Piippu

Siellä missä on teollisuutta, on myös piippuja. Piiput näkyvät kauas ja ne myös muokkaavat maisemaa. Itse kutsun Valkeakoskea "Piippukyläksi", syynä siihen on niiden näkyminen paikkakuntaa lähestyessä. Varsinkin vesitietä kulkiessa ne ohjaavat katseen oikeaan suuntaan.

Paperiteollisuuspaikalla nuo piiput ovat symboloineet työtä ja toimeentuloa. Sukupolvi toisensa perään on kulkenut noiden piippujen juureen hakemaan jokapäiväisen leipänsä. Puusta paperiksi on ollut johtava teema pitkälti yli sadan vuoden ajan.

Noissa piipuissa on monta tarinaa. Kertomuksia miehistä jotka ovat niihin kiivenneet tai niitä rakentaneet. Huoltaneet sammuneita lentovaloja tai kiivenneet ylös korjaustöihin. Valkeakoskellakin on muistoja surullisesta tapahtumasta jolloinka piipunkorjaaja on tullut alas piipusta viimeisen kerran. Sisäpuolelle pudoten ja sen jälkeen ei ole enään paljoa tehtävissä.

Joskus sattuu sairauskohtaus ylhäällä, ihminen ei ole enään pystyvä tulemaan turvallisesti alas. Apuun on kutsuttu helikopteri ja tilanne päättyy onnellisesti. Kerrotaan myös vedonlyönneistä jotka ovat saaneet aikaiseksi öistä kiipeilyä.

Piiputkin ovat kehittyneet. Alkuaan niitä tehtiin vanhan perinteisen kaavan mukaan tiilestä muuraamalla. Kerros kerroksen jälkeen työmaa eteni kohti pilviä. Työmaalle oli mentävä aina jalkapelillä. Nyt piippuja tehdään liukuvalulla. Valukelkka etenee hitaasti mutta varmasti ylöspäin.

Piippuja myös tehdään metallista ja valmiista lasikuituelementeistä. Ne sitten nostellaan isoilla nostureilla tai helikopterilla paikoilleen. Sitten vain pultit tukijalustassa kiinni,sekä piippu hiljalleen sauhuamaan.

Piipuista tulee niiden toimiessa myöskin savua. Nyt on niiden puhdistamisessakin tapahtunut kehitystä. On suodattimia ja savukaasupesureita. On erilaista tekniikkaa jolla kiinteitä hiukkasia otetaan talteen. Valkeakoskellakin saattoi takavuosina herätä kesäpäivään jolloinka nurmikot olivat valkoisena. Oli satanut yön aikana "Juuson lunta" eli glaubersuolaa. Siinä lumessa ei suksi luistanut.

Rauhallisen maalaismaiseman ja aktiivisesti toimivan teollisuuspaikkakunnan ero on selvä. Teollistuminen jatkuu edelleen, muuttaen vain muotoaan. Vastapainoksi on tietenkin säilytettävä tuo perinteinen suomalainen maisema, viljelyksineen, sinisine järvineen ja humisevine metsineen. Kumpaakin meillä tarvitaan edelleenkin.