keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Talven selkä taipuu

Yksityiskohta Apian kanavalta Tammikuu 2011

Talvenselkä on selvästi taipumassa. Hämärän hetket lyhenevät ja aurinko ilmestyy yhä pitemmäksi ajaksi metsänrajan ylle. Siirtyminen kalenterissa helmikuulle on vain muutaman päivän päässä.

Toki talvi ei ole vielä ohitse. Luonto on luminen ja valoinen. Muutama talitintti on aloittanut jo varovaisen kevätkonsertin tunnustelun. Varovainen se on.

Piippukylän rauhaa ei juuri nyt hetkauta mikään, ei edes sähkökatkot. Jossain osaa maata on linjoja poikki, lumitaakan alle kaatuneiden puiden vuoksi. On turvauduttu jopa evakuoimaan ihmisiä lämpimiin tiloihin.

Ei ole ydinvoimastakaan apua elleivät piuhat toimi ja virta siirry kuluttajalle.

Savossa on evakuoitu ainakin Pertunmaalla. Aamulehti kertoi tänä aamuna että tilanne on vielä Etelä-Savossa sekaisin ja kyseessä on laajoja sähkökatkoja.

Piippukylän tiet on kulkukelpoisia, sähkö kulkee ja lämpöä riittää. Eiköhän tästäkin talvesta lopulta kunnialla selvitä.


torstai 20. tammikuuta 2011

Katujen talvikunnossapito

Talviongelmat 2011

Talvi on röykyttänyt kunnolla. Taas on se aika vaihteeksi kun luonto kuorruttuu lumihuntuun. Tammikuuta mennään jo pitkälti.

Kansalaisia on keskusteluttanut kaupungin keskustaväylät. Lumet on pääosin saatu korjattua kunnolla pois. Yksi kuitenkin puhuttaa. Katujen urapolanteet ja jäämökyrät jotka autoilijalta pudottavat paikat hampaista.

Lanaus ja mykyröitten tasaus on suoraan sanoen jäänyt unholaan. Kalustopuutettako, vai piittaamattomuutta. Syitä kannattaa etsiä, sillä ongelma ei ole mukava. Autot heittelehtivät urissa ja kaistan vaihtokin alkaa hirvittämään. Toki jo ennen Vappua luonto hoitaa asian. Sitä ennen kyllä sitten saattaa sattua mitä hyvänsä.

torstai 13. tammikuuta 2011

Kahvikilta pohtii vaikka mitä.


13.1.2011 - Kahvipöytä. Klo 10 - 12
Valkeakoski.

1,70 on hinta jolla voi lunastaa paikan pöydässä. Ellei ole ruuhkaa saattaa olla että joukkoon mahtuu ilman maksuakin. Silloin voi ottaa jonkun jo tyhjentämän kupin eteensä. Sitä kuppia kutsutaan "kulissikupiksi".

Eläkeukkojen mielenkiinto on onneksi rajaton, se on merkki jonkinasteisesta virkeydestä. Ote yhteiskunnankin asioihin pysyy. Monesti on pantu päättäjät ja poliitikot ruotuun. Naureskeltu ja puisteltu päätä. Se on ehdoton oikeus.

Tulvat.

Nyt on ajankohtainen asia tulvat Australiassa ja Brasiliassa. Surkeaa on ollut seurata luonnonvoimain myllerrystä. Ihmisiä pakenee katoille ja kahlaa lapsia olkapäillä kuivemmille maille.

Iso kaupunki joka on katettu asfaltilla. Maa ei vedä sisäänsä vettä. Vaikeuttaako se tilannetta ? Toisaalta Brasilialaiskylissä ei näkynyt asfalttia lainkaan, mutaa ja sortuvia penkkoja. Jos jotain ennustettavuutta tilanteen kehittymiselle on ollut, niin, - miksi ihmiset eivät lähde pois ajoissa. Kotona pysytään viimeiseen tippaan. Neuvoa ei kannata kuitenkaan täältä päin jaella.

Maailman ns. viisaiden yhteiset kokoukset kalliitten pöytien ääressä eivät vaikuta sen enempää kehitykseen ja luonnonvoimiin. Usein päinvastoin. Niin kävi Aral-järvellä ja ongelmia syntyi Suomessakin kun soita innostuttiin liiallisesti kuivaamaan.

Portugal

Kestääkö vai rysähtääkö. EU on vaikeuksissa ja päätä ei näy. Lainarahaa Portugaliin löytyi markkinoilta, onko korko kohdallaan ? Aivan halpaa rahaa se ei tietenkään ole. Entä jos,- ote lipsahtaa. Kansa saa sitten kiristellä vöitään yhdessä ja isommalla joukolla.

Avilon

Merkit ovat kohtalaisen hyvät. Startti päällä ja ongelmat olleet melko vähäisiä. Toivotaan että tuotanto pysyy päällä ja tavaraa riittää maailmallekin lähetettäväksi. Riittääkö laatu ja raaka-aineiden saatavuus.

Säterin lossi ("lautta")

Avilonin innoittamana keskustelu rönsyili historiaan. 1950 luvulla kulki lautta Ulvajanniemestä Säterin tehtaalle. Se kuljetti työntekijöitä ja poikanasseja Ulvajanlahden ylitse. Pojat menivät uimaan Kirjaslammelle ja muut töihin tehtaalle. Lossi oli katettu ja siinä oli laidoilla pitkät penkit.

Niin kertoivat sillä aikoinaan matkanneet. Uskottava on, sen verran moni sen edelleen muistaa. Vielä kun jostain löytyisi kuva vehkeestä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Totuuden hetket käsillä !

Valo pilkistää piippujen yllä 2.1.2011

Vuosi vaihtui hyvässä talvisäässä. Muutama loukkantunut raketeista, joita sitten Tukesin määräyksin oltiin testailtu uudelleen. Loukkaantuneiden määrä oli nyt kuitenkin vähäisempi kuin aiempina vuosina. Piippukylässä sentään taidettiin säästyä silmävammoilta kokonaan.

Piippukylässä (Valkeakoskella) on edessään mielenkiintoiset ajat. Avilonin on aika nousta siivilleen vanhan Säterin raunioista. Tänään 2.1.2011,- ohitse kulkiessa oli havaittavissa selvät lämmityshöyryjen huurut ilmassa. Huomena sitten se toiminta aktivoituu ja reilun viikon päästä olettaisi olevan jo tuloksen merkit näkyvissä. Niin,- ellei ...

Käynnistyksessä, varsinkin pitkän seisokin jälkeen, on omat riskinsä. Uskon kuitenkin että vastaavat henkilöt ovat niistä täysin selvillä ja varautuneet mahdollisiin yllätyksiin.

Mielenkiintoinen seikka käynnistymiseen on liittynyt politiikan puolella. Avilonin käyttö ratsuna vaalikampanjassa eduskuntavaaleihin tähdäten, on hyvin näkyvää. Se tietysti on kuitenkin varsin paikallinen juttu ja riskinsä silläkin, sillä aina on niitä jotka kokevat ongelmaksi muodostuvan mahdolliset käryt ja ilman epäpuhtaudet.

Kansanedustajan täytyy repiä paikkakunnan äänten lisäksi hyvä potti naapurikunnista. Niissäkin on omat sisäiset intohimonsa. Pelkkä Avilon imu ei taida riittää.

Kaikki paikkakuntaa pitempään asuttaneet ovat huomanneet ilman olleen jo muutama vuosi puhtaampaa. Tervasaaren selluteollisuuden loppuminen samoihin aikoihin kun Kirjasniemeen iski konkurssi ja pillit laitettiin pussiin. Pakkohan sen oli ilmanlaatuun vaikuttaa.

Sen vastakohtana on sitten työllisyys ja veromarkat. Se on varmasti päälimmäisenä mielessä niillä jotka tehtaan käynnistyessä saavat omaan elintasoonsa uutta uskoa.

Toinen eduskuntavaalien vetojuhta on Tavase suunnitelma. Varsinkin sen vastustaminen ja järkevyyden epäileminen. Mielipiteet sen suhteen ovat pyörineet paikallisesti varsin suppean ja asialleen intohimoisesti vihkiytyneen joukon teemana.

Virkamiehiä on syytelty jopa asioitten salaamisesta ja välinpitämättömyydestä kuntalaisten tiedonhaluun. Tiedä mikä sitten on totuus. Varmaan siihenkin lisävaloa saadaan ennenkuin kansalaisia taas ohjaillaan vaaliuurnille.


keskiviikko 29. joulukuuta 2010

100 vuotias kirjailija rajaseudulta.


Onnea Otolle !

Otto Rummukainen täytti sata vuotta. Hieno saavutus mieheltä joka on kirjoittanut parikymmentä kirjaa.Kulkenut niitä kauppaamassa polkupyörän selässä korpiseudun kylissä useita tuhansia kilometrejä.

Kulttuurilla ja taiteella on monet kasvot. Harrastaminen rajaseudun kylissä antaa ihmisten elämälle sisältöä ja uutta voimaa. Yhteisöllisyys lienee vahvempi asia kuin "kivikylissä" joissa hissimatkakin sujuu seiniin tuijotellen.

Pienen Pykälävaaran kylän merkkihenkilöksi kasvanut mies on saanut julkisuutta myöskin television kautta. Otto oli päähenkilönä Ylen ohjelmassa Tositarina. Leikillisesti "Pykälävaaran Päätaloksi" nimetty omakustannekirjailija sai Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys UKRI ry:n myöntämän vuoden kynä palkinnon 2010.

Kirjojen lisäksi Otto Rummukainen on kirjoittanut viisi näytelmää. Kotiseutuneuvoksen arvon Otto sai vuonna 1995.

Otto on syntynyt Kiihtelysvaaralla , muuttanut sitten jo vuonna 1920 naapurikuntaan Tohmajärvelle.

Ohessa linkki Oton synttäreille.


Sekä pieni videoleike Otosta:



sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Lunta,lunta,- Pärnussakin

Uusi kävelysilta valaistuna oikopolulla hotelli Vikingiin.

Sininen hetki Pärnussa. Lunta tuli koko joulunpyhien ajan. Tuuli puhalsi ja pikku pakkanen puristeli poskipäitä.

Kylpylävieraita Suomesta jälleen useita linja-autollisia. Väkeä siis riitti hyvin joulunviettoon. Juhlava joulupöytä oli notkuen lastattu hotelli Vikingissä ja kuhina oli kova. Pukki kävi ja joululaulut laulettiin. Aattona Elisabetin kirkko täyttyi viimeistä sijaansa myöten.

Katuja ja pihoja yrittivät paikalliset pitää kulkukelpoisina lähinnä lapion avulla. Ei paljoakaan voittanut rivakkaa lapiomiestä pieni lumilinko ja sen perässä taivaltava kuljettaja.


Satanut lumi koristi koko kaupunkia. Talveen kuuluu lumi ja pakkaset. Oikeaan talveen. Vielä on siis toivoa jäljellä.

Paluu sunnuntaina täpötäydellä laivalla keinuvalla merellä sai monet ajattelemaan olisiko olemassa muuta vaihtoehtoa juhlan vietolle. Länsisataman linja-autoruuhka ja ihmiset jotka hakivat omaa kulkuvälinettään.

Reilusti tunti siinä meni, ennenkuin autobussi viimeinkin täyttyi ja paluu kotiin pääsi alkamaan. Se on kuitenkin vähän, kun sitä vertaa keskieuroopan lentokentillä vuorokausitolkulla aikaa viettäneisiin matkaajiin.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pieni joulukertomus


Partiomatka

Huopatossuparin ääni kovalla kivilattialla oli hyvin vaimea. Sitä ei ollut kukaan ulkopuolinen kuulemassa hämärässä käytävässä. Himmennettyjen yövalojen heikko hohde heijastui hiljattain vahatuista lattioista. Portaikossa hitaasti askeltava mies otti tukea lakatusta kaiteesta ja suunnisti varmasti kohden ovea, jonka päällä oli vihreä valo, ja siinä kyltti varauloskäynti.

Jostain aulan suunnasta kuului vaimeata musiikkia ja nenään leijui juuri keitetyn kahvin herkullinen tuoksu. Yöhoitajat olivat kahvituokiolla. Oli vanhalle sissille tullut otollinen aika toimia.

Ovi ulkoilmaan aukeni vaivatta. Hyvin oli ovi huollettu ja toimi niin kuin pitääkin.Oven hiljaa auetessa ja siitä syntyneessä pienessä ilmaviimassa värähtivät vain käytävän koristepalmun lehdet. Ulkona oli pakkasta muutama aste ja melkein täysikuu taivaalla. Luntakin oli maassa vain pari senttiä, se oli eduksi tälle yksinäiselle sissireissulle.

Mies käveli varovaisin vanhan miehen askelin ulkovaraston nurkalle. Kuunvalossa ja osin käsinkopeloimalla hän löysi vajan taakse iltapäivällä kätkemänsä ahkion ja sen vierestä pensaasta sahan ja kirveen. Mies katsoi rakennusta josta hän oli tullut ulos. Siellä se seisoi jykevänä, noin sadan metrin päässä, hiljaisena ja vain muutama ikkuna valoa hohtaen. Olihan kello jo yli puolen yön ja suurin osa asukkaista oli onnellisesti unten mailla. Tuossa talossa oli aina tapana mennä ajoissa nukkumaan.

Mies eteni verkkaiseen tahtiin, ahkio perässään, kohden läheistä metsikköä. Toisessa taskussa oli taskulamppu ja avaimet, toisessa taskussa nitropurkki. Metsikkö aukesi kuun valossa kuin satujen maailma. Kuuraiset kivet ja kimaltavat puunkyljet ohjasivat kulkua metsikön sisäosiin. Aiemmin syksyllä hän oli tehnyt kävelyretken metsikköön, ja merkinnyt kohteen lumikiteen muotoisella heijastimella, jonka keskelle oli upotettu tuttu kyrillinen kirjain.

Tuon heijastimen hän oli joskus saanut pankin mainoksena tilaisuudessa jossa pankinjohtaja oli käynyt veteraani-illassa kehumassa näiden saavutuksia. Kuin välähdyksenä tuli metsikössä taivaltajan mieleen tuo tilaisuus.

– Osasi se olla lipevä ukko, sanoi mies hiljaa itsekseen ja hymähti, tietäähän ne pankkiirit. Miehen ajatukset katkesivat, sillä hänellä oli tunne, että oli saapunut kohteeseen perille.

Taskulamppu löytyi takin taskusta ja pienen näpelöinnin jälkeen se myös heitti kirkkaan valokiilan ympäröivään metsikköön. Lamppu hiukan vavahteli vanhan miehen kädessä kun valokeila etsi omaa kohdettaan. Kirkas välähdys vasemmalla ja kohde oli löytynyt. Mies hinasi ahkion muutaman kymmenen metrin päähän, kauniin tasaoksaisen kuusen viereen. Kuusen yläoksissa heilui lyhyessä narussa heijastin. Merkki oli kuin venäläinen ф - kirjain. Noista korvista tuli mieleen kansanedustaja Eino Poutiainen.

Vanhus hykerteli hetken ajatuksiaan, sitten otti verkkaisesti sahan ahkiosta ja vaivalloisesti kumartuen alkoi sahata puuta poikki. Viimeiset, hitaat vedot, hän suoritti sitten jo polviasennossa.

Samaan aikaan muutaman sadan metrin päässä tulosuunnassa, vanhustentalon ikkunat olivat kaikki valaistut, ja pihalla oli mustamaija ja ambulanssi siniset vilkut välkkyen. Kaksi rauhallisen oloista poliisimiestä tutkiskeli karttaa ja hätääntynyt sairaanhoitaja selitti heille:

– Tein kierrosta ja huomasin että Jormanaisen huoneen ovi on auki. Sängyllä oli vain lappu jossa luki : ”Lähdin koukkaamaan” ja allekirjoitus sissivääpeli Jormanainen.

Hoitaja esitteli pienelle ruutupaperille kirjoitettua lyhyttä tekstiä. Käsiala oli kaunista ja selkeätä. Radiopuhelin kädessä seisova poliisi vilkaisi lappua ja nyökkäsi.

– On varmaan tehtävä hälytys ja kerättävä etsintäpartio kokoon, myös jälkikoira on siihen ryhmään otettava mukaan, sanoi vanhempi poliisimiehistä, mutta jatkoi sitten. Eiköhän kuitenkin ensin katsota noita jalanjälkiä. Näyttävät menevän metsikköön päin.

Nuorempi nyökkäsi ja oli jo samalla askeltamassa kohden metsänreunaa.

Jormanainen oikaisi 86 vuotiaan vartalonsa, huokaisi syvään, ja kieräytti kuusen ahkioon. Otsalla oli muutama hikipisara, mutta vanhan kaukopartiomiehen kunto vielä kesti. Lähellä sen pettäminen oli ollut vuonna 1944 kevättalvella, kun partio oli tullut yli Äänisen kohden kotimaata, ja hän oli maannut ahkiossa olkapää hajalle ammuttuna. Olivat ne pojat kovilla häntä vetäessään, mietiskeli mies itsekseen. Vuorokausi oli tultu liki syömättä ja loppumatka Pervitiinin antamalla lisävoimalla. Tuo saksalainen valmiste antoi toki puhtia loppuunajetuille miehille. ”Höökipulveriksi” sitä jotkut kutsuivat vaikka useimmin se oli pillerimuodossa. Kerrottiin sen myös aiheuttavan harhanäkyjä sivutuotteenaan.

Vanha mies otti ahkion valjaat hartioilleen ja alkoi edetä takaisin omia jälkiään seuraten. Tähtinen kirkas taivas kertoi pakkasen olevan kiristymässä ja ahkion pohja alkoi lumessa kirahdella.

Haavoittunutta olkapäätä hiukan jomotti, mutta se kuitenkaan ei ollut liian häiritsevää kipua. Ahkio seurasi perässä nöyrästi ja matka ulos metsiköstäkään ei ollut kovin pitkä. Puiden latvojen yllä vain kirkas kuu seurasi miehen taivallusta.

Heti metsänreunassa Jormanainen huomasi siniset vilkkuvalot ja vastaan kävelevät kaksi virkamiestä. Vanhempi heistä vilautti taskulamppuaan ja sanoi rauhallisesti.

– Vääpeli sitten kävi koukkaamassa vai, oliko pitkäkin reissu?

– No, on niitä joskus pitempiäkin tullut tehtyä, vastasi Jormanainen hiljaisella äänellä.

Nuorempi poliisi otti ahkion ja vanhempi alkoi kävelyttää Jormanaista kohden ambulanssia. Siellä istui auton mukana tullut lääkäri.

Lääkäri jututti miestä ja otti verenpaineet ja sydänfilmin. Mittasi pikaisesti lämpötilan ja totesi asioitten olevan melko hyvällä mallilla.

– Niin, eikä tarvinnut edes nitropurkkia narauttaa, vastasi vanhus suutaan mutristaen. Kohta kyllä narautan auki Courvoisier pullon ja pikkusen lasin otan konjakkia unilääkkeeksi.

Lääkäriä hymyilytti, mutta ei kieltänyt, ei käskenyt.

Onnellinen sairaanhoitaja, yhdessä yöpäivystäjän kanssa, vei Jormanaista käsikynkässä pääaulan kautta miehen omaan asuinhuoneeseen. Jormanainen kävi ottamassa lämpimän suihkun ja sairaanhoitaja poistui hetkeksi muihin puuhiin. Kun hän palasi huoneeseen, istui Jormanainen sängyllä pieni lääkepikari hyppysissään, ja huoneeseen levisi mieto konjakin aromi. Sairaanhoitaja nojasi ovenpieleen käsivarret ristissä rinnalla ja virkkoi:

– Eikös sitä jo viime vuonna sovittu että kunta kyllä hoitaa taloon kuusen jouluksi?

– Sovittiin mitä sovittiin, kuka niitä kaikkia muistaa, sanoi Jormanainen ja heitti viimeisen konjakkitilkan suuhunsa.

– Sanoisitko talonmiehelle aamulla että laittaa kuusen valmiiksi jalkaan. Niin, ja ottaa heijastimen talteen, voi olla ensi vuonna käyttöä. Minä nukun nyt, hyvää yötä.

– Hyvää yötä, vastasi hoitaja, sammutti valon katkaisijasta, sulki hiljaa oven ja poistui käytävään. Hetken vielä kuului käytävästä kenkien etääntyvä kopina. Sen jälkeen oli hiljaista.

Ulkona satoi hiljalleen suuria lumihiutaleita. Kuu paistoi puiden yllä ja pakkanen oli kiristymään päin.




tiistai 7. joulukuuta 2010

Lunta nyt kunnolla taivaalta.



Voi tätä riemua. Lunta vihdoinkin kunnolla.Maa on valkea ja pulkka luistaa. Lumiukot nousevat pihoihin ja luonto on valkoinen ja valoisa. Helsinkiläisetkin sitten saavat maistaa miltä tuntuu kun lunta on liki puolimetriä. Jo kiroilevat, mihin sen kaiken herkun saa kaduilta kuormattua.

Kyllä tässä riemussa on sitten se toinenkin puoli, synkempi. Kuka hemmetti tekee ne kaiken maailman lumityöt. Maaseudun mummo pipo päässä lapioi kinttu-uraa kohden metsänreunassa olevaa puuseetä.

Lapio ja kolamiehet ovat nyt arvossaan. Ei kaikkiin paikkoihin tekniikka yllä, ei ole lumilinkoja, ei traktoreita.

Hiihtokeskuksissa valot loistavat kilpaa niiden isäntien silmien kanssa. Ei tarvitse kaivella purun alle säilöttyjä viimevuotisia lumia ensiavuksi. Latua syntyy ja uskottavasti kassoilla käy leppoisa kilinä.

Voinee "Römpsänperän ukkokin" vakuuttaa: "Se on mahtollisemmin totennäköisesti valkee joulu".

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Talvikanava

Wellamo lepäilee 5.12.2010

Juoksutus Valkeakosken kanavassa vaikuttaisi olevan varsin verkkaista. Missähän on syy. Ainakin yläpuolinen vesistö sai jääpeitteen pinnan ollessa varsin alhaalla.

Alhaisesta juoksutuksesta kertoo sekin että kanava on saanut varsin kattavan, ei silti kantavan jääpeitteen. Siellä nyt tunnetuimmat alukset,- Wellamo ja Jatko, ovat talvilevossa peräkkäin.

kaupunki-ilmeelle nuo alukset antavat mukavan lisän. Kunpa löytyisi jostain vielä kolmas höyryalus pitämään perinnettä yllä.Wellamon höyrypillin vihellys kuuluu Valkeakoskilaiseen kesään. Siihen on vielä matkaa viitisen kuukautta.

Pulu, pulu

Myllysaari 5.12.2010

Kyllä niitä vielä on.On toki ! Hetkittäin on tuntunut että kaupungin torin ja pääaukion ovat vallanneet naakat ja varikset. Naakkakanta kun on muutamana vuonna selvästi lisääntynyt.

Varikset ovat röyhkeimpiä. Useampikin torikävijä on hetkeksi jättänyt ostoksensa pyörän tarakalle tai kassissa ohjaustankoon. Hetkeksi kun selkänsä kääntää on röyhkeä varis jo nokkimassa kassista ostoksia.

Takavuosina olivat riesana pulut. Niistä haluttiin eroon , pois paskomasta ja tautia levittämästä. Aika vähiin se laji katosi, niin ainakin vaikutti. Nyt niitä taas tepastelee ja varmasti kujerrus keväällä on melkoinen.

Taitaa se olla niin että kun yksi laji hupenee niin toinen paikkaa vajeen. Mikä sitten olisi parasta. Saaristossa jo tuskaillaan merimetsojen aiheuttamista ongelmista kalastukselle ja ulostavathan ne kalliot ja pensaat valkoisiksi.

Sama ongelma on valkoposkihanhien kohdalla todettavissa. Nyt jo tääläkin, aiemmin vain eteläisessä osassa maata.Rantalaiturit täynnä jöötiä ettei paljain jaloin ole kulkemista.

Keskisessä euroopassa nuo pulukannat ovat kaupungeissa paljon suurempia. Puistoissa niitä ruokitaan ja jotkut vanhukset kantavat ajankulukseen niille vanhempaa leipäkaapin tavaraa maisteltavaksi.

Jokainen on havainnut esimerkiksi Helsingin kauppatorilla saalistavat lokit. Kokonainen pullasiivu saattaa lähteä käsistä ja kadota ahnaaseen lintuun.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Eläkeläistapaaminen

Kahvipöytä odottaa !

Mikko Töyssy laulaa Hakapirtillä.

Menneitä asioita riittää muisteltavaksi.

Vanhoja työtovereita voimalaitokselta, Jarmo, Väinö ja Kalle.

Paperiammattiosasto 45 oli kutsunut omia eläkeläisiään Haka-pirtille tapahtumaan ennen joulukiireitä. Linja-autollinen väkeä riitti viettämään iltaa jutustelun ja iltapalan innoittamana.

Kuultiin katsaus missä nyt mennään Tervasaaressa. Illan viihteeksi Mikko Töyssy musisoi. Tilaisuudessa oli mukana noin viisikymmentä eläkkeellä olevaa osaston jäsentä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kylämuseon esineitä

Kiihtelysvaaran viljamakasiinilta esineitä.

Tästä kuvasta kaikki helposti tunnistavat paimentorven, tuohikontin ja kaulakellon. Reunimmainen esine oikealla on sitten jäänyt mysteeriksi. Joku asiallinen tarkoitus silläkin varmaan on. Siis, mikä on tuon esineen käyttötarkoitus ?

Paperidokumentti

Astutustodistus vuodelta 1960

Maaseudusta vieraantuneelle kaupunkilaiselle jolla on kokemusta vain rajatusti, hevosella tehdystä heinänajosta, ja pienenä suoritetusta separaattorin veivaamisesta. Voi ylläoleva paperinpala herättää melkoista ihastusta.

No, se kertoo että sonnilla on käyty ja Aatos on tehtävänsä tehnyt, Kaunikki puolestaan palannut pilttuuseensa muikeasti hymyillen. Rahalla saa ja kuittia vastaan uusinnan ellei tulosta synny.

Jos ihmisten maailmaan siirrytään, niin kuinkahan monella aamuyöstä kotiin palavista nykyihmisistä on vastaavanlaista dokumenttia takataskussaan. Ettei väärinkäsityksiä synny korostettakoon että ylläoleva on lähinnä tarkoitettu huumoriksi.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Eräs matkamuisto

Pietarin (Leningradin) muisto 1980 luvulta.

Matkamuistot ovat siitä mukavia että jokaisella niistä on tarina. Ne tuovat muistojen kätköistä esiin takavuosien tapahtumia ja tunnelmaa. 1980-luvulla olin paljon rohkeampi ja seikkailunhalu eli vielä kukoistustaan.

Silloinen Leningrad, itämaa ja neuvostokaupunki veti useamminkin puoleensa, paperisota oli kankeaa ja valvonta toimi. Edullinen hintataso ja mustanpörssin rahanvaihto, se, jota turistit harrastivat, oli varsin yleistä.

Votka, kaviaari ja balalaikat olivat tavallista tuontitavaraa. Muuta ostettavaa ei järin ollut.

Дом книги eli kirjatalo sijaitsi aivan Pietarin keskustassa, lähellä Kazanin tuomiokirkkoa.Talo tunnettiin myös vanhassa Pietarissa Singerin talona.

Siellä kirjakaupassa kuljeskelin ja katselin myös myynnissä olevia aqvarellimaalauksia. Jotenkin jäi sitten mieleen ylläoleva maalaus ja palasin jo poislähdettyäni sen ostamaan mukaani. Jokin siinä rauhoitti.

Kehystin sen itse kotiin tultuani ja yli 25 vuotta se on saanut paikallaan olla. Ehkä sen kuuluukin olla juuri siinä, missä se nyt on. Se on tuon venäläisen aqvarellin kohtalo. Siinä on jotain kestävämpää kuin muissa matkamuistoissa. Uskon että tuossa työssä on mukana pala venäläistä sielua.

Votkat on juotu ja balalaikka on hajottuaan palanut nuotiossa savuna taivaalle. Silloinen kulkuväline on sekin palannut jo kotimaahansa Venäjälle viime vuosituhannella. Ainoa auto jonka olen niin helposti saanut myydyksi. Kotoa hakivat, hinnan maksoivat ovella käteen markoissa ja sitten vain paperit keittiön pöydän vieressä.

Do svidaniya vaan,- Lada 1600 SL alumiinivantein ja suomalaisin verhoiluin.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Karhu se on...

Riistakameran laukaus 22.10.2010

Pitkään on liikkunut tarinaa Valkeakosken ympäristössä liikkuvasta karhusta. Erilaisia havaintoja on Otsosta tehty. Sitten räpsähti oikeassa paikassa. Tikinmaassa peuranruokintapaikalla ollut riistakamera antoi vakuuttavan todisteen. Karhu se on. Komea metsän kuningas.

Eipä huolta, kohta peittää lumi maan ja Otso kellahtaa koisaamaan talviunta. Ei voi karhukaan enään vaeltaa ilman valvovaa silmää. Tekniikka on taas näyttänyt oman puolensa asiassa.