- Vappu on käsillä. Asusteet kevenevät ja naiset värjäävät hiuksiaan, saattaa joukossa olla muutama mieskin. Moottoripyörät ja skootterit lisääntyvät liikenteessä
- Haka hävisi HJK:lle ja Popovits teki maalin. Lienee ollut herkullinen paikka.
- Eeriksoninpuisto aiotaan ottaa uudelleen käyttöön. Kyllä sitä on kansa vuosikymmeniä kummastellut. Kaupungin paras puisto ja portit kiinni. Miksiköhän näin on ollut ?
- Korukauppiaat ovat tulleet jälleen kauppaamaan "Albanian kultakoruja" - on syytä olla varovainen heidän kanssaan asioidessaan.Onko edes syytä asioida ?
- Lotilanjärvi on auki, kohta Vanaja ja Mallasselkäkin. Sitten on kuorreaika hyvin lähellä.
- Possulentsu huolettaa maailmalla, ehkä pian Suomessakin. Google on avannut kartan jossa voi seurata epidemian leviämistä.
- Tulin toissapäivänä Virosta. Ei näytä loppuvan viina Vappuna. Niillä määrillä mitä kansa raahasi mukanaan tulee monella pää kipeäksi.
- Vapun perinteinen musiikki raikunee jälleen. Esimakua siitä saa klikkaamalla sanaa musiikki.
- Hyvää ja iloista Vappua !
Mustarastaatkin ovat jälleen liikkeelläVästäräkki jäällä, Sointulan rannassa 2009Vanha sanonta kesäntulosta kertoo että västäräkistä vähäsen, - vaan pääskysestä ei päivääkään. Nyt ollaan oltu jo jonkin aikaa västäräkkivaiheessa. Siis sieltä jostain se kesä on tulossa.
Koska en pysty snobbailemaan erinomaisilla lintujentunnistus ominaisuuksilla, ei siitä sen enempää. Lintujen ja muun eläväisen luonnon seuraaminen on kuitenkin kaikille sopivaa puuhaa.
Se on halpaa ja rentouttavaa. Ei sitä kannata tehdä hampaat irvessä ja liian totisena. Se on ainakin oma tapani seurata luontoa.
Suomen kesä ei ole kovinkaan pitkä. Se tulee,- sekä on ohi varsin nopeasti. Siksi kannattaa siitä ottaa irti se kaikki mitä on otettavissa.
Nyt vain silmät ja korvat auki. Nuuhkiminenkin on luvallista, kesässä on erilaiset tuoksut kuin syksyssä tai talvessa.
Jäiden lähtö on yksi etappi, veneiden lasku ja kalanpyydysten asettaminen pyyntiin.
Sinivuokot on jo nähty monessakin paikassa, sitten vain odotellaan hiirenkorvien ilmestymistä koivuihin. Lehtien kasvua aina vihdantekoon asti.
Isä Mitro on myös kirjoittanut kirjoja.Isä Mitro on tehnyt valintansa. Tuskin se valinta on papin elämässä ensimmäinen. Varsin merkittävä silti, rohkea askel.
Isä Mitro tunnetaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina. Julkisuudessa,varsin runsaasti viime aikoina esiintyneenä henkilönä.
Hänet tunnetaan joviaalina ja lupsakkaana kansanmiehenä, ihmisenä ihmisten keskellä.Hymyilevänä,huumointajuisena ja empaattisena ihmisenä.
Julkisuutta kaihtamaton, koko Suomen alueella tunnettu henkilö jota varmaankin kaikki poliittiset organisaatiot katsovat "sillä silmällä."
Aiemmin Isä Mitro on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta seuraavissa eurovaaleissa. Kosijoita ja kyselijöitä on varmaan riittänyt.
SDP oli sitten hänen oma valintansa, todennäköistä on kuitenkin että siihen liittyy myöskin jonkinasteinen sitoutumattomuus . Valkeakoskella ei liene kovin paljon ortodokseja, enemmän se on kuitenkin suosittua itäisen Suomen alueella.
Isä Mitron kannatus tulee kyllä ylittämään seurakuntien ja pitäjien rajat.
Mielenkiintoa tämä henkilö tulee varmaankin herättämään melko kuivahkossa ehdokaspaletissa. Isä Mitro (Mitro Repo) antaa myös varmaankin vastusta Timo Soinille, joka tiettävästi on harras katolinen uskoltaan.
Mielenkiinnolla seuraan miten ehdokkaiden vaalikampanja etenee ja millaisiin tuloksiin se loppuviivalla päättyy. Uskoisin etten ole ainoa jolla kiinnostus on herännyt.
Pääsiäinen on jälleen ajankohtainen. Toisille se merkitsee uskonnollisesti hyvinkin paljon. Osalle se on vain pyhäpäivät jotka vapauttavat työstä ja antavat aikaa hengähtää.
Osalle se on hyvää ruokaa, lampaanlihaa ja punaviiniä. Suklaamunia, mämmiä ja pashaa. Vatsan juhlaa. Päättyyhän pääsiäisenä sitä edeltänyt ns. suuri paasto.
Pajunvitsoilla virpomista, kananmunien maalausta ja yhteistä aikaa. Vanhoja uskomuksia ja perinteitä. Pohjanmaalla on ollut tapana polttaa pääsiäisvalkeita.
Pajunvirvoilla vitsominen noidiksi pukeutuneiden lasten toimesta on se pehmeämpi muoto entisistä tavoista. Trullit sitten ennen mellastivat navetoissa karjan kimpussa.
Wikipedian mukaan trulleina toimivat nimenomaan yhteisöstä syrjäytyneet naiset, jotka sillä tavalla ilmaisivat omaa kateuttaan naapureita kohtaan.
Munat ovat liittyneet pääsiäiseen hedelmällisyyden symboolina. Vertauskuvia luonnon heräämiselle ja kevään tulolle ovat myös hiirenkorvalla olevat koivunoksat vesimaljassa. Samoin niitä ovat rairuoho.
Pässinmäkeä huhtikuu 2009Linnosaari huhtikuu 2009Sakea sumu,
ranta katoaa usvaan.
Punainen poiju
odottaa uutta kesää,
siihen on vielä aikaa.