maanantai 11. huhtikuuta 2011

Haihunkoski kuohuu

Kevätkuohuja Haihunkoskella.

Kivi kuohujen keskellä.

Kettinki varmistaa lahoavaa laudoitusta.



Haihunkoski Viiala 11.4.2011

Niin ylpeä kuin Walkiakoski aikoinaan oli kuohuvista vesistään, on tilanne nyt toinen. Ei edes vanhassa tukkikanavassa ole havaittavissa vaahtopäitä.

Jos veden rivakkaa juoksua haluaa ihailla on mentävä Akaan Viialan Haihunkoskelle. Kevään tulo ja lumien sulaminen on nähtävissä lisääntyneenä virtauksena tuossa ruskeavetisessä purossa (Tarpianjoki)

Akaa voisi kyllä nyt, kun on ottanut mahtiaseman tuossa kuntaliitoksessa, harkita Haihunkosken alueen kunnostamista. Jonkin verran paikalla on virkistyskalastusarvoakin.

Mutta, mutta - puurakennelmat on aika hiljalleen tuhoamassa ja satunnainenkin kulkija joutuu kulkemaan kieli keskellä suuta. Turvallisuus kulkijoille pitäisi olla tuon taajaman päättäjille avain kysymys.

Alueen kehittämistä olisi varmaan pohdittava. Vai onko tilanne nyt niin että Viiala jää entistä enemmän sivuraiteelle. Matkailijatkaan eivät mitenkään runsain joukoin ole kylään rynnistämässä.

Nahkatehtaan kirpputorilla lienee oma kävijäkuntansa, matkailulle ja kalastukselle saattaisi Haihunkoskesta löytyä jonkinlaista imua. Tai sitten ei,- tekeekö kevätkohina koskessa vain tepposensa ajatelman syntymiselle.

Ei kommentteja: