Tuhontaa vai kehitystä ?

Valkeakoski on myllerryksen kourissa. Aidan takana katseilta piilossa heiluu kaivurin nokka. Puistoa tasataan. Töppäreen tasausliike riemuitsee.ja iloitsee. Juuso " patruunan" pronssinen pää seuraa katseellaan kiven kyljestä paikallista ahkerointia. Rahaa palaa ja mielikuvia luodaan Valkeakosken vauraasta huomispäivästä. Aika näyttää kehityksen suunnan.

Toinen myllerrys ja mielipidemuokkaus etenee seurakuntaväen keskuudessa. Kirkko kun aiotaan purkaa. Huonossa hapessa kuuluu olevan paikkakunnan temppeli. Mistähän syystä on niin huonoon kuntoon mennytkin. Purkaa vallan pitää. Sillälailla. Jotenkin on vain tullut tunne jonkinasteisesta tahallisesta huolimattomuudesta. Aivankuin joidenkin purkuun joutuneiden koulujen kohdalla. Säästettiin niin perusteellisesti kun laitettiin ilmastointi yöksi toppiin. Aamulla sitten jotkut, jonkinajan kuluttua, ,havaitsivat homeen hajua ja pärskivät.

Taas luotiin vaurautta ja rakennusliikkeille tilauksia. Rahalla saa ja autolla pääsee.

Valkeakosken kirkko jäi Veikko Larkaksen viimeiseksi. 1969 ja nököttää nyt hylättynä ja surumielisenä kanavaa tuijotellen. Rakennukseen ei ole pääsyä, aidat ovat ympärillä.Seura lehden mukaan heiltäkin evättiin kirkkoon pääsy. 1000 istuinta siellä on tyhjänä, eivät soi enään urut. Eivät myöskään joululaulut. Totisena seisoo kellotapulikin varisten tähystystelineenä.

Totuus ei toki pala tulessakaan. Niin sanotaan. Sanotaan myöskin että ihminen on tärkein. Joku kysyy voittivatko Sääksmäen isännät, Pappilanniemi ja vanha kivikirkko. Vanhalla emäpitäjällä on voimakas tahto. Toivotaan ettei ihmisten päätöskykyä johdattele mikään muu kuin heidän oma harkintansa.

Rauhaa sateiseen syksyyn !

Kesämietteitä 2018

Kesän alkuun sitten poikettiin Narvassa, Viron ja Venäjän rajalla.

Ensinnäkin kukunut kesä on ollut helteinen. Lämpimiä päiviä on riittänyt. Uimavesi on ollut varsin leppoisaa. Äimälässäkin ajoittain näytti 27 - 28 astetta, tosin pintavesi noin metri pinnan alla.  Harvemmin sitä kuitenkin tulee vapaaehtoisesti sen syvemmällä pulikoitua.

Matkailuakin on ehtinyt harrastelemaan. Joensuun Kiihtelyksessä sukukokouksessa poikettua. Virossa tietenkin kierretty. Tallinna - Rakvere - Narva. Nyt elokuussa sukukokouksen jälkeen kutsui Saarenmaa viideksi päiväksi. Kuresaaren keskusta on remontissa ja kulku jalkaisin pienoista pujottelua.

Pärnussakin ehdittiin poikkeamaan viideksi päiväksi. Kalaa on tullut ongittua vain mato-ongella. Madotkin ovat helteitä paossa ja pakko ollut turvautua kaupan tuotteisiin. Vitosella purkki tokmannilta ja jääkaappissa säilytys. Kestää jonkin aikaa ellei unohda avonaista purkkia rantaan yön yli. Näinkin voi käydä ja jopa kaksi kertaa. Tulee siinä pikkuhiljaa särjille hintaa.

Viikon päästä edessä ukkojen lapinreissu. Viikko tutussa porukassa Särkijärven ja Pallaksen maisemissa.

 Kuresaaren keskustaa saneerataan kesä 2018

Kevätreissua Särkisalossa tauotettiin Torronsuon näköalapaikalla.

Keväinen Langinkoski ja keisarillinen kalastusmaja

Kameraseuran mukana Ritajärven pitkospuilla.

Sata vuotta itsenäisyyttä...

Suomen valtiollinen satavuotinen itsenäisyys on saavutettu. Kansa on irronnut Tsaarin Venäjästä ja käynyt kaksi sotaa sen jälkeen. Kansan elintaso on parantunut kaikilla mittareilla mitaten. Suomi on vankka kansakunta muiden itsenäisten valtioiden joukossa. Osana toki Euroopan Unionia.

Rauhan vuosiakin on jo pitkä rupeama. Onneksi näin on. Tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä. Epävakautta riittää maailmalla. Onnittelut kuitenkin 100 - vuotiaalle itsenäiselle kansalle.

Kuvat tapahtumista Valkeakoskella 6.12.2017

Parolan soturien valatilaisuus 18.8.2017

Valatilaisuus alokkaille oli vuosien jälkeen vuorossa Valkeakoskella. Omasta sotilasvalasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Siksi oli mielenkiintoista seurata tapahtumaa omalla paikkakunnalla. Itse seisoskeltiin Parolannummella vala asennossa ja toinen käsi vaunujen lokasuojalla. Kalusto oli kaikki siltä osin Neuvostoliittolaista alkuperää. Toisin oli nyt. Lippu oli kuitenkin sama kuten Laguksen tunnuskin.

Väkeä oli saapunut runsaasti niin kentälle kuin Apiankadun varteenkin. Kyllä se siitä.

 Marksman ilmatorjuntavaunu

Panssarijoukkojen lippu.

Kun aika on kypsä, - sylinteri lähtee.

Valkeakoski - Tervasaari

UPM - kymmene Valkeakoski vanhan seiskakoneen sylinterin tulo maantiekuljetuksena paikkakunnalle oli aikoinaan 80- luvulla mediatapahtuma. Tulosta on otettu runsaasti valokuvia. Lähtö taas tapahtuu purkuvaiheen pituudesta johtuen hiukan vaivihkaa. Kohteena on Ruotsin Billerudin tehdas Korsnäsissä. Konehan oli loppuaikansa toimiessaan Billerudin omistuksessa.

Tervasaaren tehtaan toiminta on supistunut vuosien kuluessa. Sellutehdas hävisi uusine valkaisimoineen ja sellun valmistus loppui kuin kananlento. Nykyisin hintataso on ilmeisesti kohdillaan ja mm. Äänekoskella lähtee käyntiin uusi varsin suuri selluloosan tuotantolaitos.

Vieläkin kansalaiset Valkeakoskella pohtivat niitä syitä jotka selluteollisuuden paikkakunnalla lopettivat. Oliko se silloinen markkinatilanne vai painoivatko asiassa ympäristötekijät. Tekniikkahan on silläkin alalla varmasti mennyt kyllä' eteenpäin. Yksi iso sukupolvi teollisuudesta siirtyi samassa yhteydessä eläkkeelle. Syntyi samalla iso aukko paikkakunnan työllisyysmahdollisuuksiin. Loppui samassa hässäkässä Lotilan ammattikoulukin joka koulutti osaavaa väkeä teollisuuden tarpeisiin.

Jäälläkulkijan aikaa

Tammikuu toi sitten jäihinkin vahvuutta niin että hiukan painavampikin uskaltaa siellä vaeltaa pulkka perässään vetäen. Tosin aivan viimepäivinä ovat suojat vieneet jo lumia jäänpinnasta ja se merkitsee että on jälleen otettava liukuesteet käyttöön.

Erinomaiseksi on todettu edullinen muoviahkio. Siinä kulkee kevyesti vetäen kalavehkeet ja kamerarareppu. Mukaan voi ottaa myöskin klapuja tulentekoa varten. Hyvin kulkee.

Aamu-usva nousee pelloilta.

Kun sitten alkutalven aurinkokin näyttäytyy on kaikki kohdillaan.

Kalavedet ovat varsin lähellä. Himolajinharrastajat ajelevat aamun tunteina meren rannalle ja saavat sitten oletettavasti isompaa kalaa. Oletettavasti, ei kuitenkaan aina.

Suurempaa ahventa on käyty myös hakemassa Sakylän Pyhäjärven maisemista. Järvi on oikullinen , antaa kun tahtoo, joskus runsaastikkin.

Muutaman vuoden takainen kuva Mallasselän railon kupeesta.

Omista kotivesistä. Mallasvesi ja Vanaja saa kyllä tavallinen harrastaja sen verran mitä viitti nyppiä ja hyödyntää. Pääasia on kuitenkin liikkuminen ulkona ja raitis ilma.

Superkuu - mitä ihmettä ?

Jo on kahvipöydässä ollut pohtimista. Kaiken tarpeellisen asian lisäksi siellä nyt pohdittiin sitä mikä Superkuu oikein on. Liekö se kuuhulluuden vaikeampi muoto? Mitkä ovat moisen ilmiön oireet ?

Onko se sitä kun ihmiset ravaavat pitkin mäkiä ja risukoita kännyköiden ja parempienkin kameroin varustettuna. Etsimien läpi tihrutaan josko sakeassa pilvimassassa olisi aukko josta vihdoinkin näkyisi. Näkyisi superkuu tai ainakin osa siitä. Just silleen.

Uskokaapa hyvällä. Sama kuu se on kuin eilenkin, - päivän vain vanhempi. Eivät sen kriittiset mitat kovinkaan paljon ole muuttunut. Kaikki on vain silmästä ja etäisyydestä kiinni. Esineet kun tuppaavat näyttämään sitä isommilta mitä lähempänä katsojaa ovat.

Luonnossa kun on monenlaista ihmeteltävää. Vuorovesi, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, vuodenaikojen vaihtelu, aavikoituminen ja tsunamit ym.

On kai kuitenkin tosiasia että täysi kuu vaikuttaa joihinkin herkempiin ihmisiin jotenkin oudosti. Eivät saa nukuttua ja muuta ihmeellistä. Eikös se väsynyt ihminen nukahda kun on sen aika. Paistoi kuu tai oli paistamatta.

Aiheuttaako täysikuu sitten oirehdintaa siihen taipuvaisilla ihmisillä jos on pilvinen taivas ? Jos aiheuttaa, on se merkki ainakin siitä että kuulla on muitakin voimatekijöitä kuin näkyvä valo. Vuorovesi lienee siitä selkein merkki. Syyllinen ei ole yksin kuu, sillä aurinkokin vaikuttaa, tosin vähemmän kuin kuu massiivisesta koostaan huolimatta. Etäisyys on taasen huomattavasti pidempi kuin maalla ja kuulla.

Tähdenlennot, revontulet ja muut ilmiöt toki aiheuttavat samankaltaista liikehdintää kameravarustuksen kanssa. Ihmeteltävää siis on. Se superkuu on vain osa normaalia luonnonnäytelmää. Ei kuitenkaa mikään tavaton ilmiö. Illuusio ja silmän suorittama mittavirhe.

 

Pyramidit katoavat

Hyvää ja riemukasta Valkeakoskipäivää !

Se on jälleen Valkeakoskipäivä. Se oli hyvä syy pistää kuva katoavasta keskustelunaiheesta eli kolmesta pyramidista jotka jokusen vuoden koristivat Koiton aukiota. Joku paikallinen " neropatti" jopa nimesi ne pyhäksi kolmiyhteydeksi eli Pertsaksi, Jönniksi ja Toopeksi. Tiedä sitten oliko näillä esikuvia todellisessa maailmassa, taisivat olla taruhenkilöitä kaikki. Kokojärjestys lienee kuitenkin määrännyt portaiden keskinäisen hierarkian.

On aika rakentaa ja aika purkaa. Nyt on siis purkamisen aika .

Toriaukiot ovat kautta historian olleet alueita jossa mielipiteiden muodostus on demokratiassa ollut vapaata ja joskus varsin äänekästäkin. Näistäkin arvostetun taiteilijan töistä on oltu montaa eri mieltä. Nimiäkin on monenlaisia portaille siunaantunut. Kansan suussa elelee ainakin jossain määrin totuuden siemen. Turhakkeita ovat olleet kaikkiaan joidenkin mielestä. Niinpä.

Viime aikoina kylmillä portailla nähtiin rauhallisesti istuvaa nuorisoakin. Sormet pelasivat nopsasti puhelimen näppäimillä ja pokemoneja löytyi. Lippalakin lipat osoittivat tomerasti niskaan päin ja sormet juoksivat nappuloilla. Se on nykymaailman kuva.

Paikallinen virkavaltakin on jo ilmaissut huolensa siitä että alueesta saattaa muodostua hiukan vaarallinen kiitorata. Kohta jo kiukkuisen pärinän saattamana, nousevan nuorison (ehkä) edustaja painaa viritetyllä mopolla alueen halki etupyörä ilmassa. Hyvin mahdollista ! Sellaista on jo havaittu pyramiidienkin pystyssä ollessa. Oli vain tähdättävä kapeampaan uomaan. Nyt pelikenttä laajenee huomattavasti.

Aika entinen ei enää palaa

Vanhemmat ihmiset joskus huokailevat: " Aika entinen ei koskaan enään palaa. " Tottahan se on. Ei pysty ihminen palaamaan ajassa taaksepäin. Muistoissa ehkä, ei muuten. Muistikuvatkin ihmisillä vaihtelevat, joku näkee asian aivan toisin kuin naapuri. Usein myöskin aika kultaa muistot. 

Vanhassa kuvassa näkyy vielä tekemisen meininki. Savu nousee kattilahuoneen piipusta ja vanha nostorana kuljettaa pöllinippua lahden yli. Nyt tuokin vesialue on täytemaalla katettu  ja yli voi tossujen kastumatta kävellä. Ei ole enään tukkilaisia juoksemassa nipuilla. Uitotkin ovat jo ajat sitten loppuneet. Loppunut on myöskin massanvalmistus ja sellunkeitto. Ei sylje Kamyrkone massaa arkitettuna paalauslinjalle. Josta trukit sen veivät varastoon. Junakuljetusta tai omaa käyttöä varten.

Tehdas kuhisi ja vilisi henkilökuntaa. Rahaa tuli ja riitti palkkoihin. Tuotantomäärät olivat hippusia nykyisten koneiden tuottoihin verrattuna. Konttoreissa vilisi arvokkaan oloisia "herroja" ja kauniita silkkisukkaisia neitoja istui kirjoituskoneiden takana. Tai sitten kirjoittamassa kirjeitä ja laskemassa työntekijöiden ansioita paperille. Pois olivat kännykät. Pois olivat tietokoneet ja älypuhelimet.

Paperisaleissa työntekijät lusasivat ja rullasivat koneiden tuomaa paperia. Maailmalle riitti tavaraa. Se oli musiikkia josta kumpusi koko kylälle leipää ja hyvinvointia. Onko nyt sitten paremmin ? Kertovat että nykyisin tehdasalueella on varsin rauhallista. Yllättäen vastaantuleva ihminen saa aikaiseksi hämmästyksen ja jotkut jopa ovat säikähtäneetkin. Aika entinen ei koskaan enään palaa. 

Olutrisu Myllysaaren museossa.

Hiljaista on nykyisin myöskin mäenrinteissä. Ei kuulu nujakoinnin ääni, ei hanurinsoitto. Eivät joutilaat vapaapäivän viettäjät istu lehtevien puiden varjoissa olutrisua syleillen. Sitä oluttakin on kylässä joskus itse tuotettu. Omavaraisia on oltu.

Maisemaakin ollaan taas muokkaamassa. Perinteinen kanavanranta ollaan murustamassa. Miksiköhän. Markkinamaakarit sanovat kauniisti että kaupunki tarvitsee näkyvyyttä ja uusia työpaikkoja. Lisävolyymia siis. Ensin tuhottiin toimiva tori rakennusrumiluksella joka ei kummemmin asiakkaita näytä houkuttelevan. Sitten joskus kun sattuu olemaan erinomainen tarjoustuote tai muuten yllättävä ruuhka ei löydy kassalle henkilökuntaa. No tietenkin sitä sitä lehdessä pahoitellaan. Syytäkin on. Asiakas on se joka lopulta myllyt pitää pyörimässä.

Pärnu ja kesä

Suomalaiset ovat Viron " uudelleensyntymisen" jälkeen tottuneet reissaamaan yli Suomenlahden Viron kylpylöihin. Pärnu joka tunnetaan kesäpääkaupunkina, lienee Tallinnan ohessa kesäkaudellakin suosikkilistojen kärjessä.

Paljon on Viro muuttunut neuvostoajasta. Kehitys on ollut merkittävää. Itse olen sen nähnyt 1970-luvun loppupuolelta asti, jolloinka lahden ylitin ensikerran.

 1970 - luvun loppua. Koppalakkinen miliisi pasteerailee vielä uuden Viruhotellin kulmilla. Maisema on muuttunut. Miliisin kohdalla kiemurteli usein pitkä jono. Kulmalla sijainneeseen putiikkiin oli tullut erä Vana Tallin likööriä.

 Pärnun nykyrantaa ja vanha torni.

Hansamarkkinoiden hevosvossikoita 2016

Hansamarkkinat ovat suosittu tapahtuma Pärnussa. Ohjelmaa on eri paikoissa lehtevissä puistoissa. Kanavanranta kuhisee elämää kolme päivää. Joka kaipaa metrilakua voi olla vaikeuksissa. Ruokaa ja olutta kullä riittää. Pääpaino on käsitöillä ja paikallisilla tuotteilla,

Surmanpaikka

Onnettomuus joka ei olisi saanut tapahtua. 2011 putosi nuori parikymppinen nainen kannettomaan kaivoon joka sijaitsi kylpylä Terviksen takana lähellä rantaa. Nyt se on asiallisesti valettu umpeen ja kannella on kynttilälyhty ja kukkia.

Onnettomuuksia sattuu, niin Virossa kuin Suomessakin. Kun vanhoja rakennuksia jää tyhjilleen ja niiden purku viivästyy, se useinkin aiheuttaa vaaratilanteita. Asiat unohtuvat hoitamatta ja varmistamatta. Aika kuluu ja nurmettuminen ja kasvisto peittää alleen ansoja, joihinka havahdutaan sitten kun mitään ei ole tehtävissä.

Vuosien kuluessa on myöskin paikalliset persoonat käyneet tutuiksi. Kumarassa kulkeva mies jolla säkki olkapäällä on tavanomainen näky. Kiertelee kyselemässä kolikoita ja keräilee säkkiinsä tyhjiä pulloja. Ei se itsensä elättäminen ole nykyisinkään jokaiselle virossa helppoa. Aika kulkee ja mies hiljalleen harmaantuu.

 Kalastuksella on vielä oma osuutensa Pärnun kokonaiskuvassa. Aamulla aina jokunen kalastusvene lipuu pitkin Pärnujoen uomaa.

Ranta-alueen puusto on kallellaan. Tuulten aiheuttama paine aiheuttanee sen että vuosikymmenten aikana kasvu on vinottaista. Se tuntuu ainakin luonnolliselta selitykseltä.

Mikä ihmeen töppäre ?

Voihan perhana...
Ensinnäkin, sana " töppäre", on tarkoitushakuinen ja heitetty siksi että tämän kylän " visiönääriveljet" voisivat ikäänkuin tuoda eräälle tämän paikkakunnan avainpaikalle jotain,- niin erinomaista,- niin erinomaista että se on ylitse kaiken.

Tärkeintä paikkakunnan kehitykselle kuitenkin, olisi työllisyyden positiivinen kehitys ja uskon luominen siihen että jo oleva teollisuus paikkakunnalla säilyy.

En tiedä mistä repusta on vedetty kortti että puistoalueen tasaaminen lisää alueen elinvoimaa ja rantapenkkaan parkkeeraavat veneilijät osaavat paremmin keskustan liikkeisiin ja pankkiautomaatille. Repimään rahaa seinästä. Kohtahan se on harvinaista että sitä palvelutiskiltä saisi.

Jos laivuri ei löydä rannasta keskustaan, on sieltä vesiltä parempi pysyä pois. Voi näetsän mennä itä ja länsiviitat sekaisin. Navigointi on pahasti hakusessa moisilla kippareilla.

Yksi veto mitä "tasauslautakunnan väki" mainostaa on että siellä nykyisessä puistossa majailee vain sitä rahvaanomaista väkeä, sitä joka saattaa maistella keskaria suoraan tölkistä.

Rantaviivasta hiukan kauempaa. Siis ei aivan maanrajasta, saattaa siellä lasitetuilla parvekkeilla joku siemaista kristallilasista jääpalan viilentämää Wiskyä ja tuumailla auvoisia ajatuksia puistovapaasta Valkeakoskesta.
Toivotaan ettei heitä vallan hirveästi löydy.

Poliitikothan ovat aloittaneet perinteisen mykkäkoulun ja ovat niin hiljaista porukkaa. Onhan siinä se vaara että tulee sanottua oma mielipide eikä esimerkiksi sen Lapin hiihtomökin isännän mielipidettä.
Niin että jatketaanko samaa latua. Yhtäköyttäyhdistys kun näyttää olevan suurin mahti paikkakunnalla. Meni siis syteen tai saveen.

Keväisiä kiemuroita.

Kesää odotellessa.

Aika kulkee ja vuodenajat vilisevät. Kevään tulo on oikutellut. Välistä aurinkoa ja hetken kuluttua raekuuro. Selkävedet ovat jo auki. Alkaa olemaan otollinen aika lykätä vene veteen. Eipä enään kolise jäät kupeissa.

Sänkipelloilla kulkee jo lonksuvapolvinen kurki. On kulkenut jo kuukauden verran. Mekastaa ja tonkii savisesta maasta purtavaa.

Joutsenet, hanhet ja vesilinnut pitävät omia menojaan ruoholahdissa ja selkävesissä. Luonto availee kohta versojaan ja linnuilla pesäpuuhat. Valtakunnassakin menossa kampanja miljoonasta linnunpöntöstä. Eteenee väliaikatietojen mukaan varsin mallikkaasti. Oma panos oli nyt viisi uutta pönttöä puihin.

 Pattipolvi kurki on jälleen löytänyt oman reviirinsä.

Silkkiuikku veneen puuttuessa ratsastelee kaverinsa selässä-

Kottarainen on jo myöskin havahtunut. Tämä tosin ei ole Piippukylän asukki vaan oleskeli Suomenlahden etelärannalla Patarein vanhan vankilaraunion pihamailla. Eipä ollut sekään museo kovin lohdullinen paikka.

Varsin halukkaasti sitä kiipesi takaisin laivaan ja keula kohden kotitantereita. Suomen puolella sitä kinastellaan valtion firmojen uusista järjestelymuodoista. Esillä on ainakin Valtionrautatiet ja Finnair. Niin ja tietenkin postilaitos. Tuo perinteinen kotoinen posti joka hetken harhaili Itella nimisenä. Kyllä on visiönääreillä visiot. Valtakunnallisesta ajatushautomosta taitaa pullahtaa esiin vain tuhkamunia.

Postin väki kohta pyöräilyn ohessa lapioi mummojen pihapolut lumesta ja leikkaa marjapensaat ja nurmikot. On siinä tulossa fläppitaululle melkoiset prosessikaaviot. Mikäs siinä ! Kahvia ja pullaa riittää palavereissa. Niin... Tietysti myös kokouspalkkiot juoksevat . Nyökyttelijöitä kyllä riittää.

Mammutin matkassa.

Tampere 28.2.2016

Takki hulmuten kävely Koskikeskuksesta kosken rantaa, ohi hotelli Tammerin ja paloaseman. Kadunylitys ja siellä jo Vabriikki näkyy. Muutama askel ja ovesta sisään. Aula täynnä innokkaita lapsia ja toki mukana muutama eläkeläinenkin. Nuttu naulakkoon ja lippuluukulle. Pakkohan se on ilmoittaa statuksekseen eläkeläinen. Siitä hyötyi kokonaista kaksi euroa. Se kilisee mukavasti taskunpohjassa. Ei muuta kun kontrollitarra kämmenselkään ja sisälle kivikauden maailmaan.

Lasivitriineissä luita ja syöksyhampaita. Muutama pitkäsarvinen mammutti rakennettuna. Näyttäisi olevan karvanlähdön aika. Opastaulut seinillä kertovan kivikauden ja jääkauden ihmisen elämästä. Sen ajan asumisesta. Lapset ovat innoissaan ja uteliaina kyselevät vanhemmiltaan asioita.

Eläkeläiset ehtivät istahtaa penkille ja mietiskellä sitä mahdollisuutta että mammutin dna onnistutaan istuttamaan norsuun ja sukupuuttoon kadonnut eläin syntyisi uudelleen. Syntyisi ja syntyisi. Olisiko se sittenkään se sama mammutti joka vuosituhanten saatossa katosi.

Siinäpä kysymystä pohdittavaksi. Sitten tulevat mukaan myös eettiset kysymykset.

Mammuttivauva Dima ( Tai sitten Ljuba )

Mukava oli Vabriikissa poiketa. Tapasin siellä myöskin vanhan tutun mammuttivauva Diman. Viimeksi tapasimme Leningradin (nykyisen Pietarin) eläitieteellisessä museossa noin 30 vuotta sitten. Eipä ollut Dima muuttunut. Samassa asennossa köllötteli lasivitriinissä edelleenkin.

Niin se tämäkin laji katosi jääkauden lopulla. Oliko sitten lopullinen syy ilmastonmuutos ja ravinto-olojen muuttuminen. Yhtenä syynä on veikkailtu myöskin ihmisen suorittamaa keihäsmetsästystä. Asian lopullinen syy on kuitenkin vielä osittain arvailujen varassa.

Kairankulkija

Kairankulkija

Muta oli pirullista. Se imi jalkineen syvälle sisuksiinsa ja mieheltä pääsi kihisevä kirous.

    —   Saatanan suo !

    Vaivoin mies sai revittyä jalkansa ylös. Mättäällä istuen suopursujen joukossa hän kaatoi soista mutaa saappaasta ja riisui sukkansa. Kohottaen paljaat varpaansa kohden auringonpaistetta, hän kiersi  sukkansa kuiviksi. Yhden kerrallaan, vesinoron valuessa takaisin mättäiden väliin. Hyvät ja mukavat sukat, mutta imivät vettä kuin pesusieni.

     Hetkisen mies vielä istui mättäällä ja kipristeli varpaitaan elokuun auringon lämmössä. Reppu oli muutaman metrin päässä kumollaan. Sinne hän sen oli selästään viskonut kiskoessaan saappaita irti liejun imusta.

     Koira, suomenpystykorva katseli viereisellä mättäällä pää kallellaan isäntänsä varpaiden ulkoiluttamista. Ei ollut koira ollenkaan huolestunut, näihin kompurointeihin se oli muutaman päivän aikana jo tottunut. Yksi uusi pakollinen tauko vain.

     Sitten sukat ja kengät jalkaan. Ähkäisyn saattamana nousi reppu hartioille ja matka kohden kovempaa tannerta alkoi. Koira hypähteli terhakkaana edellä ja välillä vilkaisi miten isännän matka sujui.

     Vaivaiskoivujen ympäröimä, lähes näkymätön polku, vei yli pienen kumpareen. Kulkeminen oli muuttunut jo paljon helpommaksi kovalla maalla. Askeltaminen päättyi pienen puron rantaan. Rannassa katse erotti sammaloituneen ja osittain lahonneen huuhdontarännin, kaivettua jokipenkan soraa oli useammassakin matalassa kasassa.

     Mies istahti sammaleisen kiven päälle ja otti kengurunnahkaisen lierihatun päästään. Hikeä kasvoiltaan pyyhkien hän loi katseensa alueen takaiseen metsikköön ja pieneen kammiin. Savupiippu oli edelleen pystyssä ja asumus vaikutti autiolta. Niin, kukapa täällä poikkeaisi. Reitti oli varsin hankala ja kulkijat harvassa. Rajamiesten tiedossa paikka oli, mutta heilläkin oli oma vakituinen taukopaikkansa usean kilometrin päässä pohjoisempana.

     Mies hätkähti omista ajatuksistaan kun koira hölkkäsi rannan suunnasta. Eläin oli käynyt tyydyttämässä omaa janoaan ja nyt sitten asettui isäntänsä viereen istumaan, kuono kosteana ja kirkkaat vesitipat kimaltaen kuonokarvoissa.

     — Liki kolmekymmentä vuotta, huokasi mies ja nousi raskaasti ylös. Hiljalleen hän lähti kulkemaan kohden vaatimatonta, puolittain maan sisään kaivettua asumusta.

     Oven aukaisu oli vaivaloista, vuosien saatossa oli maa-ainesta ja puiden lehtiä asettunut oven eteen. Saappailla potkimalla keko aleni sen verran että ovi kammiin aukesi. Yksi pieni ikkuna antoi valoa  ja pyyhittyään kämmenellä ikkunaa puhtaammaksi erottui, hiljalleen virtaava puro.

     Ulkona olevaan kivettyyn nuotiopaikkaan mies rakensi risunoksista pienen tulen. Kävi hakemassa pannuun joen kirkasta vettä , asetti

pannun nuotiolle ja aloitti kämpän siivoamisen. Ei siinä paljon ollut siivottavaa alaa. Laveri, pöytä ja yksi hylly seinällä.

     Siivottuaan rakentamallaan luudalla kammin hän levitti makuupussin laverille ja niin kulkurin asumus oli valmis käyttöön. Pihanuotiolla kahvivesi alkoi kiehua ja mies siirsi pannua syrjempään. Repusta hän kaivoi kahvipaketin ja mittasi pannukarkeita veden joukkoon. Tuoreen kahvin tuoksu täytti kammin edustan.

     Kahvin valmistuttua mies kaivoi isosta repustaan leipää ja kuivattua savulihaa ateriakseen. Aamupuuron varassa hän oli kulkenut kokonaisen päivän, heittäen välillä suuhunsa pähkinärusinasekoitetta energian turvaamiseksi. Hyvin se oli näinkin matka edennyt. Mikä tässä olisi ollessa, joki antoi kalaa ja suo marjaa. Vesi vei janon ja uni väsymyksen.

     Auringon laskevassa valossa mies ja koira vaelsivat rantapensaiden välistä vanhalla vaskauspaikalle. Itse hän sen oli vaimonsa kanssa rakennellut, nyt jo lahonnut ränni ja vieressä soliseva puro, se oli antanut veden huuhteluun .

     Paikoilleen jähmettyneenä mies tuijotti taivaalla liitävää suurta kotkaa. Vielä niitä jokusia uljaita otuksia oli olemassa.  

     Vakavana mies otti hatun päästään ja kaivoi puseron rintataskusta kultaisen kaulaketjun. Ketjuun oli kiinnitetty peukalonpään kokoinen kultahippu. Itse hän oli sen vaimonsa kanssa löytänyt vuosikymmenet sitten. Se oli joenpenkan hiekasta löytynyt onnenkantamoinen. Ei siis mikään aivan vaatimaton sirpale. Siitä teetettiin kultasepällä tuo koru. Uskollisena oli sitä vaimo kaulassaan kantanut kaikki nämä kuluneet vuodet.

     Vaimo oli menehtynyt viime keväänä, Tauti oli tullut ja tappanut. Heille ei lapsia ollut syntynyt mutta parisuhde oli kestänyt siitä huolimatta. Terveyskeskuksen vuodeosastolla oli keskusteltu viimeiset keskustelut. Vaimo oli esittänyt viimeisenä tahtonaan toivomuksen että yhdessä hankittu hippu palaisi sinne mistä oli tullutkin. Korpeen ja siellä sitten joen tummiin vesiin.

     Miehen käsi heilahti laajassa kaaressa ja kimalteleva koru lensi keskelle jokea virran vietäväksi. Leijui hetken ja asettui pohjasoran lukemattomien kivien väliin.

     Mies huokasi. Tehtävä ja lupaus oli toteutettu. Sitten hän nosti maasta lierihatun, käänsi selkänsä joelle, lopullisesti. Tänne hän ei enää palaisi. Ei koskaan. Koira murahti ja vilkaisi isäntäänsä. Vaistosiko sekin että hetkessä oli jotain ainutlaatuista. Piste yhdelle aikajaksolle. Lopullinen piste.

     Kammin pimeyteen loi kynttilä omalaatuisen tunnelman. Hiljaisuuden keskellä miehen kädessä oleva kynä piirsi verkkaan tekstiä ruutuvihkoon. Mies purki omia tuntojaan ja ajatuksiaan paperille. Vuosikymmenten kulku oli saanut  ihmiselämään aikaiseksi monia käänteitä ja tapahtumia. Jotkut niistä saattoivat olla kertomisen arvoisia.

     Uuteen aamuun mies heräsi virkistyneenä laveriltaan. Koira kävi asioimassa kannon kupeessa ja utelias kuukkeli hyppi nuotiopaikan vieressä kaivaten itselleen leipäpalaa. Toki sellainen riitti vielä repusta linnulle ja hiukan tukevampaa koiralle. Sitten taipaleelle kohden maalikylää.

     Matkaan menisi rivakasti taivaltaen kokonainen päivä. Suota oli syytä varoa. Kairaan oli moni mies hävinnyt, aivan tietymättömiin. Jossain suonsilmäkkeissä niitä saattoi edelleenkin olla, kulkureita ja kairan yksinäisiä vaeltajia. Hiljaisuudessa hiljalleen muumioitumassa.

     Tämä mies aikoi selvitä, – selvitä takaisin ihmisten ilmoille, yhdessä koiransa kanssa. Ruutuvihkossa oli vielä monta puhdasta sivua.

    

Veikko Järvinen

9.5.2009

Saukossa sen salaisuus

Pakkaspäivien puheenaihe on ollut Apianvirran saukko.

Potkukelkka on vielä nytkin toimiva meopeli.

Saukko Apianvirran jäällä.

Kylä kipristelee paukkupakkasissa. Entisajan mittakaavan mukaan normitalvessa. Pakkasten myötä Piippukylä sai uuden julkimon. Apianvirran saukon, joka on useammankin ihmisen kuvavarastoon onnistunut tallentumaan. Jopa leukaperät ja viikset tutisten nähty rapua mutustelevan. No sen kaltaista ravintoa lienee nykyisin yllinkyllin tarjolla.

Saukkokuvien alle tuppaa jäämään ns. Suruttomankärjen saneeraus,- ellei " tuhoamissuunnitelma". On oikein suunnittelufirmalle annettu hommaksi laatia vanhan Pohjoisnavan seudun saneeraaminen. Uutta siltaakin sitten havitellaan Melankärjen alueelta kohden Torikeskusta.

Suunnittelufirmat käärivät halusta hihansa ja alkavat hommiin. Tienestiähän se heille tietää. Raha puhuu. Aikaa toki kuluu ja paperossia palaa ennenkuin asia on edennyt tiensä päähän ja Valkeakoski elpyy uuteen kukoistukseen. Toivotaan nyt kuitenkin etteivät pitkät piiput hiljene sitä ennen.

Mitäpä sitä näitä arvostelemaan sen kummemmin ennenkuin yhteiskunnan polkupyörä ja potkukelkkaväki pääsee noihin suunnitelmiin perehtymään oikein virallisen kaavan mukaan. Paikkakunnan poliittinen kerma,- puolueesta riippumatta ei kovin paljoa ole kommenteja antanut. Liekö sitten jo asioissa vallalla konsensus. Saattaahan olla että paukkupakkaset ovat päätösten rustaajien leukaperät jähmettänyt.

Positiivista puolta ainakin edustaa se että Vanha Apian oppilasasuntola (lue: Rötiskö) on nyt sitten vihdoin päätetty saattaa maantasalle. Julkisuuskuva koko kylästä kun kärsii siitä että kesäteatteriväki joutuu moisen kummituslinnan ohittamaan matkalla taidenautintoihin. Estetiikkaa se olla pitää kanavan molemmin puolin.

No, eipä kannata nuolaista. 21.1.2016 VS verkkolehti ilmoittaa että tekninen lautakunta on äänin 8 - 1 perunut päätöksen. Säästetään siis, säästetään.  Se säästöhän sitten varsinaisesti realisoituu kun tiedetään kuinka paljon edullisemmin rakennusfirma mahdollisesti joskus sen pois purkaa. Siis joskus tulevaisuudessa. Hinnoitellahan se tonttikin jotenkin täytyy. Ainakin " karvalakkikomitea" niin uskoo.

Paikallinen karvalakkikomitea "olettaa" että uusi silta tulisi Melankärjen talolta kohden tuota pientä vihreätä siivua joka näkyy kanavanrannassa keskellä kaupunkia. Ei muuten ole kovin paljoa tuota vihreätä aluetta jäljellä. Nämä kehittäjät sitten ovat keksineet sille arvokkaan nimen. Se on se Töppäre.