Näiden savottapäivien runsas ja mielenkintoinen anti oli Ukoillekkin mieliin, vaikka joku sitä vähän arveli että "naistenpäivänä" oli liikkeelle lähdetty. Ukkojen huolto pelasi hyvin sillä mukaan oli varattu purtavaa omastakin takaa. Hernekeitto tuntui kyllä menevän hyvin myös kaupaksi savotan ruokalassa.
"Elämänluukkuhan" oli se savotan henkireikä josta jätkä sai muonansa vastaanotettua. Emäntiä ei kaikissa savotoissa ollut ja siellä sitten kukin järjesti oman muonahuoltonsa miten itse parhaaksi katsoi. Työ oli raskasta ja se vaati sitten myös vahvaa ravintoa. Ei sitä hommaa olisi voinut pitkään tehdä ilman evästä.
Pokasaha, kirves ja justeeri olivat ne perustyökalut. Sitten oli erikseen puiden kuorimiseen tarvittavat välineet. Moottorisaha sitten muutti osaltaan tuon työn luonnetta. Raskaita kantaa olivat entisajan koneet nykyisiin verrattuna. Pääasiassa niitä sitten käytettiin vain puun kaatamiseen, karsimiseen oli toiset välineet.
Reppu oli metsurille myös tärkeä väline. Kantolaite jossa kaikki tarvittava kulki sitten mukana paikasta toiseen. Reppu selässä ja sukset jalassa sitä talvisaikaan kuljettiin monastikkin varsin pitkiä matkoja.
Tällä savotalla oli myös kenttäahjo ja alasin metallintyöstöön. Myöskin käsikäyttöinen pärehöylä oli savotan nurkalla. Ei sitä kolmen miehen ryhmä kovin montaa pärettä irti saanut ennenkuin oli taas huilattava.
Monesti sitä puhutaan metsurien savotoista kovin romanttiseen sävyyn. Totuus lienee kuitenkin se, että työ oli raskasta ja kuluttavaa, monesti myös varsin ankeissa oloissa. Pesumahdollisuudet ja vaateiden pesu ja huolto ei vastaa nykyisiä vaatimuksia. Siinä missä mies joutui koville, joutui yhtä koville suomalainen hevonen. Suomalainen savottaperinne on pitkälti myös suomalaisen työhevosen perinteen kunnioitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti