perjantai 19. syyskuuta 2008

Syksyn merkit


Ilmassa on aistittavissa syksyn merkit. Värikkyys puissa on lisääntynyt ja ilmat muuttuneet viileiksi. Turistit poistuvat vesistöistä ja oikeat kalamiehet tulevat vasta apajille.

  • Vieraitakin Piippukylässä kävi, aivan sillain pikimiltään. Ministeri Tarja Anneli Cronberg vilahti lehtikuvassa mustan limusiinin takapenkille. Kiire oli ja kansalaiset jäivät huolineen nyt vähemmälle. Silmästä silmään ei ministeri tavannut ahdinkoon jotuneita paperimiehiä.
Kylä elää odotellen, ikäänkuin löysässä hirressä. Mitenkä tästä eteenpäin? Asuntomessut pukkaa päälle ensi vuonna ja maailmalla merkit talouselämän alamäen vahvistumisesta. Pörssit huojuu ja Amerikassakin pumpataan lisää rahaa markkinoitten vahvistamiseksi. Moskovassa pörssi lonksuttelee luukkujaan, kiinni, auki, kiinni, auki - mitä sekin ennakoi...

Paikalliset, omat poliittiset kuviotkin ovat kiintoisassa vaiheessa. Kunnallisvaalien ehdokaslistat ovat tulleet julkisuuteen ja kansalaiset aloittanevat oman keskustelunsa. Yllätyksiä eivät listat tuoneet, ehkä oli odotettavissakin se, että aivan helppoa ei ehdokkaiden pyydystäminen ollut. Paikallisia paineita on aivan riittävästi.

Mielenkiintoista seurattavaa siis riittää. Keskusteluissa aivan varmasti tulee vilisemään ainakin pari sanaa, Kotikulma ja TY:n omistama kesäpaikka Pihlajaniemi. Ainahan kunnallisvaalien aikana nousee esille myös terveydenhoito ja vanhuspalvelut. Sekä aina vanhempia kiinnostavat aiheet koulun tiimoilta.

Ei kommentteja: