sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vanhat työmyyrät

Ei kun - usvaa putkiin 25.3.2012



Piippukylässäkin sentään tapahtuu !

Talvi oli tullut takaisin ja Waltikan parkkipaikka kihisi nostalgiaa. Vanhoja työmyyriä käynnistettiin lumisen maiseman keskellä.

Taisivat kaikki sitten jopa käynnistyäkin.

Alla kuvia jotka ovat täynnä vanhaa nostalgiaa.



Punainen Bedford

Sininen Fargo

Kyllä se kohta käynnistyy...

Scania aamutunnelmissa.

Kyytiin vaan likka.

Paljonkohan sinne vielä mahtuu.

Hienokuntoinen CMC

Scanian tuulilasin puhdistus

Punainen pikku paloauto. International eli "Nassikka"

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vesi vanhin voitehista


Valkeakosken asujia on viimeisen vuoden aikana puhututtanut oman vesihuollon turvaaminen. Pitkän kädenväännön jälkeen on Tavase - hankkeesta päätetty irtautua. Vuosikausia jatkui vääntö asiasta, josta ei näyttänyt tulevan mitään lopullisen selvää.

Kunnon laskelmia kustannuskehityksestä ei tavalliselle tallaajalle ilmestynyt missään vaiheessa näkyville. Se on asia joka kummastuttaa- koska asiantuntemusta on koko ajan väitetty olevan pelissä riittävästi.

Joku asian eteenpäinviemisessä ontui. Sitten taisi loppua jo uskokin.

Eilispäivänä oli sitten Valkeakoski opistolla tilaisuus jossa keskusteltiin tästä asiasta, vesihuollosta yleisemminkin. Aika tosin rajoitti ja mikrofonin ja äänentoistolaitteiden temppuilu oli hiukan häiritsevää.

Asiantuntijat jotka olivat paikalla, esiintyivät niin kuin olettaa voi. Asiantuntevasti ja varsin rauhallisesti.

Yleisöä oli paikalla reilu viisikymmentä ja keskustelu oli suhteellisen laimeaa. Suurin puhti ja palo oli pois. Jokunen kestopoliitikko käytti puheenvuoron. Ne eivät asiaa sen kummemmin aiemmista kannanotoista muuttaneet.

Ei tullut myöskään ns. Tavase vastustajilta mitään uutta joka olisi lisännyt yleistä ymmärrystä.

Liekö se voiton jälkeistä raukeutta. Mitä lienee, vai onko tilanne jo kokonaan siltikään ratkennut.

Kummallista, perin kummallista on se, jos Tavasesta irtautuminen ja irtautumistapa ei ole selvillä poliittisilla toimijoilla. Osakeyhtiön kyseessä ollessa (maalikon mielestä) irtautua voi myymällä tai lahjoittamalla osakkeensa pois. Kynnyksenä on vain se, kuka ostaa ja mitä maksaa?

Vain hyvin pieni osa kulutettavasta vedestä on juoma ja elintarvikevalmistuksen tarvitsemaa vettä. Sen saannin turvaaminen on se pääpointti. Kunnan velvollisuus on hoitaa ja turvata se puoli niin ettei isoa ongelmaa tule. Elikkä olemassa olevat systeemit kuntoon, jos niissä korjattavaa on.

Suomessa vettä riittää. Käsittely, jakelu ja laadunvalvonta on käsitykseni mukaan varsin hyvässä kontrollissa. Nokian tapauskin ilmeisesti opetti jotain ja aiheutti järjestelmien tarkistuksia. Uskoisin että meilläkin systeemit käytiin läpi.

Moni muu maailman maa olisi onnellinen, jos se olisi juomaveden kanssa niin hyvässä asemassa kuin suomalaiset ovat.

Tilaisuus varmaan selvensi myöskin osaltaan käsitystä siitä mikä on pintavettä, pohjavettä ja tekopohjavettä. Samalla selkeni asiaan perehtymättömillekin se, mikä allas- ja sadetusimeytyksen käytännön ero on.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Virossa kylpemässä

Öinen vallisilta Pärnussa 2012

Kannattaako talvimatkailu Virossa ? Onko se edelleen edullista ja pelaavatko palvelut? Kysymyksiä alkaa tulla entistä enemmän. Euroopan taistellessa Kreikka ongelmansa kanssa, on suomalaisilla lähellä maa jossa on pitkä kylpyläperinne.

Lyhyt laivamatka ja sitten muutama tunti bussin kyydissä, joko Pärnuun, Saarenmaalle tai Haapsaluun. Rakvere on myöskin reilun tunnin automatkan päässä Tallinnasta. Toki Tallinnakin tarjoaa kylpyläpaketteja mutta hintataso on ollut jo pitkään varmassa nousussa.

Hintataso nousee tietenkin Tallinnan ulkopuolellakin, ei kuitenkaan aivan samassa tahdissa. Myöskin polttoaineen hinnannousu on selkeästi havaittavissa. Viime kesänä 95 maksoi yleisesti noin 1.22 - nyt hinta kivunnut 1.40 nurkille. Lähestyy siis hiljalleen Suomen hintatasoa.

Kokonaisuudessaan kylpyläviikko (8vrk) Pärnussa maksoi matkoineen muutaman euron alle 300 € hengeltä. Se sisälsi puolihoidon ja lääkärintarkastuksen lisäksi 2 - 3 hoitoa päivässä. Hoidot olivat hierontoja ja yrttikylpyjä. Lisäksi vaihtoehtoina oli suolahuone ja parafiinikääreitä sekä vesijumppaa. Hinnoissa on myös hotellikohtaisia eroja, uusimmat ja moderneimmat kylpylät ovatkin hitusen kalliimpia.

Säälle ei voi mitään. Näillä leveysasteilla se talvikin voi vaihdella. Nyt pyrytti lunta ja välillä kahlattiin loskassa. Kesä on toinen asia. Silloinkin saattavat sääolosuhteet heitellä. Eivät ole kesätkään veljiä keskenään.

Vehreät puistot ja runsas kulttuuritarjonta tuovat silti oman suolansa lomaan. Väkeä on enemmän liikkeellä ja uimaranta saattaa olla todella ruuhkainen.

Yhteinen valuutta Euro on helpompi käsitellä kuin erillinen vaihdettava raha. Selvempi siis, ja vekslaus jää unholaan heiluvine vaihtopalkkioineen. Pankkikortti antaa rahaa seinästä tuttuun tapaan.



sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Talven riemuja

Vironpoikien tyylinäyte.

Pakkasten mentyä tälläerää ohi, sai se ulkoilijatkin liikkeelle. Kävin jututtamassa kahta vironpoikaa jotka olivat lähteneet kalaonnea koittamaan. Kyselin myös jään vahvuutta, oli yli 10 senttiä. Varoittelin kuitenkaan edemmäs menemästä. Edessä olisivat petolliset virtauspaikat. Varustus oli muutenkin pojilla kelvollinen. Luksusta pilkkijakkaraan verrattuna oli muoviset puutarhatuolit.

Kovasti kyselivät hyviä kalavesiä, neuvoin sen minkä taisin. Näillä nurkilla on toki kalaa mutta myös vaarallista virtaamaa. Pojat lupasivat etteivät kauemmaksi mene.

*****

Sitten vuorostaan paikallista taiteilua Putaansillalla.

Tyylinäyte 1

Tyylinäyte 2

Putaansillan kaide houkutteli nytkin poikia lumilaudalla lasketteluun. Samat pojat olivat varmaan asialla jo viime talvena. Paikalla oli oikein kameramieskin filmaamassa laskuja. Samaa sain tehdä minäkin.

Talvi on nyt parhaimmillaan. Kevät koputtelee jo nurkan takana. Ei mene kuin kaksi ja puolikuukautta niin koivu saattaa olla hiirenkorvalla.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kunttakartta uusiksi ?


Liikenteessä pitää olla pitoa, miten sitten kuntauudistuksessa?

Ollaanko oikealla tiellä? Kuntakartta on tulevaisuudessa hiukan toisen kaltainen, siis jos kaavailut menevät lävitse. Kaavailun (ehdotuksen) mukaan Valkeakoski, Akaa ja Urjala panisivat hynttyynsä yhteen. Pälkäneläisillä suotaisiin mahdollisuus valita Tampereen ja Valkeakosken välillä. Siinäpä heillä onkin pohtimista.

Koska kuntien pitää kuitenkin hoitaa monta asiaa siten että palvelutaso ei enään heikkene. Valkeakoskella tietenkin pohditaan (kuten muissakin nykykunnissa) Mitä se maksaa? Mikä on sen hyöty ja paranevatko palvelut.Esille nousevat mm:
  • Terveydenhoito
  • Vanhuspalvelut
  • Koulutus ja lastenhoito
  • Liikennejärjestelyt
  • Turvallisuus ja poliisitoimi
  • Pelastustoimi
  • Vaikutus verotukseen ja taksoihin
  • Päätöksenteon poliittiset suhteet (Kiinnostanee muitakin kuin Kepua)
  • Vaikutus työpaikkoihin
Auttamatta pumpsahtaa uudelleen myöskin esille energiansaannin ja vesihuollon turvaaminen.

Asiat ovat senkaltaisia että niillä on vaikutusta jossain mittakaavassa jokaisen kuntalaisen elämään. Autoistumisesta huolimatta on olemassa tilaus sivukylän mummon kyyditykseen pikkupussilla asioimaan. Mielummin siten ettei tarvitse linjakyytiä odotella hyisessä viimassa.



maanantai 6. helmikuuta 2012

Ajateltavaksi


Sijoituspaikka

Kylmä pakkaspäivä,
lumilapio oven vieressä.
Talon nurkat kuuraisina.
Oven edessä luiska.

Liu´un hiljaa oven läpi
kukaan ei näe,
ei kuule. ei havahdu.

Harmaapäisiä mummoja
istuu tuoleilla huivit päässä.
Jollain on keppi, toisella
rollaattori käsietäisyydellä.

Unelias rauha,
radiosta virrenveisuu.
Vispaava ryppyinen käsi
pyyhkäisee kosteata silmäkulmaa.
Suu puoliavoinna,
muistellen metsämansikoita.

Lukitut ovet
suljettu maailma.
Kuinka kauniita ovatkaan
lumivalkeat hiukset.

Seinäkellon alla mies
käy jatkuvaa talvisotaa
tik tak

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Tasavallassa kaikki hyvin



Hyvin - ainakin siinä suhteessa että presidentti on jälleen valittu. Järjestysnumerolla 12 kansallisessa jatkumossa kirjataan nimi Sauli Niinistö. Kansa on valintansa tehnyt ja näillä mennään.

Äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Oliko sitten niin, että toinen kierros ei enään kaikkia innostanut. Tulos tuntui ennalta selvältä vaikka ehdokkaat eivät sitä myöntäneetkään. Ratkaisu oli omasta mielestäni odotettu.

Hyvä kisa kuitenkin siinä suhteessa että kumpikin esittivät oman kiiltokuvamaisen puolensa ja kamppailu käytiin herrasmiesmäisen arvokkaasti. Ei pahoja mokia kummallakaan. Suomi toki osoitti ymmärrystä ja suvaitsevuutta, tiettyyn rajaan asti. Se raja löytynee läheltä noita prosentteja.

Suomeen on puuhattu aikoinaan päämieheksi saksalaista prinssiä. No, ei tullut. Nyt kansakunta ei ollut valmis asettamaan kansakunnan keulakuvaksi miesparia. Se kynnys on aika korkea ylitettäväksi.

Mielenkiinnolla sitten odotellaan Niinistön presidenttikautta. Ulkoista edustavuuttahan tästä pariskunnasta löytyy. Parimalli sopii hiukan konservatiivisemmillekkin äänestäjille.

Tarja ja Pena saavat palata tavallisen kansalaisen arkeen. Tuskin heidän arkipäiväänsä täyttää pelkästään kauppalapun täyttö ja taistelu tiskivuoroista.

Seuraavissa itsenäisyysjuhlissa, jos kaikki hyvin menee, saattaa olla mukana 4 presidenttiä. Lisukkeena useampikin tappion kokenut presidenttiehdokas. Niin se vain menee.

torstai 2. helmikuuta 2012

Paloittelua


Pakkasten keskeltä putkahti sana Billerud. Useimmalle koskilaiselle silkkaa mystiikkaa. Ruotsin "Hannu Hanhet" ovat sitten valtaamassa konekantaa Tervasaaren porttien sisäpuolelta. Vanha arvostettu Yhtyneiden Paperitehtaiden Valkeakosken tehdas on muuttumassa sekatavarakaupaksi. Samojen aitojen sisällä on eri firmojen toimintaa ja tuotteita.

"Yksi tehdas, yksi liitto" oli takavuosien slogani jonka katveessa mentiin eteenpäin. Joskus vauhdilla, joskus ontumalla. Se murros, mikä suomalaisessa paperiteollisuudessa on nähty, tullee jatkumaan edelleenkin. Edessä on jatkuvan epävarmuuden tila. Se tuskin ketään kummemmin lohduttaa.

Tulevaisuus on hämärän peitossa, niin Euroopassa, Suomessa kuin Valkeakoskellakin. Naapurifirma Avilon joka suurehkolla rummutuksella syntyi ja pienellä pihinällä simahti. Vai nukkuuko se vain "Ruususen unta". Sitä on enään vaikea uskoa. Kokivatko koskilaiset omien silmiensä alla silmänkääntötempun.




tiistai 31. tammikuuta 2012

Pakkanen kurittaa.

On menossa karvalakkikausi. Pakkanen näyttää sen ettei tämä ilmastonlämpiäminen ole vielä lopullista. Kylmyys on asia joka yllättäen vie Keski-Euroopassakin ihmisiä tuonen tuville. Pohjoismaissa on kuitenkin totuttu pakkasiin ja vaatetusta löytyy siihen kaikkien kaapista.

Puolassa, Ukrainassa, Liettuassa, Bulgariassa ja Serbiassa on kirjattu pakkasten aiheuttamia kuolonuhreja. Puolassa pakkanen paukkui 27 asteen nurkilla ja lisää on sinnepäinkin tulossa.

Hyytävä ilma hiipii Eurooppaan Siperiasta. Vanha sanonta: " Siperia opettaa", pitää siis jälleen paikkansa.


Alimmat lukemat Siperiassa ovat lähennelleet jo - 50 astetta. Sen kaltaista olotilaa voisi kuvainnollistaa vaikka "pakkaseksi joka jäädyttää kusenkin kaarelle"


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Wanhan kartan kertomaa


Ohje: Klikkaa kartta suuremmaksi.


Vanhat kartat ovat kiehtovia. Ensinnäkin niissä on käsityön leima ja piirtäjän ammattitaito. Tämä kartta vuodelta 1640 on oiva esimerkki sen ajan kartanpiirtotaidosta. Suomihan oli tuolloin vielä osa Ruotsin mahtivaltiota. Kartan tekstitkin ovat siten ruotsinkielisiä.

Jos oikein tulkitsen niin kartan piirtäjä on Lorentz Schröder.

Lainaus:

Uudenmaan ja Hämeen läänin maanmittari

Maanmittari Laurentius Schroderus aloitti toimintansa Suomessa jo 1630-luvulla, jolloin hän oli maan ensimmäisten maanmittareiden oppipoikana ja apulaisena. Schroderus oli ensimmäinen Uudenmaan ja Hämeen läänin maanmittari, joka laati sekä kaupunkimittauksia että geometrisia ja geografisia karttoja.

Lainaus päättyy.

Mielenkiintoinen sivujuonne on tuon ajan kirjoitustapa ja kaksoisveen (W) käyttö. Walkiakoskihan nyt kaikille paikallisille on tuttu. Siinä tuplaveen käyttö on jo vanhaa perua.Karttaan on kirjattu heti kosken alapuolella oleva vesi muotoon Wanawesi. Vanajavesihän on nykykoskilaiselle selviö.

Mikä sitten on Wanavesi. Onko se saanut nimensä veneen veteen piirtämästä vanasta. Vapaasti voisi niinkin tulkita. Vai onko sitten kyseessä jonkinlainen kirjoitusvirhe.

Mantereen puolta kosken alla nimitetään Kaupilanpelloksi. No nyt se seutu kai tunnetaan paremminkin Kauppilanmäkenä. Sen takaa löytyy paikka jonka pystyy tulkitsemaan Maijaniityksi. (Maijanitu)

Kartasta voi todeta että Myllysaari oli sen aikaisen Walkiakosken keskus. Siihen keskittyivät vanhat myllyt. Toisena myllykeskittymänä näkyy Appiankoski. Sitä lähellä oleva niemi on myöskin nimetty Appiaksi.

Kartassa Linnosaari on merkitty. Nykyisin Apianniemen nimellä kulkeva paikka lienee sitten uudempaa nimenmuodostusta. Paikkakunnan historiaan liittyvä Linnosaari on suojelu alue. Niin se pitää ollakkin. Ei kannata päästää paikkaa turmelemaan lyhytjänteisesti ajattelevien "markkinamiesten"

Pysyköön Linnosaari kaikkien valkeakoskilaisten omana, suojeltuna paikkana.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tammikuun temppuja


Hieno pakkaspäivä, tosin vain vaatimattomat kymmenen astetta. Lumi kuitenkin jo narahteli kenkien alla. Uskallusta riitti jo järven jäälle kulkemaan. Toki vain tiukasti rantaviivan tuntumassa taivaltaen.

Italiassa kellahti pari päivää sitten iso risteilijä kumolleen liki rantaviivaa. Kapteeni kai sitten loikki rantahietikolle ensimmäisten joukossa ja nyt sitten vartoilee pidätettynä asioitten selkenemistä. Ainakin kaksi suomalaistakin on ollut pelastuneiden joukossa.

Kateissa lienee edelleen parikymmentä ihmistä. Alla erään suomalaiskapteenin kommentit italialaisten toiminnasta


Toinen asia mitä saadaan jännittää on uuden avaruusromuerän mahdollinen putoaminen jonnekkin lähiseudulle. Tarkka paikka ei ole tiedossa, mutta alas romua tulee. Viimeisimmän ennusteen mukaan Mars-luotaimen roikkeet menisivät jonnekkin Chilen rannikolle. Mereen putoaminen lienee se suurin vaihtoehto.


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pakastaa, onneksi.

Lotilanjärvi. 8.1.2012 (VJ)

Talvi on tullut. Myllysaaren puluraatikin sen yhteistoimin toteaa.

Lotilanjärvi 8.1.2012 (VJ)

Nyt se taitaa alkaa. Talvi kunnolla. Pakkasta ja auringonpaistetta pitenevän valoisan ajan tuomana. Kauan on jo kuultu himokkaiden pilkkimiesten huokailua. Missä jäät, koska tulee ja millaiset. Nyt hiljalleen on toivoa niistä.

Talvivälineiden kauppiailla on ollut myös jossain määrin hiljaista. Saattaa se kauppa vielä piristyä jos talvi pitää pintansa. Miksi ei pitäisi?

Jos pakkaset jatkuvat viikon verran voi jäälle jo varovasti lähteä tunnustelemaan. Innokkaimmat ovat jo jollain pikkulammilla käyneet kokeilemassa kalaonnea. Varovaisuus on kuitenkin nyt ensisijaista "pilkkikiihkoa" toteuttaessa.

Nykyaika on tuonut jäillä liikkumiseen myös tekniikan. On moottorikelkkaa ja mönkijää. Niissä kulkee kalastus ja verkkovehkeet vaivatta. Kuitenkin on jotenkin mukavampaa nähdä ihminen joka kiskoo perässään ahkiota. Siinä kulkevat varusteet myöskin helpommalla kuin reppusysteemillä.

Luonnonmukaisempiakin ovat vanhat tyylit. Ei kaikkea kannata koneellistaa. Ei ainakaan harrastajan. Ammatikseen jäillä touhuavat ovat eriasia. Ei heitäkään tosiasiassa kovin montaa ole.


keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tulipallo taivaalla eilen.




Useita havaintoja tehty ko. ilmiöstä Valkeakoskenkin seudulla. Ilmoituksia on Ursalle tullut ainakin Hämeenlinnasta,Lempäälästä ja Akaasta.

Näyttää siltä että roippeet ovat pudonneet lähelle Jämsää,


Kyseisestä tulipallosta on olemassa myös pieni videopätkä.

Siis tässä alla Jukka Höltän saama pätkä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosi vaihtui - Nyt 2012

Vuoden vaihtuminen on aina askel tuntemattomaan. Koettu jää taakse ja uusi jakso on edessä. Se tulee mikä on tullakseen.


Nyt sitten kertausta vuoden 2011 paikoista jossa silmä näki sen mitä näkyvillä oli.

Rodos - Kasinon rantaa.

Lappi ja Särkijärvi.

Rakvere Virossa.

Pärnu Virossa.

Saarenmaan kiertoajo.

Riika puistoineen.

Metsäkalmisto Kiihtelysvaara.

Tallinna useamman kerran.

Merkkimiehet Raatihuoneentorilla.

Werstas Tampereella.

Kansallismaisema Kolilla.


tiistai 27. joulukuuta 2011

Pimeyden hetki


Tälläistä tää on...

27.12.2011 (kello noin 17,55) Televisiossa nauhalta tulossa dokumenttiohjelma Äänisen kierroksesta. Mielenkiinto virittynyt vastaanottavaiseksi, lisäksi sohvalla olijalla mahdottoman hyvä asento.

Pari kertaa valo vilahtelee lampuissa. Asettuu taas kunnon valoksi ja räps. Kaikki pimenee, valo katoaa lampuista, kuvaruudusta ja ääni kaiuttimista. Kierähdys sohvalta tanakkaan polviasentoon ja hapuilu pystyyn. Pimeys on täydellinen. Ei sisällä, ei ulkona. Ei pientäkään valoa missään.

Muutama hapuileva askel ja käsissä tuntuu tuttu pöytä. Taputtelua pitkin pintaa ja onhan se siinä. Pienen pieni taskulamppu avaa napinpainahduksella kirkkaan valokiilan. Se johdattelee tulitikkurasialle ja kynttlöiden luokse. Kohta valaisee himmeä kynttilöiden valo huoneet. Valoa on sen verran että kulkemaan pystyy.

Puen päälleni ja laitan otsalampun palamaan. Ulkona pimeää ja tuulenpuuskat taivuttelevat pihapuita. Muutama taskulamppua kantava ihminen näkyy liikkellä. Kiertelen hetken pihalla ja palaan takaisin sisälle.Paljain jaloin ja T- paidassa.

Kipristelen varpaita hetken aikaa ja pistän villasukat jalkaani. Helpottaa. Nyt on hyvä hetki keittää kahvit. Vettä hanasta kannuun ja keittimeen. Naps vaan. Naps toisen kerran. Ei vain merkkivalo syty. Ei kai se syty kun on sähköt poikki.

Pieni valikoima kirosanoja ja taskulampun valossa jääkaapista kinkkua, juustoa ja rosollia pöydälle. Kauanko saa sähköt olla pois ennenkuin pilaantuvat, mokomat elintarpeet. Taidan palata takaisin suolatiinun aikakauteen.

Kynttilän valossa kylmää kinkkua ja rosollia. Ulkona ulvoo tuuli ja sisällä on vielä lämmintä.

Ei tämä niin vaikeaa ole. Vaikeampaa on niillä sadoilla miehillä jotka pimeässä yössä raivaavat kaatuneita puita linjoilta. Sahaavat ja siirtelevät oksia ja runkoja pois raiteilta ja maanteiltä.

Luonto opettaa ihmiset kunnioittamaan noita voimia. Se on taas kerran koettu asia.