perjantai 1. toukokuuta 2009

Ilmapalloa ja simaa

Vappupossu puussa aattona 2009


Aurinkoinen vappusää saa kansan liikkeelle. Simaa, ilmapalloja ja kuorolaulua. Sitähän se on parhaimmillaan.

Vapuksi tuli sitten päätös myös ns. kotikulmakaupoista. Päätös oli vapauttava ja sai siten aikaiseksi demaririntamassa syvän huokauksen. Sitähän ei vielä tiedä eteneekö asia ylempiin portaisiin.

Usea kadun mies on kuitenkin sitämieltä että ei asia aivan tyylikäs ollut hoitotavaltaan ja mielikuviin jäi jonkinlainen tahra ainakin. Aika näyttää sen puolen asiasta.


Tänään vappupäivänä sitten aukeavat Eeriksoninpuiston portit. Saapas nähdä tuleeko siitä pitempiaikainen traditio ja kuinka väki sen ottaa vastaan. No, sieltähän on sitten hyvä jatkaa Koitonaukiolle päivän edetessä.

Uusi kummajainen on sitten myös kumiankkakisa. Siinä virran vietäväksi lähtee iso määrä numeroituja kumiankkoja. Jokaisella ankalla on omistaja. Nopein uimari voittaa ja palkinto on huikea, jollen väärin muista niin se on taulutelevisio.

PS.

Kumiankat valahtivat varsin juoheasti veteen. Virta vei hiljalleen kohden maalia ja ankat asettuivat jonoon jo ennen isoasiltaa. Seuraamassa tapahtumaa oli Suruttomienkärjessä ja kanavan laidoilla satoja ihmisiä. Siltä osin tapahtuma oli varsin onnistunut.

Ei kommentteja: