Katti päivänokosilla 2009On se kissan elo lokoisaa. Todella kattimaista. Kissaa en ole koskaan omistanut mutta naapurista olen sellaisen saanut kaveriksi. Kissa tietää sen kuinka kalamiestä (jonkinlaista) käsitellään. Se on sitä "kollipsykoloogiaa."
Kuin varjo se vilahtaa tietä pitkin kuullessaan auton äänen. Selkä köyryssä hieroo housunlahjetta. Vilkaisee syrjäsilmällä ja suuntaa kohden rantaa. Asettuu istumaan ja odottaa koska mies saa raahattua itsensä paikalle ja nostaa vedestä katiskan.
Silmä tarkkana seuraa onko katiskassa liikettä, jos on niin hyvä. Lipoo kielellä suupieliään ja käy sitten valmiiseen pöytään. Toki kala on sille tapettava ja myöskin hiukan puukolla paloiteltava.
Sitten syötyään kellistyy viereen ja on hetkessä unessa. Toki sillä on oma sammalpeitteinen torkkukivikin. Sille se sitten kapuaa ja hetkessä on silmät kiinni. Poseeraa ja häiriintymättä saa kuvan otettua.
Olen aina hiljaa ihaillut ammatikseen kalastavien taitavuutta verkkojen ja pyydysten käsittelyssä. Sitä on kunnioitus vain kasvanut kun vuosikymmenet sitten sai seurata joskus mukana aamupimeälle syksyiselle järvelle.
Verkkopoijuja haettiin taskulampun valossa keinuvassa veneessä. Heijastava teippi sitten saattoi sattumalta välähtää lampun valokiilassa. Ei ollut navigaattoreita eikä paljon muutakaan elektroniikkaa.
Valjua aamu tai iltavaloa vasten näkyi joko tuttu niemenkärki, Pälkäneen kirkontorni tai Valkeakosken tehtaiden piipunvalot. Niillä ihmiset pärjäsivät ja navigoivat. Ei siitä kuitenkaan sumussa ollut mitään apua.
Amatöörillä, kuten itsekin on, saattaa se kalastus olla kompurointia kivikossa, uistin peukalossa tai sitten on verkkonarut sekaisin. Saalistakin pitäisi myös etsiä oikeasta syvyydestä, oikeasta paikasta.
Muikkusaalis on satunnainen, joskus pannullinen, joskus muutama. Hyvässä lykyssä siivoat verkosta tuntitolkulla särkiä ja ahvenia. Sekin vielä huumorilla menee.
Vaikka rapu on herkku monen mielestä. Ei se ole herkkua niitä liian lähelle pohjaa lasketuista verkoista irrotella. Niinkin voi käydä, - ainakin amatöörille.
On siinä oma hohtonsa, kalastuksessa kuitenkin, vaikka luvat ovat hintavat ja polttoaine todella "sikakallista." Paljon helpommin sen kalan saa torilta tai osuusliikkeen kalatiskistä. Vaivattomamminkin vielä.
Kuitenkin vesillä ja sen antamalla niukallakin saaliilla on oma erityinen hohtonsa. Leppoisa ilma ja tyynen pinnan elävä leikki. Laskevan auringon rusotus saarten takaa. Sieraimet vetävät kasteen kostuttaman metsikön tuoksua.
Se on kesää, sitä turvallista suomalaista. Eikä mene kauaakaan, kun pyryttää jälleen rakeita ja lunta. Muuttolinnut levittävät siipensä ja matkaavat lämpimimmille seuduille.
Nautitaan nyt kuitenkin kesästä, kun ilmatkin vihdoin suosivat.
Mallasselkä, jälkeen Juhannksen 2009Juhannus tuli ja meni. Vesisade tihuutti ja viileä ilta kolotti niveliä. Kokon katsomiset jäi tältä kesältä, - olikohan suurikaan tappio ?
Kuin irvailuna sää alkoi parantua ja (oikealle entiselle) Juhannusajalle luvataan jopa hellelukemia. Oliko sittenkin näin hyvä ?
Huono sää säästi taas ilmeisesti muutaman ihmishengen. Hukkuneiden määrä lienee tältä Juhannukselta 4. Onhan siinä neljä liikaa, mutta helteiset ilmat olisivat kantaneet sitten varmaan lisäsatoa.
Miksihän noita juhlapyhiä täytyi mulkata uusille päiville. Niin miksikö ? Yhtä ihmisten rassaamista on tuo kesäaika ja talviaika. Onhan siinä saanut joku konklaavi taas pyöritellä kyniä paperilla ja tärkeillä.
Mikä sen aikamulkkauksen todellinen hyöty on.
Katti päivänokosilla 2009
