sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kulttuurivaihtoa

Turku, merimuseon edusta Aurajoen varressa.

Sateen rapistessa tuulilasiin junnaa auto kohden EU: kulttuuripääkaupunkia, Turkua. Sateen pieksentä helpottaa kun keula ylittää Aurajoen ja parkkipaikka löytyy varsin läheltä jokivartta.

Telttarivistöt joen kummallakin puolen vetävät hiljalleen puoleensa hitaasti vaeltavaa ihmisjoukkoa. On menossa silakkamarkkinat. Annospaloja tarjoillaan tikun nokassa, leipää, muikkua, silakkaa ja juustoja. Ei se englantilainen juusto hassummalta maistu, niin, eikä hollantilainenkaan.

Kun rauhallisena kuljeskelin Aurajoen vartta ja tarkastelin uuden myllysillan rakenteita kuulin uutisen Valkeakoskeltakin. lauantaina oli jalkapallopelissä ollut mukana Turkulainen faniporukka joka hölmöili itselleen poliisisaattueen Urjalaan asti. Osa porukkaa vahvisti "kulttuurinälkäänsä" katsellen Tampereen putkan seiniä.

Kulttuuripääkaupunki tuskin kaipaa moisia "urheiluhäiriköitä" oman asemansa vahvistamiseksi. Voisihan sitä toki nimittää pallokentällä suoritetuksi "pöllöperformanssiksi".

Turussa piti tietenkin ajaa förillä edestakaisin joen yli ja merimuseolla käydä katselemassa nenä lasiruudussa kiinni sinne museoitua Dafne purjealusta. Kyllä Turuus näkemistä riittää muutamaan reissuun. On teatteria, museoita ja vanhaa historiaa. Aluksia joen varressa ja uusi silta "melkein romahtaneen" paikalla.

Siispä, kesällä uudelleen paremmalla ajalla.

Sitten lopuks Turkulaisvitsi, ikäänkuin kevennykseksi:

"Turun sporassa oli täyttä. Vanha setä tarjosi polveltaan paikkaa nuorelle neidolle ja sanoi olevansa jo turvallisen vanha. Vaunu nytkytteli kohti satamaa ja pysähteli välillä sukkelasti. Setä sanoi: jos neiti kuiteski nousis pois polvelt, ku mää en olkaa niin vanha, ku mää aluks luulin."


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Netti näköjään pullollaan turkulaisvitsejä :D
Tässä muutama:

Mitä turkulainen vastaa kun häneltä kysyy kelloa?
- Ai nyt vai?

Mitä turkulainen tekee hammaslääkärissä ?? - Teettää viisaudenhampaita

Turkulainen jalkapallostadionin lippuluukulla: - Pääsevätkö lapset ilmaiseksi? - Kyllä,alle kymmenen. - Sepä hyvä,minulla ei ole kuin kuusi

yks turkulaine poliis tul aamuyäst ihan munasillas työpaikalles. kaveri kysyvä ett kui sää tollai tänn tuut? munasillas oleva vastas: - mnää oli illal yksil kutsuill, ja kahrentoist aikka sammusiva valo, ja joku huus, ett ny äkkiste vaattee pois ja hommiin. ja tääl mä ny oon.