Ahvenjahdissa Pyhäjärvellä

Kisan suurin 831 g (Tietysti kaverin saama)

Pyhäjärven ahvenia 25.02.2009 (Omat kalat 4420 g )


Vanhakin innostui lähtemään kalakisaan mukaan. Säkylän Pyhäjärvelle matkattiin paperimiesten kustantamalla linjurilla. Mukavaa oli, ilma hyvä ja kalaakin tuli. Sitä tuli ainakin saamamiehille.

Pojan likat toivat illalla lainaksi pulkan, johon porailin muutaman reijän sidontalenkkejä varten. Hyvin kulki pulkka perässä, reppu, kaira ja kalavehkeet kuormanaan. Ilmakin hyvä, osittain aurinkoinen ja jäällä helppo kulkea.

Osasto tarjosi punnituksen jälkeen ruoankin seisovasta pöydästä. Hyvä ruoka ja omaan piikkiin muutama kuuma rommi. Tekihän se terää.

Kotona sitten ahvenen perkuuta ja välillä täytyi käydä ihastelemassa piirongin päällä kirjekuorta. Näytti muuten, sivuhuomautuksena olevan päälle kirjoitettu että: Veteraanit -- 2. palkinto.

Valkeakosken ilmailutoiminta

Lennokkikerho Valkeakoskella 1930 luvulla.

Clikkaa kuvaa - saat sen suuremmaksi.


Valkeakoskelainen vanhempi ilmailunharrastaja ihmetteli, hiukan surumielisenä sitä,- miksi nykynuoria ei ilmailu harrastuksena kiinnosta. Olisiko syynä se että virikkeitä on nykyisin tarjolla niin runsaasti.

Tosiaankin, miksi ei ? Lotilanjärvelle aurataan talvella kiitotie, vähän sillä kuitenkaan liikettä näkyy. Ilmailukerhon vajakin katto notkollaan odottaa ilmeisesti purkutuomiota. Rispaantunut tuulipussikin oli mytyssä tangon ympärillä.

Imailukerhon rakentama vanha Harakka on vaijereiden varassa Pirkkalan lentoaseman sisätiloissa. Taakse on jäänyt senkin ilmapomput.

Vintturin kiskomana Lotilan jäältä taivaalle ja pieni kierros ja takaisin, avotilassa istui pilotti lasit silmillä. Se oli sitä aikaa.

Puhutaan aina vanhoista hyvistä ajoista. Ihmisillä oli tarmoa harrastaa ja kummasti sitä löytyi aikaakin. Tosiasia on se että yhteisöllisyys on muuttanut muotoaan. Vetovastuu on se jota nykyisin kartetaan.

Sosiaalinen toiminta on siirtynyt nettiin. Kaikenmaailman Facebookit on päivän sana.

Ilmaankin pääsee virtuaalisesti vaikka Airbussin puikkoihin. Hälläväliä vaikka menisi kone pöpelikköönkin.Lennon voi aina aloittaa alusta.

Toisin on todellisessa elämässä.

Kone on kuitenkin tämäkin ja aito vieläpä. Kevätauringon noustessa korkeammalle saattaa se Lotilanjärvellekin taas ilmaantua.

Kuva - albumista 2

Foto: V. Järvinen (Äiti maa 1988) Kiova

Ukraina irtosi ja itsenäistyi Nevostoliitosta vuonna 1991. Tilanne on ollut herkkä ja vaiherikas tuon vuosiluvun jälkeen. Mielensoitukset ja poliittiset kriisit ovat sävyttäneet Ukrainalaisten elämää viime päiviin asti. Talouskriisiin maa ajautui syksyllä 2008 kansainvälisen taantuman yhteydessä.

Kaksi vuotta Tsernobylistä (1986) ja maailmaa vavahduttaneesta ydinvoimala räjähdyksestä, oli itselläni tilaisuus vierailla Ukrainassa ja Kiovassa. Yksi kohteista oli tietenkin kukkulalla sijaitseva patsas, ja alla sodasta kertova museo.

Vieressä virtaa verkkaan Dnepr- joki, vaikka vain pari vuotta ennen olisi saattaneet asiat mennä niin, että koko Kiova olisi ollut evakuoitava. Olisiko se ollut edes mahdollista ?

Niin ei käynyt, tuulien suunnat olivat toiset. Useita henkiä kuitenkin menehtyi ydinvoimalan sammutus ja pelastustöissä.

Yhä edelleen tuon tapahtuman aiheet koskettavat edelleen myöskin suomalaisia, vaikka aikaa on kulunut jo melkoisesti. Osa saastekuormasta tuli tuulen ja sateiden myötä meillekkin.

Tiedonkulku silloin asioista oli hidasta, sitä saatettiin jopa pantata tarkoituksellisesti. Oliko se järkevää, vai vain osa "neuvostokulttuuria." Todella huolestuttava tilanne, ja tieto ei kulje. Tuskin tuonkaltainen tieto- ja tiedotuskatkos olisi mahdollinen nykyaikana.

Tšernobylin ydinonnettomuus on ylivoimaisesti ydinenergian historian pahin reaktorionnettomuus. Se on sijoitettu luokkaan 7 kansainvälisellä ydinlaitostapaturmien seitsenportaisella INES asteikolla.

Energiaa tarvitseva Eurooppa havahtui jälleen vuoden 2009 alussa Venäjän ja Ukrainan välisiin ongelmiin. Ukrainan läpi kulkevissa kaasuputkissa hiipui paine kun Venäjä veti hanat kiinni. Monessa asumuksessa alkoi vilu vaivata.

Varsinkin Balkanin maita kova talvi koetteli kovin. Samalla kärsi Venäjän ja Ukrainan maine luotettavina energian toimittajina. Eu varmaankin tulee kuumeisesti harkitsemaan uusia ratkaisuja tilanteen johdosta.

Nyt kaasu taas virtaa, tammikuun lopulla hanat jälleen aukesivat. Jälkihoito asian tiimoilta jatkuu pitkään.EU sai uuden valvontakohteen niskoilleen.

Kuva-albumista 1

Tallinnan satama toukokuu 1980

Vanhat kuvat albumien kätköistä,ne ovat osa meidän kaikkien lähihistoriaa. Vuonna 1979 alkoi Afganistanin sota, ja seuraavana vuonna oli Moskovan olympialaiset. Samana vuonna tein ensimmäisen matkani Viroon, silloiseen neuvosto Eestiin.

Kuvassa taustalla, sen aikaisia turisteja ainoana yli kuljettava alus, pieni Tallin laiva. Hetki kuvanoton jälkeen tuli rynnäkkökiväärimieheltä tiukka komento :" kamera pois !"

Satamat laskettiin alueiksi joisssa ei missään vaiheessa saanut kuvata.

Matka satamasta jatkui suoraan Latvian puolelle Riikaan. Linja-auto kulki myös silloin Pärnun kaupungin kautta. Tuolloin ei ulkolaisten turistien määrää juurikaan huomannut. Nyt tilanne on oleellisesti muuttunut.

Riikassa käytiin melkoisen kovaa keskustelua paikallisten ihmisten kanssa juuri tuosta sodasta, jota Neuvostoliitto Afganistanissa kävi. No nyt samoilla tanterilla saavat varoa nahkaansa toiset sotajoukot. Eikä loppua näy.

Riikan vanhan kaupungin lisäksi jäi mieleen suuri hotelli Latvia ja Salaspilsin keskitysleirialue.

Aamuisella kävelykierroksella klo 7.00 poikkesin savuiseen kellaribaariin, kahville tietysti, päinvastoin kuin se virkapukuinen miliisi joka veti kankkuseensa konjakkia.

Jurmalan rantapaviljongin koppalakkinen vahtimestari myös juotettiin yhteistoimin juovuksiin. Sinne mies jäi vilkuttamaan koppalakki vinossa ja ovenpieleen tukeutuen hassuille suomalaisille.

Talvitammi

Talviset lehdet
surkeina koristavat
tutun tammipuun.
Kesän tullessa taas
vaihtuvat lehdet uusiin.

Helmikuun hetki

Helmikuussa

Vesi veistää kukan,

koristeeksi

virran uomaan,

uimaan.

Muokkaa muodon,

siloittaa myös lehtiruodon.

Luonto on luojan

ateljee.

Vanhat proomut

Kaksi runkoa vanhuuden levossa

Kärsänlahden proomu

Aika tekee tehtävänsä ja luonto hoitaa ongelmansa ajan kanssa. Kärsänlahden reunalla on 50 - luvulta lähtien maannut ja maatunut useampi puutavaran kuljetuksessa ollut proomu. Sinne ne ovat kaikessa hiljaisuudessa unohtuneet, kunnes viimeinenkin rautaosa on hajonnut.

Noiden puuproomujen omistaja, olisi aikoinaan ollut velvollinen hoitamaan ne pois ja hajoitettavaksi, nyt se velvollisuus on jäänyt ajan hampaalle. Tällä hetkellä niistä ei paljoakaan ole näkyvissä. Se mikä mahdollisesti löytyy, sijaitsee vedenpinnan alapuolella.

Oheiset kuvat olen ottanut jäällä kävellessäni viime vuosituhannen loppupuolella. Maatkoon minun puolestani rauhassa. Ei kai niistä sen kummempaa ympäristövaaraa ole aiemminkaan muodostunut. Jäähän kuitenkin jäljelle joku muisto noista proomuista.

Montakohan niitä on kaikkiaan tuohon paikkaan hautautunut ? Ainakin kolme tai neljä niitä silloin oman havaintoni mukaan löysin. Enempikin saattoi olla, kuka muistaa tai tietää ? Liittyvätkö ne jotenkin Lumikorvessa aikoinaan toimineeseen puutavaraliikkeeseen.

Ongelmana rikkihiili

Valkeakoskilaiset muistavat varmaankin sen juhannusyön kun Säterillä mossahti. Siitä kuitenkin selvittiin varsin lievin vaurioin, onneksi selvittiin. Silloin tehdas oli vielä toimiva, toisin on nyt. Kun valtaapitävien konttuureissa mietitään sitä mitenkä laitos toimii tulevaisuudessa vai toimiiko koskaan. Siellä se jököttää ja rikkihiili myös. Tehtaan lopettamisella oli niin kiire ettei ollut aikaa ajaa rikkihiilivarastoa tyhjäksi. Oliko se järkevä toimenpide. No - konkurssi on konkurssi.

Rikkihiili on sitten taasen puheenaiheena kansalaiskeskusteluissa. Viimeksi sitä keskusteltiin kai yhtä paljon vuonna 1998. Asiasta on olemassa TUKES raportti. Karkean kuvan tapahtuneesta saa klikkaamalla punaista sanaa rikkihiili.

Lainaus Tukes

"Onnettomuuden selvityksen yhteydessä tehdyissä laskelmissa on osoitettu, että jo parin kymmenen kilon rikkihiilimäärän syttyminen ja räjähtäminen voi riittää aikaansaamaan onnettomuuden seurauksena syntyneet vauriot. Tällöin painevaikutusten syntymisen edellytyksenä on, että nestemäinen rikkihiili on höyrystynyt ja sekoittunut ilmaan räjähtäväksi seokseksi suljetussa tilassa."

Lainaus loppuu.

Kuntalaisilla on varmasti syytä odottaa että jonkinsortin ratkaisu saadaan tuon raaka-ainemäärän kohtalosta ja siitä miten asia aiotaan hoitaa. Uskon että asia askarruttaa jossain mielessä myöskin uutta työnsä aloittanutta kaupunginvaltuustoa.

Rikkihiilivaraston hävittäminen tulee maksamaan aika paljon rahaa. Kuka sitten on maksumies, kuntako ja viime kädessä veronmaksaja. Tuleeko valtio asiassa apuun.

Mielenkiintoa herättää yhä enemmän myös ne päätökset millä ns. eläkesäätiön varat ovat hävinneet "mustaan aukkoon"

Kysymyksiä riittää ja kaiken aikaa niitä pulpahtaa esiin uusia.

Puuvanhus