tiistai 23. syyskuuta 2008

Syksyn hyviä hetkiä.

Viime sunnuntai oli taas eräs niistä hyvistä hetkistä joita voi arvostaa. Arvostaminen on oivaltamisesta kiinni. Ei tarvinnut katsoa vuorolistasta koska pitää mennä töihin. Ei tarvinnut kovin paljoa välittää kellon kulusta, eikä ollut oikeastaan mitään kiirettä.

Oli hyvä, lämmin, syksyinen päivä. Reppu veneeseen ja mukaan kalavehkeet. Mallasselkä oli tyyni ja ilma syksyisen kuulas.

Muutama vene oli parkissa Selkäsaaren kupeessa. Äijien onkikädet heiluivat verkalleen. Mukavaahan se, eikä aina saaliistakaan niin väliä.

Niusalon kupeessa laskin pilkin veteen,rento asento ja ympäristön seurantaa. Verkkomiesten vene eteni hiljalleen rannempana kohden verkkojataa. Lokit tekivät seuraa verkkomiehille ja kiljuivat omia merkkihuutojaan.

Sinisellä taivaalla piirtyi suihkukoneen pakovana. Onkohan joku "pamppu" taas matkalla saneeraamaan? Puristamaan "lisäarvoa" pohjattomaan kassaan.

Ajoin veneen rantaan ja virittelen rantakivien väliin tulet muurikan alle. Valmiiksi maustettu kala paistumaan ja perunoita kiehumaan kattilaan kaasuliedelle. Leipää ja Lidlin sininen vissy. Varmaa on että maistui. Ei ollut paikalla hovimestareita, ei michelinin tähtiä. Ei niitä tarvittukaan.

Kivi penkkinä, syksyinen maisema edessä ja taivas kattona.

2 kommenttia:

Erkki Jormanainen kirjoitti...

Tuo Mallasselkä on oivallinen nimi. Kävimme mekin emännän kanssa Kontiolan syvänteellä tänään. Kaksi sankollista ahvenia, vaan ei isoja. Puolikiloinen suurin.

Urisevat Ukot kirjoitti...

Mallasselkä on tosi hyvä nimi järvelle.Harva voi kehua että keittiön hanasta tulee mallasjuomaa.