Valkeakoskella on jälleen toiveita työttömyyslukujen laskusta. Toiveita myös verotulojen kasvusta. Tyytyväisyys tilanteeseen on varmaankin valtaosalla kuntalaisista.
Uusi yritys aikoo nostaa vuoden loppuun mennessä tuotannon uudelleen käyntiin. Epäileviä "Tuomaita" on edelleenkin.
- "En usko ennenkuin savu piipusta nousee." Lienee tyypillisin kommentti Tuomaiden keskuudessa.
Epäilys valtasi asian pitkittyessä itse kunkin mielen.
- "Ei se siitä enään mihinkään lähde. Hyvä niin, mokomakin sottapytty ja kärytin." Tuumasi toinen.
Noin 200 työpaikkaa on paikkakunnalle arvokas lisä. Tai korvaa se ainakin osin, ne 300 paikkaa, mitkä konkurssin yhteydessä katosivat.
Toivoa sopii että uusi yritys ja sen johto ottavat sitten vakavan kannan myös mahdollisiin ympäristöongelmiin. Niitä tuo tuotantoprosessi käynnistyessään saattaa aiheuttaa. Kaksi vuotta seisonut systeemi ei käynnisty huokaisemalla.
Vaikka henkilökunta olisi kuinka ammattitaitoista, yllätykset ovat aina mahdollisia. Niihin kannattaa tosissaan varautua. Jos oikein toimitaan on mahdollista varmaan päästä pois siitä kaiken yllä leijuvasta leimasta.
Ne ovat jätevedet, käryt ja ääni. Niin ja sitten se rikkihiili, sekin kummittelee vielä tietojen mukaan useamman vuoden.
Eipä sitä voi muuta toivottaa kuin Lykkyä tykö, niin firmalle kuin henkilökunnallekin.
1 kommentti:
Pahat pelot ovat ihmisillä edelleenkin. Palkkausjärjestelmää pannaan uusiksi ja kunnossapitoa ulkoistetaan.
Niin !
Missä sijaitseekaan uuden firman pääkonttori ?
Lähetä kommentti