perjantai 23. joulukuuta 2011

Aaton aatto 2011

Kurjenkallion karikko 23.12.2011

Talvea vartoillessa voi sitten vaikka kuljeskella rannoilla, olla pois jaloista kun Jouluvalmistelut ovat kesken. Luonnossa kulkiessa voi miettiä sitä mikä muuttoajankohdan määrää. Joutsenten muuttoon vaikuttanee se miten pitkään järvet ovat auki.Samalla se, kuinka ravintoa löytyy syötäväksi.

Suomalaistutkijat ovat havainneet esimerkiksi joutsenien myöhäistäneen lähtöään jopa lähes kuukaudella. Pitänee sekin paikkansa, tosin eivät linnut kalenteria katsele. Nyt se pitää paikkansa, syynä ovat kuitenkin pääosin ilmasto-olosuhteet ja ravinnon saanti.

Laulujoutsen on suojeltu ja sen ampuminen on metsästysrikos. Jotkut metsästäjätahot ovat esittäneet sen metsästämisen sallimista. Mitään varteenotettavaa syytä sen metsästämiselle ei ole. Siis olkoon lintu vapaa ja kaikkien ihasteltavissa.

Sotien jälkeinen elintarvikevaje osittain puolsi linnun metsästämistä. Nyt ovat ajat toiset. Kaupat ja hyllyt pursuavat tavaraa. Jopa niin paljon että monesta tuotteesta ehtii mennä "parasta ennen" päivämäärä ohitse.

Joulurauhaa vain kaikille.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joulurauhaa vain.Kinkkua ja karjalanpiirakkaa riittäköön pöytään.

Samppa