lauantai 18. huhtikuuta 2009

Isä Mitron valinta


Isä Mitro on myös kirjoittanut kirjoja.



Isä Mitro on tehnyt valintansa. Tuskin se valinta on papin elämässä ensimmäinen. Varsin merkittävä silti, rohkea askel.

Isä Mitro tunnetaan Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina. Julkisuudessa,varsin runsaasti viime aikoina esiintyneenä henkilönä.

Hänet tunnetaan joviaalina ja lupsakkaana kansanmiehenä, ihmisenä ihmisten keskellä.Hymyilevänä,huumointajuisena ja empaattisena ihmisenä.

Julkisuutta kaihtamaton, koko Suomen alueella tunnettu henkilö jota varmaankin kaikki poliittiset organisaatiot katsovat "sillä silmällä."

Aiemmin Isä Mitro on kertonut harkitsevansa ehdokkuutta seuraavissa eurovaaleissa. Kosijoita ja kyselijöitä on varmaan riittänyt.

SDP oli sitten hänen oma valintansa, todennäköistä on kuitenkin että siihen liittyy myöskin jonkinasteinen sitoutumattomuus . Valkeakoskella ei liene kovin paljon ortodokseja, enemmän se on kuitenkin suosittua itäisen Suomen alueella.

Isä Mitron kannatus tulee kyllä ylittämään seurakuntien ja pitäjien rajat.

Mielenkiintoa tämä henkilö tulee varmaankin herättämään melko kuivahkossa ehdokaspaletissa. Isä Mitro (Mitro Repo) antaa myös varmaankin vastusta Timo Soinille, joka tiettävästi on harras katolinen uskoltaan.

Mielenkiinnolla seuraan miten ehdokkaiden vaalikampanja etenee ja millaisiin tuloksiin se loppuviivalla päättyy. Uskoisin etten ole ainoa jolla kiinnostus on herännyt.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

no tulipa Mitro valituksi. Vieläpä aika suurella äänimäärällä.

Soini oli sitten kuitenkin ykkönen äänissä.