Hyvä kysymys.
Tavase on Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke.Aihe on kuumentanut lehtien palstat niin Tampereella kuin sen ympäristökunnissakin. Hankkeen puolesta ja vastaan taitetaan peistä olan takaa.
Kyse on tietenkin siitä, mitä vastinetta rahalle saadaan. Sitä kun pyydetään lisää ja hanke on sen verran levällään, että Valkeakosken kaupunginhallituskin veti äänin 6 - 3 jatkoraha päätöksen jumiin.Se esittää valtuustolle irtautumista hankkeesta ensivuoden aikana.Kaupunginjohtajan esitys siis kaatui äänestystuloksella.
Sitten onkin vuorossa kaupunginvaltuusto. Millaiseen tulokseen se aikanaan päätyy jää seurattavaksi. Maanantaihin mennessä sitten kulissien takana on pohdittavaa useammalla valtuutetulla.
Nyt niidenkin valtuutettujen, jotka mahdollisesti ovat olleet ryhmäveturien kantojen varassa. Niin, syytä on paneutua miettimään sitä miten kannattava hanke on. Onko siitä olemassa tarpeeksi tietoa? Mitä sitten tehdään. Vesi on asukkaille tärkeä tuote.
Itseasiassa se on tärkeämpi kuin jonkun Kiinalaisen suurkaupungin liikennejärjestelyt. Takavuosina nekin tuntuivat kuntapäättäjiä kiinnostavan. Nyt lienee parempi pysyä näissä arkisemmissa murheissa. Läheisimmissä ja "kotikutoisissa."
Eurooppa kuhisee muutenkin tarpeeksi.Rahamaailma nikottelee. Pitänee varmaan valtuutettujenkin olla tarkkana, onko nyt hinta-/laatusuhde kohdallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti