Äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Oliko sitten niin, että toinen kierros ei enään kaikkia innostanut. Tulos tuntui ennalta selvältä vaikka ehdokkaat eivät sitä myöntäneetkään. Ratkaisu oli omasta mielestäni odotettu.
Hyvä kisa kuitenkin siinä suhteessa että kumpikin esittivät oman kiiltokuvamaisen puolensa ja kamppailu käytiin herrasmiesmäisen arvokkaasti. Ei pahoja mokia kummallakaan. Suomi toki osoitti ymmärrystä ja suvaitsevuutta, tiettyyn rajaan asti. Se raja löytynee läheltä noita prosentteja.
Suomeen on puuhattu aikoinaan päämieheksi saksalaista prinssiä. No, ei tullut. Nyt kansakunta ei ollut valmis asettamaan kansakunnan keulakuvaksi miesparia. Se kynnys on aika korkea ylitettäväksi.
Mielenkiinnolla sitten odotellaan Niinistön presidenttikautta. Ulkoista edustavuuttahan tästä pariskunnasta löytyy. Parimalli sopii hiukan konservatiivisemmillekkin äänestäjille.
Tarja ja Pena saavat palata tavallisen kansalaisen arkeen. Tuskin heidän arkipäiväänsä täyttää pelkästään kauppalapun täyttö ja taistelu tiskivuoroista.
Seuraavissa itsenäisyysjuhlissa, jos kaikki hyvin menee, saattaa olla mukana 4 presidenttiä. Lisukkeena useampikin tappion kokenut presidenttiehdokas. Niin se vain menee.
3 kommenttia:
W-S
hyvinhän siinä kävi. Molempi pari voitti.
Toinen enemmän.
Lennua tosin jäi harmittamaan, että koira pääsi Mäntyniemeen eikä hän. ;)
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/26515/havittasivat-sen-lennun
saatiin oikein Työväen presidentti. tosin työväkeähän ne Isojen firmojen johtajat ja EK:n pomotkin on.Kuinkahan Sauli reagoi Nokian Raision tehtaan irtisanomisiin? Onhan hän itse samasta kylästä.Tuskin mitenkään jos salkussa on paljon osakkeita. isot irtisanomisethan yleensä nostaa niiden arvoa.
Hmmm...
Olisiko ollut Salo eikä Raisio ?
Lähetä kommentti