Mammutin matkassa.

Tampere 28.2.2016

Takki hulmuten kävely Koskikeskuksesta kosken rantaa, ohi hotelli Tammerin ja paloaseman. Kadunylitys ja siellä jo Vabriikki näkyy. Muutama askel ja ovesta sisään. Aula täynnä innokkaita lapsia ja toki mukana muutama eläkeläinenkin. Nuttu naulakkoon ja lippuluukulle. Pakkohan se on ilmoittaa statuksekseen eläkeläinen. Siitä hyötyi kokonaista kaksi euroa. Se kilisee mukavasti taskunpohjassa. Ei muuta kun kontrollitarra kämmenselkään ja sisälle kivikauden maailmaan.

Lasivitriineissä luita ja syöksyhampaita. Muutama pitkäsarvinen mammutti rakennettuna. Näyttäisi olevan karvanlähdön aika. Opastaulut seinillä kertovan kivikauden ja jääkauden ihmisen elämästä. Sen ajan asumisesta. Lapset ovat innoissaan ja uteliaina kyselevät vanhemmiltaan asioita.

Eläkeläiset ehtivät istahtaa penkille ja mietiskellä sitä mahdollisuutta että mammutin dna onnistutaan istuttamaan norsuun ja sukupuuttoon kadonnut eläin syntyisi uudelleen. Syntyisi ja syntyisi. Olisiko se sittenkään se sama mammutti joka vuosituhanten saatossa katosi.

Siinäpä kysymystä pohdittavaksi. Sitten tulevat mukaan myös eettiset kysymykset.

Mammuttivauva Dima ( Tai sitten Ljuba )

Mukava oli Vabriikissa poiketa. Tapasin siellä myöskin vanhan tutun mammuttivauva Diman. Viimeksi tapasimme Leningradin (nykyisen Pietarin) eläitieteellisessä museossa noin 30 vuotta sitten. Eipä ollut Dima muuttunut. Samassa asennossa köllötteli lasivitriinissä edelleenkin.

Niin se tämäkin laji katosi jääkauden lopulla. Oliko sitten lopullinen syy ilmastonmuutos ja ravinto-olojen muuttuminen. Yhtenä syynä on veikkailtu myöskin ihmisen suorittamaa keihäsmetsästystä. Asian lopullinen syy on kuitenkin vielä osittain arvailujen varassa.