Ikämiehen kulkupeli.

Mikä saa ihmisen hurahtamaan skootteriin. Sehän on laulunsanojen mukaan lälläripyörä. Niinhän asia voi hyvinkin olla, tuskin sitä kannattaa sen pitempään pohtia.

Itselleni se täyttää sen tarpeen joka sen hankintaan on ajanut. Pientä nostalgista vapaudenkaipuuta kai. Eläkeläiselle aivan joutuisa peli.

Ei ole oikeastaan pysäköintiongelmaa, aina sen saa jonnekin sijoitettua. Potankin oppii ottamaan päästä pienen harjoittelun jälkeen niin ettei silmälaseista sangat irtoile.

Tavaratila takapuolen alla on tosi pieni, ei kannata tehdä kovin suuria ostoksia. Säästyy samalla rahaa. Polttoainetta vehje puraisee yllättävän vähän. Vitosen seteli on hyvä raha tankatessa.

Nopeutta saa senverran aikaiseksi, (rekisteröity moottoripyöräksi) että pystyy kaupunkiliikenteessä ajamaan muun liikenteen tahdissa. Maantiellä kun oikein puristaa voi körötellä jopa 80 km/tunnissa. Siis jos kantti kestää moisen kyydin.

En ole ikipäivinä ennen omistanut kaksipyöräistä moottorikäyttöistä härveliä. Mopedistakin on kokemukset varsin vähäiset. Innostus skootteriin kai syntyi 15 vuotta takaperin tapahtuneella Corfun lomalla.

Tuo Kreikan saari ajettiin silloin ristiin rastiin vuokraskootterilla, kierrettiin pienet uimarannat ja noustiin ylös Mount Pantekratorille ihailemaan maisemia. Silloin se kai kolahti.

Skootterikanta on lisääntynyt suomessakin. Nuoret tytöt sen ovat omaksuneet hyvin kulkuvälineekseen. Kai se sitten into katoaa kun tulevat ajokortti-ikään.

Noihin vanhojen ukkojen pyöriin liittyy aina monenlaista tarinaa. Totta ja tarua. Todenpuoleen kääntyy se , kun koskilainen sai mopon takavuosina 60 vuotislahjaksi. No, olohuoneeseenhan se piti raijata. Hetkisen ihasteltuaan potkaisi mies sitten mopon käymään. Helposti käynnistyi, mutta mistä sen sammuttaisi.

Oli ollut pirtti savua täynnä kun liikkeestä oli saatu hälytettyä apuvoimia.

Oman skootterin olen pitänyt tuosta syystä visusti ulkona räystään alla. Hyvin se siellä toimeen tulee.