin yksilöllisiä ja eivät siis kopioita toisistaan. Patsaat oli valmisteltu ns. makkaratekniikalla ja poltettu luolissa.
Tampereen Vapriikin näyttely keräsi avautuessaan kahdessa viikossa 10 000 katsojaa ja se jatkuu edelleen tämänvuoden joulukuulle.
Kuvat: Veikko Järvinen ( Luvan kuvaamiseen saa kun ei käytä salamaa)
Noin 400 kiloa painava hevospatsas 2200 vuoden takaa.
Vaikka Tampereella olevat esineet on varsin minimaalinen otos tuosta löydöstä, pistää se hiljentymään. Ei turhaan tätä löytöä ole mainittu viimevuosisadan merkittävimmäksi arkeologiseksi löydöksi. Sillä on selvä paikka Unescon maailmanperintöluettelossa.
4 kommenttia:
W-S
Mitä arvelisit, mikä noiden solttujen pituusmitta on?
Jep.
Pituusmitta noilla sotureilla on ollut enemmän kuin normaaleilla ihmisillä tuohon aikaan. Näin kertoo asiasta mm. Tampereen kaupungin henkilöstölehti Vilkku. Tavaraa on noista haudoista löytynyt valtavat määrät. muitakin kuin niitä sotureita.
Tälläiseen tavalliseen tallaajaan ne kyllä tekivät vaikutuksen.Varsinkin kun alkoi pohtimaan niiden valmistukseen liittyvää aikaa ja uhrien määrää.
W-S
eli ne on siellä luonnollisessa koossa näytteillä?
hikkaj
Osa on luonnollisen kokoisia, eli ihmisen mittakaavan mukaisia. Toki näyttelyssä on mukana muös pienempiä patsaita
Suurin yksittäinen taitaa olla hevospatsas jolla painoa noin 400 kiloa.
Esineitä on kaikkiaan näyttelyssä 102 kpl.
Lähetä kommentti