torstai 13. tammikuuta 2011

Kahvikilta pohtii vaikka mitä.


13.1.2011 - Kahvipöytä. Klo 10 - 12
Valkeakoski.

1,70 on hinta jolla voi lunastaa paikan pöydässä. Ellei ole ruuhkaa saattaa olla että joukkoon mahtuu ilman maksuakin. Silloin voi ottaa jonkun jo tyhjentämän kupin eteensä. Sitä kuppia kutsutaan "kulissikupiksi".

Eläkeukkojen mielenkiinto on onneksi rajaton, se on merkki jonkinasteisesta virkeydestä. Ote yhteiskunnankin asioihin pysyy. Monesti on pantu päättäjät ja poliitikot ruotuun. Naureskeltu ja puisteltu päätä. Se on ehdoton oikeus.

Tulvat.

Nyt on ajankohtainen asia tulvat Australiassa ja Brasiliassa. Surkeaa on ollut seurata luonnonvoimain myllerrystä. Ihmisiä pakenee katoille ja kahlaa lapsia olkapäillä kuivemmille maille.

Iso kaupunki joka on katettu asfaltilla. Maa ei vedä sisäänsä vettä. Vaikeuttaako se tilannetta ? Toisaalta Brasilialaiskylissä ei näkynyt asfalttia lainkaan, mutaa ja sortuvia penkkoja. Jos jotain ennustettavuutta tilanteen kehittymiselle on ollut, niin, - miksi ihmiset eivät lähde pois ajoissa. Kotona pysytään viimeiseen tippaan. Neuvoa ei kannata kuitenkaan täältä päin jaella.

Maailman ns. viisaiden yhteiset kokoukset kalliitten pöytien ääressä eivät vaikuta sen enempää kehitykseen ja luonnonvoimiin. Usein päinvastoin. Niin kävi Aral-järvellä ja ongelmia syntyi Suomessakin kun soita innostuttiin liiallisesti kuivaamaan.

Portugal

Kestääkö vai rysähtääkö. EU on vaikeuksissa ja päätä ei näy. Lainarahaa Portugaliin löytyi markkinoilta, onko korko kohdallaan ? Aivan halpaa rahaa se ei tietenkään ole. Entä jos,- ote lipsahtaa. Kansa saa sitten kiristellä vöitään yhdessä ja isommalla joukolla.

Avilon

Merkit ovat kohtalaisen hyvät. Startti päällä ja ongelmat olleet melko vähäisiä. Toivotaan että tuotanto pysyy päällä ja tavaraa riittää maailmallekin lähetettäväksi. Riittääkö laatu ja raaka-aineiden saatavuus.

Säterin lossi ("lautta")

Avilonin innoittamana keskustelu rönsyili historiaan. 1950 luvulla kulki lautta Ulvajanniemestä Säterin tehtaalle. Se kuljetti työntekijöitä ja poikanasseja Ulvajanlahden ylitse. Pojat menivät uimaan Kirjaslammelle ja muut töihin tehtaalle. Lossi oli katettu ja siinä oli laidoilla pitkät penkit.

Niin kertoivat sillä aikoinaan matkanneet. Uskottava on, sen verran moni sen edelleen muistaa. Vielä kun jostain löytyisi kuva vehkeestä.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

" vielä kun jostain löytyisi kuva vehkeestä"

ei muutakun kuva vehkeestä kehiin !

hikkaj kirjoitti...

W-S

Kuppiloissa turistaan tärkeimmät, käypäs ratkasemassa meijjän kuppilan ropleema:

http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/22016/on-kysymyksen-aeka-ja-vastausten

Ei voi olla totta!
Ennen kun ennätin tään kutsun lähettää, olit jo käynytkin!!!!

Urisevat Ukot kirjoitti...

Oon kovasti kerkeeväinen poika. Siis joskus !